IRC-Galleria

susa123

susa123

Live♥ Love♥ Yoga♥

Selaa blogimerkintöjä

Sämpylöiden kohottelutaukoSunnuntai 16.03.2014 17:30



01. Mikä on ilahduttanut sinua tänään?
-- Auringonpaiste ♥ Se vei pahimman terän jumalattomalta vitutukselta, jonka tuo eilen maahan satanut lumi aiheutti. Ei enää taka- eikä muitakaan talvia tänä vuonna, plz.
- Vapaapäivä ♥ Piti tehdä kevätsiivousta partsille, mutta takatalvi söi vähän fiiliksiä siitä hommasta (ei kevätsiivousta voi tehdä jos ulkona on talvista :D). Joten tyydyin tuijottelemaan leffoja ja leipomaan sämpylöitä ja laiskottelemalla kera piskuisen verikoirani (Onni ei tosin osallistunut leipomiseen eikä se varmaan leffastakaan paljoa ymmärtänyt.
- FORMULAT ♥ Viimeinkin ne alkoi, jeij! Hirmuisen jännän alun jälkeen, oli kisa aika perushuttua mutta ei se mitään. Kausi 2014 on avattu \o/
- Tuoreet porkkanasämpylät ♥ Vaikka taikinan käsin (koneella kun ei tule yhtään niin hyviä) tekeminen saa pienoisen hermoromahduksen aikaan, on valmiit ja ihanan lämpimät sämpylät ihan parasta ikinä. Ja se tuoksu, ah!
- Onni ♥♥♥♥♥ Onko mitään suloisempaa kuin pieni koirapoika sylissä uneksimassa ja tuhisemassa? Noh, ei ole <yatta>
02. Mitä sellaista teit eilen, mitä et aio tänään tehdä?
-- Olla töissä
03. Kenen seurassa viimeksi kävelit & missä?
-- Onnin kanssa käytiin lenkillä paistattelemassa päivää tuolla Palokkajärven rannassa.
04. Mikä oli vuoden 2013 kohokohta?
-- Ero
05. Mitä piirrettä arvostat muissa ihmisissä eniten?
-- Aitoutta, rohkeutta olla oma itsensä, avoimuutta, rehellisyyttä sekä ystävällisyyttä.
06. Mikä on lempipiirteesi itsessäsi?
-- Positiivisuus, optimismi ja taivaanrannan maalailu
07. Jos sinun pitäisi vaihtaa radikaalisti hiustyyliä, millainen uusi tyyli olisi?
-- Siilitukka. Mun niin tekis mieli joskus koettaa, mutta en taida uskaltaa :D
08. Lempiviikonpäiväsi ja miksi?
-- Vapaapäivä. Ja tiistai, koska ratsastus.
09. Mitä luit viimeksi?
-- Nora Robertsin 'Huumaavan tuoksun huvila'.
10. Suurin haave tälle vuodelle?
-- Hmm. Tää on nyt kyllä aika paha kysymys, koska oon niin helkkarin tyytyväinen tän hetkiseen elämääni etten taida haluta mitään muuta. Tai no joo, poni ois kiva :D Mut se ei taida ihan vielä tän vuoden juttu olla.
11. Oletko optimisti vai pessimisti?
-- Optimisti
12. Mitä harrastusta et haluaisi kokeilla?
-- Metsästystä. (Ei oo ehkä munattomampaa harrastusta kuin tämä. Väijyä piilossa ja ampua eläimiä kuoliaaksi)
13. Unelma-ammattisi?
-- En tiiä vieläkään. Floristi- ja puutarhahommat on ruvennut taas kiinnostaa, mutta se johtunee vaan tästä keväästä :D
14. Suurin pelkosi?
-- Samat möröt ja monsterit ku ennenkin + oma ja läheisten kuolema ja pimeä yms.
15. Millaiset on hyvät bileet?
-- Kotibileet (miksei kukaan enää järkkää näitä?!) hyvällä porukalla juopotellen ja syöpötellen musiikkia kuunnellen ja jutellen, kikatellen ja maailmaa parantaen.
16. Mitä radiokanavaa yleensä kuuntelet?
-- En kuuntele radioo oikeestaan ikinä.
17. Lempi tv-sarja?
-- Tän hetken feivöritit on 'Under the Dome' ja 'Revolution'. (Miljoonia muita tän hetkisiä ja vanhoja unohtamatta, mutta en jaksa kaikkia luetella ettei mene minun päivä ihan hukkaan sitä listaa laatiessa + teidän sitä lukiessa)
18. Käytkö kirppareilla?
-- Tottakai
19. Luetko sellaisia blogeja jotka eivät ole edes hyviä, mutta jostain syystä silti koukuttavia?
-- En
20. Lempileffa?
-- Rockyt aina vaan. Sekä Fur, joka mun on pakko jostain ostaa omaksi, koska se oli vaan ihan järkyttävän huikean äärettömän hyvä!
21. Nuoruuden julkkisihastus?
-- Hansonin ja The Moffatsien poijaat. Tai ne tais kyllä olla enempi siellä lapsuuden puolella. Neumann oli (ja on) ikisuosikki. Ja Stallone ja Bruce Willis ♥
22. Suklaa vai salmiakki?
-- Salmiakki
23. Kellä ystävälläsi on mielestäsi maailman ihanin tukka?
- Kaikilla on ihanat hiukset
24. Mihin olet koukussa tällä hetkellä?
-- Vihreä tee. Se on varmaan ihan hyvä riippuvuus :D
25. Lemppari jäätelömaku?
-- Laku. Ja Ben&Jerry's Chocolate Brownie Fudge
26. Mitä haluaisit tehdä työksesi tulevaisuudessa?
--Jännä nähdä, ei aavistustakaan.
27. Minkä väristä kynsilakkaa kynsissäsi tällä hetkellä on?
-- Varpaankynsissä tummanpunaista edelleen.
28. Paras asia mitä olet syönyt tänään?
-- Aamupalaksi kardemumma- ja Ihannekakkuja palat. Oispa aina kakkua aamupalaksi♥
29. Mitä pahaa olet tehnyt tällä viikolla?
-- Poltin muutaman tupakan. Hyh.
30. Kuka miespuolinen ystäväsi on tärkein?
-- Markkanen
31. Tykkäätkö sillistä?
-- Hyi jeesus, en tod.
32. Milloin olet viimeksi oksentanut?
-- 3,5 vuotta sitten? Muistaakseni.
33. Entä milloin viimeksi nukuit muualla kuin kotona?
-- Tällä viikolla
34. Lempibiisi?
-- Tällä hetkellä eniten renkutetuimmat biisit on Passengerin 'Wicked man's rest', 'Things you've never done' ja 'Walk in the rain' <sydän>
35. Mitä ainakin aiot tehdä ensi kesänä?
-- Istuskella terassilla kavereiden kanssa sidukkaa litkien.
36. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
-- Voin kertoa, että kuolisitte nauruun jos näkisitte, miten hyvin mä 'osaan' tehdä kärrynpyörän.
38. Mihin säästät rahaa?
-- Poniin
39. Muistatko vielä elämäsi ensimmäisen koulupäivän?
-- En, mutta muistan ku iskä kanssa odotettiin koulun pihassa et eka koulupäivä alkaa.
40. Jos saisit poistaa maailmasta kolme asiaa, mitä ne olisi?
-- Tyhmät ihmiset, nälänhädän ja uskonnot
41. Suomen kaunein paikka missä olet käynyt?
-- Ei voi sanoa vaan yhtä ainoaa tiettyä paikkaa, koska niitä on ihan älyttömästi. Mutta oikeastaan ihan kaikki peltomaisemat ja metsiköt saa mut miltei pakahtumaan ihastuksesta.
42. Supervoima jonka haluaisit omata?
-- Ajatustenluku
43. Paras Disney-klassikko?
-- Kaunotar ja Hirviö
44. Mitä Suomesta puuttuu?
-- Hirmumyrskyt. Nämä meidän versiot on iiihan liian kesyjä mun makuun. Pitäis varmaan käydä joskus Jenkeissä tornado alleylla vähän ihmettelemässä, ni saattais muuttua ääni kellossa. Tai sit alkaisin myrskyjenmetsästäjäksi. Siinä voiskin olla mun unelma-ammatti!
45. Mikä on ollut haastavinta elämäsi aikana?
-- Onhan noita ollut. Erot ja välirikot ja abortit ja läheisten kuolemat jne. Mutta kaikesta selviää :)
46 Asiat joihin olet tyytyväinen tämänhetkisessä elämässäsi?
-- Oon oikeastaan ihan täydellisen tyytyväinen kaikkeen. On kiva työ, kiva (oma) kämppä, ihanat ystävät ja perhe sekä maailman ihanin Onni.
47 Asioita jotka haluat/haluaisit ostaa jos sinulla olisi niihin varaa?
-- Poni ja piskuinen maatila kera mummonmökin. Ja kesämökki järven rannalla.
48. Jos saisit valita yhden seuraavista seuraavalle vapaapäivällesi, mikä se olisi: kampaaja, manikyyri, hieronta vai kosmetologi?
-- Onko näistä pakko valita mitään? :D Kyllä mä keksisin miljoona paljon parempaa tapaa viettää vapaapäivä ku homehtua jossain kauneushoidoissa.
49. Minkä neuvon antaisit 5 vuotta nuoremmalle itsellesi?
-- En mitään :)
50. Kummallisin ruokailutottumuksesi (tyyliin ranskalaisten dippaaminen pehmiksessä)?
-- Kalakeitto pitää muussata ja lappaa se ruisleivän päälle (jonka päällä on anteliaasti Oivariinia) ja syödä sillai. En myöskään mielelläni syö salaattia samalta lautaselta ku ruokaa, koska onhan se nyt maailman ällöintä, jos ne sekottuu. Ja se salaatti pitää syödä eka.

VIIMEISIMMÄT
Viimeisin nähty elokuva: Eilen katoin 'Roadtripin' illalla. Aina yhtä hauska :D
Viimeisin syöty ruoka: Maitorahka mustaherukoiden kanssa
Viimeisin puhelu: Äiti soitti eilen, et ovat tulossa hakemaan kakkuja
Viimeisin soitettu biisi: Haha, kehtaankohan edes kertoa kun on sen verran taas nostalgisia teinivuosibiisejä mun Spotifyn soittolistalla.. :DD Ripsipiirakka ja 'Kolmistaan'
Viimeisin ärsytys: Yön aikana tullut talvi ja pakkanen. VOI VITTU!
Viimeisin juotu juoma: Green Mango-tee (miksei Jyväskylässä voi olla Indiskaa?!)
Viimeisin nalkutus: ? Joskus viime kesänä?
Viimeisin vierailtu nettisivu: Tämä


SINÄ
Kumman näköinen olet enemmän: isäsi vai äitisi?
- Äitin.
Mihin sinulla menee liikaa rahaa?
- Vaatteisiin. Niitä ei vaan voi olla liikaa. Ikinä!
Oletko oikeasti nukahtanut kesken oppitunnin koulussa?
- En
Osaatko omasta mielestäsi laulaa?
- Joo. Mut en kyllä silti laula muiden kuullen :D
Näytätkö viehettävältä kipeänä tai juuri heränneenä?
- Ouh, en tosiaankaan!
Oletko onnellinen?
- Juu <yatta>
Oletko riippuvainen jostain?
- Teestä luultavasti. Jos ei saa tarpeeks usein, ni kylläpä rupeaa tee-hammasta kolottamaan :D
Mainitse jotain, mitä et ole tehnyt pitkään aikaan?
- Syönyt lihaa.

AAMU
Mihin heräsit tänä aamuna?
- Herätyskelloon, kuten yleensäkin. Ellei Onni ehdi ennen kelloa herättämään mua nakertelemalla varpaista tai tuhisemalla kainalossa.
Entä mistä heräsit?
- Omasta sängystä
Moneltako heräsit?
- 7
Nukuitko yön hyvin?
- Kyllä
Miltä hiuksesi näyttivät?
- Sekaisilta ja takkuisilta
Nousitko heti ylös sängystä?
- En. Vastasin eka Marikan viestiin, jonka se oli yöllä laittanut
Mitä söit aamupalaksi, vai söitkö lainkaan?
- Kaksi karjalanpiirakkaa, appelsiinin, ison mukin teetä ja itseni kokoisen palan mustikkapiirakkaa. Mums!

TULEVAISUUS
Kun saat tämän gallupin tehtyä, mitä sitten aiot?
- Rupeen valmistautuu töihin lähtöön
Mitä luulet, että teet neljän tunnin päästä?
- Töissä
Mihin aikaan menet nukkumaan?
- Yhdentoista molemmin puolin
Moneltako heräät huomenna?
- Puol seiskan aikaan ehkä?
Mitä tapahtuu huomenna?
-Töissä kympistä kuuteen. Sen jälkeen datailua ja telkkaria ja koirapedon viihdyttämistä.
Menetkö ensi kesänä festareille?
- Pah. En mene ikinä enää festareille. Se yksi kerta riitti. Tosin senkin olis voinut jättää väliin, ku en ole ikinä kovin festareille edes hinkunut. Seura vaan vaati minut mukaansa.
Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
- :D No way
Milloin täytät/täytit 18 vuotta?
- 2005? (Laskin laskimella, koska oon ihan oikeasti näin helvetin huono laskemaan päässä ihan yksinkertaisiakin laskuja. Tämä yksi vika mulle sallittakoon, koska oon kuitenkin kaikessa muussa vähintäänkin maailman paras ja taitavin :D)

MENNEISYYS
Oletko koskaan menettänyt ystävää?
- Tavallaan. En oo ihan saletti, oliko meidän välillä enää mitään siinä vaiheessa ku homma laitettiin pakettiin, joten vaikea sanoa et menetinkö ystävän vai vaan jonkin hyvänpäiväntutun.
Oletko tehnyt jotain, mitä kadut yhä?
- En kadu oikein mitään.
Kaipaatko sitä, miten asiat joskus olivat?
- En tosiaankaan. Tai no jotain heppailu-juttuja kaipaan todella kovasti ja jos mulla olis aikakone, ni kävisin vanhoja heppatuttuja rapsuttelemassa aika ajoin <sydän>
Mitä teit eilen?
- Siivosin, kävin kaupassa ja illan pussailin ihanan A:n kanssa ♥♥

PAHEET
Koska viimeksi joit alkoholia?
- Viime viikonloppuna taisin juoda pari kaljaa
Oletko ikinä kokeillut nuuskaa?
- Hyi juma, en tosiaankaan. Nuuska on ällöttävää.
Poltatko tupakkaa?
- Harvoin. (Tarkoitus olis jättää pois ne satunnaiset fiilistely- ja baareiluröökitkin, koska onko ihan oikeasti vähän paras olo, kun ei polta ollenkaan!)

RAKKAUS
Haluatko hautajaisiisi sen ihmisen joka on vaikuttanut elämääsi eniten?
- No daa
Oletko ikinä itkenyt puhelun aikana?
- Joo
Oletko koskaan saanut todella pitkää anteeksipyyntöä?
- En kai? En ainakaan muista
Onko mielessäsi nyt joku jonka ei pitäisi olla?
- Ei.
Haluaisitko sanoa jotain jollekin, muttet voi?
- Nope
Oletko ihastunut?
- A on aika kiva ♥
Onko rakkaus vaikea asia?
- On
Tahtoisitko seurustella?
- En edelleenkään.
Kuka on viimeksi nähnyt sinun itkeneen?
- Onni. Toissapäivänä katsottiin (tai no ei Onni sitä oikeesti katsonut :D) 'Kuninkaan puhe' ja kylläpä piti lopussa taas tihrustaa miltei silmät päästään, kun oli niin onnellinen ja ainakin minun tunteisiin täysillä vetoava loppu. Ihana leffa ja ihana Colin Firth!!
Oletko tyytyväinen siviilisäätyysi?
- Kyllä

YSTÄVÄT
Onko olemassa poikaa, jolle voit kertoa ihan kaiken?
- On
Onko olemassa tyttöä, jolle voit kertoa ihan kaiken?
- On
Saatko tukea ystäviltäsi kun heitä eniten tarvitset?
- Tottakai. Mutta oon vähän huono ottamaan tukea tai muutakaan sympatiaa vastaan :S
Teettekö te omituisia asioita, joita ei ehkä heti uskoisi?
- Lasketaanko rivot lenkkipuheet oudoksi asiaksi?
Oletko oma itsesi ystäviesi kanssa?
- Tietty

S I N Ä
1. Oletko tehnyt jotain, mitä olet jälkeenpäin katunut?
- No joo, mutta ei mitään jaksa kauaa katua. Elämässä nyt välillä vähän sattuu ja tapahtuu.
2. Oletko ollut viime kesänä töissä vai ottanut vaan ihan rennosti?
- Töissä. Ja lomalla otin rennosti
3. Jos saisit yhden toiveen, mutta lisätoiveita ei saisi esittää, niin mitä toivoisit?
- Eläisin ikuisesti
4. Mitä tarvitset tällä hetkellä?
- Lomaa. Tai no en tarviis, mut haluisin :D
5. Oletko käynyt autokoulun?
- Joo
6. Rusketutko helposti?
- Jep. Oon vaan melko laiska lötköttämään biitsillä. On aina muka jotain muuta ja parempaa tekemistä. Jos ens kesänä vähän skarppais. Ehkä.
7. Kuinka paljon keskimäärin käytät aikaa itsesi laittamiseen koulu-/työaamuina?
- Tunnin
8. Uskaltaisitko kokeilla laskuvarjohyppyä?
- En
9. Oletko tällä hetkellä tyytyväinen ikääsi vai haluaisitko olla nuorempi/vanhempi?
- Hurjan tyytyväinen. Olispa kamalaa olla vielä joku teini, ku kaikki oli aina yhtä hullunmyllyä ja niin -ah -dramaattista! Nyt voi ihan huoletta mummoilla kotona ilman, et kukaan ihmettelee tai pitää tylsänä ihmisenä, koska kaikki kaveritkin kuitenkin vaan mummoilee omissa kodeissaan. Saiskohan vanhainkotiin mennä jo tän ikäisenä asumaan? :D
10. Voisitko värjätä hiuksesi jollakin shokkivärillä?
- Pinkki vois olla aika jees

S O S I A A L I S U U S
11. Koetko olevasi puhelias?
- Kavereiden seurassa joo, vieraassa seurassa en
12. Miten muut ovat kuvailleet sinua?
- Iloinen, avoin, rohkea, oman tien kulkija, ujo, hiljainen, ystävällinen, älykäs, hassu, kuuma, söpö, optimistinen. Jne.
13. Uskallatko avata suusi isomman porukan edessä?
- Jälleen: tutussa seurassa joo, vieraassa pysyttelen mielummin taustalla ellei nyt satu olemaan jotain painokasta sanottavaa.
14. Pidätkö juhlista, joissa on paljon muita ihmisiä?
- Joo
15. Onko sinulla useampi kuin yksi ystävä?
- On
16. Mitä eroa on ystävällä ja kaverilla vai onko niillä edes eroa?
- Ystävät on läheisempiä
17. Onko sinulla hyvät välit perheeseesi?
- Ononn
18. Onko sinulla sisaruksia?
- Pikkuveli
19. Olet eksyksissä, uskallatko pyytää apua tuntemattomalta ihmiseltä?
- Joo. Mutta kyllä aika helvetin eksyksissä pitää olla, että luovutan yrittämästä itse.
20. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- Joo ja en.

K U L K U V Ä L I N E E T
21. Oletko koskaan ajanut moottoripyörää tai ollut kyydissä?
- Kyydissä. En minä polo osaa edes ajaa skootteria :D
22. Onko sinulla ajokorttia vai aiotko edes hankkia?
- On
23. Omistatko omaa polkupyörää?
- Joo.
24. Käytätkö paljon julkisia liikennevälineitä?
- En. Ennemmin pyöräilen tai kävelen
25. Milloin viimeksi olet kulkenut junalla?
- Tammikuun lopussa
26. Mitä mieltä olet mopoautoista?
- Onhan ne vähän noloja :D Sellaisia autonpoikasia. Mutta ei ne mun verenpainetta saa nousemaan toisin ku ne saatanalliset mopot.
27. Pitääkö autosta löytyä kunnon poppivehkeet?
- :D
28. Oletko koskaan ollut junassa?
- Joo
29. Kuljetko paljon matkoja bussilla?
- En
30. Oletko ajanut vesiskootterilla/ollut kyydissä?
- En kumpaakaan. Haluisin kyllä!

R U O K A & J U O M A
31. Pizza vai kebab?
- Pitsa. En oo ikinä syönyt kebabia :D
32. Syötkö mielestäsi terveellisesti?
- Joo, mutten jaksa silti natseilla syömisen suhteen. Jos tekee mieli mässäillä, ni sit mässäillään
33. Tiedätkö mikä on lautasmalli?
- Tietty :D
34. Onko sinulla hygieniapassia?
- Joo
35. Mikä on lempiherkkusi?
- Sipsit. Ja feta! Ei yhdessä silti :D
36. Pidätkö mausteisesta ruuasta?
- Joo
37. Limppari vai mehu?
- Vesi tai tee
38. Osaatko kokata?
- Jonkin verran ja aina ohjeen kanssa. Ei uskalla sooloilla, sillä ne kokeilut on aina päätynyt roskikseen :D
39. Tai leipoa?
- Rajattomasti :D
40. Juotko kahvia?
- En

M U U T A
51. Haluatko joskus lapsia?
- Joo, joskus. Mut silti edelleenkin vaan niitä adoptiolapsia.
52. Onko sinulla oma tietokone?
- On. Vaatis kyllä jonkinlaisen puhdistusoperaation, jota en - luonnollisesti- osaa itse tehdä.
53. Tilaatko jotain lehteä/lehtiä?
- Maku
54. Milloin on mielestäsi valmis muuttamaan omaan kämppään?
- Kun osaa huolehtia itsestään
55. Mikä on lempivärisi?
- Keltainen
56. Voisitko käydä armeijan?
- En usko. Liian miehekästä :D
57. Seuraatko jotakin urheilua?
- Isot kisat (=MM, EM ja Olympialaiset) talviurheilusta, lätkästä, jalkapallosta ja yleisurheilusta. Mäkihyppyä ja formuloita (OMG! Viikon päästä ne alkaa! Vihdoin!!!!!!!!!)
58. Mitä suunnitelmia huomiselle?
- Eikös jotain tän suuntaista jo kysytty?
59. Ketä halasit viimeksi?
- A :)

►◄Keskiviikko 05.03.2014 14:03



Nimi: Susa
Syntymäpäivä: 20.4

Viimeisin...
1. Viimeisin juoma? - Toinen jättikupillinen vihreää teetä menossa, nams!
2. Viimeisin puhelu? - Iskä eilen. Soittelin, et millon se tuo mulle auton, et pääsen tallille
3. Viimeisin viesti? - Marikalta eilen
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit ? - Miljoonasade - Pakolaistaivas ♥
5. Milloin viimeksi itkit? - Toissapäivänä. Katsoin leffaa 'Changeling' ja se oli sen verran ahdistava ja rankka leffa, ettei oikein muuta voinut. Aivan karmea pätkä :S

Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti? - Kyllä. Ei se siitä kummemmaksi muuttunut, mutta ihan hyvä oli katsoa juttu loppuun saakka ettei jäänyt enää mieleen kaivertamaan.
7. Ollut petettynä? - Joo
8. Suudellut jotakuta ja katunut - Nääh
9. Menettänyt jotain tärkeää? - Joo.
10. Ollut masentunut? - Vähäsen joskus vuosia sitten
11. Ollut kännissä? - :D

Listaa kolme lempiväriä
12. Keltainen
13. Oranssi
14. Punainen

Viime- ja tänävuonna, Oletko ..
15. Saanut uusia kavereita ? - Viime vuonna joo
16. Menettänyt vanhan kaverin? - Viime vuonna myöskin annoin erään pitkäaikaisen ystävän mennä. Ei ollut enää mitään syytä jatkaa.
17. Nauranut kyynel silmässä? - Kyynel ihan molemmassakin silmässä ja monta kertaa :D
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut? - Tuskin
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi? - Sen oon tiennyt jo kauan
20. Saanut selville, että joku puhuu pahaa sinusta? - En
21. Suudellut ketään kaverilistaltasi? - Saaraa :)

Yleistä
22. Kuinka moni kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä? - Pari
24. Onko sinulla lemmikkejä? - Onni
25. Haluaisitko eri nimen? - En kiitti. Tämä on ihan passeli :)
26. Mitä teit viime synttäreilläsi? - Biletin aika nihkeästi.
27. Monelta heräsit aamulla? - 7
28. Mitä teit keskiyöllä? - Nukuin
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa? - Huomista ♥
30. Viime kerta kun näit äitisi? - Eilen illalla, ku kävin palauttaa auton porukoille ratsastustunnin jälkeen
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa? - Muuttaisin tän talvenlopun jo oikeaksi kevääksi.
32. Mitä kuulet juuri nyt? - Miljoonasade - Meitä jyrätään
34. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt? - Nyt ei kyllä ärsytä yhtään mikään. Ei sillä, et yleensäkään olisin kauheen ärtsy :D
35. Eniten käyty nettisivu? - Tämä varmaan
37. Lempinimiä? - Ei mitään vakiintuneita
38. Lempiharrastus? - Samat vanhat ku ennenkin :)
39. Horoskooppimerkki? - Oinas
40. Poika vai tyttö? - Tyttö?
41. Ala-aste? - Käyty
42. Lukio? - Tämäkin
43. Yliopisto? - Ei. Ainakaan vielä, jos koskaan
44. Hiusten väri? - Vaalea
45. Pitkä vai lyhyt? - Ihanan lyhyt!
46. Pituus? - 158 cm
47. Oletko ihastunut? - Kyllä mä tuosta A:sta tykkään :)
48. Mistä pidät itsessäsi? - Saako sanoa, et kaikesta vai kuulostaako se kauheen itserakkaalta? :D
49. Läväreitä? - Nope. Tai no korvat, mut en mä niitä laske oikein edes lävistyksiksi
50. Tatuointeja? - Ei
51. Vasen- vai oikeakätinen? - Oikea

Ensimmäinen:
52. Leikkaus? - Hiustenleikkuu :D Ei mua ole muutoin leikelty
53. Lävistys? - (Korvat) Nenäkoru
54. Eka bestis? - Varmaankin Tuija
55. Eka harrastus jota harrastit? - Muskari tai satubaletti joskus iiihan pikkasena
56. Eka lomamatka? - En muista, olin sen verran pieni taaperoinen sillon.
57. Ensimmäinen ihastus? - Varmaan naapurin Riku
58. Ekat kengät? - Jestas, miten tyhmiä kysymyksia :D

Tällä hetkellä:
59. Syötkö? - En
60. Juotko? - Teetä
61. Olen aikeissa - Ruveta siivoamaan
62. Kappale - Miljoonasade - Voipallo
63. Odotan - Huomista

Tulevaisuus:
64. Lapsia? - Joo kai
65. Naimisiin? - Joo, jos löydän sellaisen miehen, johon en kyllästy ihan parissa vuodessa.
66. Työ? - Varmaan Prisma forever :DD

Kumpi?
67. Silmät vai huulet? - Huulet
68. Haleja vai pusuja? - Halipusuja
69. Pidempi vai lyhyempi? - Pidempi
70. Nuorempi vai vanhempi? - Vanhempi
71. Romanttinen vai Spontaani? - Romanttinen
72. Kiva vatsa vai kivat kädet ? - Kädet
73. Herkkä vai äänekäs? - Joku näiden yhdistelmä, kumpaankaan suuntaan liikaa kallistumatta. En jaksa mitään jatkuvasti tihrustavia herkistelijöitä mutten kyllä mitään koko aikaa meuhkaavia ääliöitä. Mutta silti pitää olla herkkyyttä ja tarvittaessa volyymia/jämäkkyyttä/mitälie. Simple? :D
74. Irtosuhde vai parisuhde? - Ei ainakaan parisuhde.
75. Ongelma ihminen vai epäröijä? - Ei ainakaan missään nimessä epäröijää, pitäähän sitä nyt ihmisen tietää mitä haluaa ja toimia niin, että sen saavuttaa. Eihän elämässä muuten oo mitään älliä? Mut en kyllä jaksais ruvet mitään ongelmakimppuakaan hyysäämään. Joten siis: ei kumpikaan.

Oletko ikinä...
76. Suudellut muukalaista? - Muukalainen = ufomies. En ole siis :)
77. Juonut kirkasta? - Joo
80. Rikkonut jonkun sydämmen? - Taas tämä suomi jollain hintsusti tökkii.... -.- Mutta pilkunnussiminen sikseen ja asiaan: kyllä olen joutunut valitettavasti särkemään jokusen sydämen ja saanut myös oman osani siitä. Mutta sellaista sattuu ja se kuuluu elämään.
81. Entä onko joku rikkonut sinun sydäntä? - ^
83. Antanut pakkeja?- Miljoonat
84. Itkenyt kun joku kuoli - Joo
85. Rakastunut ystävään? - Markkaseen vuosia, vuosia sitten. Mutta me ollaan parempia ystävinä :)

Uskotko:
86. Itseesi? - Todellakitodellakitodellaki (sry, liikaa Putousta :D)
87. Ihmeisiin? - Joihinkin.
88. Rakkauteen ensisilmäyksellä? - Joo ja en. En osaa päättää :D
89. Taivaaseen? - Jeesustelua. En siis.
90. Joulupukkiin? - :)
91. Suudelmaan ekoilla treffeillä? - Seksiinkin. Ei kukaan autoakaan osta koeajamatta. Tai ei ainakaan kannata?
92. Enkeleihin? - En

Vastaa totuuden mukaisesti:
93. Onko sinulla ikinä ollut useita seurustelukumppaneita samaan aikaan? - Ei. Mutta olen minä useampaa joskus nuorena tapaillut yhtä aikaa. Enää ei jaksa, liian monimutkaista
94. Lauloitko tänään? - Koko ajan :)
96. Jos voisit mennä takaisin menneisyyteen kuinka pitkälle menisit? - Puuppolan tallille ♥ Happy days <yatta> Ja muutenkin kaikki menneet vuokrahevos/-poni-ajat on niitä rakkaimpia muistoja ikinä.
97. Jos voisit päättää yhden päivän viime vuodesta ja peruuttaa sen, mikä se olisi? - Olisin jättänyt sen yhdenillan juttuni väliin. Ne kun ei ole mun juttu, ei sitten alkuunkaan.
99. Kerro parhaat kaverisi - Marika, Tuija, Noona, Markkanen, Saara jne
100. Rakastatko itseäsi? - Voi kyllä :)

Illan aivojumppaMaanantai 03.03.2014 21:05

Päihteet ja huonot elämäntavat:
Milloin kännäsit ensimmäisen kerran? » 15-vuotiaana vappuna
Entä mitä joit? » No sidukkaa tietysti. Taisi mennä niinkin hurja määrä kuin 1½ pulloa, mutta sehän riitti.
Millaista se oli? » Hauskaa ja ihmeellistä. Kaikki vaan nauratti ja oli niin jännää :D
Jäitkö kiinni siitä? » Eiköhän porukat ollut jossain määrin tietoisia tapahtuneesta, sen verran krapulaisen oloinen taisin olla seuraavana päivänä.. (voeh, onneks enää ei tule krapulaa 1½ sidukasta :DD)
Jos jäit, miten? » En saanut kuulla mitään kommentteja tmv. Eiköhän porukat ajatellut kevyen sidukalla läträämisen kuuluvan vaan nuoruuteen.
Kärsitkö darrasta? » ^
Kuinka usein juot? » Kerran kuussa, jos niinkään usein. En tykkää yhtään olla humalassa! Hyh. Saati krapulassa! Siinä menee monta päivää aina ihan hukkaan, ku ei jaksa tehdä mitään ja väsyttää ja on huono olo ja tekee mieli vaan vetää kaikkea läskimättöä aamusta iltaan ja siitä tulee vielä laiskempi ja väsyneempi olo.
Entä oletko kokeillut huumeita? » En. Jätän huumeet narkkareille ja muille säälittäville ihmisperseille.
Entä poltatko? » Fiilistelymielessä hyvin harvoin ja viihteellä ollessa. Nyt oon kyllä ajatellut tilaavani sähkötupakan, jota voisin 'polttaa' bilettäessä ollessa. Niinä iltoina röökiä palaa nimittäin aina niin huolella, et tekis mieli seuraavana päivänä käydä keuhkojensiirrossa.
Mitä merkkiä? » Smart
Minkä ikäisenä alotit tupakoinnin? » 14-15v

Ystävät ja muut suhteet:
Onko sinulla paljon kavereita? » Kourallinen. Enkä halua haaliakaan ympärilleni kauheesti mitään sellaisia 'ihan kivoja' ihmisiä tai hyvänpäiväntuttuja. Kivempi panostaa niihin muutamaan ihmiseen, joiden kanssa tosiaan natsaa ♥
Saatko niitä helposti? » Saisin. Mut oon niin laiska viemään eteenpäin mitään kaveruudenalkuja, että yleensä homma tyssää siihen. Ja sitä paitsi suurin osa ihmisistä on sen verran ärsyttäviä, ettei sitä yhteistä säveltä löydy (itsehän en ole ikinä yhtään ärsyttävä, en hankala enkä mitenkään muutoinkaan hermoja koetteleva :D)
Tuntuuko sinusta että ihmiset käyttävät sinua hyväkseen? » Ei
Ärsyttävintä mitä ihmiset ovat sinulle sanoneet? » 'Voi, ku sä oot aina noin hiljainen.' Ai saatana, että mä vihaan tuota lausetta. Sitä viljelee sellaiset all-over-the-place -tyyppiset (=kaikesta kaiken aikaa meuhkaavat, helkkarin kovaääniset sekä itseään korostavat) ihmiset, joiden on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää, että:
a) ihmiset on erilaisia. Joitakuita mm. ujostuttaa vieras seura eikä silloin vaan yksinkertaisesti keksi mitään sanottavaa.
b) kaikkia ei vaan ihan oikeasti kiinnosta keskustella mistään niin tyhjänpäiväisestä, kuten mm. hiuksista, kynsistä, itselle täysin tuntemattomista ihmisistä jne
c) kai sitä nyt ihminen saa olla hiljaakin, jos haluaa senkin puheripuli-ihmiset? Vähänkö rasittaa sellaiset tyypit, joiden on koko ajan pidettävä edes jonkinlaista ääntä, ettei vaan tule hiljaista sekunninkaan ajaksi :D Tsiisus.
Piirre sinussa, joka ärsyttää muita? » Hmm. Kuulemma olen helvetin hankala, itsepäinen ja muutan mieltäni jatkuvasti. Allekirjoitan tän ihan täysin.
Puolustatko ystäviäsi, vaikka oma terveytesi kärsisi? » Mun ystäväpiiriin ei kuulu mitään riehuvia sekopää-ämmiä, joita sais olla aina henkensä uhalla raahaamassa pois tappeluista.
Millainen on mielestäsi oikea ystävä, onko sinulla sellaisia? » Rehellinen, luotettava, hyväksyy toiset sellaisena kuin ovat. Kaikki mun ystävät on sellaisia :)
Onko kukaan hyvä ystäväsi kuollut? » Ei

Sitä ja tätä:
Oletko joutunut tarkkailun kohteeksi? » :D Mitäh? Kenen toimesta? En tietääkseni ainakaan :D
Onko sinulla ajokortti? » Ononn
Oletko ajanut ilman korttia? » En
Oletko koskaan ollut kolarissa? » Pyörällä
Joudutko usein ongelmiin? » En
Mitä mieltä vanhempasi ovat käytöksestäsi? » Varmaan ihan hyvää mieltä, en mä taida kovin huonokäytöksinen ainakaan olla tai muuten antaa aihetta kellekään olla mun puolesta häpeissään tms.

Villi puoli:
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? » Kyllä
Riehutko julkisilla paikoilla? » En :D
Joudutko usein tekemisiin virkavallan kanssa? » Minäpäs en ole ikinä joutunut. Oon niin superkiltti <yatta>
Oletko rikkonut tahallisesti valtion omaisuutta? » En
Oletko joutunut todella pahaan tilanteeseen? » En
Haastatko usein riitaa? » En. Riitely on tyhmää.

Nuoruus (12-17vuotias):
Olitko/oletko helppo lapsi? » En. Olin ihan hirveä! Tai no omasta mielestäni ihan normi teini, mut porukoiden mielenterveys oli kyllä varmaan aika koetuksella.
Kerro jokin hyvä muisto nuoruudestasi? » Markkanen. Meillä oli aina niin hyperhauskoja reissuja ja hassuja juttuja. Toivottavasti ollaan aina ystäviä ♥
Kerro nyt jokin huono muisto? » Nääh. Annetaan menneiden olla menneitä :)
Miten ylipäätään kulutit aikaasi? » 15-vuotiaasta eteenpäin aika kului melko pitkälti kaupungilla kavereiden kanssa notkuen. Sitä ennen miltei asuin tallilla.
Kävitkö rippileirin? » En. Kävin Protu-leirin.
Jos kävit niin millaista oli? » -

Rakkaus:
Seurusteletko? » En
Oletko koskaan ollut ihastunut? » Tottakai
Mihin kiinnität huomiota seurustelukumppanissa? » Maailman tylsin vastaus, mutta: kokonaisuuteen. Pitää olla ulkonäöltä mun mieleen ja älliä löytyä päästä.
Milloin viimeksi makasit jonkun kainalossa? » Viime keskiviikkona ♥
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? » Hirveen jännät! Ette voi edes uskoa, miten huimaavan jännä ilta mulla on tiedossa!! Aion katsoa hetken aikaa telkkaria, käydä suihkussa, käyttää Onnin ulkona ja yhdeksän maissa kömpiä peiton alle nukkumaan, jotta saan aamulla herätä aamuvuoroon töihin :D
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? » Pussailla A:n kanssa

Onko joku jota et koskaan unohda? » Moniakin! Ei mulla ole tapana unohtaa ihmisiä. Kaikki kulkee muistoissa mukana :)
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? » Tottakai tulee vaikka suunnitelmissa onkin 'vaan' töitä ja kotoilua. Mut me like :) Toki vapaaviikonloppukin maistuis, et voisin kotoilla vielä vähän enempi ja käydä vaikka pitkästä aikaa Palokan metsän mörrimöykkyjä tiiraamassa Onni-koirapedon kanssa.
Missä olet kahden tunnin päästä? » Menossa nukkumaan
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? » Taidan olla jo vähän aikuinen ja täällä edelleen :)
Mitä mieltä olet homoista? » Samanlaisia ihmisiä ovat kuten kaikki muutkin tämän maapallon päällä.
Mitä aiot tehdä huomenna? » Töitä puolillepäivin, sit megapäikkäreille ja illalla heppailemaan.
Kuka viimeksi soitti sinulle? » Äiti. Suunniteltiin vähän meidän toukokuista Barcelonan reissua.
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? » Joni
Käytätkö aina turvavyötä? » Joo
Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa? » Hirveen vaikea sanoa. Varmaan yksin, ku en vaan pysty keksimään yhtäkään syytä miks haluaisin seurustella. Se tuntuu vaan ihan turhalta ja siinä niin hukkaa itsensä.
Mitä laitat kahviisi? » En käytä :)
Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna? » Auki aina. Kauheen ahdistavaa olis pitää niitä kiinni, ihan ku asuis luolassa!
Millainen olet aamuisin? » Pirteä ja hyväntuulinen (ihanku yleensä en olis o.O). Rakastan aamuja niin kovasti! <yatta>
Miten hiuksesi ovat nyt? » Ponkkarilla

Kysely vol. satamiljoonaaSunnuntai 02.03.2014 23:04

1. Odotatko jo pääsiäistä?
- Odotan! Rairuoho ja pääsiäismunat!! Niijoo ja mullahan on synttäritkin tänä vuonna pääsiäisenä. Oh gosh! <yatta>
2. Paras suklaamuna?
- Ne möhnämunat, MUMS! (Joo, tiedän et kuulostaa semisti oksettavalta ja melkoisenkin epäilyttävältä, mutta tarkoitan siis Maraboun sellaisia 4-packissa myytäviä maitokreemillä täytettyjä maailman parhaita suklaamunia enkä mitään pervoja juttuja, jotka teille kuitenkin tuli ekana mieleen. Hyi teitä, siivotkaa ajatuksenne! :D)
3. Millaiset olisi unelmahiuksesi?
- Sellaiset villit kiharat ku Shakiralla.
4. Mitä suunnitelmia viikonlopulle?
- Ens vkl menee aika tiiviisti töiden parissa. Eikä kyllä haittaa yhtään, musta on tullu vähän työnarkkari. Saanko muuttaa Prismaan?
5. Katsoitko talviolympialaisia?
- Katsoin. Tietenkin, olenhan ihan himopenkkiurheilija :)
6. Seurusteletko?
- Ehenn
7. Mitä suunnitelmia ensi kesälle?
- Ei ihmeellisyyksiä. Elokuussa lähdetään Marikan kanssa Kreetan rannoille köllöttelemään. Can't wait!
8. Paljonko kello on?
- 20.39
9. Haluaisitko mennä nyt risteilylle?
- Joo, voisin. Kuka haluu tulla mukaan? :)
10. Mitä sinulla on ostoslistalla?
- Yöpöytiä kaksin kappalein (joko sellaiset ihan homokalliit ihanat eräästä nettikaupasta tahi sitten Ikeasta sellaiset söpöset punaiset)
- Makkarin tapetti+maali+muut remppakamat
- Pari mattoa (joita en löydä ikinä, koska en vaan löydä täydellisiä)
- Sohva + joku ihanan jättemuhkea nojatuoli, jossa voin siemailla teetä ja lukea kirjoja
- Sänky (tai siis se runko mikälieonkaan)
- Parvekekalusteet+lattialaatat
- Keltainen tilkkutäkkimäinen päiväpeitto (tätäkään en löydä ikinä, pitää varmaan itse tehdä)
- Mikro (tuo vanha romu ihan vissinä säteilee jotain aivosyöpäsäteilyä :D)
11. Mikä olet seksuaaliselta suuntautumiseltasi?
- Jotain heteron ja bi:n välimaastosta
12. Onko kynsissäsi nyt lakkaa? Jos on niin millaista?
- Varpaankynsissä tummanpunaista
13. Jos kumppanisi jättäisi sinut nyt, mitä käyttäisit terapiana, ts. mitä tekisit helpottaaksesi oloasi?
- Kukahan mun kumppani on? En ole itse ainakaan häntä tavannut.
14. Asteikolla 4-10, kuinka kiinnostunut olet muiden maiden kuninkaallisten elämästä?
- Menee miinuksen puolelle. Kuten ylipäänsä kiinnostus kenen tahansa mulle tuntemattoman ihmisen elämää kohtaan
15. Suosikkivuodenaikasi?
- Kevät!! Sry syksy, kevät on vaan hitusen parempi ♥
16. Millainen on arkimeikkisi?
- Aika kevyt.. Meikkivoiteet+muut mönjät, kulmakynä, silmänrajauskynä (eikä tätäkään aina jaksa) ja ripsari.
17. Urheiletko?
- Säännöllisen epässäännöllisesti. Paitsi heppatyttöleikki joka tiistai :)
18. Mitä sinun tekisi juuri nyt mieli?
- Hmm.. :D
20. Oletko allerginen millekään?
- Ilmeisesti sille pölylle ainakin jossain määrin. Damn! Noh, onpahan hyvä tekosyy siivota ihan himona muutaman kerran viikossa :D
21. Millainen olo?
- Jokseenkin levoton taas vaihteeksi :D ja inasen verran väsynyt, ku en taas malttanu nukkua aamulla.
22. Ahdistutko jos joku tuntematon tulee bussissa istumaan viereesi?
- No en nyt sentään saa mitään paniikkikohtausta :D Mut kyllä mielummin istun itsekseni.
23. Haluaisitko asua suurkaupungissa?
- Nope. Oon pikkukaupungin tyttö :)
24. Käytätkö Spotifytä?
- Kyllä
25. Mikä sinua harmittaa tällä hetkellä?
- Et pitää huomenna herätä aamuneljältä :( Mut pääsenpähän ajoissa kotiin (päikkäreille)
26. Entäpä mistä olet iloinen tällä hetkellä?
- Kevät ja A :)
27. Millaisia ihmisiä et voi sietää?
- Nää on niin moneen kertaan lueteltu, et passaan tällä kertaa.
28. Millainen ihminen haluaisit olla?
- Rohkea.
29. Mitä teet kun joku tuntematon ihminen yrittää iskeä sinua?
- Blää. Ei jaksa innostua.
30. Kutittaako nyt jostain?
- No nyt tuntuu, et kutittaa joka paikasta ku rupesin oikein kuulostelemaan :D

Olipa kerran krapula.Sunnuntai 23.02.2014 19:24

1. Kuvaile tämänhetkisiä fiiliksiäsi kolmella sanalla.
- Väsynyt, krapulainen silti hyväntuulinen
2. Oletko herkkä ihminen?
- Kyllä
3. Kumpi nimi on enemmän mieleesi: Uni vai Lumi?
- Lumi.
4. Rehellisesti, milloin viimeksi valehtelit ja mitä?
- En kyllä edes muista? En kauhean tiuhaan valehtelua harrasta.
5. Voisitko suudella henkilöä, jolta sait viimeisimmän tekstarisi?
- Kyllä me eilen Saaran kanssa vähän pussailtiinkin ♥
6. Kumpi on paremman näköinen: Brad Pitt vai David Beckham?
-Ei iske kumpikaan. Hyh.
7. Millaisia ihmisiä et voi sietää?
- Tyhmiä, ilkeitä, pahansuopia, tyytymättömiä, ajattelemattomia, itseään kaiken aikaa korostavia, kaikesta valittavia
8. Rehellisesti, ajatteletko koskaan olevasi älykkäämpi kuin muut?
- Haha :D Kieltämättä aika useinkin ja olenhan mä nyt maailman älykkäin. Salaan sen vaan hyvin :D
9. Asteikolla 4-10, kuinka paljon pidät koirista?
- 15
10. Kuinka paljon sinua vanhempi on vanhin henkilö, jota olet suudellut?
- 20 vuotta vanhempi
11. Sylvester vai Sebastian?
- Sylvester
12. Mitä muuttaisit itsessäsi, jos voisit muuttaa mitä vain?
- Olisin rohkeampi
13. Rehellisesti, oletko kateellinen jollekulle? Miksi?
- En. Miksi olla?
14. Oletko koskaan ollut ihastunut saman sukupuolen edustajaan?
- Kyllä. Muutaman kerran.
15. Johnny Depp vai Robert Downey Jr.?
- Downey Jr. Lääh!
16. Paljonko rahaa saat kuukaudessa, vai saatko ollenkaan?
- Niin paljon etten meinaa keksiä edes, että mihin sullon ne kaikki eurovuoret. Joudun ehkä ostamaan kartanon ihan vaan rahojeni säilyttämistä varten.
17. Rehellisesti, kuinka hyvännäköinen olet mielestäsi asteikolla 4-10?
- :D 20
18. Ketä suutelit viimeksi ja milloin?
- Saaran kanssa eilen vähän pusuteltiin. Mutta sillai oikeasti suutelin viimeksi A:n kanssa :)
19. Oletko hyvissä väleissä vanhempiesi kanssa? Millaisia he ovat mielestäsi?
- Hyvissä ♥ Ihanat, viisaat ja hassut vanhempani.
20. Sabina vai Milena?
- Molemmat kauheita
21. Asteikolla 4-10, kuinka paljon pidät P!nkin musiikista?
- Ärsyttäviä tällaiset asteikkokysymykset.
22. Rehellisesti, oletko koskaan ollut ihastunut varattuun tai jopa säätänyt sellaisen kanssa?
- Kyllä
23. Kuinka paljon sinua nuorempi on nuorin henkilö, jota olet suudellut?
- Mua kaksi vuotta nuorempi
24. Oletko koskaan poltellut pilveä?
- En. Huumeet on ihan no-no.
25. Onko sinulla vihamiehiä?
- :DD Kuka nyt minua voisi vihata?
26. Rehellisesti, voisitko mennä naimisiin rahan vuoksi?
- En kyllä. Naimisiin mennään rakkaudesta ♥
27. Elmo vai Nemo?
- Molemmat aika lutuisia :)
28. Oletko koskaan ollut ihastunut samanaikaisesti useampaan kuin yhteen ihmiseen?
- Joo joskus kauan sitten
29. Asteikolla 4-10, kuinka paljon pidät suklaasta?
- swerdftvgubhnjimk,l
30. Kuvaile tämänhetkisiä fiiliksiäsi kolmella sanalla
- Ei ne tässä välissä oo ehtinyt miksikään muuttua :D

Ihanaa ajanhukkaa!Lauantai 22.02.2014 16:31

Seuraelämä:
? Voisitko seurustella jonkun kanssa? - Emmä kiitti.
? Ajattelet jotakuta, eikö niin? - Kyllä
? Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - Onko näin tyhmään kysymykseen pakko vastata? :D
? Suutelisitko henkilöä, jota ajattelit viimeksi? - Todellakitodellakitodellaki ♥
? Mitä teet parin tunnin päästä? - Oon luultavasti aloittelemassa itseni valmiiksi laittamista iltaa varten.
? Mitä teet vielä tänään? - Lähden Marikan kanssa rimpsalle. Vähänkö kivaa :)
? Oletko suudellut ketään viimeisen viikon aikana? - En :(
? Haluaisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - Juu

Sekalaista:
? Onko käsissä jotain koruja/rannekkeita tms? Mitä? - Ei. En jaksa ripustella itseeni koristeita näin kotoillessa. Tai no ylipäänsä muulloinkaan :D
? Haluaisitko tatuoinnin tai lävistyksen? - Tatuoinnin joo, muttaku se sattuu. Lävistystä en.
? Oletko sanonut kellekkään rakastavasi häntä? - Joo
? Tarkoititko sitä? - Tottakai
? Juotko alkoholia? - En tällä hetkellä
? Onko sinulla asioita joista et ole puhunut kenellekkään? - Ei
? Suurin määrä keitä sängyssäsi on nukkunut kerralla? - 4 tai 5. En muista, siitä on niin monta vuotta
? Kuunteletko jotain biisiä tällä hetkellä? - Breaking Benjamin - Breath
? Osaatko syödä jogurttia vasemmalla kädellä? - En oo koskaan kokeillut, mutta veikkanpa osaavani. Ei sen luulis kauhean vaikeaa olevan.
? Oletko koskaan nolannut itseäsi todella pahasti? - En nyt mitenkään äärettömän jättekamalalla tavalla, mut jotain pientä on joskus ehkä tullut noloiltua.
? Onko sinua luultu ikäistäsi nuoremmaksi/vanhemmaksi? - Nuoremmaksi

Viimeisin:
? Henkilö, jolle soitit? - Äiti
? Henkilö, joka soitti sinulle? - Äiti
? Henkilö, jolta sait viestin? - Saara
? Henkilö, jolle lähetit viestin? - Saara
? Henkilö, jota suutelit? - A :)
? Ruoka? - Maitorahka kera hunajan
? Juoma? - Vesi
? Kirja, jonka luit? - Edelleenkin vain se 'Rakkaus lainassa'. Viime päivinä mut on vallannut kauhea himo ahmia taas Harry Potterit läpi kymmenettä (ainakin) kertaa. Joten 'Harry Potter ja Viisasten kivi' on seuraavana vuorossa. (Voi vittu, miksei Tylypahka voi olla oikeasti olemassa...? Mä haluaisin sinne niin kovasti)

Tunteet:
? Oletko mustasukkainen? - En tällä hetkellä
? Oletko onnellinen? - Joo <yatta>
? Mitä mieltä olet jos nykyinen poikaystäväsi olisi kaveri exänsä kanssa? - Ei ole poikaystävää
? Onko sinusta joskus tuntunut, ettei millään ole enää väliä? - Sillon tällöin ku oikein vituttaa ku pientä oravaa.
? Jos voisit, haluaisitko muuttaa jotain menneisyydestäsi? - Nope.
? Onko sinulla ikävä jotakin henkilöä? - On
? Oletko usein iloinen? - Kyllä vain

MINÄ
● Painatko yli 90kg - Joo, todellakin. Ai ette muka usko? Miksette? :D
● Millainen on itsetuntosi - Aika hyvä. Ja sillonku ei ole, osaan aika hyvin kyllä feikata.
● Millainen olo sinulla on juuri nyt - Iloinen ja himokas :D
● Mitä biisiä kuuntelet - Lifehouse - You and Me
● Uskotko rakkauteen - Kyllä. Mun romantiikan nälkä ei oo kaikonnut mihinkään, ku oon tuijotellut vähän lisää noita lällyrainoja. Hitto soikoon! Tästä eteenpäin katson vaan sotaleffoja.
● Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä - Salaa

SEKALAISTA
● Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan - Nappasin Onnin kainaloon
● Onko musiikki sinulle tärkeää - Yhä edelleenkin vain
● Onko sinulla joku paikka kipeä - Ei.
● Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle ketä ajattelit viimeksi - Ei mulla ole salaisuuksia

MILLON VIIMEKSI
● Halasit kaveriasi, ketä - Noonaa sillonku oltiin viimeks bilettämässä muutama viikko sitten
● Joit kahvia - 10 vuotta sitten?
● Sait tekstiviestin - Tänään puoliltapäivin
● Luit lehteä - Toissapäivänä töissä
● Itkit - Voeh, en edes muista.

1. aloitusaika?
-- 17.07
2. etunimesi ensimmäinen kirjain?
-- S
3. ikäsi?
-- 26v (Voi hiisi, kolmen vuoden päästä oon miltei 30v! Mitä hittoa?! Taidan aloittaa ikäkriisin)
4. mitä sinulla on päällä nyt?
-- Pinkit collegehousut, villasukat, alusvaatteet, lila pitkähihainen trikoopaita ja sen päällä keltainen villatakki. Uuh, kuinka kuuminta hottia mun kotimuoti onkaan :D
5. osaatko pitää sinulle uskotut salaisuudet?
-- Joo
6. montako tosiystävää omistat?
-- Muutaman
7. saatko kuukausi-, tai viikkorahaa?
-- Palkkaa ihan.
8. jos saat, paljonko?
-- Ainakin miljoonan. Joskus kaks.
9. keiden kanssa asut?
-- Karvaisen adoptiolapsen.
10. oletko mielestäsi hemmoteltu?
-- Itseni hemmoittelema kyllä
11. lempiruokasi?
-- Sama kuin aiemminkin. Tällä viikolla voisi sitä ehkä väsätäkin. Oon elänyt pelkällä leivällä, salaatilla ja maitorahkalla tässä monta päivää ja nyt rupee kyllä tekee vähän mieli jo oikeaa ruokaa.
12. mikä on horoskooppisi?
-- Oinas
13. pidätkö lukua kolmetoista epäonnea aiheuttavana?
-- En
14. entä oletko muuten taikauskoinen ihminen?
-- Joo, mutten haluais kyllä olla :D
15. tilaatko mitään lehtiä?
-- Maku-lehteä. Jonka kyllä peruin ja nyt odottelen minkä megahyvän tarjouksen ne mulle kehittelee huikeine tilaajalahjoineen.
17. oletko mielestäsi hyvännäköinen?
-- Aivan silmiähivelevän <sydän>
17. käytkö vielä peruskoulua?
-- En
18. moneltako menit nukkumaan?
-- Puoli yhdentoista maissa
19. onko olosi väsynyt vai virkeä?
-- Väsynyt, koska oon herännyt kello 3.40, jotta ehdin käyttää Onnia kunnon lenkillä, koska mulla oli pitkäpitkä päivä töissä tänään.
20. mitä ohjelmia seuraat säännöllisesti televisiosta?
-- Oh crap, nyt joudun paljastamaan mun telkkariaddiktion laajuuden: Lähiöunelmia, Rillit huurussa, Mutsi, Sleepy Hollow, Under the dome, Tyhjätaskut, Revolution, Kolme miestä ja tyttö, Selviytyjät, Putous, Valehtelevat viettelijättäret.
No eihän niitä nyt niin paljoa ollutkaan, huh!
21. onko sinulla kännykkää?
-- En sentään ihan kivikautista elämää elä vaikka vähän laahaankin perässä tuon kaiken ihmeellisen teknolgian kehityksen kanssa.
22. mitä mieltä olet salatuista elämistä?
-- En viitsi edes sanoa mitään..
23. tiedätkö, mikä oli kylmä sota?
-- Joo, tietty. Mutta älkää vaan kysykö multa siitä mitään :D
24. osaatko virkata, neuloa, tai ommella?
-- Ommella nyt tietenkin osaan, eihän se ole vaikeaa kun posottaa vaan koneella menemään mahdollisimman suoraan. Neuloa ja virkatakin kyllä, jos vaan eka vähän virkistäisin muistiani.
25. oletko koskaan sanonut vanhemmillesi pahasti, ja katunut sitä paljon jälkeenpäin?
-- Monesti :(
26. kumpi näistä sopii sinuun: ajattelen ennen kuin puhun, vai puhun ennen kuin ajattelen?
-- Puhun ennenku ajattelen. Jaiks niitä itsensä maan alle häpeämisiä, kun tulee möläytettyä jotain hirveän epähienoa.
27. onko musiikki sinulle tärkeä asia?
-- Ononn
28. omistatko hyvän lauluäänen?
-- Ihan ookoon
29. puhelinnumerosi viimeinen numero?
-- 7
30. oletko koskaan kuullut vanhemman ihmisen kertovan, miten nuoriso on nykyään huonotapaista?
-- Yllättävän harvoin. Mutta mun suusta sen kyllä kuulee hyvinkin usein :D Helvetin huonotapainen nuoriso on aina sotkemassa ja mölyämässä. Niistä mopopojista en viitsi ees alottaa. Voi jumalauta!
31. montako isovanhempaa omistat?
-- Omistankin tosi paljon ihmisiä.. -.-
32. lempiurheilulajisi?
-- Seksi ja penkkiurheilu. Ja ratsastus. Hevosella siis.
33. lempipenkkiurheilulajisi?
-- Formulat (kohta ne taas alkaa, jeiiiijj!!), mäkihyppy, yleisurheilu.
34. kannatatko mitään jääkiekkojoukkuetta?
-- Norjan maajoukkuetta :D
36. tiedätkö mitä tarkoittaa käsite apartheid?
-- Tiedän, koska googletin.
37. tunnetko ketään itsemurhan tehnyttä ihmistä?
-- En
38. omistatko molemmat vanhemmat?
-- Onko suomi oikeasti niin vaikea kieli, ettei enää edes suomalaiset osaa käyttää oikeita sanoja oikeissa paikoissa?!
39. oletko koskaan ollut sairaalassa yötä?
-- Pikkulapsena joo. Yhden yön?
40. jos olet, miksi?
-- Olin ilmeisesti kovin kipeä. Kuumetta tai jotain.
41. oletko abortin puolesta, vai vastaan?
-- Ehdottomasti puolesta.
42. kasvaako pihallasi puita?
-- Ei mulla oikein ole omaa pihaa tässä kerrostalokämpässä.
43. oletko koskaan ollut hulluna rakkaudesta?
-- Haha :D No joo. Tietenkin.
44. seurusteletko tällä hetkellä?
-- En
45. osaatko olla halutessasi erityisen antelias?
-- Kyllä
46. käytkö koskaan divareissa tai kirpputoreilla?
-- Joo. Kirjojen hamstraaminen kirppareilta on parasta :)
47. oletko koskaan itse myynyt jollakin sellaisella omia tavaroitasi?
-- Joskus lapsena. Nykyään mielummin lahjoitan tavarat ja vaatteet suoraan hyväntekeväisyyteen.
48. millainen on rahatilanteesi juuri nyt?
-- Ihan kohtuullinen.
49. lempinäyttelijäsi?
-- Muiden vanhojen tuttujen seuraan on päässyt vähän nuorta vertakin, sillä Jason Segel (mm. Forgetting Sarah Marshall, I love you man ja How I met your mother) on valloittanut mut ihan täysin. Ihan huikean hyvä näyttelijä!
50. lempivärisi?
-- Keltainen edelleen vain :)
51. jokin inhoamasi ruoka?
-- Silakat
52. onko sinulla lemmikkiä?
-- Onni
53. millainen hiusmalli sinulla on nyt?
-- Tylsä ja tavallinen <sydän>
54. onko muoti sinulle tärkeä asia?
-- Pyh semmoisia.
55. milloin kävit viimeksi elokuvissa, ja minkä elokuvan katsoit?
-- En oo käynyt viime kesän jälkeen leffassa! Haluisin kyllä käydä katsomassa tuon 'Ei kiitos', koska se kirja oli ihan jättehyvä, mut saa nähdä ehdinko/jaksanko.
56. ostatko elokuviin mennessäsi yleensä herkkuja?
-- Karkkia kilon. Ja syön kourallisen, loput lojuu kaapissa hamaan tulevaisuuteen kunnes heitän ne roskiin. Mulla on tapana aina hieman villiintyä irtokarkkihyllyllä :D
57. juotko paljon vettä?
-- Joo
58. poltatko?
-- En oo polttanut taas kokonaiseen viikkoon, jeij! Vaikka on kyllä tehnyt iltaisin ihan järkysti mieli polttaa muutama fiilistelyrööki. Mutta laiskuudesta on kerrankin jotain hyötyä: en jaksa kävellä 200m päässä olevaan kauppaan ostamaan tupakkaa.
59. oletko kiinnostunut politiikasta?
-- No at all
60. pituutesi?
-- 158cm
61. oletko tyytyväinen pituuteesi?
-- Mjoo. Voisin olla hieman lyhyempikin, mutta näillä senteillä mennään :)
62. pelaatko demissä ollessasi huippumalli haussa-kilpailuja?
-- No en :DDD
63. entä seuraatko tv-sarjaa?
-- Monta kautta seurasin ihan orjallisesti, mutta nykyään on homma menny vähän överiksi eikä sitä enää jaksa.
64. jos omistat messengerin, kuinka kauan olet omistanut sellaisen?
-- Eihän meseä enää edes ole
65. käytätkö sitä paljon?
-- ^
66. ovatko vanhempasi anteliaita, vai pihejä?
-- Siltä väliltä.
69. nimeä ensimmäinen keltainen asia, joka sinulle tulee mieleen.
-- Aurinko <yatta>
70. osaatko uida hyvin?
-- En mä nyt heti hukukaan.
71. oletko koskaan omistanut/omistatko soittorasian?
-- Oon joskus mut en nykyään. Ne on jotenkin vähän karmivia :S
72. onko koulu/työmatkasi pitkä?
-- Töihin 1½ km
73. kerro jokin positiivinen asia itsestäsi?
-- Oon hirmuisen ihana :)
75. tunnetko ketään tämän ikäistä ihmistä?
-- Minkähän ikäistä?
76. uskotko eläväsi vanhaksi?
-- Toivon ainakin. Oikeestaan en kyllä haluais kuolla ikinä.
77. luettele ulkomaat, joissa olet käynyt.
-- Ruotsi, Norja, Viro, Italia, Portugal, Espanja, Kypros, Kreikka
78. pidätkö etnisistä ruuista?
-- Hmm. Jostain joo, suurimmasta osasta luultavasti en.
79. oletko enemmän ruskettunut, vai kalpea?
-- Alan olee jo niin vaalea, et muutun kohta läpinäkyväksi :D
80. mitä mieltä olet ns. ernuista?
-- Erilaisuus on aina hyvä juttu.
81. oletko itse sellainen?
-- Vieläkö näin mummo lasketaan erilaiseks nuoreks? :D Yhyy, tää ikäkriisi iski nyt oikein toden teolla.
82. asutko maalla, kaupungissa, vai välimaastossa?
-- Välimaastossa
83. oletko lukenut taru sormusten herrasta?
-- Joskus alotin, mutten päässyt alkua pidemmälle. Ens kesänä vois biitsillä tuon lueskella
84. entä kirjan ylpeys ja ennakkoluulo?
-- Kyllä vain
85. kumpaakaan elokuvaa nähty?
-- Kyllä, molemmat
87. mitä mieltä olet suomen tämän vuoden euroviisukilpailijasta?
-- En edes tiedä kuka/ketkä Suomea edustaa? Vaan eipä sillä ole mitään väliä, koska musiikki on Euroviisuissa ihan toisarvoinen juttu.
88. mitä luulet muiden maiden ajattelevan sen perusteella suomesta?
-- ?
89. pidätkö conan o'brienistä?
-- Pidän
90. miksi/miksi et?
-- Koska se on niin älyttömän hauska
91. osaatko sylkeä pitkälle?
-- Ei tytöt sylje
92. puretko koskaan kynsiäsi?
-- En, koska se on ällöä.
93. puretko koskaan huuliasi?
-- En
94. oletko koskaan pettänyt hyvän ystäväsi?
-- En tietääkseni
95. jos olet, niin millä tavoin?
-- -
96. milloin olet käynyt viimeksi hammaslääkärissä?
-- Viime syksynä.
97. käytätkö paljon koruja?
-- En
98. olitko vauvana suloinen?
-- Siis aivan mahdottoman! Mutta pikkuveli oli kyllä vieläkin suloisempi <sydän>
99. mielipiteesi tästä gallubista?
-- Perus
100. lopetusaika?
-- 17.56

RetroKeskiviikko 12.02.2014 14:39

Pyydän anteeksi kaikilta Palokassa asuvilta, jotka joutuivat eilen hetkellisesti melkoisen melusaasteen vaikutuksen alaiseksi, sillä tämä tyttö innostui ehkä ihan himppasen (=ihan täysiä) popittamaan autossa mutta olihan mulla kyllä ihan äärettömän ymmärrettävä ja hyvä syy, sillä radiosta tuli Eiffel 65:n 'Blue'!
Ja jos joku nyt ei tästä biisistä innostu, ni se on ihan oma mokanne. Ja kertoo huonosta musiikkimaustanne, koska ysärihitit on vaan parasta ikinä! <sydän>

Siitä innostuneena on tänään raikanut myös täällä kotikolossani mm. Spice Girls, ATC, Aqua (oiiih, Barbie girl!), Alexia, Vengaboys, Fool's Garden (Lemon tree, uijui!) ja muut helmet. (Sry, naapurit <yatta>)
Kyllä nykybiisit jää niin tuon musiikillisen riemuvoiton jalkoihin, jonka kimalteleva yhdeksänkymmentäluku tarjosi. Tuli ihan ikävä kauan sitten jo kuopattua Fever-nimistä baaria, joka oli luultavasti ainoa tätä kunnon musiikkia soittava paikka koko Jyväskylässä. Nyyh.



Ps. Ihan kamalaa, että jonkun Voicen radiokanavan juontajan mukaan nuo hienot, hienot biisit on jo retroa. Onko ne? Olenko mä jo niin vanha, että ne kappaleet, joiden parissa kasvoin, lasketaan jo retroksi. Voi paska!
1. Nimesi : Susa
2. Ikäsi : 26v
3. Syntymäpäiväsi : 20.4 (Onko ihan normaalia, että on jo nyt ruvennut suunnittelemaan synttärikakkujaan..? Luit oikein, kakkuja monikossa. Koska en osaa päättää minkä haluisin tehdä, joten leivon kaikki, joita tekee mieli. Nams)
4. Horoskooppisi : Oinas
5. Kuvaako horoskooppisi sinua : Äkkipikainen, kärsimätön, määräilevä, impulsiivinen, intohimoinen, herkkä.. hmm, that's me! :)
6. Koulusi / työpaikkasi : Prisma
7. Asuinpaikkasi: Palokka, maailman paras paikka ikinä <sydän>
8. Luonteesi lyhyesti : Iloinen, hassu, itsekäs, empaattinen
9. Parasta ulkonäössäsi : Pieni koko. Ja noh, tissit :D

MILLOIN VIIMEKSI
11. Kävelit kouluun : Ööm. Sillonku viimeks oon ollut koulussa? 4-5 vuotta sitten
12. Söit suklaata : Sunnuntaina
13. Laitoit ruokaa : Hmm. Eilen. Tai no, lämmitin pinaattiquinoa-paistosta ja savulohta. Mikä Masterchef olenkaan!
15. Kävit suihkussa : Eilen illalla
16. Söit : Äsken fetasalaattia ja 'jälkkäriks' maitorahkaa ananasmurskalla (eilen tehdyt, nyt jo pakkasessa olevat, mustikka-juustokakku-muffinsit olis houkutellut PIKKASEN enemmän mut koska tässä on tullut nyt läskeiltyä monta päivää putkeen ni oli tyydyttävä tuollaseen tylsään muka-jälkkäriin. Pah.
17. Nautit yksinäisyydestä : Kaiken aikaa
18. Nauroit : Tänään
19. Itkit : Eilen. Katoin oikein überlällyn tyttöjen hömppäleffan (= Ystävänpäivä) ja kyllähän siinä piti sitten asiaankuuluvasti vähän itkeskellä, kun oli niin ihanan romanttista ja herttaista :)
20. Näit itsellesi tärkeän henkilön : Sunnuntaina, porukoilla kun hengailin miltei koko päivän

ONKO
22. Kesä parempi kui talvi : On
23. Lesbot söpömpiä kuin homot : Voi helvetti, miten tyhmä kysymys.
24. Aikuiset aina viisaampia kuin lapset : :D Ei tosiaankaan
25. Koulu mukavampaa kuin työnteko : Ei
26. Pojat ilkeämpiä kuin tytöt : Ei todellakaan. Pojat on suorasukaisia ja reiluja. Tytöt on selän takana puhuvia vittumaisia juoruilijoita. Näin kärkevästi yleistettynä.
27. Selkäänpuukotus paskanjauhamista pahempi : Ei.
28. Juoruilu oikeasti kateutta : Tuskin?
29. Tililläsi katetta : On, koska eilen oli tilipäivä<3
30. Elämällä tarkoitus : No en usko, että mitään kovin kummoista tai maailmankaikkeuden kannalta merkittävää. Mutta toki jokaisen kannattaa miettiä omalle elämälleen jokin tarkoitus, ettei koko elämä mene vaan päivästä toiseen siirtymiseen. Minun elämäni tarkoitus - kuten jo aiemminkin kerrottu - on elää siten, kuin haluan ja olla onnellinen.

MENNEISYYYS
31. Viikonpäivä, jolloin synnyit : En muista
32. Missä synnyit : Jyväskylässä
33. Oliko sinulla sisaruksia kun synnyit : Ehei. Olin eka :)
34. Saiko vanhempasi sinut alle 30- vuotiaina : Joo
35. Ensimmäinen lemmikki : Akvaariokalat. Haluaisin niiiin kovasti taas akvaarion, koska sen asukkien seuraaminen on niin hitsin kivaa ja mielenkiintoista.
36. Ensimmäinen oikea paras ystävä : Tuija
38. Paras muisto menneisyydestä : Yks parhaista oli se, kun Onni-vauveli tuli meille kolme vuotta sitten &lt;sydän&gt;
39. Huonoin muisto menneisyydestä : Hmm. Ei mulla oikein ole mitään kovin järkyttävää tai sellaista, joka nyt olis kovin musertava ollut. Tai no ehkä jonkun toisen mielestä olis montakin, mutta minä en jaksa vanhoja murehtia :)
40. Lempipehmolelu : Niilo-koirapehmolelu. Onni tarkkailee sitä välillä melkoisen kiinnostuneena, mutta vielä toistaisek Niilo on saanut pysyä poissa Onnin hampaista.

NYKYHETKI
41. Oletko onnellinen : Kyllä &lt;yatta&gt;
42. Seurusteletko : Nope
43. Paras ystävä : Tuija, Noona, Marika.
44. Väsyttääkö : Ei enää. Äsken harkitsin vielä päikkäreille menoa ihan vakavissani, mut se unisuus meni sit ohi, ku käytiin Onnin kanssa vähän ulkoilemassa
45. Janottaako : Ei
46. Asia, johon et ole tyytyväinen tällä hetkellä : Keittiö on sotkuinen, ku en oo jaksanut siivota sitä. Laiskottaa..
47. Asia, joka tekee sinut iloiseksi tällä hetkellä : Kevät, vapaapäivät ja huomenna ehkä yks tyyppi tulee kylään :)
48. Kenelle viimeksi lähetit viestin : Jonille. Pyysin sitä Onnia katsomaan joku päivä.
49. Tämänhetkinen sijaintisi : Koti
50. Tämänhetkiset vaatteesi : Kotoiluvaatteet

TULEVAISUUS
51. Haluatko lapsia : Njoo, joskus muutaman vuoden päästä
52. Asua omakotitalossa : Joo! Oon muuttanut mun unelmataloa. En enää haluakaan mitään isoa, monikerroksista omakotitaloa vaan piskuisen, herttaisen mummonmökin, jossa on joka seinällä paaaaljon ikkunoita. Näin tällaisesta kerran unta ja se oli niin ihanan kodikas pikku mökki täynnä auringonvaloa, että onhan se nyt sit saatava. Ja talli pihaan!
53. Paljon rahaa : Nääh. On tärkeämpiäkin asioita.
54. Rakkautta : Tämä on juurikin yksi niistä tärkeämmistä asioista.
55. Naimisiin : Hmm. No joo kai.. Tuo lällyleffa sai mut taas ällöttävän romantiikan nälkäiseksi ja halajamaan ihanan siirappisia rakkaustarinoita. Ehkä tää menee ohi :D
56. Mikä on haaveammattisi isona : En mä varmaan tästä kauheasti isommaksi kasva, joten..
57. Ratkaiseeko raha : Ei
58. Mikä pelottaa tulevaisuudessa : Ei pelota mikään :)
59. Mitä teet ensi viikonloppuna : Töitä. Koko viikonlopun, ihanaa.
60. Mitä odotat tulevaisuudelta : En halua liiaks suunnitella mitään, koska sit elämä menee pelkäksi suorittamiseksi ja se ei oikein sit ole hyvä juttu. Been there, done that.

NIITÄNÄITÄ
61. Ovatko seurustelevat ihmiset onnellisempia kuin sinkut : Ei se onnellisuus varmaan mistään parisuhteesta ole kiinni. Tai jos, on ni aika metsään menee.
62. Onko kuoleman jälkeen elämää : Synnytään uudestaan. Omina itseinämme siis eikä minään torakoina tai elefantteina.
63. Onko raha tärkeää : On se siinä mielessä tottakai, että kyllä minä ihan mieluusti pidän katon pääni päällä ja ruokaa kaapissa.
64. Onko elämäsi elämisen arvoista : Todellakitodellaki &lt;yatta&gt;
66. Onko koulunkäynti liian vaativaa : Ei. Ihan omaa laiskuutta tai tyhmyyttä se on, jos tuntuu liian vaikealta.
67. Onko aina liian vähän aikaa : On
68. Onko elämä liian lyhyt elettäväksi : On. Tai no, itse ajattelin elää 1000-vuotiaaksi.
69. Onko musiikin kuuntelu rauhoittavaa : Rauhoittavaa, kiihdyttävää, surettavaa, ilahduttavaa, ajatuksia herättävää..
70. Onko alkoholin käyttö hauskaa : No on ja niinhän sen kuuluu ollakin :D Sit kannattaa olla huolissaan, jos alkoholinkäyttö muuttuu ei-hauskaksi ja silti sitä on vaan käytettävä.

KUMPIKAMPI
71. Tupakka vai nuuska : Molemmat on yäk.
72. Mansikka vai mustikka : Mustikka
73. Tummasuklaa vai valkosuklaa : Tumma
74. Lukio vai ammattikoulu : Molemmat
75. Bisse vai siideri : Sidukka
76. Viina vai likööri : Samalla viivalla, ei tule kumpaakaan kummoisesti käytettyä.
77. Maito vai mehu : Aika sama
78. Mc Donald's vai Subway: Subway
79. Kevät vai syksy : Molemmat!
80. Kylmä vai kuuma : Näistä mielummin kylmä. Koska kuumuus on niin ahdistavaa eikä ikinä jaksa tehdä mitään.

RAKKAUS
81. Mikä viehättää vastakkaisessa sukupuolessa : Itsevarmuus, miehekkyys, hurtti huumori, kohteliaisuus, rohkeus (ei tyhmänrohkeus), kiinnostava ulkonäkö. Ja ne kädet, pitää olla sellaiset miehekkäät kädet eikä mitkään rimpulat. Myös bodarikädet on aika turn off.
84. Oletko ihastunut/ rakastunut : Kyllähän mä vähän tuosta yhdestä tyypistä tykkään :)
85. Haluaisitko seurustella: Ehen.
86. Onko sydämesi koskaan särkynyt : On.
87. Oletko koskaan ollut rakastunut : Paristi
88. Oletko koskaan itse särkenyt sydämiä : Joo
89. Jos olet niin kuinka monta : Ainaki miljoona

VIIMEISET
90. Mitä teet huomenna : Miltei vastasin, et töitä (olenkohan tietämättäni vähän työnarkkari?! :D) mut jos nyt viettäis vielä tuon toisenkin vapaapäivän ennen paluuta Prismaan. Siivota meinasin ja ehkä hengailen vähän yhden tyypin kanssa.
91. Odotatko, että tämä kysely päättyy : No kieltämättä rupee jo vähän tympäisee :D
92. Miksi teit tämän gallupin : Koska jumituin vahingossa koneelle
93. Mitä teet tämän jälkeen : Jatkan miesten halfpipen karsintojen kyttäämistä.
94. Mitä kappaletta kuuntelet nyt : En mitään, koska telkkari
95. Omistatko kännykän, millaisen : Joo. Samanlaisen ku ennenki
96. Onko rakastuminen henkinen itsemurha : Ei. Tai no vähän, koska onhan se nyt aika riipivää. Ihan julmetun perseestä ja huippuihanaa yhtä aikaa.
97. Onko teinijuopottelu pahasta : Hmm. No ei. Itsekin sitä tuli ehkä joskus harrastettua ja olihan se nyt ihan törkeen hauskaa aikaa. Mutta kohtuudella nuoriso!
98. Onko itsemurha sallittava teko : Ei. Itsemurha on säälittävä heikkojen ihmisten pakokeino. Pitäis ottaa vaan itseä niskasta kiinni ja kohdata maailma ja vaikeudet eikä valita noin noloa tapaa häippästä ja jättää kaikkea levälleen + murskata läheisten ihmisten elämät.
99. Onko itseluottamus pahasta : Öö.. ei?