IRC-Galleria

KVGTorstai 09.12.2010 23:16

pissis on lyhenne sanasta pissaliisa. Pissis voi olla myös poika, vaikka yleensä pissikset ovat tyttöjä. [1]

Pissikset tekevät itsestään numeron keinolla millä hyvänsä.He esittävät esimerkiksi tyhmää. He haluavat olla muistettavia, ja onnistuvat siinä yleensä, tosin hyvinkin negatiivisesti. [2]

Pissisten tapohin kuuluu tyttöjen kesken kihiseminen ja paskan puhuminen.Itku- ja naurukohtaukset kuuluvat pissisten tapoihin. He halailevat keskenään, ja dissaavat muita porukalla. Yleensä he kuitenkin kusevat alleen kun heille tiuskitaan henkilökohtaisesti. Tätä seuraa tiuskaisijasta levitetyt karmeat juorut. [3]

Pissisten muotiin kuuluu nykyään legginssit ja pitkähkö toppi, huppari sekä tietenkin tissivyö ja näyttävät korvakorut. Pissikset meikkaavat ihonsa piiloon hyvin voimakkaasti. Meikin käyttö on muutenkin aivan liiallista. Esimerkiksi linnunpaskat ovat nousseet suosioon ( kts. linnunpaksa). Blondatut hiukset kera lakkakasan ovat pissisten suosiossa. Pissikset haluavat näyttää mahdollisimman paljon toisiltaan.

Pissiksille on kehittynyt oma slangi. Siihen kuuluu mm. sanonnat "niiku, daa, lol, ihq," Kirjoituskielessä he käyttävät numeroita niiltä näyttävien kirjaimien sijaan. esim. i=1, E=3, A=4, T=7,. [4]

[1] "Laura on sairaan rasittava" "just sellane pissis"
[2] "Siis mitennii muurahaine on eläin?? Sillähän ei oo ees silmii"
[3] "Khihihih kattokaa ton paitaa" *reps*
[4] " d44, toi on siis nii l0llero"

"mommy say ahah and daddy say ohoh!"Torstai 09.12.2010 22:08






awwww :333

tylsää.Keskiviikko 08.12.2010 23:19

Kaikki jotka lukee tän ni kommentoi mitä mieltä on musta!?!?!? Mul on taas joku itseinho kausi 8))))

[Ei aihetta]Maanantai 06.12.2010 23:32

- Suudelma vatsaan = "tule suihkuun kanssani"
- Suudelma otsalle = "Olet ikuisesti minun"
- Suudelma korvaan ="Olen kiimainen"
- Suudelma poskelle = "Olemme kavereita"
- Suudelma käteen = "Palvon sinua"
- Suudelma kaulalle = "Me kuulumme yhteen"
- Suudelma olkapäälle = "Haluan sinut"
- Suudelma huulille = "Rakastan sinua"
- Pitää kädestä = "Voimme oppia rakastamaan toisiamme"
- Läppäistä perseelle = "Tuo on minun"
- Leikkiä korvan kanssa = "En voi elää ilman sinua"
- Katsoa silmiin = "Älä päästä irti"
- Leikkiä hiuksilla = "Sano että rakastat minua"
- Kädet lantioilla ="Rakastan liikaa päästääkseni irti"
- Nauraa vaikka suutelee = "Olen täysin rento kanssasi"
Jos ajattelit jotakuta samaan aikaa kun luit tätä,
Olet varmasti rakastunut
♥ Jos et kopio tätä blogiisi minuutin sisällä, se jota ajattelit lukiessasi tätä unohtaa sinut.

wtf?Sunnuntai 05.12.2010 22:17

mikä helvetin random valtaus mun profiiliin on iskeny? :D

I miss u♥Keskiviikko 01.12.2010 00:13

Jos sä ootkin enkeli joka vaan hetkeksi palasi
Etkö jää mun untani valvomaan
Hei ootko sä enkeli etkö enää voi mua koskettaa
Tyydytkö vaan kaukaa katsomaan


Mä oon jo väsynyt yksin täällä olemaan
Mul on koko ajan kylmä oonko valmis kuolemaan
Jos me vielä joskus jossain kohdataan
Oisko liikaa pyytää ettet lähtis uudestaan


Kai pilven reunalla oottaa paikka luona sun
Paikka josta koskettaa voit sydäntäni mun
Hei voisitko sä peittää mut suojaan siipien
Lämmölläsi tuudittaa mut uneen rakkauden♥

...Tiistai 30.11.2010 22:47

Nykypojat
• Eivät tuo lahjoja .
•Jättävät tekstarilla .
• Eivät viitsitulla edes kilometrin päähän tytön luokse .
• Esittävät tytöille kovista.
• Eivät järjestä mitään.
•Pistävät tytöt tekemään hommat.
• Feidaavat usein .
•Leikkii tyttöjen tunteilla.
• Eivättee alotetta , vaan tyttö joutuutekemään senkin .
• Katsoo vaintytön ulkonäön

.Tiistai 30.11.2010 01:36

Naisia sanotaan usein heikommiksi kuin miehet, ajatelkaapa tätä:
Me voimme vuotaa verta jopa viikon -> kuolematta,
me voimme tuottaa maitoa syömättä ruohoa,
me voimme kostua koskematta veteen,
ja me saamme luuttoman lihan seisomaan.
Kuinka moni mies pystyy tähän?
Lisää blogiin jos naiset ovat mielestäsi vahvoja.

[Ei aihetta]Maanantai 29.11.2010 19:49

HEI VITTU ME SINKUT ! Kopioi tämä PASKA blogiisi vain, jos olet YKSINÄINEN RUMA SINKKU JOKA EI SAA MITÄÄN KOSKAAN KELTÄÄN ja haluaisit jonkun , MUTTA ET VITTU SAAA!!! (=

teiniteiniteiniteiniteiniTorstai 25.11.2010 18:00

jos olet todella läski,
kopioi tämä blogiisi