IRC-Galleria

smägä666

smägä666

ϟKRI||ƩX // fb saara mälli

~Sunnuntai 08.01.2012 03:07

Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.

01. Punainen on lempivärini
02. Omistan auton
03. Minulla on kissa
04. Seuraan Emmerdalea
05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
06. Sain töitä!
07. Conan O'Brian ärsyttää minua
08. Olen aamu-uninen.
09. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti.
21. Minulla on koira/koiria.
22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
23. Rakastan lomakkeiden täyttämistä.
24. Osallistuin neuleolympialaisiin 2006.
25. Olen neulonut Fifin.
26. En osaa viheltää.
27. Olen liimannut pikaliimalla suuni.
28. Kohtasin poikaystäväni netissä.
29. Haluaisin hypätä benji-hypyn, mutta en uskalla.
30. Minulla on sinivihreät silmät.
31. Olen päättämätön.
32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
34. Laulan suihkussa.
35. Minulla on iPod.
36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin tms.
38. Minulla on tatuointi.
39. Minulla on kääpiösiili.
79. Olen laite/vempainfriikki.
80. Odotan vauvaa.
81. Olen alle 160 cm pitkä.
82. Harrastan joogaa.
83. Olen absolutisti.
84. Olen pelannut luminorsupalloa.
85. Pelaan WoWia.
86. Olen BB-addikti.
87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan.
88. Olen hurahtanut askarteluun.
89. Lupasin monta vaikeaa uudenvuodenlupausta.
90. En tehnyt yhtään uudenvuoden lupausta.
91. En ole ikinä polttanut tupakkaa.
92. Kotonamme puhutaan kahta kieltä
93. Olen uskomaton nainen!
94. Minulla on Pappa-Tunturi
95. Minulla on 3 lasta
96. Minulla on viikon sisällä synttärit.
97. Minulla ei ole koskaan ollut angiinaa.
98. Uskon asioihin joita yleisesti pidetään yliluonnollisina.
99. Harrastan tanssia
100. En ole ollenkaan varma, tuliko tummennettua kaikki kohdat oikein
101. Pidän lumisateesta
102. Omistan siniset sohvat
103. Vaatteiden silittäminen on minulle pakkopullaa.
104. Minulla ei ole siskoa.
105. Minulla on lemmikkitiikeri.
106. Keräilen koirakortteja.
107. Valmistun opinahjostani tässä kuussa.
108. Harrastan ristipistoilua
109. Autoni on punainen
110. Olen hypännyt 10 metristä veteen.
111. En voisi kuvitellakaan elämää ilman musiikkia.
112. Vihaan sadetta.
113. Tykkään lukemisesta.
114. Pidän omaa blogia.
115. Rakastan kaakaota.
116. Pidän nukkumisesta.
117. Minulla on ruskeat silmät.
118. Tulin juuri suihkusta
119. Minulla on kylmä
120. Syön liikaa karkkia
121. Oon paras
122. Harrastan räpyläuintia
123. Olen ulkomaalainen
124. Olen ollut joskus koulukiusattu.
125. Lähden lukemaan kokeisiin
126. Vihaan paikkakuntaa missä asun.
127. Olen tehnyt tänään 7 galleriakyselyä
128. Olen kokeillut tatuoinnin tekoa.
129. Mulla on huono itsekuri.
130. En osaa vaihtaa pyörän ketjuja
131. Minulla menee huonosti koulu
132. Minua vituttaa
133. Minulla on flunssa
134. Death core tai jokin muu raskas musiikki on parasta.
135. Rakastan autoja ylikaiken
136. Minulla on uusi kamera
137. Kävin tänään elokuvissa
138. Kuuntelen juuri nyt musiikkia
139. Mulla on 5 mesekeskustelua auki
140. Lempibändejä / artistejani on mm. paramore ja avril lavigne
141. Tykkään purra.
142. Minun paras kaverini on Natasia Lindeman
143. Futis on koko elämäni!
144. En syö punaista lihaa.
145. Oon tälläne pulsu
146. Rakastan frendejä ja miehenpuolikkaita
147. Asun lastenkodissa

~Sunnuntai 01.01.2012 18:57

NEW YEAR
Paljon joit alkoholia? - parii
Suutelitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä? - j
Halasitko ketään (vastakkaista sukupuolta) olevaa ihmistä?- j
Missä juhlit uuttavuotta? -timillä
Hukkasitko mitään? - yhe puoliksjuodu siideri :D
Olitko poliisien kanssa tekemisissä? - enn
Joivatko ystäväsi paljon? - jj
Oliko uusivuosi kiva? - iha :)
Millainen mieli uudestavuodesta jäi? - asdffdgfghghjkj
Saattoiko kukaan sinut kotiin? - eei
Kuoliko kukaan uutenavuotena? - ei ainaka ketää tuttu
Mitä mieltä olet koko uudestavuosesta? - iha jepa
[/] vietit uudenvuoden ulkona
[x] tuli kylmä
[x] eiku oli kuuma
[x] joit jotain
[x] juomassa oli alkoholia
[x] tapasit uusia ihmisiä
[ ] suututit ystäväsi
[x] löit jotain
[x] kävit pissalla
[x] otit kuvia
[ ] et muista kaikkea uudestavuodesta
[x] olit sukulaisten seurassa
[x] näit ihmisen jota et ole nähnyt pitkään aikaan
[x] sinua kehuttiin
[ ] sinua haukuttiin
[ ] unohdit ystäväsi nimen
[ ] hukkasit jotain ystävällesi kuuluvaa
[ ] varpaat oli jäässä
[x] varpaat oli ihan hiessä
[ ] söit roskaruokaa
[x] katsoit tv:tä
[x] olit kotona vasta klo. 00.00 jälkeen
[x] oli hauskaa
[ ] oli perseestä
[x] hiukset oli takkuset
[x] meikit levis
[ ] sait uusia ystäviä
[x] tajusit jonkun olevan hyvä tyyppi
[ ] kadut tekojasi
[x] puhuit paskaa
[x] nauroit
[ ] itkit
[ ] raivosit
[ ] sammuit
[x] purit
[x] nipistit
[ ] puhuit siansaksaa
[ ] ja svenskaa
[x] likasit housut
[ ] likasit paidan
[ ] likasit jonkun toisen housut
[ ] oli krapula
[ ] ei mitään krapulaa koska en juonut
[x] join hillitysti, ei krapulaa
[ ] uuteen nousuun, niin ei ehdi mitään krapulaa tulla
[ ] kittasit niin paljon että heräsit sairaalasta
[x] näit poliisiauton
[ ] nukuit hyvin

~Sunnuntai 01.01.2012 04:38

we touch, I feel a rush, we clutch, it isn't much
but it's enough to make me wonder what's in store for us
It's lust, it's torturous, you must be a sorceress, 'cause you just
did the impossible; gained my trust, don't play games it'll be dangerous
if you fuck me over, 'cause if I get burnt
ima show you what it's like to hurt
'cause I been treated like dirt before you
and love is evil, spell it backwards I'll show you

year 2011Torstai 29.12.2011 21:46

Kerro yhdellä lauseella vuodesta 2011.
- MORO PASKOILLE :D:DSAD
Kerro YKSI loistelias muisto vuodelta 2011.
- ah juhannus
Kerro YKSI vähän ikävämpi muisto vuodelta 2011.
- laitos......
IHMISET
Tutustuitko uusiin ihmisiin?
- jj
Tuliko uusista tuttavuuksista kavereitasi/ystäviäsi?
- jj
Ihastuitko?
- monasti :DSADAS
Ikävöitkö jotain henkilöä?
- joo
Puhuitko pahaa jostakin?
- jj
Kuulitko, että sinusta puhutaan pahaa?
- normi
Rikoitko välit jonkun kanssa?
-ööö vissii
VAPAA-AIKA
Oliko sinulla harrastuksia? Mitä?
- ei oikeestaa
Mitä teit yleensä koulupäivän jälkeen?
- tyylii koneelle ja puuhalaa tai kylil
Kävitkö keikoilla?
- piti........... :D:D:D:
KOULU
Missä koulussa olit ennen kesälomaa?
- äetsän koulu <69
Aloititko kesän jälkeen uudessa koulussa?
- jeap, suomelan koulu
Miltä koulunkäynti on maistunut vuonna 2011?
- perus
Olitko TETissä? Missä?
- seppäläs ja k-extras
Kerro jokin positiivinen muisto koulusta.
- muista
Millainen luokkasi oli?
- ... :D:SADA
TALVI 2011
Mikä biisi tulee mieleen talvesta 2011 ja miksi?
- ööö entiä
Tapahtuiko talvella jotain ikimuistoista? Mitä?
- eeeei
Laskettelitko?
- en
Luistelitko?
- en
Millä menit talvella kouluun?
- linkal
KEVÄT 2011
Muistuuko keväästä mieleen jokin erityinen päivä?
- ööö ei oikeestaa
Muistuttaako jokin biisi keväästä?
- muista
Luonnon vihertyessä, huomasitko piristyväsi?
- ..... kysymys :DSDSFDD
Juhlistitko koulun päättymistä mitenkään (vaikka monilla loppuikin kesäkuussa, niin silti)?
- HOITAMALLA VELJENTYTTÖJÄ <33333
KESÄ 2011
Asteikolla 1-10, miten onnistunut kesä oli?
- 10!
Paras muisto kesältä?
- juhannus + koko kesä♥
Mikä/mitkä biisit tuovat mieleen kesän?
- MINÄOLENMIKKO - täällä taas :D:D:
Kävitkö rannalla? Mitä teit rannalla?
- en pahemmi
Ihastuitko kesälomalla?
- joo
Oliko sinulla lomaromanssi?
- oikeestaa joo ::D:D
SYKSY 2011
Miten koulu lähti käyntiin?
- nojaaaaaaa
Miten syksy vaikutti sinuun? Tuliko ns. kaamosmasennus?
- pakostaki!
Kerro jokin mieleesi jäänyt tapahtuma syksyltä.
- laitossssss
Aloititko syksyllä jonkin uuden harrastukse? Minkä?
- e
VUOSI 2012
Mitä uutta odotat vuodelta 2012?
- kotiin takasi <3
Tuleeko maailmanloppu 21.12.2012?
- tuski
Mitä kivaa tiedät tapahtuvan vuonna 2012?
- KOTIIN VITTU 2.6. !!!!!!!!!!!!!!!!!11111
Oletko menossa johonkin isoon tapahtumaan? Mihin?
- ei voi tietäääääää
Onko ulkomaanmatkaa tiedossa?
- ehk

~Lauantai 10.12.2011 21:31

~Lauantai 03.12.2011 19:20

K e r r o p o j a s t a , j o t a v i i m e k s i a j a t t e l i t :
1. Oletko nähnyt hänet tänään? – joku viikko sitte
2. Voisitko halata häntä? - jep :)
3. Millon viimeksi huusit hänelle? – viimeks ku näin se :D
4. Oletteko olleet saunassa yhdessä? - eiij
5. Milloin näitte ensimmäisen kerran ? – tänvuode alkutalvel
6. Mitä mietit kun näit hänet ekan kerran? - :))
7. Oletteko katsoneet elokuvia yhdessä? - öö ei vissii
9. Oletko ostanut hänelle joululahjan? - enn
10. Oletko itkenyt hänen takiaan? – jj

K e r r o t y t ö s t ä , j o t a v i i m e k s i a j a t t e l i t :
1. Oletko itkenyt niin että hän näkee? - jjees
2. Onko hän sinulle todella tärkeä? – on ♥
3. Pidätkö hänestä? – ofc ♥
4. Onko hän mukava ? - bff ♥
5. Onko hän komea / kaunis? – ommeinaa!
6. Pukeutuuko hän huonosti? - eiiij :)
7. Mitä hän miettii sinusta ? – kaimmä oon senki parastoveeri!
8. Onko hän suosittu? - oha se iha :D
9. Onko hänellä hyvä musiikkimaku? -joo :D
10. Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi - samanikänee

O l e t k o k o s k a a n :
1. Nukkunut jonkun toisen sängyssä? - jj
2. Suudellut kotonasi jonkun tytön kanssa? - jj
3. Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana? - oon :D
4. Rakastunut? - jep
5. Ollut saunassa yli kolmen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa? – veljet + iskä :D:D

R a k k a u s e l ä m ä s t ä :
1. Oletko nyt rakastunut? - nää
2. Uskotko rakkauteen? - nojaaa
3. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä? – i guess
4. Onko kukaan särkenyt sinun sydäntä? – jees
5. Tuntuuko rakkaus sinusta turhalta? - sometimes
6. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? - en tiä ku ei oo sattunu omalle kohalle :D
7. Pelkäätkö sitoutumista? - mmm vähä

~Perjantai 25.11.2011 22:58

tumblr_lut39d9d101r2th5ko1_500_large.jpg
Ehkä mun sydän heitti voltin :)

~Lauantai 05.11.2011 00:35

jätkät:
- pisin tuntemasi miespuolinen ystäväsi? - totaaa toni?
- seurusteletko juuri nyt? - en
- kuka poika on saanut sinut onnellisemmaksi kuin olet koskaan ollut? - jep.
- kaipaatko häntä? - mm'm
- oletko ihastunut? - ..
- edes vähän? - pikkuse
- voisitko himoita ystäväsi poikaystävää? - en !

muijat:
- paras naispuolinen ystäväsi? - @noobu @^^__kauto__^^ @perseameeba
- tykkäätkö pitää tyttökavereidesi kanssa leffailtoja? - je
- voisitko seurustella tytön kanssa? - enn
- oletko käynyt ystäväsi kanssa jossain hemmottelussa ? - en?
- onko sinulla joskus ollut cat fight ystäväsi kanssa? - jep :DD
- riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en oikeestaa

love:
- haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - j :c
- milloin itkit viimeksi? - öö viimevko ke
- kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - :)..
- mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - öö.
- rakastaako sinua kukaan? - kai äiti :D
- ikävöitkö ketään juuri nyt? - j
- onko kukaan pussannut sinua tänään? - eei

kuka tai kenen:
- kenen vieressä viimeksi nukuit? - jepe
- kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - pilli :D
- kenen kanssa viimeksi nauroit? - äiti :D
- ketä halasit viimeksi? - kartsa tai suikkanen
- kuka ystävistäsi asuu sinua lähimpänä? - öööö en tiä

~Perjantai 04.11.2011 11:42



PAKKO SAAAADA AIJAIJAIJAIJAIJAI ♥♥♥
1.
mitä tekisit jos hän lähtisi pois elämästäsi - :c
tiedätkö paljon hänen asioistaan - joistai joooo
onko hän itkenyt vuoksesi - ehkä
mikä on parasta hänessä - isi c:
tietääkö hän sinusta jotain mitä kukaan muu ei tiedä - tuski
onko hän käynyt luonasi - ....
uskaltaisitko kertoa suoraan tunteistasi häntä kohtaan - ehk
oletko suudellut häntä - hyi en
onko hän tyttö vai poika - miesssssss
2.
mitä viestissä luki - "häijää ny"
oletko koskaan nukkunut hänen vieressään - jooo
tietääkö hän miltä näytät nukkuessasi - kai :D:D
milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi - eilen illal
oletko koskaan suudellut häntä - ....... ::DS:D:D:D:DS näykkässyt huulesta
kuinka usein juttelette toisillenne - no emt :D aina vklp ja arkisinki joskus c:
mitä hänelle kuuluu - hyvää kai
onko hän tyttö vai poika - tytsi
3.
onko hän koskaan loukannut sinua pahasti - ei
voitteko jutella henkeviä keskenänne - jooo
onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä - joo kai :D
onko hän nähnyt sinun itkevän - on se
riitelettekö usein - eeei
milloin viimeksi keskustelitte vakavasti - muista :D
nauratko usein hänen kanssaan - ofccc
voitko kertoa salaisuuksiasi hänelle - kertonut jo!
seurusteleeko hän - kyllä
onko hän tyttö vai poika - tyttö jolla on jedivoimat.
4.
missä tapasitte ensikerran - koulus vissii
onko hän koskaan soittanut sinulle - on
voisitko kuvitella menettäväsi hänet - en
olisiko jotain mitä hän ei ikinä antaisi sinulle anteeksi - emt
mitä haluaisit sanoa hänelle nyt - emt :D:D
kuinka luotettava hän on - kai se iha :D
koska olette nähneet viimeksi - viime vklp
onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä - ei kai
oletteko saman ikäisiä - eei
onko hän tyttö vai poika - poika