IRC-Galleria

samitheberber

samitheberber

mi'e samis. .ije mi tadni la lojban.

Kertsihengailu ja sen etkot 1.9.2007Sunnuntai 02.09.2007 18:12

Lauantaiaamuna ompelin viimeisen merkin haalariin. Tarkistin aamulla, että bussi lähtee puoli neljä, mutta en tietenkään muistanut sitä silloin ja olin pysäkillä neljältä. Puoli viiden bussilla sitten Helsinkiä päin. Kampista kävelin kohti katua, jossa valdemius asustaa. Siellä olimme sitten puoli yhdeksään ja porukalla suuntasimme kohti uutta ylioppilastaloa.

Kertsihengailussa oli ihan mukavaa. Tutustuin niin uusiin että vanhoihin tuttuihin. Pari lukiotuttua sekä muutaman muun tutun kanssa keskustelin. Tulihan siellä tanssittuakin. Haalarin takia, jotkut luulivat minua tuutoriksi :) On se mukava olla lyhyemmön puoleinen käpistelijä ;) Neljän bussilla kampista kotia. Bussimatka oli kanssa värikäs, mutta ei siitä enempää.

Orientoivat opinnot 28.-29.8.2007Torstai 30.08.2007 00:21

Nyt on orientoivat opinnot suoritettu. Eilen oli tiedekunnasta ja tänään laitoksesta. Eilen jatkoimme puistoon "pussikaljalle", itselläni oli Pepsi Max Chill. Paikalle saapui myös RedBullin tytöt tarjoilemaan RedBullia :) Tytöt olivat varmaan jotain urheilijoita, mutta toiste en RedBullia ajatellut juoda. Ei vakuuttanut minua. Puistosta lähdimme Cafe Mascotiin, joka oli ihan mukava paikka. Voitin Yatzee pelissä :)

Tänään meillä oli orientoivien jälkeen laitossuunnistusta ja muuta mukavaa. Liityin TKO-älyyn ja ostin haalarit merkkeineen. Pitää jossain vaiheessa ommella merkit kiinni :S Tein myös tilin Gurulan Virtuaalikassaan, jonka avulla ostin Coca Cola Light pullon. Myöhemmin jatkoimme Arabian Chico'siin.

Mukavasti on opiskelu lähtenyt käyntiin ja muut ovat mukavia ihmisiä. Lauantaina sitten Kertsihengailubileisiin ;)

Tuutoroinnin varaslähtö 25.8.2007Sunnuntai 26.08.2007 23:45

Olin käpistelijöiden kanssa Suomenlinnassa. Suurin osa paikalla olleista oli vanhoja opiskelijoita, mutta onneksi oli muutama fuksi minun lisäksi. Ihmiset olivat mukavia ja tunnelma oli mukava.

Suomenlinnasta jatkoimme uudelle yliopistotalolle TKO-älyn kerhohuoneelle. Siellä seurustelimme hyvän musiikin johdatuksella. Nälkä yllätti minut ja kävin kahden muun fuksin kanssa MC Donaldsissa tien toisella puolella. Sijainti on aivan mahtava ja viihtyvyys huippuluokkaa.

Myöhemmin paikalle ilmaantui myös kemistejä, biokemistejä ja biologeja. Keskustelin myös muutaman kanssa tästä porukasta.

Missasin viimeisen yöbussin, joten pääsin lähtemään Lohjalle vasta 4:00. Tänä aamu meni sitten nukkumassa.

Kiitos tp8:lle, dogolle ja kiiralalle kuvien ottamisesta. Osan näistä kuvista laitoin myös galleriaan, joten käykääpäs katsomassa ;)

Tämän hetkinen elämäniPerjantai 10.08.2007 04:51

Suurin osa elämästäni menee koneen äärellä. Hyvänä kakkosena tulee yöunet. Jos en ole koneella tai nukkumassa, niin luultavasti syön tai katson TV:tä. Jokunen hetki tulee vietettyä kavereiden kanssa. Olen tyytyväinen tähän, mutta välillä kaipaan vaihtelua. Mutta tällaistahan se nörttinä ja vielä sinkkuna olo on. Eikö vain?

"Tietokoneeni ovat elämäni"
-- samitheberber, IRC-galleria 2007

Ps. pitääpi laitella noita "suuria viisauksiani" enemmän tänne ;)
Lauantaina palasin Imatralta ja illalla Menin Alicedin, Jyllen ja Juhiksen [ei galtsussa :(] kanssa tutustumaan Lohjan yöelämään. Aliced haki minut kotoa ja haimme Juhiksen matkaan. Suuntasimme Essolle, joka oli jälleen kerran suoraan Hurjapäistä. Poppi soi ja kromi kimalsi (jos nyt kuitenkaan). Jylleä odotellessa käväsimme Esson kaupassa. Ostin perinteisen Pepsi Max Chillin ja litkin sitä vielä vuorokauden vaihteen jälkeen. Jylle saapui paikalle ja esitteli poppisvirityksiään. Harvalla on autossa läppäri, josta musiikki ohjautuu auton hifilaitteisiin. Jylle käväsi grillissä ostamassa porilaisen, kun Esso oli sulkeutumassa eikä asiakkaat enää kelvanneet.

Yhden aikaan menimme Möljään, joka ei ollut muuttunut viime kerrasta. En muistanut ollekaan musiikin voimakkuuttaa siellä. Alussa oli korvista pitelemistä, mutta kyllä siihen ajan kanssa tottuu. Musiikki oli tällä kertaa paljo parempaa. Rappia ei ollut niin paljoa ja soitettu oli siitö kuunneltavasta päästä. Tapasin siellä kaksi ranskalaista miestä, joille kokeilin huonolla ranskalla esitellä itseni. (Sain keskusteltua paremmin illan lopuksi, musiikin loputtua.) Jossain taisi mättää, kun tanssilattialla oli parhaimmillaan toista kymmentä miestä kahden naisen kimpussa. Tuttujakin näki, mutta jotkut eivät olleet huomaavinaankaan. (Jos luet tätä ja tunnet itsesi yhdeksi edellä mainituista, niin koitappa korjata tilanne ensi kerralla.) Illan kohokohta oli se, kun alkoi soimaan Tea Hiillosteen Tytöt tykkää. Juuri tällä hetkellä (melkein) kaikki naispuoliset henkilöt kaikkosivat ympäriltäni. Biisi tosiaan toteutti itseään. Taidan olla joissain tilanteissa itserakas ja omahyväinen paskiainen, mutta minusta tuntuu, että Tytöt tykkää kertoo juuri minusta. Voitte laittaa asiasta kommenttia. Laulun sanat löytyvät esimerkiksi osoitteesta http://lirama.net/song/170308 Loppuilta meni mukavasti kavereiden kanssa. Grillin kautta kotia ;)

Aamulla heräsin yhdeksän maissa. Mukavat neljän tunnin yöunet takana. Mummolla tuli nukuttua viimeyönkin edestä :P Herättyäni käynnistin läppärini, kuten aina. Tunnin siinä irkkasin, surffasin ja mesetin Voicen nettiradioa kuunnellen, kunnes raahauduin keittiöön. Muromyslit kippoon ja kuistin pöytää siistimään. Ulkona oli niin mahtava ilma, että päätin siirtää koneen ulos. Muromyslejä syöden jatkoin "dataamista". Minulla on kolme kuvaa aiheesta, yksi on tämän hetkinen oletuskuva. Lounas tuli syötyä ulkona muun perheen kanssa. Läppärini soitti Voicea taustalla :) Grilliruoka oli kyllä maittavaa ja jäätelö siihen päälle. Ruoan jälkeen menin riippumatolle loikoilemaan ja taisin ottaa pienet tirsat. Siinä läski tirisi ja iho paloi. Tai sitten ei. Muuta en voi sanoa kuin oli mukavaa. (Mietin edellistä lausetta, mutta jätin tuollaiseksi :S) "Herättyäni" käväsin sisällä ja palasin dataamaan. Siirsin koneen sisälle ja käväsin kummini luona. Kummin pojan kanssa säädin pojan uutta konetta. Kotiin palattuani tulin koneelle Travianin pariin ja irkkaamaan. Päätin sitten jakaa ajatukseni galtsussa kaikkien suomea ymmärtävien vierailijoiden kesken.

Ja sitten se asiaosuus. Minua ärsyttää se, että suurin osa päiväkirjamerkinnöistä on jotain keskenkasvusten tekemiä kyselyjä. Kun yritän katsella muita merkintöjä omani jälkeen, niin vastaan tulee vain noita kyselyjä, joista jotkut vievät puolet sivusta. Ihmiset voisivat harjoittaa kirjoitustaitoaan, kuten minäkin kaverini Alicedin inspiroimana. Pyrin parantamaan kirjoitusteni laatua ja vielä joskus jatkamaan englanniksi kirjoittamaani blogia Googlen ostamaan Blogger blogipalveluun. Takaisin aiheeseen, ihmiset, kirjoittakaa itsestänne. Älkää laiminlyökö päiväkirjanimitystä. Toki joskus voitte tehdä kyselyn, mutta korkeintaan yhden. Melkein kaikki ellei ihan kaikki näistä on samanlaisia. Ennen julkaisua kuitenkin käykää katsomassa, ettei ole vasta julkaistu samanlaisia kyselyjä. Itse olen kyllästynyt selaamaan monia sivuja löytääkseni kunnon merkintöjä. Jos teillä on VIP-tili, niin rajatkaa kyselyt vaikka kaveripiirinne kesken ja täten vältätte minun kaltaisten ihmisten turheutumisen. Kiitos!

Hyvää loppuiltaa kaikille ja minä palaan kirjoitusten parissa taas joskus, kun minulle sattuu ja tapahtuu tai muuten vaan haluttaa kirjoittaa jostain aiheesta. Huom. Aiheita saa myös ehdottaa ;)

Loppuviikosta tarinaaSunnuntai 05.08.2007 00:07

Torstaina kävin ortopedilla. Vihdoinkin kolmen vuoden piina on ohitse. Sain todella tietää, mikä jalassani on! Mulla on nyt virallisesti vasemman jalan eturistiside poikki. Se on nyt kuin "hevosen häntä", joten siihen joutuu tekemään kokonaan uuden siteen. Leikkausjono on kuulemma 3-4kk pitkä, joten talvella saan kepit :) Kevät kausi aloitetaan keppien kanssa ja kuntoutuksen merkeissä. Katsoo, jos kesällä pystyis taas kunnolla urheilee ja pudottamaan nämä neljän vuoden aikana kertyneet kilot. Suurin osa näistä on tosin tullu viimeisen puolen vuoden aikana :)

Perjantaiaamuna lähdin perheen kanssa kohti Lappeenrantaa, jossa on tänä viikonloppuna Kalevan kisat. Siskolla oli perjantai-iltapäivänä moukarin karsinta, josta hän sitten karsiintui. Kilpailukunto ei ole vielä palautunut Algeriasta saavuttuaan. Rinki oli kuulemma parhain, jossa oli heittänyt, mutta järjestäjien tarjoamat kisamoukarit eivät olleet parhaasta päästä.

Perjantai-iltana jatkettiin matkaa Imatralle, mutta sitä ennen kävimme Lappeenrannan Hiekkalinnassa. Linnoituksen läpi tuli ajettua ja muutenkin satamassa seikkailtua. Imatralla kävimme katsomassa koskiesitystä. Uuvuttavan päivän jälkeen nukkumaan ja päivällisen jälkeen takaisin kohti Lohjaa. Matkalla tuli tutkailtua, missä kameratolpissa oli oikeasti kamera. Kamerallisia tolppia ei tullut vastaan yhtään täysin varmaa. Varmasti tyhjiä näkyi muutama.

Oma kämppäTorstai 02.08.2007 03:46

Oli mukava aamulla herätä tekstiviestin saapumiseen. Viesti oli HOASilta eli Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiöltä. Siinä pyydettiin tarkistamaan tarjous sähköpostista. Tietenkin käynnistin läppärini, joka aamuisin odottaa minua sänkyni vierellä ja jonka ääreen iltaisin nukahdan. Se ei petä minua eikä hylkää. Sitä saan säätää, kun ei ole muuta tekemistä ja se kulkee mukana, kun itse haluan. Selain auki ja GMailin välilehteen. Siellä se oli parin "turhan" viestin seurana. Tarjous koski minun henkilökohtaista hakuani. Kyseessä oli Väinö Auerin kadulla olevaa solua. Parasta tässä on se, että asunto on ulkoonta vaaleanpunainen :) Tietenkin huomioitavia seikkoja ovat sijainti, kulkuyhteydet ja "palvelut". Kampus sijaitsee tien toisella puolella ja bussipysäkki on (kuulemma) lähellä. "Palveluilla" tarkoitan sitä, että vuokraan kuuluu netti, sähkö ja vesi (huom. tärkeysjärjestys). Nyt pitäisi vain esisopimus täyttää ja viedä vakuusmaksun kuitin kanssa HOASin aluetoimistoon.

Tänään (torstai) pitää mennä ortopedille jalasta keskustelemaan. Alustavasti suunnittelin Helsingin reissua täksi päiväksi, mutta se saa siirtyä ainakin toistaiseksi. Maanantai on varmaankin ainoa kunnon päivä sitä ajatellen. Huomenna lähdemme aamusta kohti Lappeenrantaa, sillä siskoni osallistuu Kalevan kisoihin. Perjantaina on moukarin karsinnat ja jos todella hyvin käy, niin lauantaina on loppukilpailu. Tämän johdosta Assemblyt jäävät väliin tänäkin vuonna. Nyt on neljä vuotta ollut tavoitteena käydä siellä, mutta on ollut esteitä. Viime vuonna oli esteenä armeija. Tosin viikonloppuna olisi voinut käydä siellä, mutta se sitten jäi. Katsotaan sitä uudelleen ensi vuonna, jolloin toivon mukaan asun Helsingissä ja kulkuyhteydet pelaavat ;)

Lopuksi tahdon toivottaa onnea ja menestystä kaikille kaikilla elämän osa-alueilla. Öitä!

Stand Uppia ja Mäntynummen ShellSunnuntai 29.07.2007 14:50

Olin eilen Alicedilla katsomassa Nuqumanin DVD:tä. Kyseinen DVD oli Eddie Izzardin Dress to Kill. Eddien Stand Up esitys käsitteli lukuisia eri aiheita. Jotkut soveliaita ja jotkut vähemmän soveliaita. Eddie toi mukavan parituntisen minulle ja kavereilleni. Pari tuntia vierähti ja jatkoimme Lohjalle. Sokoksen piha oli kuin suoraan Hurjapäistä. Viritettyjä vehkeitä kaikilla herkuilla (tai ainakin melkein). Kävelimme Lohjalla tovin, kun ei oikein mitään ollut.

Lohja on kuollut paikka, kuollut. Voin vain kuvitella Kuusankosken tilanteen. Olen tosi onnellinen lähdettyäni pois sieltä :) Helsingissä on varmaan moninkertaisesti mukavempaa. HOASilta saisi tulla tarjouksia. Asunnoista on pulaa, mutta kyllä opiskelijoillakin on tarve. Sosiaalinen elämäni kasvaa moninkertaiseksi opintojen alkaessa. Eihän nykyisissä kavereissani ole mitään vikaa, mutta Lohjalla ei ole meille tarjottavaa.

Illan/Yön päätteeksi päädyimme Mäntynummen Shellille. Keskustelua piisasi eri aihealueilta. Aliced sattui kuvaamaan minusta videon. Videoon päätyivät Jylle ja Juhis (ei galleriassa [tietääkseni]), mutta heillä on vain pieni osa lopussa. Aliced hidasti videota sopivasti ja lisäsi Sigin Tuulen henki laulusta alun. Omistan videon kaikille naispuolisille vierailijoille ja tietysti kavereilleni ;) Videon löytää osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=GKAzMM41Gko Kiitos Aliced

Simpsonit HelsingissäLauantai 28.07.2007 20:37

Kävin eilen neljän kaverini kanssa katsomassa tuoretta Simpsonit elokuvaa Helsingissä. Tennispalatsi on tosi mukava paikka. Pehmeät penkit ovat yleellisyyttä Lohjan Kino Vaakunaan verrattuna. Elokuvan jälkeen kiertelimme hetken Helsingissä ja päädyimme Panimoravintola Bruuveriin. Lohjalle päin lähdimme kahdelta yöllä. Puoli kolmen jälkeen olin kotona ja matkalla otin päivälehden mukaan. Ihmettelin lehden tuloajankohtaa, mutta se on kuulemma normaaliajankohta. Elämä on oppimista varten ;)

Yön hämärissäTorstai 26.07.2007 06:32

Tänä yönä on tullut tehtyä kaikenlaista. Pääasiassa olen irkannut. Irkistä sain vinkin demin foorumeihin, joten niitä lueskelin jonkin aikaa. Niiden lueskelu loppui totaaliseen hajoamiseen, sillä se on aivan käsittämätöntä, miten jotkut nuoret tytöt/naiset voivat olla niin tyhmiä. Jos tunnet itsesi loukatuksi, niin katso peiliä tai lue viestejä demistä. Pahimmassa tapauksessa avaudu demiin ja yhdessä pohtikaa aiheuttamaani suuttumusta.

Satuin katselemaan kuva-arkistoani tovin. Sieltä löytyi muutama enemmän tai vähemmän julkaisukelpoinen kuva. Pääasiassa minulla on kuvia perhetapahtumista, mutta on minulla armeija-ajaltani muutama kuva. Tietysti jokaisella pitää olla satunnainen määrä satunnaisia kuvia itsestään satunnaisten henkilöiden ottamana. Onnistuneimmat näistä kuvista on ottanut hyvä ystäväni, joka-pysykööt-nimeämättä. Yksi näistä kuvista on oletuskuvanani.

Kyseinen kaveri on pitkään miettinyt galleriaan liittymistä. Yksi este on muistaakseni "säälittävyys". Olenko minä säälittävä ihminen, kun olen vielä parikymppisenä täällä? Omasta mielestäni en ole säälittävä ihminen. Toki elämää minulla ei ole, mutta galleria ei vaikuta siihen asiaan ollenkaan. Galleria on minulle mukava irkin lisä. Se antaa keskustelukumppaneille kasvot, tai ainakin suurelle osalle heistä. Eivät kaikki irkkaajat ole galleriassa, kuten eivät kaikki galleriassa olevat irkkaa (mikä on sääli).

Iltapäivällä pitäisi suunnata lentokentälle hakemaan isää ja siskoa. Pitkä kilpailumatka saadaan kohta päätökseen. African Gamesien voittajaa siskosta ei tullut, mutta uusi ennätys syntyi. Samalla tulos on nuorten Algerian ennätys. Kaksoiskansalaisuudesta on hyötyä ;)