IRC-Galleria

siinä ois pähkinänkuoresaKeskiviikko 04.02.2009 22:24

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö


ADHD on tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden häiriö, jonka taustalla on sekä geneettisiä, anatomisia että neurofysiologisia poikkeavuuksia. Potilailla etenkin otsalohkojen etuaivokuoren toiminta poikkeaa normaalista. ADHD esiintyy 3-6 prosentilla suomalaisista lapsista. Puolella potilaista häiriö jatkuu aikuisikään.

ADHD:n ydinoireita ovat tarkkaavaisuuden ongelmat sekä ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Nämä ydinoireet voivat esiintyä joko yhdessä tai erikseen, ja potilaalla voi olla kaikkia oireita samanaikaisesti tai ensisijaisesti joko tarkkaavuushäiriö tai ylivilkkautta ja impulsiivisuutta. ADHD:n liitännäisoireina havaitaan usein unihäiriöitä, oppimisvaikeuksia, käytöshäiriöitä, masennusta ja ahdistuneisuutta. Unettomuutta ja päiväaikaista väsymyksen tunnetta esiintyy liitännäisoireena jopa 70 %:lla ADHD-potilaista. Univaje johtaa keskittymiskyvyttömyyteen ja siten liitännäisoireena pahentaa ADHD-oireita



Keskittymättömyys
Ei keskity yksityiskohtiin tai tekee tarkkaavaisuusvirheitä läksyissä, töissä tai muissa tehtävissä
Ei kykene säilyttämään keskittymiskykyä leikeissä tai tehtävissä
Ei tunnu kuuntelevan puhuteltaessa
Ei seuraa ohjeita eikä kykene saattamaan loppuun läksyjä, koulutehtäviä tai töitä työpaikalla (mutta ei vastusta ja ymmärtää ohjeet)
Tehtävien ja toimien organisointi on usein vaikeaa
Ei halua aloittaa tehtäviä, jotka vaativat pitkää keskittymiskykyä
Usein hukkaa tehtäviin tarvittuja välineitä (leluja, työkaluja, koulukirjoja)
Häiriintyy helposti ulkopuolisista ärsykkeistä
Unohtelee usein päivittäisiä tehtäviä
Ylivilkkaus tai impulsiivisuus
Ylivilkkaus
Hypistelee käsiä, koukistelee jalkoja tai pyörii paikallaan
Poistuu paikaltaan luokassa tai paikassa, jossa paikallaan pysyminen on odotettua
Juoksentelee tai kiipeilee tilanteissa, joissa se ei ole soveliasta (aikuisten tapauksessa levottomuuden tunnetta)
Vaikeuksia leikkiä hiljaa
On usein "menossa", ei pysty olemaan kauan paikallaan.
Puhuu paljon
Impulsiivisuus
Vastaa kysymykseen ennakkoon
Ei jaksa odottaa vuoroaan
Keskeyttää tai häiritsee muita (kesken keskustelujen, pelien)

käskin ottaa kuvan minusta...Keskiviikko 04.02.2009 19:52

makia oli juosta korkalovaaran puolella sielä naulakoilla rintsikoilla ku jotku nimeltämainitsemattomat repi paian alas eikä antanu nostaa sitä...

elämäni lauluMaanantai 02.02.2009 17:42

Meet you downstairs in the bar and hurt,
Your rolled up sleeves in your skull t-shirt,
You say "What did you do with him today?",
And sniffed me out like I was Tanqueray,
'Cause you're my fella my guy.
Hand me your Stella and fly,
By the time I'm out the door,
You tear men down like Roger Moore.

I cheated myself,
Like I knew I would,
I told you I was trouble,
You know that I'm no good.

Upstairs in bed with my ex boy,
He's in a place but I can't get joy,
Thinking on you in the final throes,
This is when my buzzer goes,
Run out to meet you, chips and pitta,
You say, "when we're married",
'cause you're not bitter,
"There'll be none of him no more,"
I cried for you on the kitchen floor.

I cheated myself,
Like I knew I would,
I told you I was trouble,
You know that I'm no good.

Sweet reunion Jamaica and Spain,
We're like how we were again,
I'm in the tub, you on the seat,
Lick your lips as I soap my feet,
Then you notice little carpet burn,
My stomach drops and my guts churn,
You shrug and it's the worst,
Who truly stuck the knife in first.

I cheated myself,
Like I knew I would,
I told you I was trouble,
You know that I'm no good.

I cheated myself,
Like I knew I would,
I told you I was trouble,
You know that I'm no good.

rakastaa muaTorstai 29.01.2009 22:39

teemu. sanoo:
hihi olit päälikkö ku mittailit omaa pituuttas "mitä siee teet ?" "mittaan täsä vaa kui pitkä mie oon" d

hymiöt laitoin ku tilauksestaTorstai 29.01.2009 19:15

teemu. sanoo:
laita nuo hymiöt tuone
spaneh sanoo:
en jaksanu
teemu. sanoo:
lpaita ne...
spaneh sanoo:
mitä sie teet minun hyväksi jos laitan
teemu. sanoo:
kokovartalo hieronta ens kerra ku nähää ?
spaneh sanoo:
okei
teemu. sanoo:
soviittu
spaneh sanoo:
KYYLÄ
spaneh sanoo:
kyylä
spaneh sanoo:
KYYLÄ
teemu. sanoo:
no sori
spaneh sanoo:
eihaittaa
teemu. sanoo:
piti käydä katsomatta jotain kaunista ennenkö meen siivoo tota mun huonetta ku seo sekasi
spaneh sanoo:
älä vittuile
spaneh sanoo:
:D
teemu. sanoo:
mitä ?
teemu. sanoo:
ai tuo sekasin sanako se teki vittumaisen, sotkunen sitte
spaneh sanoo:
tekis mieli lyyä tämä päiväkirjaan
spaneh sanoo:
mutta sulla rupeaa kummiski nolottamaan
teemu. sanoo:
ai mikä
spaneh sanoo:
keskustelu
teemu. sanoo:
:D:D:D
spaneh sanoo:
mie lyön
teemu. sanoo:
mitä lyöt
teemu. sanoo:
vittu mie en taas tajua sinua
teemu. sanoo:
oon kokoaja vittumainen ja mua pitäs lyä iha sama mitä sanon
spaneh sanoo:
OOKSIE VITTU ÄÄLIÖ
teemu. sanoo:
oon?
spaneh sanoo:
tarkotin tätä keskustelua
teemu. sanoo:
:D:D
spaneh sanoo:
että lyön sen pvkirjaan

anteex sara kopsasinTorstai 29.01.2009 00:47

Säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse 5 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta nämä 5 kaveriasi tekemään tämän.

1.TIIA, turpa kiinni!
2.Sara on idolini
3.sami on kynä
4."Voi pyhä pinkki ku Netta on ihku"
5.Tuomas on kuuma kolli

minun kulta on runollinen sieluMaanantai 26.01.2009 00:36

netta sanoo:
ei rakkaus katso ikää ( eikä luokkaa ) siis jos lemmen leisku roihahtaa