IRC-Galleria

vaikea_ihminen

vaikea_ihminen

On saanut maailman ihanimman lapsen <3

Kaija Koo: Viisi vuodenaikaaLauantai 27.09.2008 01:12

Muistan syksyn ensihetken
Kun kesä nukkui hiljaa pois
Sanoit että pienen retken
Ominpäin kai tehdä vois

Kun on niin paljon katseltavaa
On pakko uskaltaa
Ei hyppyä tuntemattomaan
Voi tehdä askel kerrallaan
Ei ollenkaan

Olisitpa täällä kun on syksy
Ja mun mieleni sohjoinen
Se näitä teitäni sulkee
Eikä edes keväällä
Tunnu kääntyvän tämä tuuleni pohjoinen
Vaan se kauttani kulkee

Muistan syksyn ensi hetken
Kun kesä nukkui hiljaa pois
Sanoit että oman retken
Sinä teet ja se aikaa viedä vois

Silloin joutuu lähtemään
Kun ei pysty ollenkaan
Lähtemästä kieltäytymään
Ne on pikku lähtöjä ennen sitä suurempaa

Olisitpa täällä...

Olisitpa täällä kun on kesä
Ja itseltäni katoilen
Ja sitten löydän taas jälleen
Vaikka olet etäällä
Ehkä talvi ja sinä saavutte hiljalleen
Ja minä siirryn vuodenajoissa viidenteen
VAAKA 23.9.-24.10.
Vaa'an ongelma on päättämättömyys. Vaakaihminen heilahtelee puolelta toiselle eikä osaa nopeasti tehdä lopullista päätöstä. Hyvää asiassa on se, ettei tee hätiköityjä päätöksiä. Merkin hyviin puoliin kuuluu myös tyylikkyys ja hienostuneisuus. Vaaka on kävelevä kultaisen käytöksen kirja. Hänen herkin seksuaalinen kohtansa sijaitsee korvien välissä.
Johtavan ilman elementti Vaaka on kunnianhimoinen ja sosiaalinen, mutta kärsimätön ja viileä. Mielenkiintoinen havainto on myös, että eläin- ja ihmishahmojen joukossa Vaaka on ainoa kone. Poliitikon ihannemerkki: puhuu paljon hurmaten kuulijansa sanomatta oikeastaan mitään.
LOMAILE: Itävallassa tai Egyptissä. Muita kohteita Marokko, Argentiina ja Japani.

Tämän merkin edustaja on mukavuudenhaluinen,avarakatseinen,teräväpäinen ja tarkkasilmäinen persoona,jonka tunteet vaihtelevat voimakkaasti.Vaaka on altis vaikutteille ja hän heilahtelee helposti äärimmäisyydestä toiseen.Hän mietiskelee asioita syvällisesti.Hyvän ihmistuntemustaitonsa innoittamana hän sortuu monesti mielistelemään muita ihmisiä.
Parisuhteessa vaaka osoittaa tunteitaan pienillä huomaavaisuuksilla ja odottaa myös saavansa niitä sinulta.Kumppaniltaan hän kaipaa jatkuvaa tukea ja kannustusta.Vaaka on valloituksenhaluinen ja harrastaakin mieluusti flirttailua ja kodin ulkopuolisia suhteita.Vaaka tuskin soveltuu sinulle,ellet sitten halua olla yksi muiden joukossa.

Seksi:
Seksuaalisesti Vaaka on viileä tyyppi, joka kyllä osaa saada toisen ihastumaan itseensä lumoavalla flirtillään, mutta ei vahingossakaan päästä ohjia käsistään ennen kuin on varma vastapuolen sopivuudesta omaan elämäänsä tai sen hetkiseen tilanteeseensa. Mielipide kumppanin sopivuudesta tulee vaihtelemaan kylmän ja kuuman välillä monta kertaa ennen ratkaisevan askeleen ottamista ja tietysti vielä sen jälkeenkin. Eroottisesti Vaaka pystyy bluffaamaan kumppaniaan jonkun aikaa, mutta sitten kun mitta alkaa täyttymään kääntyy kelkka kerrasta päinvastaiseen suuntaan ja saman peiton alle ei ole enää mitään asiaa. Rakastunut ja valinnastaan varma Vaaka täyttää kumppaninsa hurjimmatkin odotukset ja johdattaa tämän sellaiseen nautintojen keitaaseen, jonne toinen on varmasti valmis jäämään loppuiäkseen.
Voiko ottaa kymmenen pois kymmenestä ja silti on kymmenen jäljellä?
- Voi, kun sormet otetaan hansikkaista.

- Kuinka monta lasta on miehellä, jolla on kuusi tytärtä ja jokaisella yksi veli?
- Seitsemän lasta.

- Kuinka voi helpoimmin jakaa kaksikymmentä mansikkaa kolmelle veljekselle?
- Tekemällä hilloa.

- Kuvittele, että maapallon ympäri rakennettaisiin kivimuuri, jonka paksuus olisi 1,5 m ja korkeus 5 m. Oletetaan että maa on aivan sileä pallo, jonka ympärysmitta on 40 000 km. Muuri rakennettaisiin kivestä, jonka paino olisi 3000 kg/kuutiometri. Kuinka paljon kyseessä oleva muuri lisäisi maapallon painoa?
- Ei yhtään. Ajattele, mistä sen muurin kivet olisi otettu.

Matematiikkaa:
- Pyöräilijä ajaa 30km/h ja autoilija 137 km/h. He lähtevät molemmat kello 12:00 ja ovat perillä kello 16:00. Kuinka se on mahdollista?
- Heillä on eri määränpää.

- Mitä tulee, kun kahdesta otetaan pois yksi?
- Isä, äiti ja lapsi.

- Mitä yhteistä on vedellä ja matematiikalla?
- Kumpikaan ei mene päähän.

- Miten voidaan jakaa viisi kananmunaa kuudelle lapselle?
- Tehdään munakasta.

- Mitä on neljä kertaa kuus?
- Kerran viikossa.

- Mitä saadaan, jos lasketaan yhteen kaksi kissaa ja kolme koiraa?
- Tappelu.

- Montako puuta on yhteensä, kun toisella puolella tietä on kuusi ja toisella viisi koivua?
- Kuusi puuta.

- Nelikulmaisessa mökissä on neljä lasta, yksi joka nurkassa. Jokaisella lapsella on edessään kolme lasta. Montako lasta on mökissä?
- Neljä.

Matikka arvotuksia osa 1 :DTiistai 02.09.2008 04:22

- Kolme muurahaista kulki peräkkäin. Ensimmäinen sanoi: "Takanani kulkee kaksi muurahaista". Keskimmäinen sanoi: "Edessäni on yksi muurahainen ja takanani yksi". Viimeinen sanoi: "Takanani on kolme muurahaista". Miten se on mahdollista?
- Viimeinen valehteli.

- Hissiin saa ottaa 340 kiloa lastia. Hissiin tuli kaksi miestä. Toinen painoi 72 kg ja toinen 89 kg. Mitä hissipoika painoi?
- Nappia.

- Huoneessa palaa seitsemän kynttilää. Niistä kaksi puhalletaan sammuksiin. Montako jää jäljelle?
- Kaksi, koska muut palavat loppuun.

- Jos hiekkakuoppa on 2 m syvä, 2 m leveä ja 2 m pitkä, niin montako kuutiota siinä on hiekkaa yhteensä?
- Ei yhtään. Sehän oli kuoppa.

- Jos kolmelta mieheltä menee talon purkamiseen viisi päivää, montako päivää menee kuudelta mieheltä sen talon purkamiseen?
- Ei yhtään päivää. Ne kolme miestähän purkivat sen jo talon.

- Jos perheessä on kymmenen tyttöä ja jokaisella tytöllä on yksi veli, montako lasta perheessä on yhteensä?
- Yksitoista, koska kaikilla tytöillä on vain yksi ja sama veli.

- Jos tusinaan mahtuu 12 eurosn kolikkoa, montako 50 sentin kolikkoa mahtuu tusinaan?
- 12 kappaletta.

- Kuinka kolmetoista voi kirjoittaa neljällä ykkösellä?
- 11 + 1 + 1 = 13

- Kuinka monta kertaa voi ottaa kaksi pois kahdestatoista?
- Kerran. Sittenhän jäljellä on enää kymmenen.

- Rouva Pönttönen oli matkalla Hölmölään. Häntä vastaan tuli 9 rouvaa, jokaisella 9 säkkiä ja jokaisessa säkissä oli 9 kissaa. Montako säkkiä, kissaa ja ihmistä oli matkalla Hölmölään?
- Yksi, rouva Pönttönen.

Cascada: Could it be youTiistai 02.09.2008 03:21

Close my eyes
I try to hide
I'm listening to my voice inside
What's on to tell me right or wrong
I need to know where I belong
For all the days I ran away
I never dare to ask me who could I be
Who can bring back the
love that's inside me

Could it be you
Or do I lose my way
I'm here but colorblind
Could It be you
Or do I break away
So leave the past behind
I only wanna feel the
sunlight stop the fight and
see it in your eyes
Wish I just knew what I should do
Could it be you
Somebody tell me if it's true
I don't have a clue
Could it be you

Too many things said and done
Sure if you could be the one
To dry the tears I left behind
To chase these demons off my mind

I see your face
Touch your skin
Is this a fight
We both can't win
Sometimes the truth is miles apart
But it's hard to break your heart

Could it be you
Or do I lose my way
I'm here but colorblind
Could It be you
Or do I break away
So leave the past behind
I only wanna feel the
sunlight stop the fight and
see it in your eyes
Wish I just knew what I should do
Could it be you
Somebody tell me if it's true
I don't have a clue
Could it be you

Baby I don't wanna waste your love
Though it's hard to just walk on
Well will this hurt be neverending
Where do I belong

Could it be you
Or do I lose my way
I'm here but colorblind
Could it be you
Or do I break away
Just to leave the past behind
I only wanna feel the
sunlight stop the fight and
see it in your eyes
Wish I just knew what I should do
Could it be you
Somebody tell me if it's true
I don't have a clue
Could it be you

Maybe it is me
Used to plan to see that it's you
For everything I am
everything I need lies in you

kisu juttujaPerjantai 29.08.2008 19:41

Kisu sai vihdoin viimein nimen :D nyt se on sitte ristitty Hessuksi :) käytiinpä tuossa äsken eka kertaa ulkona pikku vaavin kanssa, valjaissa kylläki.. kyl oli pikkasen innoissaan, ei millään ois malttanu tulla takasi sisälle :) nyt se riehuu ihan pöhölönä, kiipeilee verhoihin sun muuta x) raikas ilma teki tehtävänsä :)

The 69 eyes: Star of fateTorstai 28.08.2008 18:35

As I seal your lips
With a good-night's kiss, my love
I feel that I'd miss
That longing deep inside my heart
But I have to go
Before the morning grows too old now
The second star from the right
Is the one I use as my guiding light

Tonight I cast my spell
And I wish upon a star
Star of fate keeps me moving along
Follow that dream of my heart

As I seal your lips
With a good-bye kiss, my love
It's been hit and miss
Hurting deep inside my heart
But I have to go
Before we grow too old now
That second start from the right
Is the one always shining there by my side

Every night I cast my spell
And I wish upon a star
Star of fate keeps me moving along
Follow that dream of my heart

Maj Karma: KevytmelankoliaTorstai 28.08.2008 18:32

Mä pyysin tuhoa kaikki jäljet minusta
Kulta,tuhoa kaikki jäljet
Mä sanoin suoraan ilman korulauseita

Mä en kestä, mun täytyy mennä
Mä en tunne täältä ketään
Alas meen,viiniä vetää

Melankolia meidät saa

Sä et voinut ottaa yhteyttä
kun sä et ollut siellä mihin olit luvannut mennä
Sano kaikki mikä jäi sanomatta

Voimme taas rakastaa sinua - kevytmelankolia

Mä en tunne täältä ketään
Alas meen morfiinia vetää
Paniikki,se on täällä taas

On mukavaa olla nainen :)Keskiviikko 13.08.2008 00:44

Voit säikytellä miespuolisia työkavereita selittämällä poissaolot mystisillä gynegologisilla ongelmilla.

Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä. Kun mies ostaa puhallettavan nuken, se on säälittävää.

Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa. Miehet näyttävät idiooteilta sinun vaatteissasi.

Voit olla bändäri. Miespuoliset bändärit ovat häiriintyneitä kyttääjiä.

Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai tietokonepelihahmoa.

Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.

Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.

Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.

Jos harrastat seksiä jonkun kanssa etkä soita hänelle seuraavana päivänä, et ole paholainen.

Kondomin käytöllä ei ole merkittävää vaikutusta siihen miten paljon nautit seksistä.

Jos et tienaa tarpeeksi rahaa, voit aina syyttää palkkauksen lasikattoa.

Mitään elintärkeää ei voi katkaista yhdellä siistillä liikkeellä.

Sinun ei tarvitse piereskellä huvittaaksesi itseäsi.

Jos petät puolisoasi, ihmiset olettavat sen tapahtuneen koska sinua oli laiminlyöty tunnetasolla.

Sinun ei koskaan tarvitse miettiä oliko kumppanin orgasmi oikea.

Jos unohdat ajella ihokarvasi, kukaan ei huomaa.

Voit onnitella joukkuekaveriasi ilman että koskettelet hänen takamustaan.

Jos sinulla on finni, osaat peittää sen.

Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.

Osaat pukeutua hyvin ihan itse.

Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirviö ainakin kerran kuussa.

Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että samalla kuvittelet heidät alasti.

Ystäväsi eivät pidä sinua outona jos kysyt onko sinulla pinaattia hampaiden välissä.

On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki ongelmat.

Täydellistä :DPerjantai 01.08.2008 14:55

Eräänä kauniina päivänä täydellinen mies ja täydellinen nainen tapasivat. Täydellisen seurusteluajan jälkeen he viettivät täydelliset häät. Luonnollisesti heidän avioliittonsakin sujui täydellisesti.

Eräänä lumimyrskyisenä jouluaattona tämä täydellinen aviopari oli ajamassa heidän täydellisellä autollaan pitkin mutkaista mökkitietä. Yht'äkkiä he huomasivat hätääntyneen hahmon tienpenkalla. Ollen niin täydellinen pari, pysähtyivät he auttamaan hädässä olevaa.

Tienpientareella seisoi surullinen joulupukki valtavan lahjapinon keskellä ilman poroja. Koska täydellinen pariskunta ei halunnut tuottaa lahjoja odotteleville lapsille pettymystä, lastasivat he pukin kanssa lahjat autoonsa ja lupasivat auttaa niiden jakelussa. Valitettavasti keli muuttui entistäkehnommaksi ja täydellinen pari sekä joulupukki ajoivat pahan kolarin.

Vain yksi joukosta selviytyi onnettomuudesta - kuka?
Vastaus:

Täydellinen nainen tietenkin! Hän oli ainoa joka on oikeasti olemassa. Kaikkihan tietävät, että joulupukki on taruolento eikä yksikään mies ole täydellinen.

NAISET: LOPETTAKAA TARINAN LUKEMINEN TÄHÄN. Miehet jatkakaa...

Eli, jos autossa ei ollut Joulupukkia eikä sen koommin täydellistä miestäkään, autoa ajoi nainen. Tämä selittää miksi yleensä ajettiin kolari.

Lisäksi, jos olet nainen ja luet vielä tätä tekstiä, todistaa se toisenkin seikan: Naiset eivät koskaan kuuntele mitä heille sanotaan !!!