IRC-Galleria

sussumään

sussumään

Et voi muuttaa ympäristöäsi, muuta siis itseäsi

Malmö<3Maanantai 08.12.2008 19:11

Ei voi sanoin kuvata millainen mahtava reissu se oli. Siellä olisi pitänyt olla mukana. Yksinkertaisesti jotain todella uskomatonta. Se mitä reissusta jäi käteen, oli vaan mahtavat kokemukset. Kisat heitin päin persettä, mutta ei se oikeastaan painamieltä. Se, että meillä oli mahtava ryhmä mukana ja tunnelma oli katossa merkitsi enemmän miulle. Yksinkertaisesti ystävien ja kavereiden kanssa vietetty aika ulkomailla oli mahtava. Kööpenhamina teki vaikutuksen, kuten myöskin Ruotsi. Etenkin ne ihmiset. Sitä on vaikea käsittää vieläkään missä oli, mutta ei Suomessa moista kohtelua saisi.

Oli hauska tutustua uusiin kasvoihin ja oppia lisää kieltä. Niin englantia kuin ruotsiakin. Huomasi, että jotain oli jäänyt mieleen kielten tunneilta. Vaikkakin ihan paniikissa oli, kun jotain joutui puhumaan. Ruotsalaiset autoilijat olivat hyvin kohteliaita ja päästivät meidät menemään aina tien yli. Jotain uutta, koska Suomessa suurin osa ajaisi päälle (xD)

Yksi ihminen teki asenteellaan suuren vaikutuksen minuun. Keilaaja, Martin Larsen. Jotenkin uskomatonta miten joku voi olla niin positiivinen, iloinen, sekä huumorintajuinen ihminen, kuten Martin. En aluksi edes oivaltanut sitä, että Eliisa hehkutti ihan oikeaa ihmistä, mutta nyt voin tunnustaa ihailevani Martinia hänen hienon asenteensa vuoksi. Toviottavasti hänet nähdään Ballmasterissa.

Myös muita keilaajia tuli ihailtua ihan tarpeeksi. Voi vaan todeta, että kumpa voisi itsekin heittää noin mainiosti. Koko viikonlopun aikana tuli nähtyä yksi 7-10 paikko, kolme 299 ja yksi 300. Onnea vaan Joachim :D

Malmön ostari ei liioimmin antanut itsestään sen suurempaa kuvaa, mutta ruuat olivat hyvät. Kuten myös tämä "sininen peltihöskä" jonka vastine Suomessa olisi varmaan tavaratalo, sieltä sai kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman. Hotellimme oli vallan hauska, Ibis. Huoneemme olivat kahdeksannessa kerroksessa ja tietysti puolet ahkerista keilaajista kävelivät sinne, kirotut rappuset xD Niitä rappusia tuli juostua ylös kahdesti ja alas kolmesti, muutoin hissillä kuljin. Hotellin aamiainen oli mahtava, paitsi se kahvi. Sitä ei pystynyt juomaan. Niin kirotun pahaa litkua se oli. Hyi elämän kevät.

Tanskan ja Ruotsin välinen silta on ihan oma lukunsa. Jotain niin mahtavaa kuin olla ja voi. Euroopan pisin silta. Todella kaunis ja niin pois päin. Kuten myös Köpiksen kenttä. Jotai nniin isoa ja valtavaa kuin olla ja voi. Jos Helsinki-Vantaa on iso, niin Kööpenhaminen kenttä on kolmekertaa niin suuri. Uh, valtava sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lähtiessämme maisemat olivat upeat. Valaistu kaupunkien helminauha, aivan kuin joku olisi kirjaillut ne mustaan kankaaseen käsin. Lentäminen on upeaa.

Kokonaisuudessaan mahtava matka, nyt alkaa pikku hiljaa toivoa, että pääsisi sinne Em-kisoihin. Pääsisi takaisin tuonne, kymmeneksi päiväksi, miten mahtavaa olisi! No, sen näkee sitten kun päätökset tulevat.

Yhteisesti kiitos kaikille jotka olivat mukana, reissu oli täydellinen sanan varsinaisessa merkityksessä<3

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.