IRC-Galleria

Joskus kouluikäisenä luin kirjaa, joka kosketti minua kovasti. Se oli kirja, joka kertoi tytöstä, jonka elämä liittyi mereen. Meri oli tytön tunteiden tulkki. Tyttö kulki meren rannalla, ja rannan jokainen kolkka oli tytölle tuttu ja turvallinen. Hän oli nähnyt meren kaikki puolet, kuinka myrskyisenä meri oli vihainen ja raivokas. kuinka surulliselta ja apealta meri näyttikään sateisen harmaana päivänä. Kuinka iloisesti meren aallot leikkivät rantakalliolla keskikesän helteessä ja kuinka lohduttavalta meren lähes tyyni pinta tuntuikaan joskus auringon laskun aikaan.

Tyttö kertoi huolensa merelle, itki surunsa, lohduttomat kyyneleet sen rannalla. Tyttö piti merta ainoana ystävänään, ja tiesi että meri oli aina läsnä, aina kun hän vain tarvitsi sitä. Seuraavassa ote kirjasta:

Polulla käännyn vielä vilkaisemaan merta. Teen niin aina kun, lähden rannalta. Se on kuin sanoisi näkemiin. Jos joskus lähtisin täältä niin, että tietäisin, etten koskaan enää palaa, kulkisin suoraan kääntymättä enää taakseni. Kohdistaisin katseeni polkuun - suoraan eteenpäin. Selitän sen hänellekin kävellessämme pitkin hämärää, mäntyjen alitse vievää polkua.

- Ehkä se kuulostaa naurettavalta, mutta mä en voisi pysähtyä katsomaan enää takaisin. Mä en pidä jäähyväisistä. Tai ehkä se olisi enemmän pelkoa.

- Meinaatsä, että sä et uskaltaisi kertoa merelle, että nyt sä jätät sen?

- Eeen. Kyllä mä kertoisin. Mutta on älytöntä enää kattoo menneeseen. Mä muistan meren joka tapauksessa ja mä oon ollut onnellinen täällä. Jos mun ois pakko jättää se ja mä pysähtyisin vielä, niin mä en voisikaan lähteä. Mä en uskois, että missään muualla vois olla niin onnellinen kuin täällä, missä on ystävä.

Hän puristaa kättäni. Se on samalla myötätuntoa, ymmärrystä ja toivomusta: Ehkei sun tartte koskaan jättää sitä!


(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Istun kanssas alla tähdenlennon
Kätes puristuksen tunnen hennon
Mielessäin lausun toiveemme yhteisen..

On syksy, ympärillä öinen rauha
ja vaik yö on kylmä
sun sylissäs mä tunnen lämmön rakkauden..

Katson silmiis, hymyn suot ja onnen
Aamuun viemme toiveen
Jakaa tahdon luonas hetken jokaisen..



(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Joskus olisi helpompi,
Jos emme rakastaisi...
Lähtiessäsi revit palan minusta,
Sydämeni rutistuu, henkeni salpautuu...
Ja silmiäni polttavat kaipuun kyyneleet.

Ja nyt vielä...
Sinä käännyt katsomaan perääsi.
Heilautat kättäsi urhoollisesti ja
Pakotat hymyn kasvoillesi.
Ja minä luen sinun katseestasi,
Saman kuristavan tunteen...





(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

1) PYSYT VIREÄNÄ
Aivosi saavat kaivattua liikuntaa, koska tavarat eivät milloinkaan ole siellä, minne ne laitoit, vaan haastavasti hyvinkin luovissa piilopaikoissa. Lehtiroskista ei kannata tyhjentää ennen kuin on ottanut lompakkonsa sieltä pois. Kenkä on potentiaalinen paikka etsiä kadonneita aurinkolaseja ja jääkaapin alahyllyltä voit löytää uusimman Kate Bushin levysi.

2) TAJUNTASI LAAJENEE
Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut katsoa tai puolella korvalla kuunnella 1457 kertaa samaa elokuvaa tai teeveeohjelmaa, mutta Muumilaakson tarinoiden kohdalla se ei tuota ongelmia.

3) OPIT ERIKOISTAITOJA
Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä kädellä ei ole pikkuvauvan vanhemmalle temppu eikä mikään. Erityisen hienoa on oppia bravuuri, kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.

4) OPIT SOSIAALISEKSI
Sinun ei tarvitse käydä yksin edes vessassa.

5) SAAT UUDEN SISUSTUKSEN
Kun ennen keittiösi pöydän alla ei ollut mitään, nykyään siellä on kolmesta viiteen kiloa erilaisia ruuantähteitä, eikä auta, vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa. Pöytä erittää murusia. Sitä mukaa kun siivoat kaksiosi länsisiipeä, itäsiipi alkaa täyttyä erilaisista traktoreista, kaulahuiveista, kattiloista, lehdistä, kirjoista ja ylipäätään kaikesta, mitä ei
ole ruuvattu kiinni.

6) OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE
Vauvan kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle. Kylässä
käyminen on myös matkana yhtä rasittava.

7) ELÄMÄ MUUTTUU SEIKKAILUKSI
On jännää huomata, kuinka tyynesti pystyt suhtautumaan siihen, että heräät keskellä yötä jalkopäähän piilotetun leikkipaloauton sireenin ääneen.

8) OPIT KOMMANDOKSI
Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti, että onnistut riisumaan nukkuvan ihmisen ja vaihtamaan hänelle vaipat, pukemaan hanskat,
haalarit, sukat ja kengät sekä siirtämään hänet paikasta A paikkaan B-ilman että hän herää.

9) SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA
Base -hyppy ei ole mitään verrattuna siihen, että saat juoda kokonaisen
kahvikupillisen rauhassa. Et kylläkään saa.

10) ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ
Yksinkertaisinkiin asioihin, kuten lähtemiseen, saat helposti menemään hyvin piiitkän tunnin.

11) MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI
Samastut James Bondiin, sillä sinunkin elinympäristösi on täynnä kuolemanvaaroja: tuoleja, joille voi kiivetä, legoja ja peukalonpään kokoisia ruoka-aineita, joihin voi tukehtua sekä ylisummaan kaikkea mahdollista, mihin ylettyy - ja kaikkeen ylettyy.

12) KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET
Kuten, että on täysin mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin selkänojapinnojen välistä, vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli; tai ettei ole temppu eikä mikään tunkea nenään herne, vaikka sierain on niin pieni, ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä, mikä estää nukkumisen. Siis vanhempien nukkumisen.





(¯`v´¯)
`*.¸.*´
¸.*´¸.**¨) ¸.**¨)
(¸.*´ (¸.*´ .*´ ¸¸.*¨¯`*.

Repomies: Pöysti, Satamakadulla aiotaan ryöstää pankki, ja paikalla on karhuryhmän tarkka-ampujat. Iso meno. Et missään nimessä mene sinne!
Pöysti: Miks sä sitte soitit?
Repomies: Ettet menisi sinne!
Pöysti: Miksi sä kerrot mulle kaiken tämän jos sä et kerran halua että mä menen sinne?
Repomies: Ai perhana! Miksiköhän mä tän sulle sitten kerroin? Olenko lääkkeet muistanut ottaa? Olen, just otin. Oho! Nämähän on kalojen ruokaa! JUMALAUTA! Kalojen ruokaa söin! Mitähän minä kaloille sitten annoin? Lääkkeet annoin kaloille! Mielialalääkkeet kaloille minä syötin.
Pöysti: Rauno! Ota ne lääkkeet!!
Repomies: En syö kalojen lääkkeitä. Pöysti, et mene sinne pankkiin! Muut hoitaa.
Pöysti: No, mul on hyvä päivä. Ehkä mä hoidan sen tässä loppukevennykseksi.
Repomies: Ei kevennystä! EI! Pöysti! Lääkkeet, tyhjä... Kaiken kalalle annoin. Koko lääkityksen sai kala... Ratkaisu: syö kala!
Kun lääkkeet on loppu niin kalakin on lähellä.



http://ohjelmat.yle.fi/pasila/etusivu

Voih... mihinkäs sinä nainen minut ajoit!! Tiedät kyllä kenestä nyt puhun! Eihän minun ollut tarkoitus aloittaa mitään päiväkirjaa täällä... onhan mulla tenavien blogit kirjoitettavana! AAAAARRRRRGGHHH!