IRC-Galleria

Miten tää on enää edes mahollista?

"Kun olin vielä pentu, sain sinut leikeilläni nauramaan ja sanoit
minua omaksi
lapseksesi.
Vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin
sinun Paras
Ystäväsi.
Kun olin tehnyt jotakin pahaa, heristit minulle sormellasi ja kysyit:
Miten sä voit?
Mutta sitten rauhoituit ja rapsutit vatsaani kun makasin selälläni
edessäsi.

Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla
kanssani. Muistan niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin
haaveiluasi. Uskoin, että elämä ei voi olla tämän parempaa. Kävimme
yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla. Kävimme syömässä
jäätelöä ja minä sain vain vohvelin, kun väitit, että jäätelö ei ole
koiralle terveellistä. Nukuin auringossa odottaen sinua kotiin.

Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä, aloit tehdä uraa.
Sinulla oli yhä enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua
innolla ja tuin sinua aina kun sinulla oli sydänsuruja tai pettymyksiä.
En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen ja
riemuissani riehuin oma kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä
rakastuit.

Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti
tervehdin häntä kodissamme, näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin
onnellinen, kun sinäkin olit onnellinen. Kun lapset syntyivät,
ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä.
Mutta te pelkäsitte että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin
suurimman osan ajasta toisessa huoneessa tai ulkona kopissa.

Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset
kasvoivat, olin heidän Iso Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini,
kun ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani. Rakastin lasten
rapsutuksia, kun sinä enää vain harvoin rapsutit minua. Olisin antanut
elämäni lasten puolesta jos sihen olisi ollut tarvetta. Menin salaa
heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä
lasten kanssa autosi ääntä kadulta, kun palasit töistä kotiin.

Joskus oli aika, kun ihmiset kysyivät: "Onko sinulla koira?" otit aina
lompakosta
kuvani, näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta.
Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
"Kyllä" ja vaihdoit aihetta.

En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun
aiheutin
rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin
asumaan, mutta
kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen.
Sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.

Jännitin sitä autoajelua, kunnes saavuimme koirien löytökotiin.
Ilmassa oli koirien,
kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän, että
löydätte
hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
He tiesivät totuuden. Miten vaikea on löytää uutta kotia keski-
ikäiselle
sekarotuiselle nartulle.
Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani, kun poika kirkui:
"Isä, älä anna
heidän ottaa
koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita:
ystävyys,
lojaalisuus, rakkaus
ja ihmisen vastuu kaikista elävistä olennoista.

Rapsutit päätäni, et katsonut minua enää silmiin etkä suostunut
ottamaan
kaulapantaani ja hihnaani.
Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.

Kun olit lähtenyt, kaksi kilttiä naista tuli ja sanoi, että kyllä sinä
tiesit
muutosta etukäteen
mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset
rapsuttivat
minua hellästi
ja kysyivät: "Miten sä voit?"

Nämä ihmiset täällä löytöeläintalossa huolehtivat meistä niin hyvin,
kun näillä
aikaa kiireiltään riittää.
Tietysti meidät ruokitaan, mutta ruokahaluni katosi jo pari päivää
sitten.

Ensimmäisinä päivinä, kun joku kulki häkkini ohi, juoksin heti hänen
vierelleen.
Luotin aina, että Sinä tulet ja haet minut takaisin. Että olet
muuttanut mielesi
ja tämä on vain pahaa unta.
Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaa
pelastaa minut.

Ymmärsin että minun on mahdotonta taistella ihmisten huomiosta
pentujen kanssa.
Niillä ei ole vielä
hyviä ja huonoja muistoja. Ne ovat leikkisiä ja riemuitsevat. Menin
häkin
takanurkkaan. Istuin ja odotin.

Kuulin askelia, kun ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei
minut
hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut hellästi pöydälle, rapsutti korvaani ja sanoi, ettei
minun nyt
tarvitsee enää murehtia. Sydämeni hakkasi ,
kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa. Jotenkin vaistosin, että
vankeuspäiväni
olivat nyt ohi.

Surin, kun tiesin, että hän oli nääntymässä työtaakkansa alle.Tiesin
hänen
liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassujeni ympärille. Samaan
aikaan
kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
Nuolin hänen kättään, kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi. Hän
pisti ruiskeen
suoneeni ja tunsin miten
kylmä liuos valui sisääni..Menin makuulle, katsoin häntä silmiin ja
sanoin hiljaa:
"Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin minua ja tunteeni ja sanoi : "Olen tosi
pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti; se on hänen työtään, menen nyt parempaan
paikkaan missä
minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei
enää tarvitse
huolehtia mistään.
Se on todella erilainen paikka.
Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin, että "Miten
Sä voit?" ei
ollut tarkoitettu hänelle.


SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU ISÄNTÄNI, KUN MIETIN
VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, JA VAIN SINUA. ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ JOKU
TOINENKIN
OSOITTAA SINULLE
TÄLLÄISTA USKOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ."

- Jim Willis 2001

"Jos tämä tarina liikutti sinua, sai palan kurkkuun ja ehkä
kyyleleenkin silmään,
niin muista että tämä tarina on tosi..
Näin tapahtuu joka vuosi tuhansille eläimille, joita on joskus
rakastettu, mutta
jotka hylättyinä lopetetaan eläinklinikalla ja löytöeläintaloissa
omistajiensa
välinpitämättömuuden takia.

Haluamme tarinan kautta muistuttaa että jokaisella lopetattavalla
lemmikkillä on
joskus ollut koti ja perhe johon se on luottanut ja rakastanut.

Emme halua järkyttää emmekä tuottaa surua.
Mutta, jos tarina jättää jäljen sinun tai jonkun toisen sydämeen niin,
että sen
ansiosta yksikin tälläinen tarina saa onnellisen lopun , olemme
onnistuneet.

Kanna vastuusi ja osoita uskollisuutesi myös lemmikkillesi ja kehoita
kaikkea
muitakin tekemään niin.

On tärkeää, että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen
loppuu.
Tämä tarina voi pelastaa edes yhden eläimen."

Mitä hittoa? Mun lämpö on 34,8. :D

Uusiks mittasin, ni 35,3. x>

MIKÄ OLIKAAN AUTOMERKKISI?

BMW
Bemarilla ajavat jupintapaiset. Useimmilla on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Lopulta he sortuvat ruinaamaan toimeentulotukea, kun luottokortti on otettu ulosottomiehen haltuun.

CITROEN
Sitikalla ajavat ovat nautiskelijoita, ylensyöjiä ja -juojia, vähän tahdottomia mutta muuten harmit-tomia veikkoja. Puolet heistä on hienostelevia piilohomoja, toinen puoli muuten pervoja.

FORD
Voortimiehet ovat merkkiuskollisia. Kun isoisänisällä oli Voorti, niin se on ikäänkuin pyhä velvoite. Sanotaan - virheellisesti kuten myöhemmin tulette huomaamaan - että vain Voorti-miehet pääsevät automaattisesti taivaaseen, kun on niin paljon jo kärsitty maan päällä.

FIAT
Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joiden rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata, tosi surkeata.

LADA
Kaikki Ladailijat eivät ole kommunisteja. Muuten vaan yksinkertaisia ja arvatenkin kaikkein rik-kaimpia. Ei kai köyhällä ole varaa ostaa autoa, jonka arvo on puolessa, kun sen saa liikkeen ovesta ulos. Ladan omistajat pukeutuvat huonosti, juovat raakaa viinaa - kenties piereskelevätkin.

MERCEDES-BENZ
Mersun omistajalta on yleensä mennyt paras ikä bisneksessä tai muussa vilpissä. Menetettyä nuoruutta hyvitetään ajamalla komeasti ja elämällä leveästi. Oma lukunsa ovat käytettyjen taksimersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.

NISSAN
Datsun vaihtoi nimeäänkin, mutta mihinkäs siitä pääsee. Yksinkertaisia, vähään tyytyväisiä, merkkiuskollisia läskisoosin syöjiä koko porukka. Pelkäävät erottua massasta. Elämässä ainoa tavoite pysyä naapurin kanssa tasoissa. Käyttävät talvella pipoa ja kesällä mainoslippalakkia. Housuissa polvipussit. Jotkut nuoremmista saattavat kyllä ottaa permanentin, mutta mitä se auttaa, kun permanentin alta ei löydy mitään. Tusinasurkimuksia, plääh!

SAAB
Tässä meillä riittää pään pudistelua: Isänmaallisuuden nimissä maksetaan ruotsalaisesta autontapaisesta melkein mitä vain. Pyrkyreiden merkki. Tien päällä yritetään ohi kaikesta, mikä liikkuu. Näillä on pakko olla potenssivaikeuksia, tai sitten ne pieksevät akkojaan.

SKODA
Jotkut ostavat Skodan, vaikka samalla rahalla saisi hyvän käytetyn. Nämä samat äijät vaativat naiseltaankin neitseyttä ja käyttävät mieluusti kertakäyttöastioita - kukaan ei saa koskea ennen häntä.

SUZUKI
Entiset Mini-miehet ostavat nyt Suzukin. Se on turvallisen pieni - ikäänkuin kohtu. Tämä turvallisuuden haku johtuu siitä, että nämä ovat keskosia - sanan pahimmassa merkityksessä.

TOYOTA
Samaa surkeaa kastia Nissan-miesten kanssa. Jääräpäisempiä. Jos kerrot näille vitsin, ne kysyvät: täh! Näistä on tullut sanonta: ”mahtuu kolmetoista tusinaan”.

VOLKSWAGEN
Tämä on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittäkymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista.

VOLVO
Volvomies ajaa ylitsesi, jos et väistä. Näissä on vähän “rautaa rajalle” -meininkiä. Volvolla pääsee taivaaseen – samalle osastolle minne tiejyrälläkin.

---

Ihan vain näin infona, että mä en edes haluaisi Bemaria tai Mersua! :D

Minä jo luulin että kerrankin alkaa elämä hymyillä kun ihan selkeesti oon jo parantumaan päin niin eikös sitten vaan kuitenki kaikki paska keräännykkin samalle hetkelle.

Tänään alko menkatki (eli vitunmoiset alavatsakivut) ja äsken tuli soitto että mun isä ja sen sisko on olleet koko päivän sairaalassa niitten äidin (eli mun mummin) luona koska se kai tekee kuolemaa.

On ihan vitunmoinen voittajafiilis saatana.

On tää älytöntä.

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h.

Tyttö: Hidasta, mua pelottaa.
Poika: Enkä, tää on hauskaa.
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa.
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua.
Tyttö: Hyvä on ,mä rakastan sua. Jarruta.
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa.

*tyttö halaa poikaa*

Poika: Ota mun kypärä ja laita se päähäs. Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen pettämisen seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puolivälissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi.

---

Analysoidaanpa tätä nyt hetki. Ensinnäkin ku päristelet pyörällä 180 km/h niin siinä ei paljoa kommunikoida. Vaikka tyypeillä olis ollu radioyhteys toisiinsa niin sen toisen puheesta ei saa vittuakaan selvää ku sillä ei oo kypärää. Morsettamallakohan ne tuon keskustelun kävi? Helvetinmoinen keskittymiskyky pojalla, pisteet siitä. Ja miten helvetissä se poika oikein meinas tunnistaa OIKEIN kovan halauksen normaalista kiinnipitämisestä? 180 km/h lasissa pidetään perkele kiinni eikä meinata, vai hiuksistako se tyttö ensin kiinni piti? Moisesta vauhdista kypärän vaihtaminen on kans melkoinen stuntti, kummankin pitää olla melko riskejä kavereita, ja melko (erittäin) tyhmiä myös ku yleensäkin lähti toinen kyytiin ilman kypärää? Jarrujen räjähtäminen muka syynä kypärän vaihtoon, ikinä kuullu moottorijarrusta? Ilmanvastuskin on tuossa vauhdissa jo niin kova ettei tartte kun vähän nousta siitä tankin päältä niin jo alkaa maisemista saada jotain selvääkin. Ja mitä helvettiä, kyydissä ilman kypärää? Todennäköisesti tyypin mopo meni mettään siitä syystä kun joku kärpänen lensi silmään, ja tuossa vauhdissa varmasti uppos se kärpänen ja syvälle. Ja haluaisinpa tutustua siihen Teräsmiehen tyttäreen joka henkensä piti tuosta tällistä, 180 km/h vauhdista seinään se on aivan yksi lysti onko sulla kypärää ollenkaan vai kaks kypärää, vai kolme. Tosin tarina ei tunnu mainitsevan jäikö muija loppuelämäkseen kasviksi. Miksiköhän? Vuoden Tyhmä Paskiainen-kiertopalkinto jaetaan tänä vuonna hiukan etukäteen, ja tuon poikasen hautahan se on osoitteena. Asetellaan se siihen kiven päälle kivasti. Jos jaksavat sen ruumiin rapsutella sieltä seinästä irti. Oppiipahan ottamaan huippuja jarruttomalla prätkällä.

Jos sinunkaan mielestä koko paskassa ei oo realismin häivääkään - kopioi tämä päiväkirjaasi. Kuka helvetti näitä oikein tekee?

Siis mitä vittua tää on!? Mulla on taas lämpöä! Voi saatana.

Mikseri on kyllä hyvä mesta.

Mä taidan olla ihan puoliks terve.

OON JAKSANU SIIVOTA! :D