IRC-Galleria

sentra

sentra

Tässä profiilissa on mainostaminen ja kaupittelu KIELLETTYKIELLETTY!!!

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 15:19

Eläinkokeita vastaan!
Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , m`rika, muffinssiapina, hanzu_83 , marze__, Sasati, Hofferi,sentra



_______________________________________
Hofferi:
Eläin ei ole sama kuin ihminen.
Joku eläimellä testattu ja hyväksi & harmittomaksi havaittu voi olla ihmiselle hengenvaarallinen.
Sama toisinpäin! Eli jos joku aine ei eläimelle sovi, ei se sitä sano etteikö se voisi sopia ihmiselle!
Ihmisille tulevat aineet ihmiskokeiden läpi!
Miksei ihmiskokeita tehtäisi vaikka kuolemaantuomituilla vangeilla..
Murhaajilla, raiskaajilla, pedofiileilla ym..
Näin heistä olisi jotain hhyötyäkin kun haittaa on jo ollut!
Miksi eläimillä pitää testata? Testitulokset ovat vain suuntaa-antavia tai sitten täysin virheellisiä!
Koe-eläinten elämänlaatu.. No, te tiedätte! Tahtoisitteko omalle kohdallenne? Ne eläimet eivät tahdo!

siinä se viikonloppu olikin taas.Sunnuntai 02.11.2008 23:38

^^ Keskiviikko 29.10.2008 16:00

Kai sinäkin tunnet ainakin yhden äidin?
Heitä tapaa kotioloissa ja joskus heillä on edessään esiliina, mutta useimmiten ei. Äidiksi tullaan synnyttämällä lapsi. Jos synnyttää neljä lasta on äiti-äiti-äiti-äiti, sillä neljän lapsen äitiä huudetaan neljältä eri suunnalta ja häneltä kysytään, pyydetään, toivotaan tai vaaditaan samaan aikaan neljää erilaista asiaa. Ja jos perheessä on vielä isäkin - ja lisäksi koira - nämä pyyteet, toiveet ja vaateet kasvavat vielä entisestään.

Se on huikean mukavaa! Se pitää äidit liikkeellä! Siksi äidit ovat vireitä ihmisiä, aina menossa: keittämässä, paistamassa, pyykkiä pesemässä, mankeloimassa, silittämässä, pissattamassa, kakattamassa, pyyhkimässä pyllyä, tiskaamassa, siivoamassa, soittoläksyistä nalkuttamassa, uupumassa, leipomassa, odottamassa lapsia illalla kotiin, nukuttamassa, herättämässä, suukottamassa, halaamassa, housunpolvea paikkaamassa, haavaan puhaltamassa, hätäilemässä, varoittamassa, komentamassa, karjumassa ja hermostumassa. Joskus äidit painuvat ovesta ulos ja katsovat taloa ulkoapäin. He ihmettelevät miten kodikkaalta ja rauhalliselta talo näyttää, miten lempeästi valo loistaa ikkunoista ja pöydallä oleva kukkamaljakko näkyy tielle asti. Ulkona äidit vetävät henkeä. Sitten he menevät taas sisälle.

Äideillä on yleensä maailman parhaimmat lapset. Äidit ihmettelevät miten nämä lapset osuivatkin juuri heille ja miten rikasta ja täyttä elämä heidän kanssaan on. Ja kun lapset lähtevät pois, kotiin jää suuri lapsenkokoinen aukko, joka vasta vähitellen täyttyy kaikesta siitä muusta, mitä äidit tekevät.

[Ei aihetta]Tiistai 28.10.2008 19:57

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.


1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle?
thomas t-one for you

Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo:
lordi-devil is a loser

Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo:
yö-nousevan auringon valoon

Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo:
666 vs dj bonito- atencion

Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo:
king and queen-he hey dancing

Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen, joka sanoo:
Linda Ross-love is danger

Juokset kotonasi, kun siskosi pysäyttää sinut ja sanoo:
leevi and the leaving-toteemipaalu

Näet lemmikkisi ja sanot:
leslie parrish-one kiss

2:

Mikä laulu kuvaa...

Elämääsi:
leevi and the laevings-teuvo maanteiden kuningas

Ystäviäsi:
klamydia-kantapään kautta

Perhettäsi:
lowland feat jari.k-surun pyyhit silmistäni

Ihastustasi/Tyttö-/Poikaystävääsi:
apulanta-väistö

Vihollistasi:
millennium- day after day

Uskontoasi:
velvet-mi amore

Seksuaalisuuttasi:
sylver-lay all your love on me

Seksielämääsi:
apulanta-paha paha asia

Ulkonäköäsi:
benassi bros-castaway

3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa:


Heräät:
chorale-sä voit mua koskettaa

Hengaat kaveriesi kanssa:
yö-pettävällä jäällä

Sinä ja vihollisesi alatte taistella:
trisha-every time you want

Menet treffeille ihastuksesi kanssa:
move-riot generator

Suutelet häntä ensimmäistä kertaa:
@junkmail-ei koskaan enään

Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi:
e-rotic-i´m horny

Menet nukkumaan:
kauniit tunnelma kappaleet-vieläkö

Masennut:
apulanta-valokuva

Yrität itsemurhaa:
remontoidut iskelmät-rentun ruusu

Hautajaistesi aikana:
yö-tie sydämeeni

Hautajaisvastaanottosi alkaa:
antti raiski-mitä sinä teet

Lopputekstien aikana:
vanilla ninja-don´t go too fast

Susi taasTiistai 28.10.2008 17:09

SUSI
[x] Pidätkö yksinäisyydestä?
[/] Oletko epäsosiaalinen?
[x] Tunnetko olevasi usein kärttyisä?
[x] Pyritkö suojelemaan/auttamaan rakkaitasi?
[/] Tunnetko omaavasi metsästysvietin?
[/] Erottaudutko massasta?
[x] Onko luottamustasi vaikea ansaita?

Bonus: [/] Metsästävätkö kristityt sinua?

Tulos: 6

KOIRA
[x] Oletko optimisti?
[x] Tahdotko tutustua uusiin asioihin?
[/] Ilahdutko seurasta?
[ ] Oletko ennakkoluuloton?
[/] Pyritkö olemaan ystävällinen/kiltti kaikille?
[x] Oletko lojaali rakkaillesi?
[x] Oletko vaatimaton?

Bonus: [ ] Nuoletko rakkaidesi kasvoja?

Tulos: 5

PUPU
[x] Hullaannutko pienistä asioista?
[x] Tunnetko välillä hinkua piiloutua?
[ ] Syötkö pienesti?
[/] Oletko pääsääntöisesti iloluontoinen?
[x] Tahdotko olla mahdollisimman paljon rakkaittesi lähettyvillä?
[/] Oletko valpas?
[ ] Tahdotko välillä loikkia ja kirmailla?

Bonus: [ ] Syötkö heinää/apiloita?

Tulos: 4


KISSA
[/] Oletko siisti?
[x] Hermostutko, elleivät asiat mene niinkuin tahtoisit?
[ ] Pidätkö itsestäsi?
[/] Oletko itsenäinen?
[x] Tahdotko olla usein rauhassa?
[/] Oletko helposti mustasukkainen?
[x] Kerjäätkö hellyyttä?

Bonus: [ ] Kehräätkö?

Tulos: 4½


KORPPI
[ ] Pukeudutko tummaan?
[/] Ajaudutko riitoihin?
[x] Pidätkö ajatuksesi usein itselläsi?
[x] Oletko omapäinen?
[/] Oletko sisäänpäinkääntynyt?
[ ] Oletko pessimisti?
[ ] Lämpenetkö hitaasti?

Bonus: [ ] Tunnetko hinkua repiä silmiä päistä?

Tulos: 3


LAMMAS
[x] Pidätkö seurasta?
[ ] Tunnetko usein olevasi eksynyt?
[ ] Oletko leppoisa?
[/] Sopeudutko helposti?
[ ] Oletko lämminhenkinen?
[/] Kaipaatko turvallisuudentunnetta?
[ ] Oletko selkeä?

Bonus: [ ] Määitkö?

Tulos: 2
Susi

Canis lupus
Pituus: 90 - 140 cm, häntä 35 - 50 cm
Paino: 25 - 50 kg
Elinikä: 12 - 16 vuotta

Olet susi! Sosiaalisuus ja vaatimattomuus ovat parhaita puoliasi. Toisaalta jotkut saattavat pitää käytöstäsi joskus arvaamattomana ja pelottavana. Olet kova puhumaan ja viihdyt hyvin missä vain, kunhan sinulla on seuraa.

Laajalle levinneen ja poikkeuksellisen sopeutuvaisen suden ruokalistalle kuuluvat erityisesti hirvieläimet, mutta susi ei ole kovin vaatelias murkinansa suhteen. Sudella ei myöskään ole toiveita elinympäristönsä suhteen, kunhan vain apetta on riittävästi.

Susi on utelias, mutta toisaalta arka ja varovainen. Se on sosiaalinen eläin, joka elää 5-10 yksilön perheessä, jossa vallitsee tiukka arvojärjestys. Lauman koko on kuitenkin riippuvainen saaliseläinten määrästä ja koosta. Yksinäiset vaeltelevat sudet ovat yleensä lajikumppaneita tai sopivia elinalueita etsimässä. Ihmisen kohtaamat - ja pelkäämät - sudet ovat yleensä näitä kulkurisusia.

Suden liikkumismuoto on tasainen ravi, jolla se etenee noin 8 kilometriä tunnissa. Hukan tunnetuin ääni on ulvonta tai ulina, mutta aggressiivisena se murisee tai haukahtelee.

Susi on tehokas lisääntymään, ja se synnyttää tavallisesti 5 - 6 pentua. Varhainen sukukypsyys toisena elinvuonna tekee sudesta muita suurpetoja nopeamman lisääntyjän.

Olet luonteeltasi 31% kissa
Olet oman tiesi kulkija. Voit istua tuntikausia ikkunalaudalla haaveilemassa ja rakastat päiväunia. Jos jokin kuitenkin herättää jakamattoman mielenkiintosi, olet keskittynyt saalistaja, joka ei luovuta ennen kuin on saanut haluamansa.

apulanta-jälkiTiistai 28.10.2008 15:50

Mielen ikkunoista, sielun onkaloista, toisiamme etsittiin
Sisään katsomalla, toista muuttamalla, päästäisiin viimeinkin
Kohti ikuisuutta, kuolemattomuutta, aikakautta seuraavaa
Silti kuten moukat, toisiamme loukattiin ja harhauduttiin

Enkä tunne sua niinkuin ennen

Jälki, jota kannan on viimeinen tie
Silta, jota kuljen vaan tyhjyyteen taipuu
Pelko, joka uhrinsa pohjalle vie
Totuuden ristiltä pois

Järjen kiemuroihin, lihan vankiloihin, toisiltamme poistuttiin
Viilto ihollani, silmäkulmassani, vuotaa sun elämää

Etkä tunne mua niinkuin ennen

Jälki, jota kannan on viimeinen tie
Silta, jota kuljen vaan tyhjyyteen taipuu
Pelko, joka uhrinsa pohjalle vie
Totuuden ristiltä pois

Enkä tunne sua niinkuin ennen

Jälki, jota kannan on viimeinen tie
Silta, jota kuljen vaan tyhjyyteen taipuu
Pelko, joka uhrinsa pohjalle vie
Totuuden ristiltä pois

pvc-unelmia apulantaTorstai 23.10.2008 03:35

Hei löytäisitkö avaimen
Joka silälleni kätkettiin
Voisi aukaista sulle oven
Joka tahtomattaan suljettiin

Mun kertakäyttöunelmat taas
Muovikuoriin kääritään
Ja kertakäyttöihmisetkin
Voit monta kertaa kierrätää

Mä en kai koskaan uskonut
Vaikka mulle kerrottiin
Että hävitäkin täytyy
Koska kaikki pelit rullaa niin

Kai jokainen on joskus yksin
Jätettynä itsekseen
Mutta onnetarten lempilapset
Sen kaiken itse valitsee

Mä en kai koskaan uskonut
Vaikka mulle kerrottiin
Että hävitäkin täytyy
Koska kaikki pelit rullaa niin

On joskus vaikee ymmärtää
Ja tietää aivan tarkalleen
Että mitä sitten tehdään
Kun sateet jatkuu huomiseen

Mä en kai koskaan uskonut
Vaikka mulle kerrottiin
Että hävitäkin täytyy
Koska kaikki pelit rullaa niin
minkä porukan tyyppi olet?

TUNTEELLINEN "Ei tää voi olla totta, itkettää taas"
(x) Minut saa helposti itkemään
(x) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
( ) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
(/) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
(x) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
(/) Kirjoitan paljon tunteistani
( ) Puhun paljon tunteistani
= 5

KUUNTELIJA "Kyllä se varmaa siitä.."
(x) Kuuntelen mielummin kuin puhun
(/) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
(x) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
(/) Moni ihminen luottaa minuun
( ) En kauheasti puhu muista pahaa.
(x) Tuen ihmisiä
(/) Autan ja neuvon ihmisiä
(x) Olen usein huolissani ystävistäni
= 5½

HILJAINEN/VETÄYTYVÄ "Hmm, nii.."
(x) Perussanasto: "joo, hmm, en tiiä, ei, öö.."
(x) Olen yleensä aika vetäytyvä
(x) En tykkää puhua isossa porukassa
(x) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
(x) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
(x) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
(x) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
= 8

VITTUUNTUNUT "Ei perkele, missä mun röökit on?"
(x) Minulla on usein huono päivä
(x) Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
(x) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
(x) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
( ) Olen hurjan negatiivinen
(x) En nää yleensä asioissa hyviä puolia
(x) En usko parempaan huomiseen
(x) Tää testiki pisti vituttamaan..
= 7

PAHIS "Mulle sä oot yhdentekevä.."
( ) Mitä teen, sen tekevät muut perässä
(/) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
(/) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren
(x) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
(/) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
( ) En ole kamalan suvaitsevainen..
(/) Olen ehkä pikkuisen itsekäs
= 3

MASENTUNUT/ALAKULOINEN "En jaksa enää ees huutaa.."
( ) Minulla on todettu masennus
( ) Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
(x) Minulla on lukihäiriö tai jokin muu
(x) Olen usein surullinen
(x) Kuuntelen surullista musiikkia
(x) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita
(x) Joku on satuttanut minua todella pahasti
( ) Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua
= 5

POSITIIVINEN "Koitetaa piristyy, ei maailma tähä kaadu"
( ) Olen hurjan positiivinen
(/) Ajattelen asioiden positiivisiä puolia
( ) Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
( ) Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen
( ) Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
( ) Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
(x) Olen aina kamalan pahoillani asioista
(x) Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..
=2½

PERIAATETYYPPI/SUORAANSANOJA "Saanko sanoo suoraan.."
(x) Minulla on paljon periaatteita
(/) En poikkea periaatteistani
(/) Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
( ) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
(x) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
(x) Inhoan matkimista
(/) Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
(x) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat
= 5½

TEESKENTELIJÄ/VIHATTU "Mikä teillä on mua vastaan?"
( ) Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
(x) Minusta puhutaan paljon pahaa
(x) Minua saatetaan hiukan kiusata
(x) Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
( ) Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
( ) Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
( ) En välitä, jos joku vihaa minua/puhuu pahaa minusta
(x) Satuta mua, saat tuplana takaisin.. Kosto elää.
= 4