IRC-Galleria

Henna mekossa on failure!
(NÄYTÄN TODELLA AHDISTUNEELTA.)

Kommentoi tähän NÄHTY , jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa .
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut

vaihtaa Justin Timberlakesta seuraavaks Dope Stars Inc.

Yhyy äitienpäivä.

Mistä löydän konffismekon itelleni kesäks koska jos en lähiaikoin löydä jtn kivaa, otan puvun!

En jaksan mennä kuviksen valinnaisee

1. (2 P) Nimeni:
2. (6 P) Sukunimeni:
3. (3 P) Harrastukseni:
4. (2 P) Koulu jota käyn:
5. (4 P) Arvaus toisesta nimestäni:
6. (3 P) Mitä pelkään:
7. (2 P) Poltanko:
8. (3 P) Juonko:
9. (1 P) Onko minulla sisaruksia: (plussa nimistä)
10. (2 P) Montako:
11. (2 P) Mainitse yksi lempipuuhani:
12. (1 P) Kuinka monta lävistystä minulla on:
13. (3 P) Millaista on mielimusiikkini:
14. (4 P) Olenko ujo vai ulospäinsuuntautunut:
15. (3 P) Olenko "kapinallinen" vai noudatanko sääntöjä:
16. (2 P) Lempivärini:
17. (3 P) Mainitse jotain, mitä vihaan:
18. (4 P) Yksi taitoni:
19. (4 P) Puhelinnumeroni (ei saa katsoa kännykästä!):
20. (4 P) Millaiset kengät minulla on:
21. (4 P) Onko minulla lemmikkejä:
22. (3 P) Lemmikkini nimi ?
23. (4 P) Kengän kokoni
24. (5 P) Kuinka pitkä olen?
25. (5 P) Mikä on huonoin tapani:
26. (5 P) Mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle?
27. (4 P) sano 2 asiaa mistä tykkään:
28. (3 P) Missä asun:

Yksityisell!
(Maksimi on kai 91, laskin varmaa kolmetuhat kertaa uudellee enkä saanu varmaa tulosta.. ''XD)

rumaomena - 80p./91p.
Malla-t%E4ti - 72p./91p.
santtu_ - 69p./91p.
http://irc-galleria.net/view.php?nick=%E4ks - 89p./91p.

/Kesä tuli viikonlopuksi ja nyt viilenee takaisin kevääksi./

Minä juon aina konjakkilasista kun otan päänsärkylääkkeen. En tiedä, tarkoittaako se sitä, että leikin porvaria vai olen alitajuntaisesti jokseenkin sekakäytönhaluinen? Mikä tekisi minusta mukamas porvarin, sillä konjakkilasit ovat yleisessä käytössä - mikäs sille mahtaa jos juodessa pikkusormi nousee aavistuksen. Se on elämää, hupsis.
Taas sekakäytön vaaraa ei tule veden ja lääkkeiden vuorovaikutuksesta, joten jos ajatuksia on alitajunnassa, tällä tavalla ne pysyvätkin siellä. Näin ollen päädyn tuijottelemaan konjakkilasin vesipisaroita ja punnitsemaan päänsärkyni pahuusluokkaa. Ottaisinko yhden vai kaksi pilleriä? En koskaan harkitse edes puolittamista, vaikka voisin, sillä minulla on aina ollut tapana liioitella lääkkeiden kanssa. En koskaan harkitse ja haittavaikutuksiakin tuijottelen hymyillen ja jokseenkin toivonkin, että jotain kävisi. Haluaisin, että jotain tapahtuisi, minut kiidätettäisi sairaalaan ja ympärillä ihmiset kauhistelisivat, hätäilisivät ja itkisivät.
Niin ei kuitenkaan käy. En koskaan ota vaarallista yliannostusta lääkkeistä missä käy huonosti, enkä koskaan pyörry tai tuuperru vessan lattialle hymyillen. Tarvitsisin uuden teräaseen viiltelyyn, sillä partaveitsellä en enää saa tarpeeksi pahaa jälkeä - mutta ehkä parempi että vastaisuudessakin jättäydyn partaveitseen, sillä minulla on aina ollut tapana liiotella. Mutta viiltelystä puhuminen on turhaa, sillä se ei ole kuin tämän säälittävyyden pohjakerroksiin jäävä itsekriittisyyden ja negatiivisten tunteiden yhtälö, josta päästäänkin helposti jo puhumalla ja ihmisten paikallaololla.
Tästä voimmekin huomata minun melko syvän puolipakkomielteeni huomioon. Haluan ja tarvitsen huomiota tunteakseni itseni edes joksikin, nautin myös joskus siitäkin, kun minua pelätään. Se myös turruttaa, sillä joskus myös haluan läheisyyttä ja pelkäävät eivät halua tulla lähellenkikään. Esittelen saavutuksiani ja ylpeilen kaikella minuun liittyvällä, että minut huomioitaisiin. Minun on pakko olla näkyvä, sillä muuten tunnen muuttuvani näkymättömäksi. Näkymättömyyteni näkyy muille taas hiljaisuutena ja poisvetäytymisenä, mikä on epänormaalia yleisen käytökseni huomioonottaen, jolloin normaalisti olen aina jokseenkin keskustelussa mukana ja etsimässä juttuseuraa. Olen alkanut pikkuhiljaa totuttautua näkymättömyyden tunteeseen ja yrittänyt jättää esilletuomisen, sillä joidenkin ihmisten hetkelliset yhtäkkiset hylkäämiset ovat alkaneet viemään luottamusta ja iloisia asioita pois.

Koen nykyään paljon itsetunto-ongelmia kehostani ja käyttäytymisestäni ja muutenkin itsestäni. Perinteinen "olen liian lihava" -ajatus on saanut taas minusta otteen ja vaikka se ei periaatteessa ole totta, se on - sillä olen liian lihava verrattuna siihen laihuuden kuvaan mikä minulla on mielessäni. Haluaisin olla niin ihanan laiha ja kevyt. Se ei tekisi minusta kovin kaunista, sillä minusta kauneus on enemmänkin kasvonpiirteissä, mutta jotenkin.. Jotenkin ajatus vaan viehättää minua. Useat toteaa, ettei se tosiaankaan ole kauhean terveellistä, mutta en ainakaan ole ainoa joka näin kokee. Ei tämä tosiaankaan sitä paitsi ole tervettä, mutta tämä ei ole vielä kuin vasta ns. "ongelman alku", joka ei itsekurini puutteen takia tule olemaan ongelma.
Usein myös huomauttelen äänestäni - haluaisin omistaa kauniin lauluäänen, sillä olen aina pitänyt laulamisesta. Ääneni on ihan nolla. Tällä äänellä ei lauleta kuin kuuroille tarkoitetussa konsertissa. Joskus vielä kuvittelin omaavani ihan kivan äänen ja lauleskelinkin siksi paljon, mutta nykyään olen tajunnut faktan ja kirjaimellisesti pitänyt turpani tukossa mahdollisimman paljon. Tietenkin on joskus vapauttavaa vaan laulaa, mutta en yleensä tee sitä silloin, kun olisi joku kuulemassa.
Paljon myös saattaa kuulla valituksia omasta käyttäytymisestäni - esimerkiksi puheestani, tavoistani vuorovaikuttaa ihmisten kanssa tai ihan joistain turhista asioista. En pidä siitä, että usein jutellessani saatan joskus vahingossa alkaa piilovittuilemaan tai valittamaan toiselle. Minua ärsyttää tämä hirveän paljon, mutta vaikka kuinka olen yrittänyt kitkeä sitä pois, en pysty. Inhottaa fakta, että vittuilen muille usein puhuessani, vaikka itse en haluaisi olla ilkeä.
Myös väheksyn kaikkia taitojani, koska ylpeileminen ja esilletuominen eivät ole tietenkään saaneet mitään tulosta. Fakta on, että harvoja kiinnostaa. Olen alkanut painumaan siihen todellisuuteen, missä tunnen itseni keskinkertaiseksi kaikessa mitä teenkin. Siksi vaadin itseltäni täydellisyyttä, mutten kuitenkaan jaksa panostaa asiaan - jolloin epäonnistumisen tunne on suurempi, sillä kukaan ei huomaa ja itsekään en tykkää tuloksesta. Kirjoittaminen on ainoa asia missä näin ei melkein aina käy, mutta en osaa kirjoittaa tarinaa loppuun, sillä minä olen itsekin todella kesken.

Ja miksi kirjoitin tämän?
Voisin pistää tämän heti automaattisesti taas huomionkipeyden piikkiin, ja se on ehkä vähän sitäkin. Voisin myös laittaa tämän siihen, että haluan, että täälläkin ne jotka tämä lukevat, tietävät miltä minusta tuntuu. Myös tämän syy voisi olla, minulle itselleni selvittäminen, miltä tuntuu ja miksi?

Mutta pohjimmiltaan en tiedä miksi kirjoitin tämän, ja voin sanoa, että olen hyvin epävarma tästä kaikesta tiedosta. Entä jos mikään ei menekään noin? En ole edes enää välillä varma ympäröivästä maailmasta.
Mutta tekstini pointti ei ole painottaa elämäni kurjuutta, vaan kuten tapanani on, on tuoda niitä oman itseni epäkohtia esiin. Painotan paljon elämän epäkohdissa, ja jätän ihanat ja mukavat asiat omalle tasolleen. Miksi?
Siksi, koska minun ei tarvitse purkaa ja analysoida, miettiä iloisia asioita.

Sinulle voin kertoa, että olen kauhean iloinen, että jaksoit lukea tämän.

Saske etsii metsässä barbeja ja löysi yhden jalan.