IRC-Galleria

vaikea_ihminen

vaikea_ihminen

On saanut maailman ihanimman lapsen <3
-Kirjaudu sisään koneellesi, odota sekunti, sitten ota pelästynyt ilme naamallesi ja huuda "Voi helvetti! Ne löysivät minut!" ja sekoa.

-Naura hallitsemattomasti noin 3 minuuttia & sitten yht'äkkiä lopeta ja katso epäilevänä kaikkia, jotka tuijottavat sinua.

-Kun tietokoneesi on kiinni, valita viereiselle henkilölle ettet saa tätä hiton vehjettä toimimaan. Kun hän on laittanut sen päälle, odota 5 minuuttia, laita se uudestaan kiinni, ja toista prosessi uudelleen puolen tunnin ajan.

-Kirjoita kiihkeästi, usein pysähtyen tuijottamaan viereistä henkilöä vihaisesti.

-Ennen kuin ketään muita tulee huoneeseen, liitä jokainen tietokone eri monitoriin kuin se alunperin oli liitetty.

-Työskentele normaalisti hetki. Yht'äkkiä ala tuijottamaan monitoria pelokkaan hämmästyneenä ja ryömi pöydän alle piiloon.

-Kysy viereiseltä henkilöltä, josko hän tietäisi keinon murtautua Pentagonin huippusalaisiin tiedostoihin.

-Tuo moottorisaha, Mutta älä käytä sitä. Jos joku kysyy miksi sinulla on moottorisaha mukanasi, sano "Kaiken varalta..."salaperäisesti.

-Kirjoita normaalisti hetki. Yht'äkkiä ala valittamaan kaikesta paskasta mitä elämässäsi on. Jatka tätä muutama minuutti. Sitten lopeta yht'äkkiä ja jatka kirjoittamista.

-Aina kun painat Enteriä ja prosessointiaikaa on jäljellä, rukoile "pleasepleasepleaseplease," ja huuda "YES!" kun se lopettaa.

-Printtaa koko Shakespearen elämäntyö, sitten kun tulostus on valmis, sano että halusit vain yhden rivin.

-Tuijota monitoria, narskuta hampaitasi, lopeta, katso vierustoveriasi, narskuta hampaitasi. Toista äskeinen.

-Naura hysteerisesti, huuda "Te kaikki palatte helvetin tulessa!!!" ja jatka työskentelyäsi.

-Yritä syödä tietokoneesi hiiri.

-Kun suoritat laskutoimintoja, ota esiin helmitaulu ja sano että joskus vanhat tavat ovat parempia.

-Pelaa Miinaharavaa tuntikausia työpaikkasi tehokkaimmalla koneella.

-Pidä kovaa ääntä naputtelemalla samaa näppiksesi näppäintä uudestaan ja uudestaan, kunnes huomaat vierustoverisi noteeranneen tekemisesi. Sitten katsele kiinnostuneena naapurisi näppistä. Naputa hänen Delete-näppäintään useita kertoja. Kysy samalla:"Toimiiko SINUN Delete-näppäimesi?" Puistele päätäsi ja palaa hakkaamaan omaa näppistäsi.

-Tuijota vierustoveriasi, näytä äimistyneeltä, purskahda nauramaan, sano kovaan ääneen "Sinä teit mitä?". Jatka nauramista, ota tavarasi ja poistu ulvoen naurusta.

-Osoita monitoria. Mutise jotain järjetöntä. Paina Enteriä, sitten puikahda piiloon pöydän alle huutaen samalla "Suojaaaaan!" Kurkista pöydän alta, istahda takaisin koneesi ääreen ja sano "Kas, tällä kertaa se toimi," ja jatka rauhallisesti töitäsi.

-Metsästä näkymättömiä ötököitä ja yritä liiskata niitä.

-Ota kynä. Ala kirjoittamaan monitorin ruutuun. Valita, ettei kynä toimi.

-Saavu työpaikallesi kukkia hiuksissasi. Hymyile valloittavasti. Kirjoita hetki, sano "Olet sellainen höpönassu!!", ja suutele monitoria. Toista tämä useita kertoja. Kun ekstaasisi kasvaa, halaa näppistäsi. Lopulta, halaa vierustoveriasi ja poistu.

-Juokse työpaikallesi ja huuda "Maailmanloppu tulee!!!!!", sitten rauhallisesti istahdat paikoillesi ja alat töihin.

Kyvykkyys testi, ihtellä tuli VOOO :)Keskiviikko 30.04.2008 00:14

Kyvykkyystesti

KYVYKKYYSTESTI - tai piirteitä persoonallisuudesta

Tällä testillä voit nopeasti testata, minkälaiset kyvyt sinulla on toiminnassasi. Ota pala paperia ja merkitse vastauksesi (o/v). Vertaa sitten omaa riviäsi allaoleviin lyhyisiin luonneanalyyseihin, niin saat tietää, minkälainen luonne olet.

TÄMÄ VIE VAIN PARI MINUUTTIA!

1. Pane kädet ristiin (perinteinen rukous).
Kumpi peukalo tulee päälle, oikea vai vasen? Merkitse vastauksesi paperiin.

2. Sulje kumpikin silmä vuorotellen.
Kummalla silmällä näet paremmin, oikealla vai vasemmalla? Merkitse vastauksesi paperiin.

3. Pane kädet puuskaan rinnan päälle.
Kumpi käsivarsi jää päälle, ikäänkuin liikkumavapaaksi, oikea vai vasen? Merkitse vastauksesi paperiin.

4. Anna aplodit. Kumpi kädenselkä jää päälle, oikea vai vasen? Merkitse vastauksesi paperiin.

Nyt sinulla on neljän merkin rivi. Vertaa merkkiriviäsi alla oleviin luonnehdintoihin.




OOOO = konservatiivinen, taantumuksellinen, ei halua kuulla mistään 70-luvun jälkeen keksitystä nykyajan hömpötyksestä

OOOV = harkitseva ja pohtiva, ei halua loukata ketään eikä edes aiheuttaa pahaa mieltä

OOVO = rohkea, päättäväinen, hyvä seuraihminen, esiintymishaluinen (rasittavuuteen asti)

OOVV = muuten vahva tyyppi, mutta jahkailee päätöksiä tolkuttoman kauan tai ei saa päätöstä ollenkaan tehtyä

OVOO = analyyttinen tilanteiden pohdiskelija hiukan etäinen ja viileä, erittäin luotettava

OVOV = tuuliviiri, joka innostuu milloin mistäkin, hetkeksi

OVVO = suhtautuu kaikkeen kepeästi, lempilause on "kyllä se siitä"

OVVV = haluaa tehdä kaiken itse, työssään vaativa ratkaisee vaikeita ongelmia

VOOO = sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin, vuorovaikutus vahvin puoli, miellyttävä

VOOV = vaatii muilta huomiota, tehokas, silloin kun todella tarttuu toimeen

VVOO = suunnattoman ystävällinen ja ymmärtäväinen, ei saa ihmisiä tekemään parastaan

VVOV = luottavainen ja muiden ohjailtavissa, kertakaikkiaan liian kiltti

VVVO = energinen (joskus ylienerginen), tekee liian nopeita päätöksiä ja tarvitsee jarruttajaa

VVVV = innovatiivinen, taiteellinen, sortuu joskus taivaanrannan maalailuun

VOVO = sympaattinen, vahva luonne, määrätietoinen ja pitkäjännitteinen

VOVV = oma mielipide tärkein, ei käännytettävissä, suorastaan jääräpäinen

MIESPÖRSSI x)Keskiviikko 30.04.2008 00:08

Keltainen pörssi on saanut kilpailijan, tuotteet hieman eri laatua mutta käytettyjä nämäkin.

MIESPÖRSSI ON NYT AVATTU!

Tämän päivän vaihtotarjouksina mm. seuraavia malleja:

AHTI 1945
Siisti, vähänajettu, taloudellinen. Myydään käteisellä tai vaihdetaan nuorempaan. Talvitossut ym. lisävarusteita.

ALPO 1920
Hyväkuntoinen veteraani rauhalliseen ajoon. Juuri entisöity. Sopii harrastelijalle. Uudet lasit.

ASKO 1956
Myydään tarpeettomana tai vaihdetaan koiraan tms. käypään tavaraan. Äänenvaimentajassa pikkuvikoja.

BERTIL 1949
Kohtalaisen siisti. Vaihdetaan mielellään uudempaan ja pienempiruokaiseen. Ensimmäinen omistaja. Edullisesti.

CHRISTER 1964
Paljon ajettu, mutta hyvin pidetty. Diplomaattikäytossä. Hyvät puristukset. Juuri maalattu. Teknisesti hyvä.

IIRO 1959
Lämmin, pieniruokainen. Halvalla, perässä pientä laittamista. Radio tulee mukana.

JAAKKO 1958
Hyvin pidetty. Alkuperäinen kunto. Otettu käyttöön vasta 1988 lokakuussa.

KEIJO 1941
Halpa. Pieni nivelvika. Yksityiskäyttöinen. Uudella peitolla. Savuttaa vähän.

LASSE 1984
Tässä tosi tilaisuus. Urheilullinen, tosi hieno, täysin ajamaton yksilö. Lukkoperä.

MATTI 1951
Taloudellinen, loistokunto. Hyvin pidetty, ei kolhuja. Kiihtyy hyvin.

IGOR 1955
Hyvin säilynyt. Ei vingu, 6 kk takuu. Alkuperäinen kunto. Pientä vuotoa. Tuotu maahan 1992.

PENTTI 1957
Lämmin, siisti, pieniruokainen. Perä vähän roikkuu, muuten hyvä.

MIKIS 1967
Tiukka perä, hyvät puristukset.Suhteellisen siisti. Vaihdossa käy vanhempikin. Tuotu Ruotsista 1979.

TONY 1969
Tosi sportti. Ainut Suomessa. Musta. Juuri testattu ärhäkkä, makeet äänet. Teknisesti hyvä - kovaan ajoon. Tämä yksilö pidemmällä kardaanilla.
Tässä lista lauseista, joita ihannevaimo sanoo miehelleen.

a. Sinä olet niin seksikäs krapulassa.
b. Loistopieru! Päästäpä toinen!
c. Mieluummin katson sinun kanssa jalkapalloa ja juon olutta, kuin menen shoppailemaan.
d. Eiköhän tilata Jallu!
e. Mennään kuule ostoskeskukseen, niin voit ihailla naisten takapuolia.
f. Kulta - uuden naapurin tytär ottaa taas aurinkoa, tule katsomaan.
g. Tee minulle palvelus - unohda se typerä ystävänpäiväkortti ja osta itsellesi pari golfmailaa.
h. Kyllähän minä ymmärrän, hääpäivämme tulee joka vuosi, mene vain poikien kanssa metsästämään, se vähentää stressiä.
i. En kyllä suostu suuseksiin ellet laske koko lastia kurkkuuni.
j. Vai haluaisit harrastaa seksiä minun ja minun seksikkään kaverini kanssa, kyllä se sopii.
k. Kyllä minä maksan.
l. En minä tarvitse uusia vaatteita, minulla on niitä vaikka kuinka paljon ennestään.
m. Vaihdoin juuri meidän autosta pakoputken ja kaikki hihnat sekä öljyt.
n. Ei sinun tarvitse tulla katsomaan minun sukulaisiani, menen yksin.
o. Minä ymmärrän! Ei tarvitse selittää.
p. Minä osaan.
q. Olitpa myöhään ulkona kavereiden kanssa... Hyvä, että sinulla on hauskaa tekemistä.
r. Kyllä naisenpaikka on kotona, sano sinä ukko mitä haluat.
s. Katso mitä toin kaupasta..uusin Sarah Youngin Pornovideo!
t. Juo vaan... Avaanko sinulle kaljapullon vai teenkö kossusta siivun?
VAAKA

Olet hauras lyyrikko ja sinun on vaikea pitää jalat maassa.
Jos olet mies, sinulla on hyvin voimakkaita homoseksuaalisia taipumuksia.
Onnistut työ- ja raha-asioissa mainiosti.
Vaaka-naiset onnistuvat parhaiten prostituutiossa hyvän vaaka-asentonsa vuoksi.
Vaa'at kuolevat äkillisiin sukupuolitauteihin.
Vaaka on ainoa joka jaksaa katsella omaa persettään peilistä vaikka kuinka kauan.
Vaaoilla on valitettavan usein varsin hyvät perseet.
Naispuolinen Vaaka ei ole sisäistänyt, että persettä ei ole suunniteltu vain katsottavaksi.
Tästä johtuen Vaa'at eivät ole irtosuhteissa halutuintariistaa.

Onnenkapine: Peili
Onnennumero: Vain 299,-
Onnenväri: Kevään muotiväri
Motto: "Tää on aivan ihana! Voiko teillä maksaa Visalla?"
Auto: Volvo S80

Tässä hieman dieettiohjeita x)Keskiviikko 30.04.2008 00:02

1. Jos syöt jotakin, eikä kukaan näe, siinä ei ole kaloreita.

2. Jos juot kevytlimsan ja syöt suklaapatukan, kevytlimsa mitätöi suklaapatukan kalorit.

3. Jos syöt toisen henkilön kanssa, etkä syö enempää kuin hän, kaloreita ei lasketa.

4. Lääkkeeksi syödyn ruoan kaloreita ei milloinkaan lasketa, esimerkkinä kaakao ja juustokakku.

5. Jos lihotat ihmiset ympäriltäsi, näytät itse hoikemmalta.

6. Elokuviin liittyvät ruuat, kuten popcorn ja perunalastut, eivät lihota, koska ne ovat osa elokuvaelämystä, eivätkä ravintoa.

7. Keksin, munkin tms. puolikkaissa ei ole kaloreita. Puolittaminen saa kalorit valumaan ulos.

8. Jos valmistat ruokaa, ei välineistä nuolluissa aineissa ole kaloreita.

9. Samanvärisissä ruoissa on sama määrä kaloreita, esimerkiksi pinaatti ja päärynäjäätelö, herkkusienet ja vaniljajäätelö. HUOMAA: Suklaa on universaali väri ja siksi sopii yhteen minkä tahansa muun värin kanssa.

10. Kylmissä ruoissa ei ole kaloreita, koska kalorit ovat lämmön yksiköitä (esim. pakastetut piiraat, jäätelö, hyvin temperoidut juomat, erityisesti jääpalalliset). Ulko-olosuhteissa alle 15 C-asteen lämpötilassa mikä tahansa nautittava lasketaan kylmäksi, esim. hiillostettu makkara, vohveli kerma-hillolla.

Lähetä tämä jokaiselle tuntemallesi naiselle, ja laihdut heti muutaman kilon. Luoja sinua varjelkoon, mikäli katkaiset ketjun!

Aikuistumisen merkkejä :D hmm..Keskiviikko 30.04.2008 00:01

Aikuistumisen merkkejä

1. Huonekasvisi ovat elossa. Et myöskään polttele niiden lehtiä.

2. Seksi 60 cm leveässä sängyssä ei tule kysymykseenkään.

3. Jääkaapissasi on enemmän ruokaa kuin olutta.

4. 06.00 on heräämisaikasi, ei nukkumaanmenoaikasi.

5. Kuulet lempikappaleesi hississä tai kaupassa.

6. Kannat mukanasi sateenvarjoa, ja seuraat säätiedotuksia.

7. Ystäväsi menevät naimisiin ja eroavat kimpassaolon ja bänksien sijasta.

8. Sinulla on lomaa 30 päivää entisen 3 kk sijaan.

9. "Pukeutuminen" ei enää tarkoita farkkuja ja villapaitaa.

10. Soitat poliisille naapurin penskoista jotka soittavat musiikkia liian kovaa.

11. Vanhemmat sukulaisesi kertovat sinulle seksiaiheisia vitsejä.

12. Et enää tiedä mihin aikaan McDonald's menee kiinni.

13. Autosi vakuutusmaksu pienenee samaan aikaan kuin sen osamaksuerä kasvaa.

14. Syötät koirallesi Pedigreetä lihapiirakoiden sijaan.

15. Sohvalla nukkumisesta tulee selkä kipeäksi.

16. Et enää nuku päiväunia puolesta päivästä iltakuuteen.

17. Treffien määritelmä on illallinen ja elokuva sen sijaan että niillä vain aloitellaan.

18. Kananugetit kolmelta aamulla pikemminkin sekoittavat vatsasi kuin rauhoittavat sen.

19. Ostat apteekista Buranaa ja närästyslääkettä kondomien ja raskaustestien sijaan.

20. Viiden euron viinipullo ei enää ole "hyvää kamaa".

21. Syöt aamiaisruokia aamiasaikaan.

22. Toteamus "Nykyään ei enää pysty ryyppäämään niikuin ennen" korvaa kliseesi "En enää koskaan juo noin paljoa"

23. Yli 90% tietokoneen äärestä viettämästäsi ajasta kuluu oikeasti työasioihin.

24. Et enää ota pohjia kotona ennen baariin lähtöä.

25. Luit kaikki ylläolevat etsien kohtaa joka ei pitäisi paikaansa.

TOSIMIEHEN SÄÄNNÖT :DLauantai 19.04.2008 19:25

* Tosimies kusee housuun.
* Tosimies ei sido kengännauhojaan.
* Tosimies kiittää ruuasta.
* Tosimies aloittaa baaritappelun.
* Tosimies tilaa kaljan.
* Tosimies ei koske siideriin.
* Tosimies käy saunassa.
* Tosimies ei ole homo.
* Tosimies oli/on erikoisluokalla.
* Tosimies lyö takaisin.
* Tosimiehellä on pimpinkutittaja.
* Tosimies ei hakkaa naisia.
* Tosimies omistaa Skodan.
* Tosimies harrastaa keilausta.
* Tosimies ei seuraa Idolsia.
* Tosimies ei kampaa kaipaa.
* Tosimies vetää veden raakana ja puuron kylmänä

Rapula :)Lauantai 19.04.2008 19:24

Krapula saa alkunsa liiasta juomisesta. Syy krapulaan on, että pienet kääpiöt, jotka asuvat pullon pohjalla, ryömivät ulos pullosta korvan kautta päähän. Sen jälkeen kääpiöt laittavat oman minijukeboksinsa soittamaan Electric six-gay bar -kappaletta täysillä. Kannattaa myös muistaa, että isoimmissa viinapulloissa asuu ihan oikeat krapulakeijut, jotka käyvät yöllä lapioimassa kissanpaskaa suuhusi ja hakkaamassa vasaralla päätäsi.
Perus 69 kermavaahdolla kahdelle hengelle :D

Aineet
1 muna
1 piirakka tai lörtsy
1 pullo valmista kermavaahtoa
mausteita mieltymysten mukaan

Valmistus

1. Varmista tarvikkeiden tuoreus ja puhtaus. Munat ja piirakka huuhdellaan kädenlämpöisellä vedellä. Jos munat ovat kovin juustoiset tai piirakasta tuntuu voimakas sillin tuoksu, kannattaa pesuun käyttää saippuaa ja juuresharjaa.
2. Vatkaa muna kovaksi.
3. Vaivaa piirakkaa kevyesti, kunnes se avautuu ja kostuu hieman.
4. Koristele muna ja piirakka kermavaahdolla.
5. Aseta herkut tarjolle helposti saataville, lähelle ruokailukumppanin suuta.

Kermavaahdon voi korvata kinuskikastikkeella, jäätelöllä tai hillolla tai lisukkeen voi jättää kokonaan pois.

Aterian kulku

Kuusysin nauttimiseen kannattaa varata aikaa ja rauhallinen paikka, jotta ateriointiin ei tule ikäviä keskeytyksiä. Aperitiiviksi voi nauttia esimerkiksi punaviiniä tai likööriä ja suklaata. Hyvänä ruokahalun herättäjänä toimii myös kuusysin valmistelu yhdessä. Ateria asetellaan tarjolle mahdollisimman helposti nautittavaksi. Ateriointi aloitetaan maistamalla kevyesti tarjolla olevia herkkuja reunoilta. Hitaasti siirrytään kohti annoksen keskustaa. Välillä voi lisätä mausteita. Ruokahalun yltyessä nainen yleensä imaisee munaa reilusti suuhunsa, samalla kun mies upottaa kasvonsa piirakkaan. Rohkeat kulinaristit voivat välillä maistaa rusinaa. Monille rusinan aromi on kuitenkin liian pikantti. Jos kuusysiä nautitaan alkupalana, varsinaiseen pääruokaan siirrytään toisen ruokailijan aloitteesta, molempien suostumuksella. Jos on tarkoitus nauttia kuusysiä mahan täydeltä, jatketaan ruokailua kunnes molemmat osapuolet ovat saaneet kyllikseen.

Keskustelua kuusysiä nauttiessa kannattaa välttää. Samoin liiallinen kiirehtiminen ja munien tai piirakan pureskelu voivat pilata tunnelman. Tarkoitus on nauttia herkut imeskelemällä tai nuolemalla.