tuntuu et oisin noussut haudasta.
tänään oli viimeinen orientaatio. näin luultavasti viimeistä kertaa monia ihmisiä joista suurimmanosan olin tavannutkin aikaisemmin - hurjan - yhden kerran. järkyttävää, eikö? vein kuvia kaikille ja sain ihmisiä kirjottamaan mun kuvien taakse jotain kivaa. nyt ne ei ehkä kaikki unohda mua ihan heti.
jan, meidän ylimmäinen aluevalvoja kehui ihan kauheasti miten kiva että tein niin, ja annoin sillekin pari kuvaa. en nähnyt alvaroa, enkä jennaa.
hedari alkoi siinä puolivälissä. koko homma loppui puolitoistatuntia etuajassa, ja kelasin että ihanaa, pääsen kotiin ja sään särkylääkkeen heti, ja dana - davidin hostäiti - kysyi haluanko lähteä niiden kanssa plazalle. jostain käsittämättömästä syystä sanoin kyllä, ja sen sijaan että oisin päässyt kotiin heti, menin niiden kanssa syömään cheesecake factoryyn.
cheesecake factoryssä on ihan älyttömän hyviä ruokia ja jälkiruokia, meillä oli ihana tarjoilija, ja söin puolikkaan chocolate mousse cheesecaken, koska enempää en pystynyt, se täytti niin nopeasti.
tässävaiheessa hedari yltyi, ja lähdettiinkin onneksi kotiin. kotimatkalla sain kuunnella danan ja davidin leikkisää kilpavalitusta siitä kummalla on pahempi vessahätä ja päänsärky ja pitääkö pysähtyä vai ei. Pysyin hiljaa koska tiesin että mulla oli pahempi vessahätä ja päänsärky yhteensä kun niillä kummallakaan.
Pääsin kotiin samaanaikaan hostvanhempien kanssa jotka oli juuri tulossa costco:sta. Tässävaiheessa hedari oli jo ihan järkyttävä, ja sainkin migreenintappajalääkkeen hostmamilta, tarkistin internetin, laitoin musiikkia ja torkuin puolitoistatuntia.
nyt mä oon tässä. hedari on vieläkin muttei yhtä paha, pitää liikkua hitaasti ja rauhallisesti, eikä kukaan ole kaivannut mua tälläaikaa, mikä on sääli, koska kaipaan seuraa tai tekstiviestejä tai ihan mitä vaan ihan kamalasti juuri tällaisina hetkinä. kävin yksinpuheluja päänisisällä ja purin ajatuksia, poistin tekstiviestejä - kamala miten vaikeaa sellainen voi olla - ja nyt mietin että pitäisi ehkä käydä syömässä jotain ja painua sitten uudelleen nukkumaan.
huomenna toivottavasti photoshoot melissan kanssa, niin saisin mun viimeiset photoshootit valokuvaukseen tehtyä.
kaipaan huomiota kuudelta tietyltä henkilöltä juuri nyt ja viimeisen viikon aikana, mutta ainoastaan yksi niistä on osoittanut oikeaa huomiota ilman että mä olen sanonut niille vähään aikaan mitään. on se elämä epäreilua, valivalivali.
mulla oli tänään oikeastaan ihan hyvä päivä, mutta mun päänsärky saa mut vähän kärttyisäksi, niin tää teksti on tällaista.