IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 09.02.2008 00:03

kuluuko akku punasen luurin painamisesta?

snoop dogg- beautifulPerjantai 08.02.2008 22:09

moi eilen oli ruusuvuoren koulun disco, oli ihan kivaa sillai :) Päätettiin et ollaan pian karitsoja ja tilattiin mardinista 54 eurolla ruokaa ja syötiin ja rellestettiin. koulu päiväni kesti 8-21, mutta onneks mulla oli sentään johanna, anette ja tomi piristämässä mua koko ajan<3 draamaakaan ei taas puuttunu, mut ihan kiva päivä oli. mm. päästiin kuuluttamaan johannan kanssa koko koululle keskusradiosta (oli ihan sika jännää) Mainostettiin maailman rauhaa ja mokkapaloja! kumpikaan ei tosin käyny toteen, itq :< Aamulla oli köksää ja tomi sai taas olla meiän keittiöorja ja ne järjesti anen kanssa ehkä jo kolmannen kerran riidan että pienenä kun ane tuli tomin luokalle ja tomi kiusas sitä ja töni sitä ni OLIKO anella: pinkki vai PORKKANANVÄRINEN hiuspanta?? (jokkarilaiset toki kommentoikaa) Minä ja tomi ollaan molemmat sitä mieltä, että porkkananvärinen, tosin mähän en jokkarissa ole ollut mutta ane on kiva kuvitella porkkananväriseen. myöhemmin mut sai myös liikuttumaan se ku yllätin tomin mietiskelemästä (taas kerran) ja se kerto kuinka kerran discossa se pyys johannaa tanssimaan ja sai rukkaset joka meinas saada sen itkemään. voin vaa kuvitella, mut onneks johanna korvas sen sitte tomille<3 tänään päivä ei taas ollut kiva: vitutti kadonnut kamera (JOKA LÖYTY LOPULTA VIHDOINKI KAIKEN RAIVOOMISEN JÄLKEEN MIKON DEMIEN ALTA PERKELE), ane näytti pojalta joka nauratti mua enkä osannut saksan kokeessakaan. 6 päivää ni matkaan alpeille

JOOB ARVAA MITÄ Sunnuntai 03.02.2008 14:18

nyt kun niiniset ovat siirtyneet digiaikaan ni ILE AIKOO OSTAA KUORSAUSLÄÄKETTÄ, josta saa rahat takaisin jos se ei toimi

pitkä kirjoitus =)))))))Lauantai 02.02.2008 01:00

pitkän kipeenä olo ajan jälkeen selvisin vihdoin kouluun toissapäivänä kipeenä ja outoäänisenä, mutta selvisin kummiskin. tästä päivästä sen verran, että pelkästään ruusuvuoren koulun mäen ylös kirjaimellisesti KONTTAAMINEN ei oo mitään maailman kivointa hommaa. vieressä miska joka yritti urhena neuvoa mua miten pääsen sen ylös ja vaikka mä kuinka pyllyilin kokoajan ja kaatuilin sen metsän puolelle ei se saanu autettua neitoa hädässä sen vertaa joten oli pakko sitte tyytyä tähän ei niin neitomaiseen toimenpiteeseen. No selvittiin molemmat kouluun suhtkoht ehjin nahoin. Koulussa pohdin, että voiskohan Jonzke pyydä mullekin jotain, ei mitään hälyttävää mutta jotain kummiskin kun sillä tuntuu olevan aina jotain myytävää. se on ihan samanlainen ku tokyo driftist se ihana tummaihonen poika joka myös myy kokoajan kaikille kaikkea, se on kiva :) Hei onks kukaan tulossa mun seuraks ens viikon hyvänolon päivänä sinne animaatiojuttuun tennispalatsiin?? en haluis olla ainut joka luo maailman seuraavaa nemon ja buzz lightyerin versiota.. Koulun jälkeen tulin tosi pahalla tuulella himaan koska en ollu tajunnu että miksi helvetissä sen risto ryti joutu vankilaan, miks se eros jne. Sain vastaani faijan tosi tuliset nugetit jotka poltti suun+ riidan jennin kanssa koska se on kadottanu toisen mun anetelta saaduista korviksista+ mutsin kanssa itkuhuuto SÄ AINA PUOLUSTAT JENNIÄ MIKSET SÄ IKINÄ OO MUN PUOLELLA (freaky friday) riidan ihan muuten vaan+mikon kanssa HAISTA VITTU EI ENÄÄ TARVI SOITELLA MULLE IKINÄ riidan ihan muuten vaan+ juuson mökille vonkausyrityksen. Vihaan myös enemmän ku ehkä mitään muuta kun mua ei tunnisteta ilman meikkiä (niin kävi tänään kolmesti). Amy winehouse on luihunarkkari, ärsyttävää että ihmiset fanittaa tommosia. puhuttiin sofian ja tainan kans treeneissä et huppujen käyttäminen pitäis kieltää kyllä suomen laissa, koska se on niin vaarallista+ treenasin vaikken ois saanu, ei ollut hyvä idea+ istuin virolaisten kanssa junassa jotka oli tullu lomalta ja oli ruskeita ja olin hirmu kateellinen ja haaveilen maltan reissusta edellista enemmän+ ykkösen Bella Block sarjalla on aivan ihana tunnari (kukaan ei tiiä minkälainen mut se tulee perjantaisin kovan lain jälkeen ja se on ihana) Tänään ku Unni kerto saksan tunnilla saksassa viikon kestävistä karnevaaleista (=vähän kuin vappu) jossa naiset saa leikata miehiltä kravaatit pois, häätää miehet paikoista ja viina virtaa ja kaikki pukeutuu: ni mun alko t
ekee hirmusti mieli saksaan ja ois sitä ihan kiva osata puhuukin tän neljän vuoden opiskelun jälkeen. Jouduin myös kävelemään pyryssä kotiin asemalta kun faija ja mutsi kuulemma menee nukkumaan ni ne ei voi tulla hakemaan, joka tosin oli mulle ihan kivaa koska faija siitä hyvästä anto mulle rahaa ja teki anteekspyyntövoileivän (joka oli hieno ja maistukin ihan hyvälle, tosin harkitsin kauan että syönkö sen vai en) ja mutsi kerto kuinka paljon se välittää musta- Tänää tajusin et mun kaverit on mulle ihan kauheen tärkeitä ku oli paha päivä ja piti itseasias soittaakin niille ja kertoo se mutta ei siit koskaan tullu mitään :( Nauroin tänään sille ku luin vanhoi päiväkirjamerkintöi ku oltiin emmin mökil mäntyharjul ja lähettiin kävelee ja mietittiin et ois ihanaa jos vastaan tulis isot bileet ja saatiinki vastaamme NOIN SATA LEHMÄÄ joita juostiin loppujen lopuks sydän kurkus karkuun : DD ne bileet turns out vähän kummallisiksi siis. juotiin myös kahvia ja jaettiin sympatiaa mäntyharjun keskustassa (muistaakseni saatiin lopulta viidennet kupit ilmaseks joka oli meiän mielestä TODELLA avokätistä että herttileijaa) Emmi olet tärkeä<3 Vois ehkä mennä nukkumaan mut nauroin tänään hullusti sille ku imuroin että Tomi sano Anelle "Ane kerro mulle jotain kivaa" ja Ane sano Tomille "perjantain on saksaa" Ja mä lisäsin siihen "JOO ja vaihtoprepositiokoe" Sen jälkeen tomi löi pään pöytään ja hiljeni.

[Ei aihetta]Torstai 24.01.2008 16:35

masentavinta ehkä kipeenä olemisessa on se, että kun pitkästä aikaa pystyy vihdoin nousemaan sängystä koneelle ni 1 KOMMENTTI. Järkyttävintä, edes johanna ja anette ei pidä musta huolta. Eilenki kun mikko tuli moikkaa mua ni nukahdin ja se oli lähteny sil aikaa. Sit heräsin parin tunnin päästä ja soitin sille hädissään et missä oot tuu yläkertaan, sit se kerto et se oli lähteny ni aloin itkee. Kun jäit pureskelee, ni siit tulee ihana ääni. Oon käyttäny suuren osan tästä päivästä siis sen ajan minkä oon ollu hereillä sen miettimiseen, että ketkä ostaa jäät valmiina?? Vesi maistuu paremmalta mitä kylmempää se on. Näin toissayön unta siit et olin kylmä altaas kaks minuuttii mikä saatto mut hypotermiseen tilaan Antti Tuiskun kanssa. Sen jälkeen tulin siin unes kuumeeseen ja aamullakin olin kuumeessa. Onks mahollista et jos näkee jostain unta ni sitte tulee kipeeks samal taval ku siin unessa. tuskin. Kerran ku oltiin Johannan kans riidois ni laitoin mun vieraskirjan vähäks aikaa pois päältä et sain stalkattuu sitä ilman et se huomas. maltalle 165 päivää ja haluisin nyt kuulla paljon hyviä juoruja. Vihaan kotona olemista, tuntuu ihan muumilta talviunilla ku lumi vaa peittää tän talon enkä pääse täält ulos. koht ku ton oven avaa ni vastassa on lunta niinku muumeissa, sit joutuu kaivaa semmosen reiän et näkee ulos. mut se ei kyl periaattees ois mahollista, koska sillon sitä lunta ois edessäkin. nojooooooooooooo

placebo- without you i'm nothingMaanantai 21.01.2008 02:23

mietin että jos kirjottaisin täst päivästä pitkästi ni mistä alottaisin, ku en oo oikeestaan tehny mitään olennaista. En pysty keskittyy mihinkää ku kuuntelen faijaa joka kuorsaa kylpytakki peitteenään tuol sohvalla ku mutsi passitti sen sinne. Ollaan puhuttu johannan kans usein et meiän isukit on joskus säälittäviä. Mut päivä on ollu suhteessa mukava, et sain viettää sen kokonaan yökkärissä vieressäni totally demityttöjenvaatimukset täyttävä mies :)<3 Muruli tuli meille ja datailtiin suuren mittakaavan puitteissa varmaan koko päivä. Se on myös sisäistäny itseensä teinityttöjen kasvatusopaksen ja lukenu viime aikoin mun vanhoi demejä ihan hitosti. Tuntuu hassulta ku JURON KUOREN ALTA LÖYTYY (olikohan se juro) hellä ja tunteellinen demineiti joka alkaa pikkuhiljaa ymmärtää kaiken tyttöjen sydänsuruista mm. tänään se sai olla psykologi kuunnellessa mun itkukohtauksia. teetä ja sympatiaa sanoi karin kerran kotikadussa. (muistan sen, koska samaan aikaan opin mitä tarkottaa sana sympatia) Syötiin paljon jätskii ja avarrettiin hyviä mielipiteitä toisillemme 7 tuntii+ mikko kerto mun äitille kuinka vantaan kaupunki on lahjottanu sille uusimaan paras suutelija pystin. en tiiä mikä juttu toi oli mut kummiski äiti ois halunnu kokeilla. ihmettelen hieman että miten mun äiti vaan villisti tänään kerto kun se laitto mikolle ruokaa ja olin kaatamas pojalle maitoo, et "ei se voi juoda tota, sitä alkaa pierettää" ..? Aion ehkä adoptoida sen meiän perheeseen, kyl varmaa äiti suostuu jos se pyytää kiltisti<3 En tiiä miks mut ajattelen vaan kokoajan semmost näkyy et miltä näyttäs jos mikko ajais banaaniveneellä kymmenen lihavanvenäläisen naisen keskellä. :D:D:D

kiitti kyydist t. leena <3Sunnuntai 20.01.2008 02:48

Kun mä odotin klo 15:18 Anettee meille yöks mä en tienny et mun lauantai ilta päättyis näin =( Noo mut ei tässä mitään. Jätettiin Harrin kans Ile meille ja mentii hakee filmarist mättöö ja katottiin jotain leffaa ja keskusteltiin mukavia. Noo ei siinä mitään enää 169 pv maltalle ! öitä

NYT KAIKKI VALMIINA VIIRIÄISJAHTIINLauantai 19.01.2008 17:18

Kaikki on ihanaa (paitsi ilma) ! Ane tulee tänään meille yöks, tehään kasvonaamioita ja kaikkee kivaa :) Ja harri tulee kans se vaa ilmesty tänne ja sano et nyt ile lähettiin lätkämatsiin ja et se tulee tänne yöks. Se aikoo myös lähtee mun ja Johannan esiliinaks Maltalle, koska me ollaan kuulemma sulaa vahaa maltalaisten edessä. Lasken päiviä (24 vk 2 pv) Ja kolme viikkoo 4 päivää Alpeille =) Eilen päätettiin Mikon kans tehä ite ruokaa ensimmäistä kertaa ikinä. Katottiin niil salkkarit ja lähettiin kauppaan. Tultiin takas ja ruvettiin väsää spagettii (sipulikin piti mennä lainaamaan naapurista) ja jauhellihakastiketta, no me tehtiin sitä oikeesti joku kolme tuntii ku se hemmetin oli vaikee (MITEN HELVETISSÄ MUKA RUSKISTETAAN JAUHOT???) Mut saatiin se tehtyy ja siihen lisäks viel mustikkarahkaa jota sitäki vähän sovellettiin, ruuat oli saatu syötyy vast joskus kahentoist jälkeen. Johanna the floorball wife on joutunu kattoo Allun pelii ja soittelee mulle ihan epätoivoisena sielt -no onneks se kuulee kohta maltan kutsuhuudon samaa aikaa ku allu ja mikko bilettää kahestaan jossai niiden vuokramökissä,mistä ne aikoo kuulemma tehä kolmen viikon ajaks hirveen bileluolan. =)
mun päivä on ollu huippu. Vaikka mun helmet katkeskin ja korjattiin niit iskän kans ihan sairaan kauan, mut saatiin ne kuntoon ! Mut kaiken pelasti se että sain ihanalta gallerian ylläpidolta viestin joka kerto et voitin kaks leffalippua 8- päivää ensi-iltaan =) Joten Reetan kanssa suunnistetaan maanantaina sitte leffaan :) Sen jälkeen piristettiin äitin kans Juusoo ja kerrottiin kuinka faija tänään kun Kirsi Salo meni Ilen toimistolle ni ne harrasti rajua seksiä ruoskan kanssa, eikä faija ollu vaivautunu ostamaan muutaku halpis suklaakeksejä. Joka me äitin kanssa kuitattiin sillä, että no se on sallittua koska se on julkkis. Nokuitenki Juuso suuttu siitä niin paljon, koska "MÄ EN HALUU KUULLA MUN FAIJASTA TOLLASTA" että se löi mua ja JOTENKIN KUMMALLISESTI mulla meni makaroonit siinä naurun ja draaman keskellä sillein että se yritti TULLA NENÄSTÄ. No sitte sörkittiin siinä mutsin kanssa sitä makaroonia ja ruopsutettiin mun nenää ja oltiin ihan paniikissa faijan ja juuson illakoidessa ympärillä kuinka naiset on tyhmiä. mikko kerto vitsin: "miks jumala loi blondit -jotta miehet rakastuis niihin. miks jumala teki blondeista tyhmiä -JOTTA NE RAKASTUIS MIEHIIN HEEHHEEH" Äiti teki rahkaa ja mä bongasin meiän pöydältä STS:n kielikurssi-infojutun joka oli kuulemma jätetty siihen koska "ootin et pyydät koska en halunnu ite ehdottaa, rahaahan siihen vaan menee josset edes haluu" ja johti siihen että suunnistan ens kesänä kolmeks viikoks Maltalle LÄMPÖÖÖN ihanaaaaaaaaaaaaa ja JOHANNA LÄHTEE MUKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAN !!!!!! <33333333333333333333333333333 ps. jos se vaan pääsee love my joob<3

Patty Hewes on ilkee akkaTiistai 15.01.2008 00:57

Lattialt löyty joku faijan kirjottama kortti "hyvää joulua juhalle! t.juha" Ja mutsin kalenterist löyty merkintä "Jassu on kiva! t.jassu" Damages on mainoskatkolla, joten voin kirjottaa tätä sil aikaa ku muuten pelottaa. Viikonloppu oli kiva (ihan ku suurtakin kansaa joka tätä stalkkais kiinnostais :-D) Olin Mikon kans perjantaina meillä, ja sunnuntaina Johannan ja Bambin kans Jumbos vertailemas meikkejä ja sen jälkeen mäkkärissä, ja lopuks menin Mikolle päivälliselle. Löysin myös jonkun randomin lompakon s-marketin parkkipaikalta, sen jälkeen mun kummisetä soitti mulle pitkästä aikaa että moi beibi tuun teille tnä yöks. Sitte se nouti mut ja mentiiin korsoon ja se anto mulle helmet ja kerto mulle tarinoita + että mikko näyttää pojalta jolla on erikoiset asiat mielessä mun suhteen. Sunnuntaina heräsin siihen että koko katras päätti herättää mut röhisemällä ja raapimalla mua . Iltapäivällä palautin sen tytön lompakon ja sain jopa löytöpalkkionkin, sen jälkeen Mikon perheen kanssa keilaamaan jonka jälkeen syömään ja solariumiin tikkurilan tiikeriareenalle =)) (btw 61 parrakas bussikuski joka ei osaa suomea on kamala) Tänään sain laitettuu Mikon kaappiin salaa sen synttärilahjan ja kortin ja kuvia + tehtyy reetan kans kiskavuorolistat+ ostettua jätskiä+syötyä sitä+ei muuta