IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 20:54


Eläinkokeita vastaan!
Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , m`rika, muffinssiapina, hanzu_83 , marze__, Sasati, Hofferi, [Bige], Paapsu,Timsku_
KOIRAN KYMMENEN PYYNTÖÄ IHMISELLE
1. Elämäni kestää ehkä kymmenen vuotta. Jokainen ero sinusta merkitsee kärsimystä minulle. Ajattele tätä ennen kuin hankit minut.
2. Anna minulle aikaa käsittää, mitä minulta vaadit.
3. Isäntäni - älä anna minun pettyä. Istuta minuun luottamus - siitä minä elän.
4. Jos et ole minuun tyytyväinen, älä ole minulle vihainen. Älä sulje minua sisään. Älä hylkää minua. Sinulla on työsi, huvisi ja ystäväsi - Minulla on vain sinut
5. Puhu joskus kanssani. Vaikka en täysin ymmärrä sanojesi merkitystä, vaistoan kyllä äänestäsi oletko iloinen vai onko sinulla murheita. Kuuntelen hyvin tarkasti ja myötäelän kanssasi.
6. Tiedä Isäntäni - miten minua kohtaan käyttäydyt, sitä en unohda koskaan.
7. Pyydän, harkitse ennen kuin lyöt minua. Vahvat leukani saattaisivat satuttaa sinua, ja niin en tahtoisi käyvän.
8. Mieti kun haukut minua vastahakoiseksi tai laiskaksi. Minulla saattaa olla kipuja, ehkä minulla on liian kuuma tai kylmä. Ehkä aamulla syömäni siankorva ei olekaan sulanut. Tai sitten minulla saattaa olla särkynyt sydän.
9. Huolehdithan minusta myös kun tulen vanhaksi enkä enää jaksa niin paljoa. Myös sinä tulet kerran olemaan vanha.
10. Rakas Isäntäni, kulje jokainen matka kanssani. Ja kun aikani koittaa, seisothan rinnallani... Sillä minulle kaikki on helpompaa kanssasi - myös viimeinen matkani.

tämäkö hienoa käytöstä?Keskiviikko 22.10.2008 02:33

- sinulla ei ole aavistustakaan missä käsilaukkusi on.
- luulet oikeasti, että käsien heiluttaminen pään yläpuolella samalla kun keikutat persettäsi ja huudat: "WUUHUU!" on ehdottomasti seksikkäin tanssiliike.
- yhtäkkiä haluat vetää jotakuta turpaan ja luulet vielä pystyväsi siihen.
- vessareissullasi huomaat, että muistutat pikemminkin Miina Äkkijyrkkää kuin sitä jumalatarta joka olit vielä muutama tunti sitten.
- pudotettuasi aamuyöllä ostamasi kebabit lattialle (joita syöt vaikka sinulla ei oikeasti ole edes nälkä , nostat ne vain ylös ja jatkat syömistä.
- alat itkemään ja kertomaan kaikille kuinka paljon heitä rakastat.
- huomaat että alle kolmen tunnin päästä sinun pitäisi mennä töihin.
- löydät vieressä istuvastasi nörtistä uuden, syvällisemmän puolen.
- mies jonka kanssa flirttailet on entinen biologianopettajasi.
- halu riisua vaatekappaleita, seisoa pöydällä ja tanssia/laulaa käy vastuttamattomaksi
- silmäsi meinaavat väkisin mennä kiinni ja päätät että pitämällä niitä puoliksi auki näytät eksoottisen seksikkäältä.
- sinun mielestäsi on loistoidea, että kaverisi työntävät sinua ostoskärryissä pitkin katua.
- alat huutamaan baarimikolle, joka (sinun mielestäsi) on huijannut sinua antamalla pelkkää limpparia. Todellisuudessa et vain enää maista viinanmakua drinkissäsi.
- aloitat jokaisen keskustelun tyyliin: "Toivottavasti et käsitä tätä väärin.."
- et huomaa, että vessan kansi on kiinni kun istut pöntölle.
- halauksesi alkavat muistuttamaan painiotteita.
- olet niiiiiin väsynyt, että missä tahansa oletkaan haluat vain istahtaa lattialle/maahan ja ottaa ihan pikku-pikku torkut.
- et enää vessassa käynnin jälkeen napitakkaan kaikkia farkkujesi nappeja vain jotta pääsisit nopeammin takaisin drinkkisi pariin.
- otat kenkäsi pois jaloista siksi että on niiden syytä ettet kykene kävelemään suoraan.
- Luulet nukkuvasi omassa sängyssäsi, mutta tyynysi muistuttaa yllättävän paljon keittiön lattiaa.

voi kumpa se aina menisikin noin.. Sunnuntai 21.09.2008 19:18

Eräällä varojenkeräämisillallisella koulun hyväksi, jota kävivät lapset, joilla oli oppimisvaikeuksia, yhden oppilaan isä piti puheen, jota kukaan läsnäolijoista ei tulisi koskaan unohtamaan.

'Kaikki, mitä Jumala tekee, on täydellistä. Kuitenkin minun poikani, Kalle, ei pysty oppimaan asioita samalla tavalla kuin toiset lapset.

>>> Hän ei ymmärrä asioita niin kuin toiset lapset ymmärtävät.

Missä Jumalan suunnitelma näkyy minun poikani kohdalla ?'

Yleisö meni hiljaiseksi

Isä jatkoi. 'Minä uskon, että kun Jumala tuo maailmaan Kallen kaltaisen lapsen, astuu esiin mahdollisuus ymmärtää Jumalan Suunnitelma. Ja se tulee esille siinä, miten toiset ihmiset kohtelevat tuota lasta.

Sitten isä kertoi seuraavan tarinan:

Eräänä päivänä hän ja Kalle olivat kävelleet puiston ohi, missä Kallelle tutut pojat olivat pelaamassa pesäpalloa.

Kalle kysyi: 'Luuletko ettähe antaisivat minunkin pelata?'

Isä tiesi, että useimmat pojista eivät haluaisi Kallea joukkueeseensa.

Mutta hän ymmärsi myös, että jos Kalle saisi luvan pelata, se antaisi Kallelle myös suuresti kaivatun tunteen kuulumisesta joukkoon.

Isä lähestyi yhtä kentällä olevista pojista ja kysyi, saisiko
Kalle tulla mukaan pelaamaan?

Poika katsoi ympärilleen nähdäkseen, mitä mieltä hänen joukkuetoverinsa olivat, mutta kukaan ei sanonut mitään.

Niinpä poika teki päätöksen itse ja sanoi:'No, me olemme kuusi juoksua häviöllä ja menossa on kahdeksas sisävuoro.
Kalle voi kyllä tulla meidän joukkueeseemme, ja me yritämme saada hänet lyöntivuoroon yhdeksännellä sisävuorolla.'

Kahdeksannen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai muutaman juoksun lisää, mutta oli yhä kolme juoksua häviöllä.

Yhdeksännen sisävuoron alussa Kalle laittoi räpylän käteensä ja pelasi takakentällä. Vaikka yhtäkään palloa ei lentänyt siihen suuntaan.
Kalle oli ilmiselvästi onnessaan kun sai olla mukana kentällä ja hymyili suu korvissa isälleen, joka vilkutti hänelle kentän laidalta.Yhdeksännen sisävuoron loppupuolella Kallen joukkue sai taas juoksun.

Nyt olisi ollut Kallen vuoro tulla lyömään, mutta pesillä oli ajolähtö.

Antaisiko joukkue tosiaan Kallelle lyöntivuoron tässä tilanteessa,jolloin he varmasti menettäisivät mahdollisuutensa voittaa peli?

Yllättävää kyllä, maila annettiin Kallelle.

Kaikki tiesivät, että kunnon lyönti olisi mahdottomuus, sillä Kalle ei osannut edes pidellä mailaa oikein, saati tähdätä palloon.

Kuitenkin Kallen tullessa lyömään syöttäjä astui pari askelta lähemmäs syöttääkseen pallon Kallelle hitaasti, niin että tämä saisi edes hipaistuksi palloa.

Ensimmäisellä syötöllä Kalle huitaisi mailalla kömpelösti ohi.
Syöttäjä astui vielä lähemmäksi ja nosti syötön pehmeästi Kallelle.

Kalle heilautti mailaa ja tällä kertaa osui palloon,

joka töpsähti maahan syöttäjän lähelle. Syöttäjä poimi pallon maasta ja olisi helposti voinut heittää sen ykköspesälle, jolloin Kalle olisi palanut ja peli olisi päättynyt siihen; mutta sen sijaan hän heittikin pallon korkeassa kaaressa kohti kentän oikeaa laitaa,kauas ykköspesän vahdin ulottumattomiin.

Kaikki rupesivat huutamaan:

Kalle, juokse ykköspesälle ! Juokse ykköspesälle !'

Kalle ei ollut ikinä eläessään juossut ykköspesälle.

Silmät selällään ja säikähtäneenä hän nyt juoksi sinne maahan piirrettyä viivaa pitkin.
Kaikki huusivat: 'Juokse kakkospesälle!

Juokse kakkospesälle!'

Kallen ehdittyä ykköspesälle kentän oikealla laidalla oleva pelaaja olisi saanut pallon kiinni ja olisi voinut nyt heittää sen suoraan kakkospesälle, niin että olisi tullut palo; mutta hän ymmärsi, mitä syöttäjä oli ajanut takaa ja heitti hänkin pallon korkeassa kaaressa kauas kolmospesän yli.

Kalle juoksi kohti kakkospesää ja hänen edellään olevat joukkuetoverit juoksivat kolmospesän kautta kotiin.

Kun Kalle pääsi kakkospesälle, siellä oleva vastapuolen pelaaja
juoksi hänen luokseen, käänsi hänet kohti kolmospesän suuntaa ja huusi:

' Juokse kolmoselle!'


Ja kun Kalle kiersi kolmospesän, kaikki pojat molemmista joukkueista huusivat: Kalle, juokse kotiin !'

Kalle juoksi kotipesään ja hänelle hurrattiin sankarina, joka oli lyönyt kotijuoksun ja saanut aikaan sen, että hänen joukkueensa voitti pelin!!

'Tuona päivänä', sanoi isä hiljaisella äänellä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan,

'Pojat niistä molemmista joukkueista auttoivat tuomaan
palasen Jumalan Suunnitelmaa tähän maailmaan.'


Ja nyt tarinan jälkisanat :

Se henkilö, joka lähetti tämän viestin Sinulle, uskoo siihen, että
jokaisella meistä on merkitystä.
Meillä kaikilla on päivän mittaan tuhansia
mahdollisuuksia auttaa toisiamme.
Niin monet näennäisesti vähäpätöiset
kanssakäymiset ihmisten välillä
asettavat meidät valintatilanteeseen:

välitämmekö eteenpäin tämän kipinän ?
Vai jätämmekö väliin tilaisuuden, jolloin tässä tapahtumasarjassa
maailma jää vähän entistä kylmemmäksi ?

Sinulla on nyt kaksi mahdollisuutta:
1. Pyyhi pois tämä viesti, tai
2. liitä se niille ihmisille, joista välität.

Tiedät, minkä ratkaisun minä tein.

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 22:45

niinhän sitä luulis että ne on siinä, mutta ei ne ookkaan..
keitä ne sitten on? luulis että ne on mukana elämässä mutta ne ei oo lähelläkään..
minne ne meni ja koska ne tulee takasin.. miten asiat muuttu niin??
Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 23:31

Kun heräät aamulla, mitä teet ensimmäiseksi?
- meen vessaa, puen päälle, etin tupakan ja otan koiran mukaani ulos..

Jos saisit matkustaa minne vain maapallolla, niin minne menisit?
- jonnekkin lämpimään..

Jos sinulla olisi kissa, mikä olisi sen nimi?
- kovis ;)

Unohdatko aina unesi?
- joskus unohtuu, jotkut mielessä hyvinkin..

Mitä ostaisit satasella?
- vaatteita..

Haluatko aikuisena perheen ja lapsia?
- jossain vaiheessa.

Onko sinulla joku sairaus?
- ei oo ainenkaan todettu..

Itketkö usein?
- harvemmin..

Minne menet kun sinulle tulee paha mieli?
-riippuu missä oon..

Onko koulussa kivaa?
- en oo vielä alottanu..

Onko sinulla lemmikkejä?
- koira ja kissa

Onko vanhempasi eronneet?
- khyllä..

Nauratko usein?
- melkein koko ajan..

Onko elämä ihanaa vaiko typerää?
- kait ihanaa..

Jos maailmanloppu tulisi, mitä tekisit viimeisenä päivänä ennen sitä?
- ööö, olisin kaikkien kavereitten kaa ja sopisin riitani..

Onko sinulla pikkusisaruksia?
- veli..

Minkä väriset hammasharjan omistat?
- sinisen..

Oletko vasenkätinen?
- en

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- tänään tummat..

Entäpä silmät?
- sininen

Käytätkö piilolinssejä tai silmälaseja?
- noup..

Käytätkö aina jotain tiettyä kaulakorua?
- joo.. siin on risti, nimeni ensimmäinen kirjain ja kuolleen ystäväni ja minun "kihlasormus"

Millaisen kihlasormuksen haluat?
- ihan normaalin.. ei mitään erikoista.. mieluiten valkokultaa

Pidätkö tanssimisesta?
- kyllä humalassa tulee ketkuteltua..

Mitä kuuntelet nyt?
- ratiota.. nrj..

Mikä on mielestäsi parhain treffipaikka?
- ööö.. joku kiva kahvila..

Onko mahdollista rakastua ensisilmäyksellä.
- on.. bingo..

Millaiset housut sinulla on juuri päälläsi?
- lötköt, tummat..

Oletko koskaan kävellyt unissasi?
- juu, nuorena paljonkin.

Oletko pitkä?
- noup.,.

Mistä tuoksusta pidät eniten?
- miehen.. niissä niitten mömmöissä on vaa se jokin..

Mikä on horoskooppimerkkisi?
- jousimies..

Kuunteletko radiota?
- jatkuvasti..

Minkä väriset ovat lempilakanasi?
- ??

Mitä haluat seuraavaksi?
- tehä jotain..

Minkä väristä kynsilakkaa kynsissäsi on?
- kovettavaa ainetta vain..

Onko sinulla sukset?
- noup..

Pelkäätkö käärmeitä ja hämähäkkejä?
- joskus..

Oletko koskaan saanut matikankokeesta täyttä kymppiä?
- en

Mistä ostit viimeksi kenkäsi?
- jyväskylä tai mikkeli..

Käytkö joskus yökävelyllä?
- joo jos menee ilta pitkäks ni tulee jouduttua käymään koirankaa..

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 23:16

ymmärrä tollasta käyttäytymistä..

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 19:55


Oletko sinä huonoa seuraa?

Jos saat yli 50, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
YHTEENSÄ: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
YHTEENSÄ: 9

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
YHTEENSÄ: 8

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
YHTEENSÄ: 4

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
YHTEENSÄ: 4

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
YHTEENSÄ: 7

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
YHTEENSÄ: 4

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
YHTEENSÄ: 9

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
YHTEENSÄ : 9

KAIKKI YHTEENSÄ : 62

ei siis kannata henkailla miunkaa.. :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 22:49

mihin ihmeen ja kumman jemmaan ne kaikki on menny??