IRC-Galleria

uusivuosiMaanantai 02.01.2006 15:16

Meni miten meni. Oikeastaan aika kivasti.

Meno alkoi siinä seitsemän aikaan. Ajettiin Impan autolla. Lähettiin viemään Sannaa kajaaniin ja ajateltiin Jennan kanssa että voisi ne yhet nähä siellä. Kun päästiin perille, arvasihan sen ettei ne vastaa puhelimeen. Olivat niin vitun päissään. Ostettiin abc:ltä kumipizzaa ja batterya kaksi tölkkiä.. Oli muuten helevetin paha yhistelmä.. En suosittele kenellekkään. Lähettiin sitten hyryllepäin ajelemaan. Käytiin parilla piliksellä ja lähettiin hakemaan johanna ja marja jumaliskylästä. Sitten ajettiin takasi kylälle. Mentiin kollin pihalle ja ruvettiin ampumaan ensimmäiset rakettimme. Oli täpärällä että päästiin katsomaan ukkohallaan katsomaan ilotulitusta. Mutta kerkesimme. Siellä ammuimme loput raketit. Sitten yritimme päästä sisään monokariin, mutta ikäraja oli kaksikymmentä emmekä päässeet sisään, voi takapuoli sentään. Mutta joo, lähdimme viettämään loppu yötä mökeille. Suunnistimme sille mökille missä olimme edellisenä yönä, ennen kuin ajoin päin poroa. Pääsimme sinne pihalle mutta siinä olikin joitain muita mökkiläisiä joten emme aivan päässeet perille. Pyörimme siinä pihassa, kunnes Imppa sanoi että pitää lähteä viemään jotain porukkaa monokariin. Holapan Niinan kavereita kuulemma. Ihme kyllä Niinakin pääsi sisään vaikkei vielä olekaan kahdeksaatoista. Muttei se mitään. Me jatkoimme matkaa takaisin mökeille. Takaisin päästyämme jäimme siihen pihalle norkoilemaan, kunnes tajusin että lähistöllä tapellaan. Joku tyttö rupesi hakkaamaan toista tyttöä, ja kun tämä kaatui maahan se alkoi potkimaan. Sitten vasta tajusin että helvetti sehän oli Jonna. Juoksin sinne paikalle ja nostin Jonnat ylös. Yritin erotella tyttöjä siinä, ja sitten minun sisko tuli paikalle, Jonna on hänen paras ystävänsä. Jenna rupesi uhittelemaan niille, ja paikalle tuli toinen tyttö joka sanoi ettei hänen pikkusiskoon saa koskea. Minä siihen ettei vittu minunkaan pikkusiskoon saa koskea. Siinä sitten sain kuulla, että Jonna olisi mennyt lyömään yhtä poikaa, tämän tytön poikaystävää, minkä tähden sitten se alkoi hakkaamaan Jonnaa. Tilanne näytti rauhoittuvan ja kun minun puhelin soi, lähdin käymään viereisellä mökillä. Siellä oli meidän saksan ryhmäläisiä puolangalta. (videoneuvottelulaitteet).. Siellä höpisin vähän aikaa, ja sitten päätin lähteä katsomaan mikä siellä oli vielä meininki.. Kun pääsin takaisin paikalle näin mitä oli oikeasti tapahtunut. Jonna piteli päätään ja Ismolla tuli verta ihan vitusti huulesta. Jonna höpötti koko ajan että Ilari oli sanonut sille Terve, ja Jonna vastannut siihen että terve. Sitten ne oli höpötelleet miten meni ja vastaavaa, kun yhtäkkiä tämä Ilarin tyttöystävä oli vetäissyt Jonnat maahan ja alkanut potkia. Sitten Ismo oli mennyt väliin ja saanut turpaansa joltain ilarin kaverilta. Ismolla oli mennyt hampaat läpi huulesta ja Jonnaa oli potkaistu päähän. Sillä oli korvan vieressä, siinä kohassa missä luu mollottaa, ihan vitunmoinen patti, johon kuulemma sattu ihan vitusti. Me siinä päivystettiin vähän aikaa. Jenna soitti Ilarille ja yritti selvittää asiaa. Meille tuli mieleen että pitäiskö soittaa poliisit. Sitten minä yritin puhua vielä Ilarille. Minä kysyin siltä voisiko ne tulla siellä mökillä käymään ja tulla selvittämään tämän asian, ja sitten mainitsin että meillä on käynyt mielessä ilmoittaa poliisille.. Ilari siihen että vittu ootte lapsellisia jos soitatte poliisille.. Vittu joo. Sitten se löi luurin korvaan. Jonna oli yrittänyt soittaa poikaystävälleen, Pekalle, mutta se ei ollut vastannut. Hän sanoi että Pekan pitäisi olla monokarissa, ja sanoi vielä että se tarvihtee sitä ihan vitusti... No me lähettiin sitten autolla monokarille. Minä lähdin hakemaan Pekkaa sisältä, ensin ei portsari meinannut päästää minua sisään, mutta kun selitin tarpeeksi se päästi. Onneksi löysin Pekan heti. Selitin sille nopeasti, ja se lähti perään. Päästiin autolle, ja mietittiin seuraavaksi mitä tehdään. Tultiin siihen tulokseen että mennään Ämmään päivystykseen. Ja niin me teimme. Lähettiin Ismon, Jonnan ja Mirkkan kanssa Ämmää päin ja lopulta tultiin perille. Sillä me ajettiin vanhan suomussalmen tien kautta, ei uskaltanut ajaa edes lujasti sillä siellä oli tie ihan vitun huonossa kunnossa. Mutta päästiin perille kuitenkin. Ensin meille ei meinattu avata ovea ollenkaan. Mutta lopulta pääsimme sisään. Siellä jouduimme odottamaan kauan.. Lopulta vähän jälkeen neljän pääsimme lähtemään sieltä.. Ismolle ja Jonnalle oli annettu matkaan vain kuussatasta buranaa.. Ei muuta. Lähettiin ajamaan takaisin Hyrylle. Heitettiin Mirkka kylälle ja lähettiin ajamaan takaisin Ukkohallaan. Kun päästiin perille, heidät päätettiin etsiä käsiin, siis Ilari ja sen tyttöystävä. Mutta eihän heitä löytynyt. Lopulta seitsemän aikaan pääsimme lähtemään Ukkohallasta. Oli aika vinkeän tuntoista, sillä jotkut olivat kylällä jo heränneet ja lähteneet tekemään lumitöitä tai menneet lenkille. Me vasta palailtiin.

Heräsin seuraavana päivänä kolmen jälkeen. Katsoin telkkarista Gilmoren tytöt ja osan Tshingis Khan jutusta. Mutta sitten nukahdin uudestaan. Heräsin kuuden jälkeen ja aloin lukemaan. Kahdeksalta menin suihkuun ja alkoin periaatteessa heräilemään. Lähdin heti kun Jenna lähti kajaaniin, Sarin luokse naapuriin. Joonaskin oli siellä. Juteltiin henkeviä Sarin kummituksesta, herpeksestä... xD ja lähdin kotiin. Ei vielä väsyttänyt (miksiköhän) joten otin taulun esille mikä oli kesken sillä hetkellä, ja aloin maalaamaan. Maalasin jotain tunnin kuunnellen sarilta lainaan saatua Celtic Circle levyä. Sitten menin nukkumaan. Olisikohan kello ollut jotain puoli yksi tai yksi.. Heräsin tänä aamuna kun äiti soitti. Ja lähdin ämmään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.