IRC-Galleria

samitheberber

samitheberber

mi'e samis. .ije mi tadni la lojban.
Tänään vihdoinkin tuli Java-ohjelmointi -kurssin tulokset Weboodiin ja vitonen sieltä tipahti. Tämä onneksi kompensoi Ohjelmoinnin Perusteista tullutta kolmosta. Enää Johdatus diskreettiin matematiikkaan -kurssin uusintatentin tulokset uupuvat. Voisi sitä kolmannessa kerroksessa piipahtaa katsomassa, onko niitä sinne tulostaululle ilmestynyt.

Muutin tossa tekemisen puutteessa hieman modaustani. Kanava. ja yhteisölista oli venynyt liian pitkäksi, joten piilotin sisällön oletusarvoisesti kaikista vasemmanlaidan valikoista. Otsikot jätin ja ihkuboksin otsikon lisäsin. Hiiren mennessä otsikon päälle, sisältö tulee esiin. Näin se tekee kunnollisissa selaimissa. Internet Explorerin, ainakin versiossa 6, sisältö taitaa olla piilotettuna. Tämän asian voisin korjata IE-hacksin kautta, mutta se lisäisi CSS:ää hieman. Päädyin lopulta laittamaan perustiedot oletusarvoisesti näkyviin.

Antakaapas palautetta tästä uudistetusta modistani ;)

Hyvää (heilatonta? [nainen, tartu tilaisuuteesi ;)]) Ystävänpäivää!

Tanssin salatSunnuntai 10.02.2008 07:15

Tänään totesit itsekseni, että jalan leikkaus on muuttanut minua. Toisten mielestä parempaan ja toisen mielestä huonompaan suuntaan.

Oli Lohen diskoilta, jossa musiikki oli mukavaa diskomusiikkia. Pystyin tanssimaan musiikin tahtiin ihan mukavasti, joten uudesta vuodesta on tapahtunut edistystä. Pariin otteeseen piti pysähtyä huilimaan, sillä jalkaa pakotti ja väsytti. Tauko ja/tai juoma auttoivat ja olin jälleen tanssilattialla. Tavallinen perusdiskomusiikki omaa minuun samanlaisen vaikutuksen kuin alkoholi useimmille ihmisille. Tanssi meni paikoitelleen yli siedettävyysrajojen, mutta sen jälkeen tuntui mukavalta. Jalat olivat saaneet nollata itsensä ja mikään ei enää tuntunut mahdottomalta. Jalat jaksavat uuteen viikkoon ja uuteen nousuun.

Yleensä olen käynyt Lohessa perjantaisin, jolloin musiikki on aikuismaisempaa, enemmän lähikontaktitanssimiseen soveltuvaa. Tällaista musiikkia on mukava tanssia ja illasta jää hyvä maku. Pari tanssit ovat maistuneet minulle aina ja nykyään vielä enemmän. Tämä on yksi asia, jota leikkaus muutti minussa. Menevää musiikkia on mukava kuunnella koodatessa, mutta rauhallisempaa musiikkia on mukava tanssia. Osa kavereistani ihmettelee päätymistä rauhallisemman musiikin pariin. Lyhyt vastaus: Pystyn tanssimaan sitä melko puhtaasti ja pitkään.

Aiemmin lauantaipäivänä kävimme kavereideni kanssa Helsingissä. Aluksi vierailimme eräänlaisessa musiikkidivarista, josta suuntasimme pizzalle. Pizzan jälkeen kävin yhden kavereistani kanssa Kampin keskuksessa ruokaostoksilla, kun taas loput kävivät Valion baarissa jäätelöllä. Kampista siirryimme asunnolleni Kumpulaan, jossa tarjosin pojille juotavaa piparin kera. Syötyämme ja juotuamme siirryimme Vuosaareen Vuotaloon Stand-up-klubille. Bändi soitti mukavaa musiikkia ja stand-up-koomikot kertoivat hyvää juttua. Koomikoita oli kaksi erilaista, mutta yhteisenä aiheena monen muun asian lomasta olivat muutama mummo- sekä nörttivitsi. Vuosaaresta palasimme autolle ja matkasimme takaisin Lohjalle. Hain toiset vaatteet ja Lohi kutsui.

Vahinko siivotessaLauantai 09.02.2008 02:10

Olen jälleen palannut Lohjalle, josta äskettäin huomasin, etten saa yhteyttä Helsingissä olevaan pöytä-/palvelinkoneeseeni. Kysäsin kaveriltani irkissä, koska olin tippunut pois. Olin tippunut noin puoli kahden maissa perjantai-iltapäivänä. Samoihin aikoihin satuin siivoomaan ja luultavasti imuroin juuri tuolloin kytkimen läheisyydessä. Taisi sitten siivotessa irrota verkkopiuha seinästä. Katsoin kyllä kytkimeen, mutta siinä taisi palaa vain yksi valo. Tarkemmin ajatellen en nähnyt hitaamman linjan oranssia valoa siinä. Olisin jo sisällä, jos olisin silloin tajunnut tapahtuneen, mutta ei sitä aina ajattele kauhean selkeästi pienessä kiireessä.

Tämä on jo toinen tälläinen välikohtaus. Ensimmäinen oli virtajohdon kanssa. Toivottavasti tämä ei mene pahemmaksi, sillä seuraavana kertana voi olla jopa kovalevy kyseessä.

Mukava iltaLauantai 02.02.2008 07:22

Oli mukava perjantai-ilta Lohjan Lohessa. Jean S oli mukava bändi ja tanssi luonnistui minulta lähes entiseen tapaan. Lohi oli ihan täynnä ihmisiä. Ekaa kertaa oli tanssilattialla täyttä ja joka pyörähdyksellä minä tai nainen osui johonkin toiseen ...

Ilta nosti seuraavien iltojen tasoa, joten potentiaalisilla parannuksilla on vaikeaa.

Missä on missä? oli ensi-illassaMaanantai 28.01.2008 19:57

Missä on missä? oli lauantaina ensi-illassa Pariisissa. Näyttelijöille ja muille avustajille lupailtiin kutsuja katsomaan, mutta itse en ole vielä sellaista saanut. Jos sellainen tulee, niin voisin lähteä Pariisissa käymään.

Hesarissa artikkeli aiheesta: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Eija-Liisa+Ahtila+toi+Algerian+sodan+Jeu+de+Paumen+taidehalliin+keskelle+Pariisia/1135233586455

Tietokone ei toimi ilman sähköäKeskiviikko 23.01.2008 00:55

Tuli tossa eilen illalla todettua, että tietokone ei toimi ilman sähköä. Tein kaverilleni shellitunnuksen palvelimelleni ja säädin irssin asetukset kuntoon. Noh, eipä aikaakaan, kun huomasin lampun sammuvan. Mietin hetken. "Ehkä osuin vahingossa tohon katkaisijaan, jos sitä hieman korjaan paremmaksi, niin virran olisi kuljettava mukavasti." En tiedä, mistä moinen logiikka :) Siinä sitten korjailin ja painoin kytkintä väärään suuntaan. *Viuh* ja kone sammu. Takaisin päälle ja irkkiin avautumaan muille asiasta.

Aina ei voi osata, mutta ei nyt noin pahasti sais evottaa :D

Happoradio - Unelmia ja toimistohommiaMaanantai 03.12.2007 02:17

Leevin coveri on jaossa tänään kasilta alkaen. Pitää herätä ajoissa tai sitten vain valvoa lataamaan se :) Latauksen on rajoitettu 1000 kappaleeseen. Tavoitteena on saada aito kopio biisistä eikä kopiota aidosta kopiosta ;) See the irony ;)

EDIT: Toi järjestelmä on toteutettu ihan perseelleen. Jäi sitten biisi lataamatta vaikka kasilta heräsin :(

Nyt on niitit ja kepit pois :)Lauantai 24.11.2007 21:35

Eilen sain niitit ja kepit pois. Kävely sujuu jo jotenkin. Tänään kävin vesijuoksemassa :)

PolvileikkauksessaMaanantai 12.11.2007 18:56

Menin keskiviikkona leikkaukseen ja pääsin tänään sairaalasta. Leikkauksen piti olla perus tähystysleikkaus, mutta talttausvaiheessa yksi instrumentti hajosi ja polveni jouduttiin aukaisemaan. Tästä syystä päivän sairaalareissu venyi ja parantuminen hidastuu. Positiivisena puolena se, että leikkauksen lopputulos oli parempi kuin pelkällä tähystyksellä.

Kuvassa on polveni, nykyään hieman puhtaampi. Nastat saan luultavasti pois ensi viikolla, mutta jäljet jäävät :/

Kaikesta tästä voin kiittää urheilua :) Harrastakaa, mutta varokaa ;)

KoodauksestaPerjantai 02.11.2007 06:43

Koodaus vie aikaa. Jos ajattelit koodata, niin heitä hyvästi kaikille muille asioille, joita ajattelit tehdä.

Eilisellä Java-ohjelmoinnin luennolla koodasin omaa Sydan-luokkaa. Se on täysin valmis linux-ympäristössä. Tutkin Javaa vielä sen verran tota luokkaa varten, että löytäisin yleispätevän ikkunan tyhjennyksen. Käyttääksesi luokkaani, tarvitset Java-kääntäjän, javac, ja -suorittajan, java. Toimintaohje: "javac Sydan.java" "java Sydan". Komentorivi parametrejä voi myös antaa malliin: "java Sydan <lukumäärä> <nimi>" esim. "java Sydan 3 Sami". Jos tunnet olosi yksinäiseksi, niin aja luokkani, niin tiedät, että Java välittää sinusta. Inspiraationi lähde: Java on rakkauden kieli Sydan-luokkani sorsa: http://www.cs.helsinki.fi/u/saada/tmp/Sydan.java

Olen koodannu myös PHP:llä Kuvagalleria-ohjelmistoa. Julkaisen linkin täällä, kun saan sen valmiiksi ja asiakkaan käyttöön. Tämä ohjelmisto on vienyt aikaani nyt useamman päivän putkeen ja ennen läpimurtoa kuukausia elämästäni. Panostukseni kannattaa, sillä se näkyy suoraan laadussa. Tällä kertaa panostan koodin turvallisuuteen ja ohjelmiston helppokäyttöisyyteen. Perjantaikin menee mukavasti koodatessa. Pitää vain hommata tarpeeksi kahvia, niin koodi luistaa. Kolajuomia koitan vähentää, sillä turha sokeri ja lisäaineet eivät tee hyvää.

Tämän merkinnän ajankohdasta voitte päätellä, miten koodaus on häirinnyt unirytmiäni, mutta se on tyypillistä meille koodareille :) En osaa tarkalleen sanoa, mitä teen seuraavaksi. Joko jatkan koodausta tai menen nukkumaan, jonka jälkeen jatkan koodausta. Koodaus on kyllä mukavaa aivojumppaa. Tosin teknillisesti haastavimmat osuudet ovat takana päin. Edessä on graafiset haasteet, jotka ovat hieman helpompia.

Öitä kaikille lukijoille ;)