IRC-Galleria

undis

undis

temporary insanity.

näitä oli monia.Keskiviikko 08.07.2009 05:06

Testin laatija:
"Alkoi ärsyttämään nuorisokulttuuritestit, joissa on vain murto-osa kaikista nuorisokulttuureista, joten päätin tehdä itse uuden vanhoihin tukien. Mukana myös marginaalimpia nuorisokulttuurityyppejä perinteisten hevarin, pissiksen, hipin ja punkkarin lisäksi. Olemassa on muitakin nuorisokulttuureja!
Joten liuta eri nuoriskulttuurisuuntauksia 1900-luvulta. Ei siis pelkästään nykyään pinnalla olevia. Jokaisessa 13 vaihtoethtoa. Kukas sinä olet?"

Perushevari
1. [ ] Kuuntelen lähes pelkästään Radio Rockia.
2. [ ] \,,/
3. [ ] SOITTAKAA PARANOID!
4. [ ] Hevillä ei hävitä!
5. [ ] Kuuntelen vanhempaa heviä.
6. [ ] Mm. Iron Maiden, Black Sabbath, Deep Purple, AC/DC, Metallica...
7. [ ] Suomalaisista Kotiteollisuus ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus...
8. [ ] Mutta Lordi ja Ari Koivunenkin menee.
9. [/] Pukeudun pitkälti mustaan ja mustiin bändipaitoihin.
10. [ ] Jone Nikula ja Jouni Hynynen ovat ÄIJIÄ!
11. [ ] Äänestän aina Idols ym. kisoissa heviä esittäviä tyyppejä!
12. [ ] Minulla on maastohousut.
13. [ ] Näytän hevimerkkiä joka paikassa.
Total: ½/13

True-hevari
1. [ ] Vaadimme metallia!
2. [ ] Minulla on mustat pitkät hiukset.
3. [ ] Olen kävelevä rautakauppa.
4. [ ] Minulla on maiharit.
5. [ ] Minulla on mustat nahkahousut.
6. [x] Ja pitkä musta nahkatakki.
7. [ ] Minulla on maastohousut.
8. [ ] Pidän karjumisesta.
9. [ ] Pukeudun vain mustaan.
10. [ ] Kuuntelen pitkälti vain heavy metallia
11. [ ] ... ja black metallia
12. [ ] sekä death metallia
13. [ ] Olen käynyt Tuska-festareilla.
Total: 1/13

Sankarihevari
1. [ ] Kuuntelen Teräsbetonia,
2. [ ] Turmion Kätilöitä,
3. [ ] Turisasta,
4. [ ] Lordia,
5. [ ] Nightwishia,
6. [ ] Stratovariusta
7. [ ] ja kaikenlaista sukkahousuheviä.
8. [ ] Taivas lyö tulta!
9. [ ] Battle Metall! Battle Metall!
10. [ ] Pidän eeppisestä hevi/metall-musiikista.
11. [ ] Pidän tilutuksesta.
12. [ ] Vaadimme metallia!
13. [ ] Verta ja hevosia!
Total: 0/13

Punkkari
1. [ ] Keikoilla pitää pogota!
2. [ ] Niittejä löytyy vaatteista
3. [ ] .. ja myös naamasta.
4. [/] Systeemi kusee!
5. [ ] Kuuntelen mm. Sex Pistolsia, Clashia, Ramonesia, Problemsia
6. [x] Käytän pitkälti vain tennareita.
7. [ ] Revin vaatteitani.
8. [x] Tiedän kuka oli Sid Vicious.
9. [ ] Anarchy in the UK!
10. [ ] Olen lukenut Please Kill Me:n.
11. [ ] Olen ollut Sex Pistolsin keikalla.
12. [ ] Kittaan kaljaa.
13. [ ] Suomalaisista bändeistä hyviä ovat Problems?, Pelle Miljoona N.U.S., Ratsia, Rattus, Korroosio, Briard, Eput ja Pelle...
Total: 2½/13

Hippi
1. [ ] Minulla on ainakin yksi batiikki-värjätty tekstiilikappale.
2. [ ] Back to the 60´s!
3. [ ] Peace & Love!
4. [x] Tiedän mikä on Woodstock.
5. [ ] Tiedän kuka oli Pekka Streng.
6. [x] Tiedän mitä on budi.
7. [ ] On kivaa istua ringissä nuotion ääressä, laulaa ja soittaa kitaraa yhdessä.
8. [ ] Minulla on pitkät hiukset.
9. [x] Beatles <3
10. [/] Kupla-volkkarit ja hippipakut <3
11. [x] Make Love not War!
12. [ ] Halailen puita.
13. [ ] Näytän peace-merkkiä usein.
Total: 3½/13

Ernu/Japani-fani
1. [ ] Olen erilainen nuori!
2. [x] Minulla on tennarit
3. [ ] Piirrän mangaa/animea.
4. [x] Manga ja anime ovat eri asia!
5. [ ] Näytän peace-merkkiä.
6. [ ] Kawaii!
7. [ ] ^______^
8. [ ] Osaan ainakin muutaman sanan japania.
9. [ ] Kuuntelen j-rockia.
10. [ ] Haluaisin muuttaa Japaniin.
11. [ ] Olen käynyt Japanissa.
12. [ ] Minulle tulee Anime-lehti.
13. [ ] Olen käynyt Blippossa Helsingissä.
Total: 2/13

Tedi
1. [ ] Fleda stailataan vahalla.
2. [ ] Minulla on kampa aina mukana.
3. [ ] Olen nähnyt Rumblen.
4. [ ] Pidän vanhoista Amerikan raudoista.
5. [ ] Käännän farkkujen punttien vaalean puolen ylöspäin.
6. [ ] Rotsista en luovu!
7. [ ] Omistan Etelävaltioiden lipun.
8. [ ] Tiedän missä Garageland on Helsingissä.
9. [ ] Rotsiini ei kosketa!
10. [ ] Minulla on läskärit
11. [ ] Minulla on spittarit.
12. [ ] Käytän pitkälti vain kauluspaitoja.
13. [ ] Omistan vanhan Amerikan raudan.
Total: 0/13

Emo
1. [x] Minulla on mustiksi värjätyt hiukset.
2. [/] Olen kovin tunteellinen.
3. [ ] Minua ei ymmärretä.
4. [ ] Itken usein.
5. [/] Minulla on sivullekammattu etutukka.
6. [ ] Kuuntelen Lapkoa.
7. [x] Kirjoitan runoja.
8. [ ] Tunnen itseni yksinäiseksi.
9. [x] Olen itse leikannut hiuksiani.
10. [ ] Olen masentunut.
11. [ ] Kuuntelen Disco Ensembleä.
12. [ ] Minulla on Converset.
13. [ ] Minulla on pillifarkut.
Total: 4/13

Pissis
1. [ ] Juon vain siideriä.
2. [ ] Omistan stringit.
3. [ ] Humallun parista siideristä.
4. [ ] Liikun isolla porukalla kaupungilla.
5. [x] Puhun kovaäänisesti.
6. [ ] Minulla on suhiseva ässä.
7. [ ] Kuuntelen mm. Rihannaa, Pussycat Dolssia, Darinia...
8. [ ] Puhun julkisilla paikoilla kovaäänisesti kännykkään.
9. [ ] Minulla on minihame.
10. [ ] Minua sanotaan pissikseksi.
11. [ ] Käytän kirjoittaessani ks-kirjainyhdistelmän korvaamisexi x:ää.
12. [ ] Käytän paljon teini-sanoja kuten ihq, niinq, raxu, salee, siis daa jne...
13. [ ] Olen pissis ja ylpeä siitä!
Total: 1/13

Streittari
1. [ ] En käytä alkoholia enkä päihteitä.
2. [ ] En polta tupakkaa.
3. [ ] En käytä kofeiinia.
4. [ ] Olen vegaani tai vegetaristi.
5. [ ] En hyväksy alkoholia, tupakkaa tai muita päihteitä.
6. [ ] En käytä lääkkeitä.
7. [ ] En harrasta irtoseksiä.
8. [ ] Olen täysin absolutisti.
9. [ ] Ikinä en oo sauhun sauhua vetänyt.
10. [ ] Ikinä en ole pisaraakaan alkoholia juonut.
11. [ ] Kuuntelen HC-punkkia.
12. [ ] En juo energiajuomia.
13. [ ] Aspartaami ja muut makeutusaineetkin ovat pahasta.
Total: 0/13

Roku
1. [ ] Pidän vanhasta rock 'n' roll -musiikista.
2. [x] Minulla on nahkarotsi.
3. [ ] Minulla on buutsit.
4. [ ] Olen nähnyt Pidä huivista kiinni Tatjana -elokuvan.
5. [ ] Rokuna oleminen ei ole helppoa nykypäivänä.
6. [ ] Näytän Mato Valtoselta tai Matti Pellonpäältä Pidä huivista kiinni Tatjana -elokuvassa.
7. [ ] Kuuntelen mm. The Strangersia, The Soundsia, The Renegadesia, Hurriganesia...
8. [ ] Minulla on vanha auto.
9. [ ] Pidän lähes pelkästään sinisiä farkkuja.
10. [ ] Kyllä kunnon roku aina pari tediä tai rockabillya päihittää!
11. [ ] Pidän rautalankamusiikista.
12. [ ] Dick Dale ja The Ventures <3
13. [ ] "Hiljaa, rokut soittaa!"
Total: 1/13

HC-punkkari
1. [ ] Biisi ei saa kestää yli kahta minuuttia.
2. [ ] Mitä nopeammin soitettu ja laulettu, sen parempi.
3. [ ] Terveet Kädet!!!
4. [ ] Lapsi on CMX:n paras biisi!
5. [ ] Olen kuunnellut Armageddon Clockia.
6. [ ] Tiedän kuka on Läjä.
7. [ ] Tehtaan vahtimestarit -biisi on aika esi hc-punkkia.
8. [ ] AAAAA!!! Kevät on tullut Tornioon! AAAAA!
9. [ ] Hardcore-punkilla ja punkilla on eroa!
10. [ ] Tiedän että trash metall on kehittynyt hc-punkista
11. [ ] KAKKAHÄTÄ-77!!!
12. [ ] Olen nähnyt Terveet Kädet livenä.
13. [ ] Mihin tarvitset naista, kun sulla on TERVEET KÄDET!
Total: 0/13

Brittipoppari
1. [x] Kuuntelen Beatlesia.
2. [x] Pidän Englannista ja englannista.
3. [x] Olen käynyt Englannissa.
4. [ ] Omistan pienilierisen lierihatun.
5. [ ] Pete Doherty on kova jätkä!
6. [ ] Suurin osa kuuntelemistani artisteista/bändeistä on brittiläisiä.
7. [ ] London Calling!
8. [ ] Kuuntelen Arctic Monkeysia.
9. [ ]...ja Libertinesia, Babyshamblesia, Dirty Pretty Thingsia ja kaikkea mitä Doherty tekee.
10. [ ] Olen ollut Glastonbury-festareilla.
11. [x] Pidän brittiaksentista
12. [ ] Kuuntelen brittipoppia laidasta laitaan 1960-2000-luvulta.
13. [ ] Luen NME:tä.
Total: 4/13

Suomirokkari
1. [/] Kuuntelen pitkälti Radio SuomiPoppia. (siis jos kuuntelen radioo. mut se ei kuulu kyllä autossa)
2. [ ] Poko Rekords ja Love Records!
3. [x] Olen nähnyt Saimaa-ilmiön.
4. [/] Kuuntelen mm. Eppu Normaalia, Juicea, Popedaa, Leevi and the Leavingsia, Ismo Alankoa...
5. [ ] Calamari Unionissa on hyvät näyttelijät!
6. [ ] Suomirokkia kynttilän valossa, suomirokkia suurella tunteella, suomirokkia painiotteella.
7. [x] Kuuntelemistani bändeistä/artisteista suurin osa on suomalaisia
8. [ ] Juice oli nero!
9. [ ] Omistan ainakin yhden Suomirokkia-kokoelmalevyn.
10. [ ] Olen nähnyt Eput, Popedan, Ismo Alangon, Tuomari Nurmion tai Hectorin livenä.
11. [ ] Minulla on vähintään viisi Poko Rekordsin tai Love Recordsin levyä.
12. [ ] Tiedän miten Matti Pellonpää liittyy suomirockiin.
13. [ ] Tiedän kuka on Appo Hurula.
Total: 3/13

Fiftari
1. [/] 50´s!
2. [ ] Happy Days on maailman parhaimpia sarjoja!
3. [ ] Elvis Lives!
4. [ ] Vanhat autot <3
5. [/] Kellohameet <3
6. [ ] Kuuntelen twistiä, surf rockia, rockabillya, vanhaa rock 'n' rollia, rautalankaa...
7. [ ] Beatles on jo liian uutta musaa.
8. [ ] Minulla on Amerikan rauta.
9. [ ] Pukeudun kuin Fonzie.
10. [ ] Ihannoin Amerikkaa.
11. [ ] Olen tilannut Atomiaika.comista jotain
12. [ ] Olen käynyt syömässä American Dinerissa tai Classic Dinerissa.
13. [ ] Pidän kaikesta -50-lukuun liittyvästä.
Total: 1/13

Modi
1. [ ] Pitkätukat hirteen!
2. [ ] ...tai vähintään parturiin!
3. [ ] Hipit vittuun!
4. [ ] Samoin tedit!
5. [ ] Minulla on hyvin lyhyet hiukset.
6. [ ] Olen leikannut pitkätukkaiselta hiukset pois.
7. [ ] Kuuntelen The Whota.
8. [ ] Minulla on vespa.
9. [ ] ...jossa on paljon peilejä/sumutorvia tai molempia.
10. [ ] Tiedän kuka oli Keith Moon.
11. [ ] Olen nähnyt Quadrophenian.
12. [ ] Ihannoin vauhdikasta elämäntapaa.
13. [ ] Nyrkit puhuvat!
Total: 0/13

Rockabilly (miehet/pojat)
1. [ ] Minulla on spittarit.
2. [ ] Ja foogu.
3. [ ] Pidän perus ränttätänttä-kuviosta biiseissä.
4. [ ] Pidän usein kauluspaitaa.
5. [ ] Fledan täytyy olla hyvin.
6. [ ] Olen käynyt American Car Show´ssa.
7. [ ] Kuuntelen Stray Catsia.
8. [ ] Vahaa menee tukkaan aika lailla.
9. [ ] Kuuntelen Matchboxia ja Crazy Cavania.
10. [ ] In the nama of Gene Vincent!
11. [ ] and Carl Perkins!
12. [ ] Minulla on Amerikan rauta.
13. [ ] Kuuntelen kaikenlaista rockabilly- ja tedimusaa.
Total: 0/13

Diinari
1. [x] Olen nähnyt Nuori kapinallinen -elokuvan.
2. [ ] R.I.P. James Dean.
3. [ ] James Dean on suurin idolini.
4. [x] Minulla on nahkarotsi.
5. [ ] Minulla on moottoripyörä.
6. [ ] Pukeudun kuin James Dean tai Marlon Brando nuorena.
7. [ ] Diinarit on eri asia kuin fiftarit, tedit tai rockabillyt!
8. [ ] Kuuntelen -50-luvun musiikkia.
9. [ ] Minulla on James-merkkiset Original-malliset siniset farkut.
10. [ ] Minulla on James-paita
11. [ ] I'm a Rebel!
12. [ ] Minulla on jokin vaate tai kangasmerkki yms. jossa lukee Rebel.
13. [ ] Muistan minä päivänä James Dean on kuollut/vietän James Deanin kuolinpäivää.
Total: 2/13

Leffadiggari
1. [ ] Minulla on imdb.com aloitussivuna.
2. [ ] Minulle tulee Episodi tai Filmihullu.
3. [ ] Elokuvateatteri on toinen kotini.
4. [ ] Olen käynyt Helsingissä Orion-leffateatterissa/edes tiedän missä se on.
5. [ ] Yle Teema on paras tv-kanava.
6. [ ] Minulla on vähintään yksi Peter von Baghin kirja.
7. [ ] Katson elokuvista aina lopputekstit.
8. [/] Katson Jussi-gaalan tai Oscar-gaalan säännöllisesti vuosittain.
9. [/] Tiedän mitä elokuvatermeillä klaffi, klaffivirhe, puomi, dolly ja auteur tarkoitetaan. (tiiän kaks)
10. [ ] Olen nähnyt vähintään kaksi Aki Kaurismäen tai Mika Kaurismäen elokuvaa.
11. [ ] Olen nähnyt vähintään kaksi Jim Jarmuschin, David Lynchin tai Risto Jarvan elokuvista.
12. [ ] Muistan elokuvien kuvaajien, leikkaajien tai lavastajien nimiä.
13. [ ] Olen nähnyt ranskalaisen taide-elokuvan.
Total: 1/13

Humppaveikko/Humppaveikkotar
1. [ ] Kuuntelen pitkälti Iskelmäradiota.
2. [ ] Käyn lavatansseissa.
3. [ ] Olen ollut latotansseissa.
4. [ ] In Humppa We Trust
5. [ ] Kuuntelen mm. Finlandersia.
6. [ ] Sekä Paula Koivuniemeä.
7. [ ] Mattia ja Teppoa.
8. [ ] Jari Sillanpäätä.
9. [/] Kaija Koota.
10. [ ] Olen nähnyt Iskelmäprinssi-elokuvan.
11. [ ] Mie oon maalta.
12. [ ] Pidän vanhasta tanssimusiikista.
13. [ ] Pidän vanhasta iskelmästä kuten Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Henry Theel jne...
Total: ½/13

Datis
1. [/] Koneella 24/7.
2. [/] Lataan kaiken.
3. [ ] Ostan vain sellaisen mitä ei saa ladattua.
4. [ ] Kaverit pyytävät minulta usein apua atk-ongelmissaan.
5. [ ] Olen datanomi/minusta tulee datanomi.
6. [ ] Olen suorittanut tietokoneen ajokortin.
7. [ ] Osaan koodata.
8. [ ] Teen 3D-grafiikoita tietokonepeleihin.
9. [/] Suurin osa sosiaalisesta kanssakäymisestäni tapahtuu nettifoorumeilla tai mesessä/skypessä
10. [ ] Osaan koota tietokoneen.
11. [ ] Olen koonnut itse oman tietokoneeni.
12. [ ] Minulla on vähintään kaksi konetta.
13. [/] Pelaan lähes päivittäin jotain tietokonepeliä.
Total: 2/13

Örinähevari
1. [ ] ÖRINÄÄ!!!
2. [ ] Mitä enemmän örinää ja karjumista musiikissa, sen parempi.
3. [ ] Kuuntelen death metallia.
4. [ ] Black metallkin menee.
5. [ ] Mutta ei power metall!
6. [ ] Power metallissa on liikaa tilulilua!
7. [ ] Power metall on kikkeliruikutusta!
8. [ ] Pidän mm. Mokomasta ja Stam1nasta.
9. [ ] Pidän karjumisesta.
10. [ ] Karjun "laulaessani".
11. [x] En kuuntele räppiä.
12. [ ] Moshaan.
13. [ ] Ns. "ulkopuoliset" eivät saa selvää mitä kuuntelemani bändit laulavat.
Total: 1/13

Uskovainen
1. [ ] Uskon Jumalaan.
2. [ ] Uskon Jeesukseen.
3. [ ] Jeesus on mun moottori.
4. [ ] Minulla on ristikaulakoru.
5. [ ] Minulla on risti/krusifiksi seinällä.
6. [ ] Kuulun kirkkoon.
7. [x] Minut on kastettu.
8. [ ] Olen käynyt rippikoulun/leirin.
9. [ ] Olen mukana seurakunnan toiminnassa.
10. [ ] Olen ollut isosena.
11. [ ] Rukoilen.
12. [ ] Uskon Taivaaseen ja Helvettiin.
13. [ ] Luen Raamattua.
Total: 1/13

Viherpiiperö
1. [/] Kannatan Vihreitä.
2. [ ] Kuulun johonkin luonnonsuojelujärjestöön esim. WWF.
3. [ ] Lahjoitan rahaa kuukausittain johonkin luonnonsuojelujärjestöön.
4. [ ] Olen vegetaristi.
5. [/] Pysäyttäkää ilmastonmuutos!
6. [ ] Saarnaan kaikille luonnonsuojelusta.
7. [ ] Levitän eläinoikeusjulisteita ympäri kaupunkia.
8. [ ] Olen ollut mielenosoituksessa.
9. [x] Olen äänestänyt Vihreitä.
10. [ ] Minulla on Vihreiden jäsenkirja.
11. [ ] Pukeudun pitkälti vain vihreisiin vaatteisiin.
12. [ ] Elän ekologisesti.
13. [/] Käyn paljon kirppareilla.
Total: 2½/13

Räppäri
1. [x] Kommunikoin paljon käsilläni ja heilutan käsiäni paljon.
2. [ ] Lippiksen lipan täytyy olla vähän vinossa.
3. [ ] Mutta lippaa ei saa käyristää!
4. [ ] Puhun ns. räppärikieltä.
5. [x] Olen nähnyt 8 milen tai Tyttö sinä olet tähti.
6. [ ] Pidän enemmän Avaimen kuin Asan tuotannosta.
7. [ ] Punainen tiili!
8. [ ] Yo yo!
9. [ ] Bling bling!
10. [/] Katson MTV:tä. (aina siltiksessä)
11. [ ] Käytän ylisuuria roikkuvia vaatteita.
12. [ ] En kuuntele heviä.
13. [ ] Olen kuunnellut/kuuntelen Eminemiä tai 50 centiä.
Total: 2½/13

Thrash/speed-hevari
1. [ ] Kuuntelen thrash-metallia.
2. [ ] Tiedän että thrash metall on kehittynyt hc-punkista.
3. [ ] Se on THRASH ei trash!
4. [ ] Kuuntelen mm. Sepulturaa, Slayeria ja Megadethia...
5. [ ] Kuuntelen speed-metallia.
6. [ ] Kuuntelen thrashin ja speed-metallia lisäksi kuitenkin myös black metallia.
7. [ ] HC-punkkikin menee.
8. [ ] Ja death metall jossain määrin.
9. [ ] Suomalaisista kuuntelen Mokomaa ja Stam1naa.
10. [ ] Soitan thrash-bändissä.
11. [ ] Käyn thrash-keikoilla.
12. [ ] Tiedän bändin nimeltä Dead Shape Figure.
13. [ ] Vanhemmista suomalaisista menee mm. Terveet kädet ja Rattus.
Total: 0/13

Tiluhevari/Kikkelihevari
1. [ ] Mitä enemmän tilua sen parempi.
2. [ ] Kuuntelen power metallia.
3. [ ] Mm. Stratovariusta, Metallicaa, Sonata Arcticaa.
4. [ ] Myös Apocalypticaa.
5. [ ] Ja Nightwishia.
6. [ ] Timo Tolkki on Suomen paras kitaristi!
7. [ ] Emppu Vuorisen ohella.
8. [ ] Timo Kotipelto on paras laulaja.
9. [ ] Tiedän minkä bändin kitaristi Matias Kupiainen on.
10. [ ] Soittamisessa tärkeintä on nopeus ja tilutus.
11. [ ] Minulla on Sonata Arctica -paita.
12. [ ] Fanitan Yngwie Malmsteenia.
13. [ ] Sanon kuuntelevani heviä, vaikka kuuntelen power metallia.
Total: 0/13

Skeittari
1. [ ] Olen harrastanut/harrastan skeittausta.
2. [ ] Minulla on skeittilauta.
3. [ ] Minulla on skeittikengät.
4. [ ] Olen kuvannut omaa skeittivideota.
5. [ ] Käyn usein Laminassa.
6. [ ] Vietän illat ja viikonloput pitkälti skeittaillessa rampilla tai streetillä.
7. [ ] Olen ollut skeittauksen SM-kisoissa.
8. [ ] Tiedän mitä on bounaaminen ja ländääminen.
9. [ ] Puhun skeittausslangia.
10. [ ] Kuvaan skeittivideoita kalansilmäobjektiivilla.
11. [ ] Tiedän mitä tarkoittaa backside-flippi.
12. [ ] Fanitan Tony Hawkia.
13. [ ] Kuulun Suomen Rullalautaliittoon.
Total: 0/13

Gootti
1. [ ] Pukeudun vain mustaan.
2. [ ] Minulla on kalpeat kasvot.
3. [ ] Kuolema kiinnostaa.
4. [/] Minulla on korsetti.
5. [ ] Pidän korpeista.
6. [x] Pidän Tim Burtonin elokuvista.
7. [ ] En saa ruskettua.
8. [ ] Kuuntelen goottimetallia/goottirockia.
9. [ ] Fanitan Marilyn Mansonia.
10. [ ] Minulla on todettu masennus.
11. [ ] Pidän goottilaisesta tyylisuunnasta arkkitehtuurissa.
12. [ ] Hautausmaat <3
13. [ ] Olen kuullut Wigwamin Tombstone Valentinen.
Total: 1½/13

Tavis
1. [ ] Kuuntelen Radio Novaa.
2. [/] Katson Salkkareita.
3. [/] "Ihan sama."
4. [ ] Kuljen valtavirran mukana.
5. [ ] Sulaudun massaan.
6. [ ] Olen harmaa ja huomaamaton.
7. [x] Käytän huppareita.
8. [ ] Sukunimeni päättyy -nen.
9. [ ] Kaikki eivät aina muista nimeäni.
10. [ ] En ole oikein mitään mieltä mistään.
11. [/] Elän hyvin keskiluokkaista ja keskivertoelämää.
12. [ ] Menen sinne minne kaveritkin menee.
13. [ ] Olen melko hiljainen.
Total: 2½/13

Amis
1. [ ] Olen ammattikoulussa tai olen menossa ammattikouluun.
2. [ ] Lukiolaiset on homoja!
3. [ ] Kuuntelen amispoppia.
4. [ ] Ajan pillurallia amis-Corollallani kylillä.
5. [ ] En polta kytkintä, vaan kumia.
6. [ ] Minulla on autossa karvanopat.
7. [ ] ja subbari
8. [ ] sekä pehmustettu itsetehty subbariboxi
9. [ ] En ole kovin hyvä lukuaineissa.
10. [ ] Osaan tehdä kaikenlaista kuitenkin paskaisilla käsilläni.
11. [ ] Minulla on Toyota Corolla tai Honda Civic.
12. [ ] Olen amiksessa jollain käsiteollisuuslinjalla esim. metalli, puu, sähkö, auto, pintakäsittely jne..
13. [x] Autoni on -80-luvulta tai -90-luvun alusta.
Total: 1/13

Elitisti
1. [ ] Kannatan Kokoomusta.
2. [ ] Kuulun Kokoomusnuoriin.
3. [ ] Koen olevani jotenkin muita parempi/tärkeämpi ja muita ylempänä.
4. [ ] Poltan ainoastaan sikareita.
5. [ ] Asun omistusasunnossa.
6. [x] Olen materialisti. (ja oon sitä mieltä, että melkein kaikki on jollain tasolla)
7. [ ] Vain kallein ja paras kelpaa!
8. [ ] Olen äänestänyt Kokoomusta.
9. [ ] Minulla on Kokoomuksen jäsenkirja.
10. [ ] Puku tekee miehen!
11. [ ] Minulla on oma auto.
12. [ ] Käyn syömässä vain kalliissa ravintoloissa.
13. [ ] Juon vain konjakkia.
Total: 1/13

Psychobilly
1. [ ] Kuuntelen kaikenlaista psychobillya.
2. [ ] Pidän eksploitaatioelokuvista.
3. [ ] Kuuntelen psychobillyn lisäksi myös rockabillya, tedimusaa ja punkia.
4. [ ] Jonkin verran myös psykedeelistä musiikkia.
5. [ ] Kuuntelen Nekromantixia ja Tiger Armya.
6. [ ] Spooky-musa <3
7. [ ] Pidän vanhojen kauhuelokuvien musiikeista.
8. [ ] Me hirviöt -sarjan -tunnari <3
9. [ ] Thrash menee myös.
10. [ ] Pidän Ghastly Onesista.
11. [ ] Tiedän bändin nimeltä Happotedit.
12. [ ] Kuuntelen Batmobilea.
13. [/] Horrorpops <3
Total: ½/13

Hämy
1. [ ] Minulla on pitkä letti.
2. [ ] joka on usein silmilläni.
3. [ ] Kuuntelen kaikkea psykedeelistä musaa.
4. [/] M.A. Numminen on ihan täyttä pilvee!
5. [x] Tiedän mitä on LSD.
6. [ ] En ole aina tietoinen ympäröivästä maailmasta/todellisuudesta.
7. [ ] Minulla on Suomen Talvisodan Underground-Rock -levy.
8. [ ] Olen nähnyt Suomen Talvisodan livenä Kultsalla.
9. [/] Kaikki hippi- ja progemusa sekä underground menee.
10. [ ] Silmät seisoo usein päässä ja suu on auki.
11. [ ] Olen lukenut Burroughsia tai Melleriä.
12. [ ] Olen kuunnellut Psychedelic Phinland, Arctic Hysteria tai Undergound-Rock -levyjä.
13. [ ] Minulla on Love Records -paita tai Love Records -kassi.
Total: 2/13

ISÄMMAAN PUALLUSTAJA
1. [ ] KIITOS 1939-1945!
2. [ ] Armeija tekee miehen!
3. [ ] Sivarit on homoja!
4. [ ] Kannatan Perussuomalaisia.
5. [ ] Timo Soini ja Tony Halme ovat hienoja miehiä!
6. [ ] Suomi suomalaisille!
7. [ ] Ja neekerit vittuun!
8. [ ] Kuuntelen pitkälti vain iskelmämusiikkia ja muuta humppaa, Irwiniä, Popedaa sekä Klamydiaa.
9. [ ] Omistan siniristilipun tai Suomi-leijonapinssin, rintamerkin, patchin, paidan tms.
10. [ ] Olen harrastanut/harrastan metsästystä tai softausta.
11. [ ] Olen äänestänyt perussuomalaisia.
12. [ ] Juon vain Suomi-viinaa, Leijonaa tai Karjalaa.
13. [ ] Karjala takaisin!
Total: 0/13

Anarkisti
1. [ ] ANARKIAA!
2. [ ] Olen piirtänyt/spreiannut Anarkian merkin julkiselle paikalle.
3. [ ] Fuck the system!
4. [x] Olen eronnut kirkosta tai en kuulu kirkkoon.
5. [ ] En äänestä.
6. [ ] Vallankumous!
7. [x] Aatteet ja sydän vasemmalla.
8. [ ] Underground!
9. [ ] Bommaan.
10. [ ] Levitän julisteita.
11. [ ] Anarkiaa Karjalassa!
12. [/] Hallitus on perseestä!
13. [x] Valta kansalle!
Total: 3½/13

Motoristi
1. [ ] Minulla on moottoripyörä.
2. [ ] Minulla on parta.
3. [ ] Minulla on buutsit.
4. [ ] Kuulun johonkin moottoripyöräjengiin
5. [ ] Born to be wild!
6. [ ] Tiedän kuka on Arto Nyqvist.
7. [ ] Kuuntelen mm. Steppenwolfia, Backslidersia, Flashbackslidersia, Melrosea ja Sliippareita.
8. [ ] Olen nähnyt Easy Riderin
9. [ ] Olen nähnyt Iron Horsemenin.
10. [ ] Oli kesä, oli mopo. Oli kesämopomopo...
11. [ ] Popeda, Irwin ja Leningrad Cowboyskin menee.
12. [ ] Kaikki äijämusiikki!
13. [ ] Käyn motoristikokoontumisissa.
Total: 0/13

Himourheilija
1. [ ] En polta.
2. [ ] En juo alkoholia.
3. [x] Käyn salilla.
4. [ ] Lenkkeilen säällä kuin säällä.
5. [ ] Painoindeksi 17-20.
6. [ ] Tupakkaa ei tueta!
7. [ ] Syön terveellisesti.
8. [ ] Liikunnassa vähintään ysi.
9. [ ] En hyväksy tupakointia, alkoholia tai muita päihteitä.
10. [ ] Käytän autoa hyvin harvoin, yleensä kävelen, juoksen, pyöräilen tai hiihdän paikasta toiseen.
11. [ ] Lasken kaloreita.
12. [x] Omistan lenkkeilyyn sopivat vaatteet.
13. [ ] Vapaa-aika menee urheillessa.
Total: 2/13

Jäkis
1. [ ] Harrastan jääkiekkoa.
2. [ ] Kuulun johonkin jääkiekkoseuraan.
3. [ ] Laitan sukat housun lahkeiden päälle.
4. [ ] Jäähalli on toinen kotini.
5. [ ] Vietän paljon aikaa jääkiekkojoukkuekavereideni kanssa.
6. [ ] Käytän/olen käyttänyt nuuskaa.
7. [ ] Käyn lätkäpeleissä.
8. [x] Seuraan lätkää telkkarista. (mm ja olympia)
9. [ ] "Mr. Referee! Mr. Referee!"
10. [ ] Tiedän mitä on Ettan.
11. [ ] Illat menee harkoissa.
12. [ ] Viikonloput menee peleissä
13. [ ] tai ryypätessä ja nuuskatessa lätkäkavereiden kanssa.
Total: 1/13

Glam-rokkari
1. [ ] Kuuntelen Hanoi Rocksia.
2. [ ] Mike Monroe on Jumala!
3. [ ] Jonne Aaron on söpö!
4. [ ] Tukkani on kuin Michael Monroella.
5. [ ] Käytän paljon bändipaitoja.
6. [ ] Kuuntelen New York Dolssia.
7. [x] Kuuntelen The Arkia
8. [ ] ja Jann Wildea.
9. [ ] Mutta Negative on ykkönen!
10. [ ] Private Line, Filthy Sixx, Sir Christus, Matthau Mikojan...
11. [ ] Uniklubi, Lovex <3
12. [ ] Tiedän kuka oli Razzle.
13. [ ] Tiedän kuka on Puka Oinonen.
Total: 1/13

Mobilisti
1. [ ] Kaikki autoa pidemmät matkat kuljetaan autolla.
2. [ ] Fuck the fuel economy!
3. [ ] Rassaan autoja 24/7.
4. [ ] Minulla on useampi kuin yksi auto.
5. [ ] Olen käynyt American Car Show´ssa.
6. [ ] Tuunaan autojani.
7. [ ] Minulla on nettiauto.com aloitussivuna.
8. [ ] Olen myynyt autoja/autojen osia.
9. [ ] Minulle tulee jokin autolehti.
10. [ ] Kuulun FHRA:han.
11. [ ] Minulla on Fuck the Fuel Economy -kyltti tai tarra.
12. [ ] Harrastan myös autojen tuunausta.
13. [ ] Minulle tulee Mobilisti-lehti.
Total: 0/13

Bilehile
1. [ ] Kuuntelen Groove FM:ää.
2. [ ] Käyn paljon klubeilla ja bileissä.
3. [x] Tiedän mitä on piri.
4. [ ] Kuuntelen kaikkea klubimusaa, soulia, funkia, kaikki mikä groovaa.
5. [ ] Play that funky music!
6. [ ] Pidän tanssimisesta.
7. [ ] Tanssin aina kun on mahdollisuus.
8. [ ] En koskaan kieltäydy bileistä!
9. [ ] Järjestän massiivisia kotibileitä.
10. [ ] Kuuntelen house-musiikkia.
11. [ ] Pidän dj-musiikista.
12. [ ] Käyn yökerhoissa.
13. [ ] Minulla on pienilierinen hattu.
Total: 1/13

Blues-äijä/äijätär
1. [ ] Blues kumpuaa syvältä Mississippi-joen mudasta!
2. [ ] Olen käynyt Puistobluesissa.
3. [ ] Järvenpää on Suomen blues-kaupunki.
4. [ ] Olen käynyt Svengissä Järvenpäässä.
5. [ ] Dave Lindholm ja Heikki Silvennoinen ovat Suomen parhaimpia kitaristeja.
6. [ ] Pepe Ahlqvistin ohella.
7. [x] Olen nähnyt Blues Brothersin.
8. [ ] Rockimmista bändeistä menee Rolling Stones ja ZZ Top.
9. [ ] Olut on blues-öljyä.
10. [ ] Uskon tehneeni paholaisen kanssa vaihtokaupan, jossa vaihdoin sieluni soittotaitoon.
11. [ ] Perus kolmen soinnun blues-kuvio <3
12. [ ] Nopeus ei ole olennaisinta soittamisessa, vaan soittaminen tunteella ja elämänkokemuksella.
13. [ ] Tuomari Nurmion tuotannosta kolisee parhaiten Judge Bone -biisit ja Tuhma hauva.
Total: 1/13

No life
1. [x] Kotona on kiva olla.
2. [ ] Ulkomaailma on vaarallinen.
3. [ ] En käy keikoilla tai baareissa yms.
4. [ ] Minulla ei ole kavereita.
5. [ ] En juo alkoholia.
6. [ ] Minulla on agorafobia.
7. [ ] Ahdistun julkisilla paikoilla.
8. [/] Minulle sanotaan "Hanki elämä!" ( :DDD)
9. [x] Toisaalta minulla ei kyllä ole elämää.
10. [ ] Vietän syntymäpäiväni sukulaisten kanssa.
11. [ ] En käy koskaan missään.
12. [/] Meillä ei käy koskaan kukaan.
13. [ ] En ole käynyt juuri missään.
Total: 2/13

Musadiggari
1. [ ] Minulle tulee Soundi.
2. [/] Luen Sueta.
3. [/] Käyn paljon keikoilla ja festareilla.
4. [ ] Tiedän missä Helsingissä ovat Keltainen Jäänsärkijä ja Fennica Records.
5. [ ] Ostan kaikki levyt.
6. [ ] Myös vinyyleinä!
7. [ ] Luen paljon musiikkikirjoja.
8. [ ] Soitan itse jotain soitinta.
9. [ ] Soitan useampaakin soitinta.
10. [x] Olen tilannut levyjä Levykauppa Äxästä. (Shenanigans oli sieltä..)
11. [ ] Tiedän mikä on zine.
12. [ ] Luen säännöllisesti musalehtiä.
13. [ ] Minulla on yli sata cd:tä/vinyyliä.
Total: 2/13

Fruittari
1. [ ] Käytän Lacosten vaatteita.
2. [ ] ja Lacosten kenkiä.
3. [ ] Käytän pastellivärisiä vaatteita.
4. [ ] Omistan vaaleanpunaisen paidan.
5. [ ] Tukan täytyy olla hyvin.
6. [ ] Laitan housujen puntit sukkiin.
7. [ ] Ajan skootterilla tai mopoautolla.
8. [ ] Käytän paljon pikee-paitoja.
9. [ ] Minulla on blondattu tukka.
10. [ ] Stailaan fledan geelillä.
11. [ ] Minulla on raitoja tukassa.
12. [ ] Käytän vain merkkivaatteita.
13. [ ] Kuljen muodin mukana.
Total: 0/13

Rastafari
1. [ ] Minulla on rastat.
2. [ ] Bob Marley on idolini!
3. [ ] Kuuntelen reggaeta.
4. [ ] Olen käynyt Jamaikalla.
5. [ ] Juicen paras biisi on Erggae Reggae.
6. [ ] Jamaica <3
7. [x] Tiedän mikä on jointti.
8. [ ] Minulla on Jamaikan lippu jossain muodossa.
9. [ ] Käytän pukeutumisessani Jamaikan lipun värejä.
10. [/] Pukeudun rennosti.
11. [ ] Minulla on hampunlehtikuva-paita tai jokin muu esine jossa on hampunlehden kuva.
12. [ ] Pelle Miljoonan bändeistä iskee eniten Rockers, Folkers, Linnunlaulu ja Avoimet ovet.
13. [ ] Olen kuullut Tuomari Nurmion Punainen planeetta -levyn.
Total: 1½/13

Jazz-hemmo
1. [ ] Olen käynyt Pori Jazzeilla tai Linna Jazzeilla.
2. [/] Pidän jazz-musiikista.
3. [ ] Pori Jazz on kesän kohokohta.
4. [ ] Orkesteri ei ole mitään ilman puhallinsektiota.
5. [ ] Biisi ei ole mitään ilman saksofonisooloa.
6. [ ] Kontrabasso sen olla pitää!
7. [ ] Haikailen 1920-luvulle.
8. [ ] Pidän alkoholijuomista eniten viinistä ja shampanjasta.
9. [ ] Olen nähnyt Suuri Illusioni -elokuvan tai olen lukenut kirjan.
10. [ ] Tykkään lisäillä lauluihin siibadaabaduubidaabadiibaduubadiiba-tyyppisiä scat-sooloja
11. [ ] Olen Pop Jazz -konservatoriossa /olen menossa.
12. [ ] Jazzia diggaillaan, sitä ei tanssita.
13. [ ] Pukeudun elegantisti.
Total: ½/13

Elvari
1. [ ] Elvis Lives!
2. [ ] Elvis is the King of Rock 'n' Roll!
3. [ ] ja Elvis on muutenkin kuningas!
4. [ ] Hail the King!
5. [ ] 50´s <3
6. [ ] Elvis ei käyttänyt huumeita, vain lääkkeitä.
7. [ ] Olen nähnyt Three Elvis Show´n livenä.
8. [ ] Olen kuullut Sleepy Sleepers Sings Elvis -levyn.
9. [ ] Minulla on Sun Studio -paita.
10. [ ] Olen nähnyt Elvis-elokuvia.
11. [ ] Pukeudun toisinaan Elvikseksi.
12. [ ] Minulla on Elvis-lasit.
13. [ ] ja tuuheat pulisongit.
Total: 0/13

Rokkenrollari
1. [ ] Chuck Berry is the King of Rock 'n' Roll!
2. [ ] Get on! Get on, baby, get on!
3. [ ] Albert Järvinen on Jumala!
4. [ ] Remu on kingi!
5. [ ] Olen nähnyt Chuck Berryn livenä.
6. [ ] Kuuntelen mm. Hurriganesia, Chuck Berryä, CCR:ää.
7. [ ] It´s gotta be Rock 'n' Roll Music!
8. [ ] Kaikki lähtee Chuck Berrystä.
9. [ ] Enemmän Texasia!
10. [ ] Pidän erityisesti amerikkalaisesta rock 'n' roll -musiikista.
11. [ ] Brittipop ei juuri uppoa.
12. [ ] Only Rock 'n' Roll!
13. [ ] ROCK 'N' ROLL!
Total: 0/13

Kommari
1. [/] Kapitalismi on perseestä!
2. [x] Kuuntelen Agit Propia.
3. [ ] Kuuntelen Kari Peitsamon kommarilauluja.
4. [ ] Love Records <3
5. [/] Kannatan kommunismia. (siis kommunismi on ajatuksena hieno, mutta käytännössä mahdoton)
6. [ ] Olen äänestänyt SKP:tä.
7. [ ] Minulla on SKP:n jäsenkirja.
8. [ ] Käyn vappumarsseissa.
9. [ ] Laulan kommarilauluja julkisilla paikoilla ja humalassa ja humalassa julkisilla paikoilla.
10. [ ] Olen nähnyt Kenen joukossa seisot -elokuvan.
11. [ ] Olen julkikommari ja ylpeä siitä!
12. [ ] Olen mukana vasemmistolaisessa poliittisessa toiminnassa
13. [ ] Olen köyhästä työläisperheestä.
Total: 2/13

Primitive -rokkari
1. [ ] Kuuntelen hard rock 'n' rollia kuten Smack, The Nights of Iguana ja Melrose, Peer Günt...
2. [ ] Pidän primitiivisestä rockista.
3. [ ] R.I.P. Claude.
4. [ ] Kuuntelen myös Sielun Veljiä.
5. [ ] Tiedän kuka on Puka Oinonen.
6. [ ] Tiedän kuka on Tokela.
7. [ ] Nancy gets dancing!
8. [ ] I´m a criminal, I´m an animal!
9. [ ] Kaikki tahtoo elää säkenöivästä voimasta! Säkenöivässä voimassa!
10. [ ] Hanoi Rocks menee myös.
11. [ ] Ja Havana Blacks, Leningrad Cowboys ja Sliipparitkin jonkin verran.
12. [ ] Sekä Backsliders ja Flashbacksliders
13. [ ] Twist Twist Erkinharju on helvetin kova rumpali!
Total: 0/13

Classic-rokkari
1. [x] Kuuntelen Beatlesia.
2. [ ] Kuuntelen Rolling Stonesia.
3. [ ] Kuuntelemani musiikki on tehty pitkälti -60-70-luvulla.
4. [/] Hevi ei oikein uppoa.
5. [ ] Eikä juuri -80-lukua uudempi musa paitsi Rollareiden, Neil Youngin, CCR:n, Bob Dylanin jne.
6. [ ] Olen nähnyt Shine A Lightin.
7. [ ] Kuuntelen Pink Floydia.
8. [ ] Olen nähnyt ainakin yhden Beatles-leffan.
9. [ ] Olen nähnyt Walk Hardin.
10. [ ] Pidän vanhasta klassisesta rockista.
11. [ ] Rollareiden ja Beatlesin lisäksi Pink Floyd, Bob Dylan, Neil Young, CCR, John Fogerty...
12. [ ] Tiedän kuka oli Brian Jones.
13. [ ] Tiedän kuka on Mick Taylor
Total: 1½/13

Nörtti
1. [ ] Minulla on silmälasit. (STEREOTYPIAAA!!! vittu.)
2. [ ] Haisen pahalle.
3. [ ] Minulle tulee Mikrobitti.
4. [ ] Osaan koodata.
5. [ ] Olen niin juurtunut tietokoneeseen, että sormeni saa kiinni usb-porttiin.
6. [ ] "Tuunaan" tietokonettani tuulettimilla, led-valoilla jne.
7. [ ] Osaan korjata tietokoneita.
8. [ ] Lempiaineeni koulussa ovat fysiikka, matematiikka ja atk.
9. [ ] Olen kiinnostunut kvanttimekaniikasta.
10. [ ] Kirjoitan sanoja numeroilla.
11. [ ] En ole sosiaalisilta kyvyiltäni kovin lahjakas.
12. [/] Pelaan paljon tietokonepelejä.
13. [ ] Mm. WoW:ia.
Total: ½/13

Hikari
1. [/] Viihdyn koulussa.
2. [ ] Juttelen enemmän opettajien kuin luokkakavereideni kanssa.
3. [ ] Jos kokeesta tulee alle 8, maailma kaatuu.
4. [ ] Viittaan usein paljon tunneilla.
5. [x] Olen lukiossa/olen menossa lukioon/käynyt lukion
6. [x] Olen yliopistossa/menossa yliopistoon. (and prod of it! :D)
7. [ ] Koulussa heikommin minua menestyvät eivät oikein pidä minusta.
8. [ ] Keskiarvo yli 9.
9. [ ] Teen aina läksyt.
10. [ ] Minua sanotaan hikariksi.
11. [ ] Kesälomilla on tylsää kun ei saa olla koulussa.
12. [x] Luen paljon.
13. [ ] Erityisesti koulukirjoja.
Total: 3½/13

Alternative
1. [x] Kuuntelen kaikenlaista vaihtoehto-musikkia.
2. [/] esim. kaikkea marginaalimusiikkia.
3. [ ] En voi sietää valtavirta-musiikkia.
4. [ ] Kuuntelen mm. Sonic Youthia ja Pixiesia.
5. [ ] Brittibändeistä mm. The Smiths, The Cure, New Order.
6. [ ] Suomalaisista The Nights of Iguana ja Radiopuhelimet
7. [/] 2000-luvun bändeistä mm. Linkin Park, Korn ja Red Hot Chili Peppers...
8. [/] My Chemical Romance
9. [x] 30 Seconds to Mars
10. [/] System of a down
11. [x] Placebo, Mew, Muse
12. [x] Panic! At the Disco
13. [x] Vanhemmista alternativeista R.E.M.
Total: 7/13

Indie
1. [ ] Suuret levy-yhtiöt ovat pahasta!
2. [ ] Musiikki menee pilalle kun bändi/artisti siirtyy suurelle levy-yhtiölle.
3. [ ] Kuuntelen vain pienten levy-yhtiöiden tuottamaa musaa.
4. [ ] Soitan itse jossain indie-bändissä
5. [ ] Olemme julkaisseet omakustannelevyn.
6. [ ] Levy jää ostamatta jos se on jonkun ison levy-yhtiön tuottama.
7. [ ] Sony BMG ja Warner ovat perseestä!
8. [ ] Luen zinejä.
9. [ ] Kuuntelemiini bändeihin/artisteihin kuuluvat mm. Air, Aimee Mann, Babyshambles.
10. [/] Sekä The Smiths, Placebo, Editors.
11. [ ] Pidän Elliot Smithin musiikista.
12. [ ] Rockimmista menee mm. Primal Scream
13. [/] The Strokes, The Killers, The Kooks <3
Total: 1/13

Proge-diggari
1. [ ] Biisin pitää kestää vähintään kuusi minuuttia!
2. [ ] Pitkät soolot <3
3. [ ] Suomalaisista kuuntelen mm. Wigwam, Tasavallan Presidentti, Absoluuttinen Nollapiste...
4. [ ] Jos musaa voi tanssia, se ei ole progea.
5. [ ] Kuuntelen mm. Rushia ja Yesia.
6. [ ] Pidän enemmän Wigwamin tuotannosta ennen Nuclear Nightclubia ja Rekku Rechardtia.
7. [ ] Sgt. Pepper ja In the Court of the Crimson King ovat maailman merkittävimpiä levyjä.
8. [ ] Being on Wigwamin paras levy.
9. [ ] Alex Lifeson on maailman paras kitaristi.
10. [ ] Minulla on pitkät hiukset.
11. [ ] Osaan kertoa progressiivisen rockin syntyhistorian.
12. [ ] Soittotaito on musiikissa pääasia.
13. [ ] Tiedän minkä progebändin kitaristi Heikki Silvennoinen oli.
Total: 0/13

Mainstreamari
1. [ ] Kuuntelen NRJ:ä.
2. [ ] Kuuntelen kaikkea mitä radiosta tulee.
3. [ ] Kerron aina musiikkimaukseni "laidasta laitaan" vaikken oikeasti kuuntele kaikkea musiikkia.
4. [ ] Kuljen valtavirran mukana.
5. [/] Minulla ei ole oikein mitään tiettyä nuorisokulttuurityyliä. (oon semisti montaa. :D)
6. [ ] En fanita mitään tiettyä artistia.
7. [ ] En muista kuuntelemieni bändien nimiä.
8. [x] Kuuntelen Poets of the Fallia.
9. [ ] Kuuntelen radiokanavia, joissa on soittolistat.
10. [ ] Katson Voice TV:tä.
11. [ ] En kuuntele mitään marginaalimusiikkia.
12. [ ] Kuuntelen Idolsista ponnahtaneiden musiikkia.
13. [ ] En kuuntele vanhaa musiikkia.
Total: 1½/13

Klassisen musiikin harrastaja
1. [ ] Soitan viulua.
2. [ ] Tai muuta klassista instrumenttia (ei kitara, rummut, basso, eikä mikään elektroninen soitin)
3. [ ] En pääse paskallekaan ilman partituuria.
4. [ ] Käyn soittotunneilla.
5. [ ] Osaan nuotit.
6. [ ] Käyn ainakin parina iltana viikossa musiikkiopistolla
7. [ ] Kuuntelen klassista musiikkia.
8. [ ] En voi sietää rockia.
9. [ ] Osaan soittaa useampaa instrumenttia.
10. [ ] Olen opiskellut musiikin teoriaa.
11. [x] Olen ollut laulutunneilla.
12. [ ] Minulla on nuottiteline.
13. [ ] Olen Sibelius-opistossa/menossa Sibelius-opistoon.
Total: 1/13

Rave-jäbä/tsubu
1. [ ] Subbari <3
2. [ ] Neon-värit <3
3. [ ] Kunnon reivit päälle!
4. [x] Tiedän mitä on esso.
5. [ ] Kuuntelen dubstepiä.
6. [ ] Kuuntelen kaikenlaista elektronista musiikkia.
7. [ ] Upbeat <3
8. [ ] Glowstickit <3
9. [ ] Käyn paljon yökerhoissa eli night-clubeilla.
10. [ ] Biletän yökerhoissa valomerkkiin asti ja sen jälkeenkin.
11. [ ] Tanssin ja reivaan klubeilla.
12. [ ] Pidän DJ-musiikista.
13. [ ] Tiedän mitä tarkoittaa acid-house.
Total: 1/13

Kekkulinaama
1. [ ] "Kyl sitä aina vähä pitää olla."
2. [ ] Strengin Pekan henki hoivaa.
3. [ ] "Kyl mä hoidan, kyl mä maksan!"
4. [ ] "Älkää muiluttako mua!"
5. [ ] Ransun ja Pablon Kokkelivekkulit on hyvä levy.
6. [ ] Borat olla hyvä leffa.
7. [ ] Olen nähnyt Trainspottingin ja Zombie ja Kummitusjuna -leffan.
8. [ ] Kukat ovat hyviä kuuntelijoita.
9. [ ] Puliveivarit ovat tovereita
10. [/] Kapitalismi on pahasta.
11. [ ] Sinäkin oot minun paras ystäväin, myöskin sinä siellä piippuhyllyllä.
12. [ ] Liian kirkkaat valot eivät ole kivoja, tarvitsee aurinkolasit.
13. [ ] Kekkulissa on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.
Total: ½/13

altsu

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 00:52

Nyt kun kaikki lapsuudesta aikuisuuteen on melkein jo udeltu, on aika siirtyä utelemaan millaisissa "luolissa" kukakin tällä hetkellä asuu.

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?
- tuulikaapin seinän

2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi?
- beige, mut paskanen.

3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
- tien ja vastapäisen talon

4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?
- saippua, loput asiat on kaapissa

5. Mikä on kotisi viihtyisin huone?
- no kun valintana on vain keittiö ja tää toinen, ni otan.. keittiön. :D ei vains.

6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?
- mun kone on ihastuttava.

7. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne.)
- joku kerros tai rivi. luhtitalo olis kanssa siistii, tykkään pettäjähotelleista. :D

8. Missä säilytät imuriasi?
- minulla on swivel sweeper. se asuu seinää vasten.

9. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen?
- toki

10. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?
- siivota vois.. etenki kaikki hiusväripaskat vessasta.

11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita?
- ömm.. julisteita taitaa olla

12. Petaatko sänkysi joka aamu?
- en

13. Mitä löydät kylpyhuoneesi kaapista?
- vasemmalla hammasharja ja sen kumppanit mr. muki ja hammastahnapenis. keskellä meikit. oikeella pumpulipuikkoja ja jotain muuta sälää.

14. Mitä löytyy kylpyhuoneesi alakaapista, mikäli sellainen on?
- eiole

15. Jos katsot keittiösi ruokakomeroon, mitä sieltä löytyy?
- mausteita, makaroonii, riisiä.. semmosta kaikkee.

16. Mitä jääkaapistasi löytyy aina?
- öljyä, chilikastiketta, ketsuppia

17. Millainen sänky?
- 90cm. :D toivon, että joensuuhun saan sen isomman.

18. Millaiset verhot kotonasi on?
- keittiössä on maailman kivoin sininen, misson keltasia aurinkoja. makkarissa maailman rumimmat.

19. Mitä jääkaappisi ovessa on?
- kt08lista, joka kyllä lähtee litomaan näinä päivinä. magneetteja, mangun osote.. hmm.. salin aikataulu.

20. Millaisia koriste-esineitä kotonasi on?
- jotain randomhevoja ympäriinsä muutama

21. Onko kotonasi valokuvia esillä?
- kyl ja joensuuhun tulee lisää, kunhan saan kehitettyä

22. Mikä asunnossasi luultavasti kiinnittää ensimmäiseksi vieraiden huomion?
- emt.

23. Mitä haluaisit joskus hankkia asuntoosi?
- lisää hyllytilaa, uus kirjotuspöytä..

24. Onko sinulla huonekasveja?
- ei. voisin ottaa kaktuksen.. hankin ehkä joensuusta kaktuksen.

25. Mikä on asuntosi häpeäpilkku?
- noi verhot!

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 19:22

JOS SAISIT...

1. Ihan mitkä tahansa hiukset, niin minkälaiset ne olisivat?
- no näihin pituutta ja paksuutta lisää.

2. Minkä tahansa lemmikin, mikä se olisi?
- hmm.. jotain kaloja. :D ottaisin hepan sekunnissa, jos sen kanssa puuhasteluun riittäis aika.

3. Lento-, ajatustenluku- tai näkymättömyystaidon, minkä niistä ottaisit?
- varmaan näkymättömyys ilman vanukasefektia. koska kaikkihan me tiedämme mitä ajatustenluvusta seuraa?

MINKÄLAINEN ON OLOSI..

1. Parhaitten ystäviesi seurassa?
- oikein hyvä.

2. Tällä hetkellä?
- nälkä.

3. Ihastuksesi seurassa?
- eiole. mut jos olis, niin varmaan vähän vieteri.

4. Vihamiehesi seurassa?
- no ei varmaan hirveen kiva.

MITÄ SANOISIT JOS...

1. Heräät keskellä yötä siihen, että ystäväsi heittää päällesi kaalikääryleitä?
- koska olettaisin, että se on mangu ja että se tod näk kävelee unissaan, niin varmaan vaan olisin että just. ja aamulla naurattais.

2. Isäsi sanoo, että hän on kyllästynyt elämään ja sanoo lähtevänsä etsimään Alaskasta onneaan?
- so long.

3. Huomaat olevasi raskaana?
- kerro kerro google, missä on lähin paikka, missä pääsen eroon siitä syöpäläisestä.

4. Suuri rakkautesi polvistuu koulussa eteesi ja vannoo ikuista rakkautta sinua kohtaan?
- voisin olla, että mitähä vittua

5. Löytäisit sänkysi alta salaisen reitin maan alle, kulkisit sitä eteenpäin ja päätyisit sitten mäkkäriin?
- yksi nugettiateria kevyt solalla kiitos.

VASTAA TOTUUDENMUKAISESTI SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN

1. Seurusteletko?
- en

2. Kaipaatko menneisyyttäsi?
- vähän jotain joo

3. Ketä halaisit nyt jos saisit halata ketä vaan?
- jotain komiaa miestä.. alasti!

4. Onko sinulla outoja tapoja? Mitä?
- on varmaan paljonkin.. mut ei ne mun mielestä oo outoja, ni en tiiä.

5. Entä mielihaluja?
- no jos seksiä sais.

6. Oletko liian kiltti ihmisille?
- harvemmin nykyään jaksan.

7. Minkävärinen on päiväpeittosi sängyssäsi?
- ei ole päivistä

8. Montako ihmistä on kanssasi samassa tilassa nyt?
- vain minä.

Oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - joo... huuiii...
Oletko koskaan ollut TV:ssä? -l kyl
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? - juuu..
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - en

3 Valintaa:


1. Musta vai valkea: musta
2. Kuuma vai kylmä: kuuma
3. Suklaa vai vanilja: suklaa

Oletko ikinä-Galluppi

1. Oletko ikinä luntannut?: kyl
2. Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle?: en varmaan
3. Oletko ikinä lyönyt ketään?: juu
4. Oletko ikinä lintsannut?: monet onnelliset kerrat
5. Oletko ikinä valehdellut pahasti?: kyl mä luulen
6. Oletko ikinä karannut kotoa?: lapsosena
7. Oletko ikinä ollut nälkälakossa?: en
9. Oletko ikinä ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä?: kyllä
10. Oletko ikinä mennyt ala-ikäisenä baariin?: kyllä
11. Oletko ikinä syönyt lääkkeitä yli suosituksen?: ömmm.. en varmaan
12. Oletko ikinä lyönyt ketään turpiin?: no en nyt mitenkään oikeesti.
13. Oletko ikinä varastanut?: porukoiden lompakosta muutamia eurosia
14. Oletko ikinä tehnyt ilkivaltaa?: joo
15. Oletko ikinä oksentanut tahallisesti?: en kai..
16. Oletko ikinä ollut masentunut?: vähäse
17. Oletko ikinä vihannut ketään?: juu...

SINÄ

Nimikirjaimesi?: nmk
Minä viikonpäivänä synnyit? torstai tai keskiviikko kai
Opiskeletko jotain?: no siis tavallaanhan en. lopetin just kt-opinnot ja siirryn yliopistoon syksyllä. oikeestaan siis opiskelen suomen kieltä ja kirjallisuutta.

MIELIPITEET

Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta?: hmm.. varmaan vesi
Mistä musiikista pidät?: ei räppiä, muu melkein menee. jotain indierockia ja semmosta.. kitarallista.
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?: syksy on kiva. pimeetä ja sataa ja kuitenkaan ei oo vielä kylmä ja tuoksuu kivalta paljon.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon?: emmä usko.

SUHTEET

Keitä kuuluu perheeseesi?: porukat
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: no hyvässä tietty.
Tunnetko paljon ihmisiä?: iha tarpeeks

FREETIME

Pidätkö piirtämisestä?: joo, mut oon siinä paska
Pyöräiletkö paljon?: en
Mitä musiikki merkitsee sinulle?: se on tärkeää
Harrastatko mitään vakituisesti?: käyn mä salilla... ja ratsastan, mutten oo sitä tehny pitkään aikaan
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen?: no joo.. olis kiva käydä taas laulutunneilla.. tai jotain muuta musahommaa

HAAVEET

Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää?: aika paljon mietin tulevaa
Mihin suurin haaveesi liittyy?: tulevaisuuteen
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: emmä ees tiiä.. ei mulla oo yksittäisiä

VIIMEKSI

Join: solaa
Tipuin tuolilta: joko olin kännissä tai nauroin tosi paljon.
Itkin: siitä on hetki kyllä...
Nauroin: mangun käsijutulle viime yönä. :D

KYSYMYKSIÄ

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?: en enää tiedä tahdonko.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden?: harvemmin.. tai riippuu kavereista ja tilanteesta.
Mitä kappaletta kuuntelet juuri nyt?: buffya katon, ni en mitään.

ONKO

Vika aina sinussa?: ei varmaan..
Sinulla lainkaan tapoja?: vähemmän. :D

Sinua kohdeltu huonosti?: Kyllä.
Sinulla pelkoja?: Toki

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 16:32

1. Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit?
kalsarikännit mangun kanssa dyydilässä

2. Kuka luultavasti puhuu sinusta tällä hetkellä pahaa?
ei varmaan kukaan, kun oon niiiin ihana. :D

3. Onko joku ihastunut sinuun?
emmä tiiä. ei varmaan, ku en oo kuitenkaan niin ihana. :D

4. Mitkä ovat tämän illan suunnitelmat?
dataan.

5. Pyysikö sinua elämässäsi eniten sinua satuttanut henkilö sinulta anteeksi?
ei

6. Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt?
että yliopistohaun paikan vastaanotto toimis.

7. Kello 04.00, kännykkäsi soi. Kuka soittaa?
jos oon nukkumassa, niin ei kukaan, kun kännykkä on kiinni. jos oon hereillä ni ehkä mangu, jos sekin on hereillä.

8. Onko joku jota et koskaan unohda?
kyllä.

9. Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin?
kyllä.

10. Oletko koskaan suudellut ketään joka nimi alkaa J:llä ?
kyllä.

11. Tietääkö kukaan muu salasanaasi?
ei

12. Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä?
aika normi varmaan.

13. Oletko päässyt syliin viimeisen 5 päivän aikana?
en.

14. Missä olet kahden tunnin päästä?
kaupungissa tai sitten olen tullut jo kotiin.

15.Minkälaisen unen näit viimeksi?
hmmm.. sanotaan vaikka että siinä oli penis.

16. Montako ystävää sinulla on elämäsi aikana ollut?
sopivasti.

17. Mikä on lempivaatteesi?
nahkatakit, jack d, violetti tpaita

18. Koska viimeksi teit kukkaseppeleen?
joskus lapsosena

19. Montako laukkua omistat?
ehkä jonku viis.. joista siis yks on salikassi

20. Monetko korkokengät omistat ?
kolmet, mut jos kirppiksellä on menny loputki, ni yhet.

21. Koska olet viimeksi vetänyt "perskännit"?
tekotaiteellista paskaa -bileissä

22. Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
hiukset, silmät, kädet

23. Oletko nyt ihastunut?
en.

24. Haluisitko seurustella?
no mikä ettei

25. Olitko tänä kesänä kesätöissä?
en ja ärsyttää.

26. Kenen kanssa tekstailet useimmin?
ömmm.. mä tekstailen hirveen vähän.

27. Miksi vietät joulua?
koska joulu on joulu. hyvät safkat. ja se vaan kuuluu vuoteen.

28. Tyypillisin tapasi viettää juhannusta?
jotain rentoilua. festarit olis jees, särkkäät siis. jotain mökkeilyy tai jumitusta.

29. Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt?
en

30. Mitä mieltä olet homoista?
homot on hyvät.

31. Mitä aiot tehdä huomenna?
käyn siivoomassa taas kirppispöytää ja hengailen.

32. Ketä ihailet?
ihmisiä, joilla on jotain sanottavaa ja he uskaltavat olla omia itsejään.

33. Kuka viimeksi soitti sinulle?
mangu.. eiku.. mä soitin magulle.. mummo.

34. Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin?
anna

36. Käytätkö aina turvavyötä?
en, mutta melkein aina

37. Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa?
no kyllä varmaan suhteessa.. tai sit erakoiduin ja ostan vuohen.

38. Vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken?
njoo

39. Paras naapurisi?
mun vuokraisäntä on oikein hyvä naapuri.

40. Oletko ikinä värjäyttänyt ripsiäsi?
en.

41. Pidätkö valokuvaamisesta?
no juu

42. Käytätkö converseja?
käyttäisin jos mulla olis.

43. Onko footbaggaily kivaa?
oon siinä aivan käsi.

44. Mitä eroa on ystävillä ja kavereilla?
ystävä on läheisempi.

45. Millainen olet aamuisin?
riippuu aamusta. jos pitää lähtee johonkin, niin on yllättävän tehokas ja pirteydyn suht nopiaan. jos ei tarvii niin oon vaan iha löysä.

46. Kuinka monta kertaa sinut on lävistetty?
koska en laske korvareikiä, ne tehtiin semmosella pyssyjutulla, niin kerran.

47. Koska menet seuraavan kerran ulkomaille?
emt.

48. Omistatko crocsit?
EN

49. Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
pannan takana sekasin.

50. Koska joit viimeksi kaakaota?
ööö.. en itseasiassa tiiä.. vappuna varmaankin..

51. Onko sun sänky nyt pedattu?
ei

52. Minkä väriset lakanat sulla just nyt on?
sininen aluslakana ja pussilakana. tyynyliinassa on sinistä, mustaa, keltasta ja vihreetä.

53. Minkä vaatteen ostit viimeksi ja kuinka paljon se maksoi?
ööö.. varmaan kesämekkojutun.. oliskohan se maksanu jtn 15e

54. Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?
en tiiä.

55. Romanttinen koti-ilta vai huuruinen bileilta?
huuruinen koti-ilta?

56. Luonne vai ulkonäkö?
ensinhän sitä ulkonäköä vilkasee, mutta kyllä luonne painaa sitten loppupeleissä enemmän.

57. Mitä kolmannessa viestissä kännykässäsi lukee?
"Voi saatana, mun hampaat ei oo heilunu ala-asteen jälkeen. Aika nostalgista, ku pystyy heiluttaa tota yhtä. :D"

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 03:17

MINÄ:
001. Nimesi → Netta/Kirre
002. Sukunimi → K/Kopiraitter
003. Siviilisääty → Sinkku
004. Horoskooppi → Leijona
005. Mies vai nainen → tsiku. :D
006. Ala-aste → Mutalan koulu, Mertalan ala-aste, Puistokadun koulu
007. Yläaste → Talvisalon yläaste
008. Muu koulutus → Rautalammin lukio, yo2007 / MAMK, 1,5v KT-opintoja / JNS Uni. Suomen kieli ja kirjallisuus seuraavana vuorossa.
009. Silmien väri → vihree
010. Hiusväri → musta
011. Pitkät vai lyhyet → puolipitkä
012. Hiljanen vai äänekäs → Äänekäs
013. Verkkarit vai farkut → Farkut
014. Kännykkä vai kamera → Puhelin
015. Terveysintoilija → a world of no.
016. Paheet → no joku tupakointi ja kiroilu. herkut ja hämmentäminen. :DD
017. Oletko ihastunut tällä hetkellä → En. paitsi pekkarinteeseen.
018. Syöminen vai juominen → syöminen. mutta jos pitää valita syömisen ja solan juonnin välillä, otan solan.
019. Lävistyksiä → Huulessa
020. Tatskoja → angeljuttu
021. Vesi vai tuli → Molemmat on hyvet.

EKAT:
023. Eka pelko → hurjat jutut
024. Eka ihastus → oikee varmaan ala-asteella. Sen nimi oli pekka... muttei rinne.
025. Eka palkinto → (Mangustini, miss lapsonen.. :DDD) emmä muista. :D
026. Eka sana → Kakka
027. Eka lemmikki → kaloja...
028. Eka iso loma → ai joku matka johonkin? joskus lapsena kreetalla oltiin..
029. Eka lempilaulaja/bändi → Nylon Beat
030. Ekat isot synttärit → joskus kun olin lapsi.. ehkä 7v..
031. Eka hiusten värjäys → raitoja joskus ala-asteella
033. Eka lempiväri → Keltainen
034. Eka koulupäivä → tykkäsin.
036. Ekat kännit → rehellisesti? lukion tokan joulukuu
037. Eka toiveammatti → kirjastotäti
038. Eka kerta kun kokeilit tupakkaa → kutosella.

VIIMEKSI:
039. Ostin → solaa, röökii, safkaa, banaanirahkaa, jäätelöö
040. Kuuntelin → Olavia
041. Söin → banaanirahkaa
042. Join → solaanam
043. Pelasin → spideriä
045. Suutuin → en ees muista. :D
046. Kävin → keittiössä
047. Mokasin → emt.
048. Lauloin → aiemmin päivällä jotain laulua.

TÄNÄÄN:
049. Ruoka → ranskalaisii ja nugei.
050. Juoma → solaa ja vettä
051. Alkoholi → ei tänään
052. Seuraavaksi aion → koida
053. Kuuntelen nyt → buffyn jakso tossa pyörii. this year's girl
054. Suunnitelmissa → katon buffya
055. Odotan → läskien road trippii, muuttoo.. kaikkee semmosta.
056. Housuni → mullon hamonen nyt. aiemmin päivällä vihreet lökärit.
057. Paitani → musta toppi nyt. aiemmin violetti tpaita

TULEVAISUUS:
058. Haluatko lapsia → En.
059. Haluatko naimisiin → Ehkä.
060. Tuleva toiveammatti → ömmm. emmä oikein tiiä. kustannustoimittaja? toimittaja? tod näk musta tulee äikän ope, mikä olis myös siistiä. tahon lukioon, en yläasteelle.
061. Seuraava iso asia jonka teen → Muutan pois.

KUMPI:
062. Tumma vai vaalee suklaa → siis tumma vai valkonen, tumma vai maito? näistä maito.
063. Salmiakki vai hedelmä → Hedelmä.
064. Musta vai valkonen → Musta.
065. Ylös vai alas → ömm.. penis ylös.
066. Beatles vai Rollarit → Beatles.
067. Brad Pitt vai Jack Black → Pitt.
068. Huulet vai korvat → Huulet.
069. Ohut vai paksu → Riippuu.
070. Lyhyt vai pitkä mies → 191? :D no mut pidempi ku minä.
071. Komedia vai kauhu → Komedia
072. Romanttinen vai käytännöllinen → Molempia.
073. Vatsa- vai käsilihakset → hmmm.. no vatsa.
074. Lujaa vai hiljaa → Lujasti.
075. Sinkku vai varattu → sinkku olen, voisin mielelläni olla varattu. anyone?
076. Karvanen vai kalju → no ei mikään gorilla!
077. Ajatteleva vai ajattelematon → Riippuu.
078. Kissa vai koira → kissa
079. Aku vai Mikki → Aku.

OLETKO KOSKAAN:
080. Käyttänyt silmälaseja → en sillai oikeesti.
081. Karannut kotoa → lapsosena
082. Valehdellut vakavassa asiassa → hmm.. ehkä.
083. Tappanu jotain → Ötököitä.
084. Tullut petetyksi → Kyllä.
085. Ollut pidätetty → en herranjumala
086. Ollut putkassa → en
087. Itkenyt kun joku on kuollut → ömmm. joo.
088. Jäänyt koukkuun tv-sarjaan → todellaki!

USKOTKO:
089. Itseesi → riippuu asiasta.
090. Ihmeisiin → toisinaan
091. Rakkauteen ensi silmäyksellä → uskon ihastukseen tai himoon ensisilmäyksellä, siitä toki voi kehityyä rakkautta, mutta uskon, että rakkauteen tarvitaan enemmän.
092. Taivaaseen → en
093. Joulupukkiin → en
094. Seksiin ekoilla treffeillä → voi toki...
095. Suuteluun ekoilla treffeillä → toki
096. Kummituksiin → juu

VASTAA REHELLISESTI
097. Haluatko olla jonkun ihmisen kanssa juuri nyt → ehkä.
098. Oletko tyytyväinen elämääsi → no en oikeestaan
099. Uskotko Jumalaan → en.
100. Onko maailmassa joku kenet haluat mutta et voi saada → On.
101. Harmittaako se sinua? → siihen tottuu.

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 02:24

Kolme nimeä, joilla minua kutsutaan:
☺ Kirre
☺ Netta
☺ Neda

Kolme paikkaa, jossa olen asunut:
☺ Joensuu
☺ Rautalampi
☺ Mikkeli

Kolme telkkariohjelmaa, joita katson:
(nää on siis semmosia jotka tulee vielä telkkarista)
☺ Anatomia
☺ GG
☺ Sonan
(oikeasti katson myös buffya, angelia, octa, othta)

Kolme asiaa, joiden tekemisestä nautin:
☺ Hyvien tv-sarjojen katsominen
☺ Nukkuminen
☺ Sopivan pitkien (50-150km, about) matkojen ajaminen autolla

Kolme paikkaa, jossa olen käynyt:
☺ Tanska
☺ Italia
☺ Iso-Britannia

Kolme väriä, joista pidän:
☺ Musta
☺ Violetti
☺ Sininen

Kolme nettisivua, joilla käyn usein:
☺ facebook
☺ kalleria
☺ telkkucom

Kolme ystävääni, jotka laittavat tämän päiväkirjaansa:
☺ Ei
☺ varmasti
☺ kukaan

Kolme asiaa, joita odotan:
☺ Muutto
☺ Uusi koulu
☺ Green Dayn keikka

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.07.2009 00:48

Syntymäpaikka: Kajaani
Hiusten väri: musta
Hiustyyli: puolipitkä
Lävistykset: tappi alahuulessa
Silmien väri: vihree
Kengän koko: 39-41
Mieliala: vähän tylsistynyt, mutta aika tyytyväinen
Tuoksu: paskalle haisen varmaankin.
Vapaa: kyl.
Oikea vai vasen: mangu arvas oikein, vasen. :D

9 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

1. Oletko nyt rakastunut: En.
2. Uskotko rakkauteen: njoo..
3. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: kai
4. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: kyl.
5. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: joo..
6. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: kyl
7. Pelkäätkö sitoutumista: En oikeestaan.
8. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: no oli se vähän aikaa, mut sit se paljastu.
9. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: uskon ihastumiseen ja himoon ensisilmäyksellä, mutta kyllä rakkauteen vaaditaan aina enemmän. noista mainituista voi hyvinkin kehittyä rakkautta.

9 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ

1. Rakkaus vai raha: mangun vastaus oli aika hyvä. :D mut siis molemmat olis jees? :D
2. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: sidu
3. Yhden yönjuttu vai suhde: mieluummin suhde, mutta yhden yön jututkin tervetulleita nyt.
4. Tv vai internet: molemmat, kitoos. mut netti
5. Pepsi vai cola: sola lait
6. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: riippuu. olisko rauhallinen ilta baanalla? :D
7. Värilliset vai musta-valkokuvat: Molemmat.
8. Puhelimitse vai kasvotusten: molemmat
9. Mese vai sähköposti: Mese

9 OLETKO KOSKAAN

1. Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: no vähän sillai järjettömästi, kun sillon ku oon siltiksessä, niin mun täytyy käydä röökillä alhaalla ja aiemmin äiti aina heräs siihen ja tuli kysymään mihin oot menossa vaikka se tiesi ihan hyvin, et röökille.
2. Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: kyl.
3. Oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: Monasti.
4. Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en
5. Oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: todellaki!
6. Oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: joo
7. Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: olen
8. Oletko koskaan karannut kotoa: kerran kun olin kuusi.
9. Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: joo.

10 OLETKO

1. Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: Kyllä.
2. Oletko iloinen: no joo..
3. Puhutko kenenkään kanssa as we speak: en.
4. Oletko tylsistynyt: vähäse
5. Oletko saksalainen: joo, toki.
6. Oletko venäläinen: digi gazoo! (se on villi kili venäjäks, mutten tiedä kirjotetaaks se noin..)
7. Oletko koulussa: kyl. tai siis en nyt, mut siis yleisesti.
8. Oletko kynttilöiden polttaja: en oikeestaan.
9. Oletko idiootti: joo.
10. Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: en sillai miten tässä tarkotetaan.

Käytätkö kesällä sukkia? - juu.
Tykkäätkö raparperista ilman sokeria? - en.
Pelkäätkö ukkosta? - e
Osaatko viheltää nuotista? - en. osaan kattoo et meneeks se korkeelle vai matalalle, mut en oikeesti.
Onko sinulla ollut keinuhevonen? - ei. oon aina tahtonu.
Oletko poiminut kukkakimpun? - joskus joo
Kumpi on parempi elementti, vesi vai tuli? - tuli on ehkä mun juttu, mut vesi on kanssa kiva.
Oletko ollut mato-ongella? - joo, mut se on tylsää.
Oletko sairastanut mansikkakuumetta? - ööö? whata?
Halailetko mielelläsi? - tok
Syötkö ravintolaruoissa usein koristeena olevan persiljan? - syön sen aina!
Oletko käynyt huussissa? - Joo
Suututko, jos sinut keskeytetään puhuessasi? -keskeyttäminen on ärsyttävää ja se vituttaa
Kutiatko jalkapohjasta? - ihan tarpeeks.
Oletko juonut punaviiniä? - olen. hyi.
Osaatko puhua espanjaa? - que? ton verran. :D
Kuinka monta tulitikkua joudut raapimaan, että saat nuotion syttymään? - riippuu säästä. voi mennä hyvinki rasiallinen, mut eiköhän viis oo aika semmonen ka.
Omistatko tuulikellon? - en. :D meillon siltiksessä semmonen.. se on kyllä sisällä.
Oletko partiolainen? - olin vielä viime vuoteen asti.
Oletko ratsastanut aasilla? - en, tahtoisin, mut oon ratsastanu muulilla.
Oletko ollut lentokoneessa? - joo.
Mitä et voisi koskaan tehdä? - emmä tiiä.. olla joku ääliö tsigu, jolla ei oo omia ajatuksia.
Missä ulkomailla olet käynyt? - tanska, ruotsi, viro, italia, britannia, kreikka
Näetkö painajaisia? - aika harvoin.
Käytätkö huppareita? - joskus
Omistatko uninallen? - mullon unikirahvi
Onko sinut helppo puhua ympäri? - riippuu asiasta.
Oletko hyvä puhumaan ympäri? - riippuu ihmisestä.
Suklaa vai salmiakki? - Suklaa. <3
Osaatko sukeltaa? - aika huonosti.
Kirjoitatko kirjeitä? - liian harvoin.
Oletko nähnyt norsun livenä? - oon.
Pidätkö kauhuleffoista? - huuuiiii.. en.
Kuunteletko rockia? - ju.
Omistatko suurennuslasin? - en.. semmonen olis kyllä kive.
Oletko laittanut johonkin suolaa sokerin sijasta? - ömm.. ei tuu nyt ainakaa mieleen
Tuleeko sinulle Suosikki-lehti? - Ei
Onko sinulla ollut tuhkarokko? - ei
Jos taivaan väriä vaihdettaisiin, minkä värinen sen pitäisi olla? - tykkään tosta sinisestä.
Oletko tehnyt taikataikinaa? - joo. sit tein siitä koiran ja se asuu siltiksessä olkkarin kaapin päällä.
Sanotko "terveydeksi", jos joku aivastaa? - en ja mua ahistaa jos joku sanoo niin.. lähinnä siks, että ne sanoo sen ku oon aivastanu kerran tai kahesti ja sit tulee semmonen olo, et elä nyt saatana keskeytä, ku kymmenen on vielä tulematta.
Mitä tekisit, jos paras ystäväsi muuttaisi ulkomaille? - tod näk vinkusin, että senkin gay. sit pakkaisin kamani menisin perässä.
Omistatko puukon? - kyljuu. se on hieno ja kiva ja siinä on mun nimi.
Mikä on hauskin, mutta noloin tilanne, mikä sinulle on tapahtunut? - no onhan sitä tullu mokailtua, mut ei tuu mieleen.
Lakkaatko kynsiäsi? - En.
Värjäätkö hiuksiasi? - Kyl.
Sanotko "anteeksi", jos tallaat jonkun varpaille? - no jotain ohimmenen saatan soria huikata.
Jaksaisitko vastailla toiseen samanlaiseen kysymysläjään nyt samantien? - no tok.

~ HALUAISIN :

Olla: parempi ja fiksumpi ja rikkaampi ja kaikkee semmosta.
Syödä: .
Juoda: solaa. hmm.. nyt taidan juoda solaa.
Saada: seksiä.

~ MISSÄ VIIMEKSI:

Kävin: koilla.
Söin: jätskiä.
Join: solaa.
Tipuin: varmaan hepan selästä joskus, ku viimeks.. putosin hepan selästä. (pulla, toukokuun lopussa 07)
Itkin: himassa.
Nauroin: ulkona.

~ KYSYMYKSIÄ:

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: hmh.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: en.
Oletko löytänyt netistä kavereita: joo.
Keitä: annis nyt ekana tulee mieleen.
Omistatko simssejä: mulla oli.
Pelaatko niitä: se oli hirveen kivaa.. jos olis niin pelasin.
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: AFI - Salt for your wounds
Jos vastasit edeltävään myöntävästi, laita tähän pätkä kappaleen sanoista:

en jaksa, ku en osaa tätä biisiä.

biisijuttuTiistai 30.06.2009 03:02

Laita musiikkiohjelmasi shufflelle ja vastaa kysymyksiin tulevien biisien nimillä.


Missä asut: Rölli - Tässä tulee hirmuinen Rölli
(ömm.. on mulla metsässä näköjään tölli..)

Kuvaile ensirakkauttasi: Valkyrians - Do you really wanna know

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Johnny Watson - Gangster of love

Mikä on haasteesi: Avenue Q - Internet is for porn

Ketkä ovat ystäviäsi: T. Toiviainen&Treble - Mainosten tytöt
(juu ei...)

Kuvaile ulkonäköäsi: Apulanta - Hippo

Mitä teit viime yönä: Apulanta - Mitä vaan

Mikä on elämäsi tavoite: Giant Robot - Real Simple
(no se ei nyt kertonu, et mikä se on...)

Milloin harrastat seksiä: ABBA - Moneymoneymoney
(tarkottaako tää, että sit ku saan seksii, ni mun pitää maksaa siitä.. no kiva hei.)

Miten haluat kuolla: SCB - Älä juo tota juttuu

Mitä sanot vanhemmillesi: Maroon5 ft. Rihanna - If I never see your face again

Missä vietät aikaasi: Pelle Miljoona - tv
(pretty much... :D)

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Rölli - Ruttusen oikosulku
(ah, symbolista. :DDD)

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: Weird Al Yancovic - Which Backstreet boy is gay?
(jaahaa... :DDD)

Mikä on selityksesi kaikelle: Yellowcard - Way away

Mitä ajattelet perjantaisin: Queen - I want it all

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: Billy Joel - Honesty

Mikä on lempivärisi: BIG IF - Triple please

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: UB - Lähettäkää minulle kirjoja

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: SMG - Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Kuvaile parasta ystävääsi: Good Charlotte - Predictable
(juu... ei. :D)

Mitä on sänkysi alla: Phatom Planet - California
(pikkunen sänky saa olla, että kokonainen osavaltio mahtuu alle. :D)

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Yellowcard - Sorry try again

Mihin menet häämatkalle: Nypykät - Vanhoja mummoja
(aika maailman matka.. mitäs siel on, venäjä, norja, usa, kiina, jne.. :D)

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Yellowcard - Get off the couch
(HAHAHAHAHAAHAHAHAHHAHAHAH. :DDDDD)

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Juice - Juankoski Here I come..
(juu... ei. :D)

tyttöjuttu.Maanantai 29.06.2009 22:57

Tämä kysely on tarkoitettu tytöille. Nyt saamme hyvällä omallatunnolla tuoda esille kaikki turhamaisimmat piirteemme ja jakaa vielä ne keskenämme.

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
- riippuu mihin oon menossa. jos oon menossa kouluun, ni vartin, kakskyt min. riippuu tahtooko mun tukka on olla vammanen. jos oon menossa johonki salille tai kauppaan, ni sen verran ku menee vaatteiden pukemiseen ja hiusten ponnarille laittamiseen..

2. Tyttömäisin tapasi?
- en tiiä... no siis riippuu mitä tarkotetaan, joo, meikkaan. joo, laitan hiukseni joskus... emt.

3. Lempihajuvesi?
- en käytä, ku sanon poks.

4. Monetko kengät omistat?
- en ees monia.. ehkä kuus paria

5. Käytkö kirpputoreilla?
- joo, mut löydän harvoin sieltä muutaku vhs:iä.. mut okei, ku oon löytäny, ni <3 kaks nahkatakkia ja parhaan laukun.

6. Ajatko isin ostamalla autolla?
- No äiti sen on ostanu, muttei se oo mikään yyberpappabetalarlaite vaan semmonen normaalien ihmisten auto.

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
- en.

8. Päivittäiset kauneus -rutiinisi?
- no oletetaan, et on vaikka koulupäivä tai vastaava, niin aamulla teen hiuksille jotain ja meikkaan, illalla pesen naaman tai käyn suihkussa.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
- sillon ku tarviin.

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?
- hesari, mut salilla cosmo ja seiska on kaverit. :D

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
- tok.

12. Millainen on vaatekaappisi?
- sotkunen

13. Entä karkkihyllysi?
- ööö?

14. Panostatko sisustukseen?
- näää.. mitä sitä turhia.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?
- voiks olla kikattava poika? :D no siis en oo semmonen vammatsiku, mut nauran kyllä paljon ja kovaan ääneen. oon se hämmennystä aiheuttava kovaääninen tyttö, joskus yks jätkistä. riippuu.

16. Alusvaatemakusi?
- normaalit. ei mitään hirmupitsejä tai stringejä.

17. Onko mätsäys tärkeää?
- no mä en ihan tiiä mitä tää tarkottaa. sitä et sopiiko vaatteet yhteen keskenään? kyllä mä aina vähän katon, mut ei se oo mikään mun elämän tehtävä.

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu?
- ei. :DDD

19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää?
- kyl varmaan, se on hyvä.

20. Millainen on ystäväpiirisi?
- oikein hyvä.

21. Vietättekö tyttöjen iltoja?
- no ei mitään ihihiihihi meikkejä ihihihihi kenkiä ihihihih poikia.. normaalisti jumitetaan ja ollaan että mmm... poikia... mmmm.. seksiä. puhutaan paljon peniksistä.

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
- ei mikään, ku katon buffya, mut viimeks oon kuunnellu agit-propin oppimisen ylistyksen

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?
- kävin talvella solariumissa, mutten siks että ihihihihi tahon olla oranssi, vaan siks että ihihih en taho olla ihottumainen koko talvea (atooppinen ihottuma <3 aurinko/solarium/vastaava), mut kesällä tarttuu jos tarttuu, harvemmin lojun.

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
- oikein hyvin käsitän. se on mahtavaa! <3

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana, lentoemäntänä tai pr-hommissa?
- no just nyt ei.

26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään?
- shampoo.. ja okei, hiuslakka

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
- no itseasiassa yleensä nykyään vähän saatan vaihtaa, mutten näe mitää syytä miksen vois lähteä viihteelle arkivaatteissa.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
- indietukkapoika

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
- tarpeeks.

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
- hahahahhah. :DDDDD en. (mangu, pitäiskö kokeilla joskus? :DDDD)

31. Käytätkö koruja?
- hyvin harvoin.

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
- suklaa on kaveri ja kun on ongelma, niin se on silloinkin kaveri.

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
- Totta kai.

34. Teetkö heräteostoksia?
- joskus, mutten mitään ihkutusta

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
- En, mut voisin mennä. :DDD

[Ei aihetta]Maanantai 29.06.2009 04:40

Onko yksinäisyys edes osittain kaverittoman syytä?
- osittain.

Mitä on onni? Miten määrittelet sen?
- joskus se on sitä, kun saa vaan olla, eikä tarvitse miettiä mitään ja joskus se on sitä kun on hyvät tyypit ympärillä ja on mukavaa. mutta ehkä kokonaisuutena ihmisä ympärillä ja yksinäisyyttä oikeassa suhteessa.

Mitä olisi maailma ilman rakkautta?
- tyhjää, mutta tavallaan helpompaa.

Kun itselläsi menee huonosti, toivotko, että muillakin menisi?
- no en oikeestaan.

Osaatko iloita kaverisi puolesta?
- tietysti

Kadehditko toisia?
- kyllä

Osaatko lopettaa ajoissa?
- useimmiten.. paitsi sekavuuksien puhumista.

Innostutko helposti?
- joo

Jos suutut, kumpaa teet helpommin: lyöt vai huudat?
- huudan

Oletko koskaan potkaissut/lyönyt reikää seinään tai oveen?
- en kai

Onko sinulla salaisuus, jota ei tiedä kukaan muu kuin sinä itse?
- joo

Oletko käyttänyt jotain ihmistä hyväksesi?
- kinda

Oletko luntannut kokeessa? Miten?
- pari kertaa ruotsin sanakokeissa ja kerran psykan kokeessa. :D

Voisitko tappaa ihmistä?
- en usko

Jos ystäväsi olisi halvaantunut päästä alaspäin ja tahtoisi tappaa itsensä (koska hänen elämänsä, kuin myös loppuelämä olisi pelkkää tuskaa), voisitko auttaa häntä itsemurhan toteuttamisessa?
- jaa-a. enpä tiiä. ehkä.

Luokkakaveristasi tulisi parin vuoden kuluttua suuri julkkis. Tekeytyisitkö jälleen hänen seuraansa vain hänen menestymisensä vuoksi?
- emmä usko

Osaisitko enää nauttia elämästä, jos koko perheesi kuolisi vakavassa tulipalossa?
- menishän siinä hetki, mutta myöhemmin.

Oletko koskaan herännyt aamulla, mennyt peilin eteen ja todennut: "Olen kaunis"?
- juu just nyt en.

Voisitko kuvitella yllämainittua tekoa aamurutiineihisi?
- :DDD hahahahaha en

Voisitko kulkea vuorokauden ajan paperipussi päässä julkisilla paikoilla, jos sinulle maksettaisiin 100e?
- tottakai

...Entä mustassa kaavussa?
- miksen. :D

Miksi useimmat heittävät suolakurkut juustohampurilaisen välistä pois?
- emt. essi heittää siks ku se pelkää niitä. mut mä en jaksa.

Onko rasvattomalla- ja kevytmaidolla makueroa?
- on, kevyt maito on ällöttävää paksua rasvalitkua. tässon vähä sama ku kevyt ja normikolassa. normikola on kamlaa sokerisiirappipaskaa ja kevyt kola ei oo.

Oletko koskaan liikkunut pyjama päällä ulkona?
- juu

Osaatko nauraa itsellesi?
- totta kai

Näet opettajasi bussissa. Menetkö juttelemaan hänelle?
- tervehdin, mut en nyt sentään huastele

Kuuluuko vanhuksia kunnioittaa?
- niitä jotka on kunnioitettavia. ei niitä ärsyttäviä "olen parempi ihminen kuin sinä, koska olen vanhempi ja kokenut elämässäni enemmän ja siksi saan tehdä mitä lystään" -hirvityksiä.

Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään?
- jos ne koko ajan tuo sitä esille, niin hermo menee

Oletko huono häviäjä?
- riippuu mistä häviöstä puhutaan, mutta harvemmin.

Oletko koskaan keksinyt tekosyitä, ettei sinun ole tarvinnut osallistua raskaaseen liikuntatuntiin, kuten cooperiin tms.?
- tietysti. :D

Oletko koskaan ollut niin onnellinen, että olet kirjaimellisesti huutanut sen koko maailmalle?
- jaa-a. en varmaan

Entä niin vihainen, että olet repinyt taulutkin alas seiniltä?
- kyl mä luulen et joskus teiniangsteissa

Oletko mielestäsi positiivinen ihminen?
- no vähän välillä, mut useemmin oon aika pessimisti ja jos en pessimisti ni ainaki realisti.

Kerro viimeiset kuulumisesi!
- vähä leimii, iha jees.

Koska olet viimeksi tanssinut ja missä?
- Hannan häissä vähän tanssahtelin ku jännää musiikkia. :D hämmensin ihmisiä ja sitten menin koille.

Milloin itkit viimeksi?
- ehkä jos viikko sitten, reilu. emt.

Oletko sosiaalinen?
- joskus.. no joo, oon.

Oletko ilkeä?
- pyrin siihen aina toisinaan.. ja oon mä.

Onko sinusta liikkunut huhuja, jotka harmittavat?
- no ei hirveesti.

Jos sinua pyydettäisiin mukaan Tanssii tähtien kanssa - ohjelmaan, lähtisitkö mukaan?
- totta kai. :D

Pidätkö sormuksia?
- en

Oletko hiljainen nörtti vai kaikkien rakastama hymytyttö? Valitse toinen!
- voiks olla kaikkien rakastama hymynörtti? :D

Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi, mikä se olisi?
- en mä enää mitään jaksais toivoa. en tiiä.

Tykkäätkö leipoa?
- en oo oikein leipoja, mut syön kyllä jos joku leipoo.

Mitä olet viimeksi leiponut?
- mokkapaloi projektijuttuun.. tai sillonki vaan ajoin autoo ja vähän sekotin.

Mihin matkustit viimeksi?
- siltikseen ja kotiin

Kuka pisti dominot pakastimeen?
- Ingman

Oletko koskaan syönyt mustaa makkaraa?
- en sitä tamperejuttua. hyihyi

Mikä oli viimeisin biisi, jonka kuulit? Mitä pidit?
- Buffyn tunnari, hyvä fiilishän siitä tulee.

Pidätkö valokuvaamisesta?
- no joo.

Tiedätkö ketään komeaa futaria?
- en, mut komeita kiekkoilijoita voin luetella.

Katsotko lomillakin kelloa ainakin kolme kertaa päivässä?
- kyllä.

Mansikat, vadelmat vai mustikat?
- mansikat

Kun aurinko porottaa täydeltä terältä ja lämpömittari näyttää melkein 30 astetta, mitä teet?
- avaan kaikki ikkunat ja jatkan dataamista. tai lähen tyttöjen kanssa puistoilee ja sit kaikki kuorossa valittaa, ku on kuuma.

Mistä hankit musiikkisi?
- hyvän musan ostan kaupasta, loput waretan

Syötkö kesällä samanlailla kuin talvella?
- joo.

Missä vaiheessa heitit talviturkkisi viime kesänä?
- en lainkaan

Missä olet 10 vuoden päästä?
- emt. oon valmistunu luultavasti jostain koulusta ja teen jotain. meen ehkä naimisiin pekkarinteen kanssa. JOO! se on hyvä suunnitelma.

Osaatko tehdä ilman ohjeita esim. keksejä?
- nej

Oletko pakkomielteinen?
- vähän joskus semisti

Jos olisit toinen henkilö, olisitko itsesi kanssa kaveri?
- jaa-a. emt. ehkä.

Mitä joit viimeeksi?
- hmmm... jaa-a... tätä pitää miettiä.. solaa.

Onko kukkarosi tyhjä, täynnä kuitteja ja rahaa, täynnä pelkkiä kuitteja tai rahaa, vai jotain muuta?
- rahaa, parit kuitit, korttei...