IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

jeeejee vaan teillekkiPerjantai 27.03.2009 23:23

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 18:37

hmm.. sunnuntaina sitten koulupäivä. Lähdetään HKN,SARKUN ja muitten kanssa iloisesti ja mukisematta Rovaniemen raveihin!! :)

jaahas:DKeskiviikko 25.03.2009 20:39


Neitsyen vuodenaika:
Jyvät erotellaan akanoista ja muutenkin on menossa kiireisin vuodenaika niin maataloudessa, teollisuudessa, opinnoissa, harrastuksissa kuin perhe-elämässäkin. Neitsyt kyllä huomaa kun joku asia ei ole kohdallaan tai muuten oikeassa paikassa. Neitsyt huolehtii muita merkkejä paremmin myös itsestään, ulkonäöstään ja kunnostaan.

Hallitseva planeetta:
Kaikki Neitsyet ovat tarkkanäköisiä parantajia ja auttajia sekä läheisilleen että usein myös ventovieraille avun tarvitsijoille. Neitsyet oivaltavat mikä elämässä kiikastaa ja osaavat useimmiten myös pukea oivalluksensa sanoiksi, joita on helppo ymmärtää. Monet Neitsyet kokevat elämänsä ajoittain hyvinkin turhauttavaksi puurtamiseksi.

Rakkaus:
Säilyttääkseen elämänsä mielekkäänä tulee Neitsyen oppia luottamaan herkkiin vaistoihinsa ja pystyä sanomaan "ei" heti kun siltä tuntuu. Neitsyt on omassa elementissään silloin kun hän saa rauhassa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Ellei Neitsyen henkinen elämä täytä mielekkyyden vaatimuksia tulee hänestä pikkutarkka saivartelija ja muiden epäkohtiin ja puutteisiin takertuva häirikkö. Moni Neitsyen kumppani on joutunut nostamaan kytkintä tämän ilmiön edessä. Vaikka se tuntuukin helpolta ja nautinnolliselta vaihtoehdolta niin Neitsyelle ei ole syytä luovuttaa vastuuta kaikista arkipäivän rutiineista ellet sitten halua jakaa elämääsi robotin kanssa.

Seksi:
Seksuaalisesti Neitsyt on yhtä tarkkanäköinen, huolellinen ja varautunut kuin muussakin elämässä. Ajan paikan ja fiiliksen täytyy olla kohdallaan ennen kuin Neitsyt pystyy vapautumaan täydellisyyden tavoittelustaan ja antautumaan seksuaaliselle nautinnolle. Keskinäinen luottamus ja varaukseton hyväksyminen on elinehto Neitsyen onnistuneelle seksielämälle. Kun olet voittanut Neitsyen varauksettoman luottamuksen ja rakkauden tulee hän etsimään ja löytämään sinun herkimmät mielihyvän pisteesi ja johdattamaan sinut kerta kerralta syvemmälle nautinnon loputtomiin syvyyksiin. Neitsyelle on suuri kynnys oppia vastaanottamaan hellyyttä ja yleensä se voi tapahtua vasta sitten kun hän on saanut ensin hoitaa oman osuutensa.

Neitsyen valttikortit:
Neitsyt on kriittinen ja keskittynyt elämän olosuhteiden parantamiseen. Hän on elämää ja asioita arvioiva tyyppi, erittelevä, yksityiskohtainen ja kirjaimellinen. Neitsyt pyrkii toiminnan tehokkuuteen, vikojen ja puutteiden ja häiriöiden poistamiseen. Hän on hyvin perusteellinen tarkkuudessaan ja ahkeruudessaan. Neitsyen mieli on käytännöllisesti älykäs, oppimiskykyinen, ovela ja erottelukykyinen. Elämässä yleensä hän kunnioittaa työtä, järjestystä ja siisteyttä.

Neitsyen heikkoudet:
Neitsytmäisiä heikkouksia ovat liiallinen kriittisyys, pikkumaisuus ja saivartelu. Usein voimme löytää Neitsyen kuivuneen männyn kimpusta lääkelaukkuineen, vaikka koko metsä on saastunut ja vika aivan muualla. Tunteiden tukahduttaminen on myös tyypillistä Neitsyttä puhumattakaan ylenmääräisestä huolehtimisesta. Ellei hän löydä luonnollista kanavaa "parantaville" energioilleen saavat lähimmät ihmiset vaivoikseen melkoisen nalkuttajan.

Neitsyen sairaudet:
Oman kriittisen elämänasenteensa Neitsyt tuntee "nahoissaan". Vatsan kouristukset ja suolistosairaudet vaivaavat tavallista useammin. Umpilisäke äksyilee myös helposti. Merkuriuksen alaisena merkkinä täytyy ottaa huomioon mielenhäiriöt ja niistä juontava unettomuus.

[Ei aihetta]Tiistai 24.03.2009 21:47

tää päivä on ollukki aika hubaisaa:)) ja tornio on pelottava paikka.

voi vittu:DMaanantai 23.03.2009 00:01

http://www.youtube.com/watch?v=3gVXES3nyKQ&feature=related


Oi kulta rakas, hani mussuni mun.
On niin nätti ja soma tuo tussusi sun.
Sua niin ikävöin siksi sulle kirjeen raapustin.
Koko sydämmestäni, sua mä silloin rakastin.
Sun syliis kaipasin ja tahdoin sun turvaan.
Toivoin että unohtaisit ne kerrat, kun vedin sua turpaan.
Tahdon hetket nuo takas, oot vielkin rakas,
Nätti ja hotti mun oma ghetto mama.

Tää paperi kostuu ja kyynelistä täyttyy,
Levottomasti mun kädet ja jalat käyttäytyy.
Mikset vastaa mulle, sun kulta pupulle. oon jo monta vuotta
aamusin menny posti luukulle. mutta turhaan,
En oo vielkään sitä saanu. oot varmaan vastannu
Mut postimies on sen hukannut.
Vitutti et se ei tuonu sun kirjettäs mulle,
Siks kaltereiden takaa kirjotan kirjettä sulle.

Kirjeen sulle kirjotan, rakkauteni paperin välityksellä
Ilmotan. mun kulta mussu, sulo tussusein.
Sua mä rakastan,
Lalaalalalaalaa, lalaalalaa.
Oi kulta sä oot mielessä kun tätä kirjotan.
Nyt on kaikki pielessä, ja on sydän mustana.
Aamulla herään ja on eilinen kahvi kylmänä.
Alotan tän päivän ja avaan irc-gallerian.

Ei kommentin kommenttia ei kirjeen kirjettä.
Etsin kisa kirjeen ja alan rustaa sille kirjettä.
Rakkauteni tunnustan sulle netin välityksellä.
Kuva hasselhoffin on mun kuvanani
Siellä. ainoat naiseni mullon jpg
Muodossa. ensi rakkautena sinä kaunokainen prinsessa.
Halajan sua mutta edessä on näyttöni. visalla olen maksanut
Saanut videosi käyttööni. toivottavasti luet kirjeeni
Ja niihin vastaisit.
Jos et kerkee,
Niin mitä jos sivusi päivittäisit. tässön
Sulle tuhannes kirjeeni, rakkaudella terveisin
Anonyymi runkkari.

Rakkautta paperil, tuo sulle meidän posteljooni.
Hän laittaa kirjeen sinne minne en,
koskisi minä edes tikulla.


[Ei aihetta]Sunnuntai 22.03.2009 23:27

Kirjoita nimesi väärinpäin.
-aiit

Mitä teet neljän päivän päästä?
-öö. varmaan olen koulussa ainakin

Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes. Kirjoita se tähän.
-"mutta ethän sie nyt luule jotaki" :)

Viimeisin sana, jonka sanoit.
-hmm, en mie muistaku hoilailen täsä

Jotain, mitä sinulla on kolme:
-en mietiä

Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
-kaksi vanhaa puuta

Montako Messenger-kaveria sinulla on?
-130:)

Viime kesän paras muisto?
-muru<3

Omistatko mopoa?
-juu tommosen kökön

Lempisuklaa?
-se uuus

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
-:)<3

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
-katoin ku arttu lähetti viestin :D

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- pesin naaman ja kattelin :)

Onko sinulla joitain outoja pelkoja?
-no ei=)

Näytätkö tunteitasi muille ihmisille?
-joo..

Juotko usein?
-harvoin nytte

Juotko humalahakuisesti?
-no en mä nyt ainakaan sivistyneesti ota

Mitä söit viimeksi?
-pitsaa

Napsitko pillereitä?
-rauta

Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi?
-no kaikki, ku meenee mönkään kaikki mitä suunnittelee:D

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
-varmaan suihkuun :)

Mitä ajattelet?
-en mie nyt mittäänn

Onko sinulla joka paikka kipeänä?
- sormi,tikku kynnen alla:S

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- en mie muista ketä oon viimeks halannu :D

Milloin viimeksi kaaduit?
- öö, tais olla torstai :D:D::D

Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen?
-yksinäinen=D

Monelta heräsit tänään?
-11

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
-jollekki pojille ku oli niin vittumaisia

Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
-hmm.. en muista

Montako lävistystä sinulla on?
-kieli ja huuli

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
-olenhan minä :D

Miksi sinulla on IRC-galleriassa kuvia?
-huvin vuoksi. ei ole muutakaan paikkaa missä pysyy ajantasalla elämästä

Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla?
-olen

Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta?
-joo :S

Laulanut mikrofoniin?
-joo

Itkenyt koulussa?
-joo

Ollut masentunut?
-lievää ehkäpä :D

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua?
-joo :)

Kaatunut skootterilla?
-ennn, mut melkee :D

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
-tummat:) tai kummatki

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
-kyllävain valitettavasti

Rakastatko ketään juuri nyt?
-nojoo oikeestaa

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
-toivotaa

Ikävöitkö ketään?
-hmm, joo :/

Oletko mustasukkainen?
-olenhan mie yleensä, mut en mie ennen

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
-no et pääsis kouluu ja sais tulostettua matkatuki paperit

Mitä teet viikonloppuisin?
-nukun, syön, juon ja talleillen

Oletko hyvä koulussa?
-nojoo olenhan mie hyvä olemaan läsnä mut se työnteko ei oikeen suju

Mitä kouluaineita vihaat?
-no kaikkkia aineita

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
-joo :) ihastunut


Kuinka pitkä olet?
-sataseitkytviis suurinpiirtein

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
-kaupungissa, mutta maallakin voisin

Lempinumerosi?
-13

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
-joo on=9

Oletko koskaan liftannu?
-no e :D

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
-mesetän ja irccailen, lollero

Onko sinulla meseä?
-hmm. kaippa

Mitä ajattelet juuri nyt?
-timoa:/

Paljonko kello on juuri nyt?
-puol10

Kuka soitti sinulle viimeksi?
-emäntäää

[Ei aihetta]Lauantai 21.03.2009 19:28

Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella?

1. Missä ja koska synnyit?
- kemissä, 1992

2. Onko sinulla sisaruksia?
- 1veli

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
-kummassakin olin:)

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
- oli pekko, ja sit yhessä vaiheessa poju<3

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
- joo muistan :D

6. Oliko sinulla mielilelua?
- no juuu kyllähän ne barbit tais olla

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
- joo eläinlääkäri xdd

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
- jokapaikan apina, kaupassa huudettiin jos ei saatu mitä haluttii, koulussa taisin olla näkymätön ja kiltti :)

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
- joo taishan se olla niiin :D vaaleanpunanen nauha

10. Nukuitko valot päällä?
- no semmonen pikkuvalo mikä pistettiin pistorasiaan kii

11. Lempilastenohjelmasi?
- kaikki, postimies pate, muumit a kaikki :D tiku ja taku yms..

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
- hmm, en mie taija muistaa:S kyl sen muistan ku oltiin siinä pihala ku mentiin. mut muuta en muista:D

13. Keräilitkö jotain?
- joo tarroja ainaski:)

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
- hmm, kuvis ja liikunta

15. Mitä harrastit?
- en taunni sillon mittää.. mut sit talleilla aloin käymään

16. Ystäväsi?
- no sanna,emma,eeva,katiki ja annika :)

17. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
- ei mulla ole mittään mieluisaa,, se ku meillä oli 1luokan joulujuhla ja minun ja eevan ois pitäny mennä laulamaan tai jotaki sinne tekee, niin ei me sit mentykkää :D tais neki mennä pilalle=P

18. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
- aivan ihana<3

19. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
- eii

20. Miten perheesi lomaili?
- ei mitenkää

21. Lempiruokaasi natiaisena oli?
- makaroonilaatikko

22. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
- eii :)

23. Mitä asioita pelkäsit?
- pimeää.

24. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
- ei :D

ravatessa roiskuuLauantai 21.03.2009 01:00

tulimma tuolta louelta niin vähän ennen torniota meä linkku ajo kolarin.. Onneksi ei käyny kelleen mitään, paitsiko autot vähän lommoilla:s

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 22:31

kävin ostaan 2housut ja kengät tänään:)

yksin sielä tsippailin ku hkläski lähti seskaroon..

ANNIINALTA KOPSIN!Maanantai 16.03.2009 20:44

Mie: anniina

Oltiin menossa nukkumaan...
Tiia: Oleks koskaan miettiny,mikä on maailman suurin luku?
Mie: Varmaan ääretön...
Tiia: Niin mieki olen miettiny.
Mie: Mmmm...
Tiia: Mikä tullee miljardin jälkeen?:)

vähän aikaa meni.....
Tiia:oleks koskaan miettiny mitä tapahtuu ko kuolee?
Mie:olen,varmaan sitä vaan lakkaa olemasta tai jotaki nukkuu emt...
Tiia:Varmaan tylsää ko ei saa ennään koskaan puhua kenenkään muun kans,tai nukkuu vain menemään...
Mie: Ala uskomaan Jumalaan niin saat ikuisen elämän...
Tiia: En mie usko Jumalaan,mutta mie aina huijaan et uskon.
Mie: Joo laitan nukkummaan. :)

Oltiin meillä...
Mie: Pitäis mennä käymään mummolla....
Tiia: Joo mennään vain juomaan kahvia ja syömään Arnolds munkkia.
Mie: Ei se tee Arnolds munkkeja...
Tiia: Miks teijän mummo ei tee Arnolds munkkeja?
Mie: Niinpä... :)

illalla meillä,oltiii pihalla ja kissa halus sisälle ja aivasteli....
Tiia: Oleks koskaan miettiny minkälaista on olla kissa?
Mie: Enpä ole...
Tiia: Mieti minkälaista on juosta päivät pikät pyöräteillä...
Mie: HMMM
Tiia: Tulleeko niille hiki tai hengästyykö ne?
Mie: Ei voi tietää :)