IRC-Galleria

..Torstai 25.02.2010 00:59

Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias, Silmäni ovat turvoksissa.
En näe. Minun täytyy olla tyhmä, Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut, tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi, Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini, Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin, En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä, Koko päivän.
Kun olen hereillä, Olen aivan yksin, Talo on pimeä, Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin, Yritän olla mukava, Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton, Isä on palannut, Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen, Nimeni on sanottu, Painan itseni, Seinää vasten.
Yritän piileksiä, Hänen pahoilta silmiltään, Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä. Hän löytää minut itkemästä, Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani, Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua, Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi, Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo, Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut, Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle, Luuni melkein murtuneena, Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja. 'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä, Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi. Se kipu ja loukkaantuminen, Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua! Lopeta se, kiltti! Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle, Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris, Olen kolme vuotias,
Tänään isäni, Murhasi minut. Ja sinä voit auttaa, Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi, Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun, Tämä runo. Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille! Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
laita tämä päiväkirjaasi
Jos ET lisää tätä päiväkirjaasi
Niin silloin oletettavasti ET VÄLITÄ lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut laittaa tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

..Keskiviikko 17.02.2010 21:47

Go ahead and say goodbye
I'll be alright
Go ahead and make me cry
I'll be alright
And when you need a place
To run to
For better or worse
I Got You

:)Keskiviikko 10.02.2010 21:15

JOS KOPIOIT TÄMÄN BLOGIISI 5 MINUUTISSA,
ENSIVIIKOSTA TULEE ELÄMÄSI PARAS VIIKKO !
___________________________________________
Voisitko seurustella jonkun kanssa :: ???
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi :: töitä..
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi :: tääsähän tää menee :)
Mitä teit viime yönä ::nukuin
Kännykkäsi viides viesti :: moi. miten menee? oottko miettinyt mihin halut mennä perjantai iltana? Eli sä et tykkää kiinalais ruoka? iten töissä meni? ( englantilainen siks vähä huono suomi :) )
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt :: 3
Mitä teit tänä uutenavuonna :: hmm olin dokaa ja sit illal : AI SAATANA
Onko joku ihastunut sinuun :: on ^^
Onko joku jota et koskaan unohda :: on :)
Oletko nyt ihastunut :: en tiiä ? :D
Kenen kanssa tekstailet useimmiten :: Mussenkaa nyt on tullu viestiteltyy :D
Kuka viimeksi soitti sinulle :: iskä
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin :: Musse
Kuka on paras ystäväsi :: Ilona<3 Milja<3 Jenni<3
Luonne vai ulkonäkö :: molemmat :)
Viimeisin tärkeä tapahtuma :: jaa a ?

^^Torstai 04.02.2010 23:54

Tänään oli kiva päivä! :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.02.2010 22:12

Tumma tukka taas :P

!!! :)Tiistai 02.02.2010 00:23

Joo eiköhän tää mäntsälä oo jo nähty :)

kamat siis kasaan ja paikkakunnan vaihto on jo tiedossa!

jos sais aikaseks jotain kivaa elämälleen :)<3

[Ei aihetta]Maanantai 01.02.2010 19:43

;)<3

[Ei aihetta]Torstai 28.01.2010 20:45

Taksilla tulet
nään jo kaukaa
Ovella olen
vaikka en saiskaan

Mitähän keksit
tällä kertaa
Kotonas yhä
valheesi ostetaan

Sä olet loppu
pian itket
Arvoton oot mut
entä mä sitten

Kun mulle riittää
sinusta rippeet
Niissä tiukasti mä olen kii

En haluu sua kieltää
Kolmesti väittää, etten sinua tunne
Tahdon, et kokonaan sä kuulut mulle
Mä tuolla jokaiselle huutaisin: Hän on mun
Näin vain kuihdun
jos kiellän
Kuolen, kun menet, mutta väitän en tunne
Oon vapaaehtoisesti vähän sulle
Ei ole tämä mies se, joka sut jäämään saa
Meet taas, mut sua en kiellä

Mihinhän tää
oikein johtaa?
Uskonko muka:
Vielä mut valitset

Sun ei oo hyvä
siellä olla
Mutta täältäkin sä pakenet

Ja aina, kun nähdään
Mun paikka on siinä
Sä käperryt suojaan
ja hetken mä riitän
Katolla maataan
yö lämmin ja musta
En muista mä oon vain
lohdutusta

:PKeskiviikko 20.01.2010 18:36

Huomista odotelles :)<3

tällästaTorstai 14.01.2010 23:49

LISÄÄ TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI TÄNÄÄN KLO 24 MENNESSÄ NIIN SINULLE TULEE MAHTAVA VIIKONLOPPU JA SINULLE TAPAHTUU JOTAIN USKOMATONTA!!
HENKILÖ
joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni?: T<3
joka sai sinut viimeksi nauramaan?: Sanbrina :P
joka viimeksi halasi sinua?: Milja<3
joka viimeksi sai sinut iloiseksi?: Sabrina<3
jonka kanssa on parhaimmat muistosi?: hmm..
jonka seurassa voit olla oma itsesi?: perhe
joka soitti viimeksi sinulle?: Milja<3
joka viimeksi suuttui sinulle?: jolle :D
jolta haluaisit pyytää anteeksi?: :O
joka merkitsee sinulle eniten?: isi<3
KENEN
Vieressä viimeksi nukuit ? : öö... :D en kerro ;)
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? : Milja<3
Kanssa viimeksi nauroit ? :Sabrina<3
RAKKAUS
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä ? : joo ^^
Rakastaako sinua kukaan ? : tottkai
Ikävöitkö ketään juuri nyt ? : vähäsen :)
SINÄ
oletko onnellinen tällä hetkellä ? : olen :)
haluaisitko itkeä vai nauraa ? : molempii :O
minkä värinen paita sinulla on päällä nyt ? : musta
entäpä housut ? : valkoiset ! :D