IRC-Galleria

Kokovartalofiilis: Valehteleva sydänKeskiviikko 27.04.2016 15:29

Kokovartalofiilis-blogin Ani Kellomäen vlogisarja ilmestyy Varjiksen YouTube-kanavalla kevään ajan. Tässä jaksossa Ani pohtii juksaavaa sydäntä ja tunteita sekä muistuttaa, että varsinkin isoissa elämänmuutoksissa on hyvä kuunnella sydämen äänen lisäksi myös järjen ääntä.



Tunteiden vallassa tehdään usein hätäisiä päätöksiä ja pieleen menneitä juttuja puolustellaankin helposti sillä, miltä "musta tuntui". Oikea elämä ei kuitenkaan ole pelkkää romanttista tunnehuumaa. Arjessa jutuista kannattaa neuvotella myös järjen kanssa. Sekin on hyvä muistaa, että kun kaksi ihmistä tai isompikin joukko kohtaa, tunteita on jo aika paljon – ja ne vaihtelevat päivästä ja tilanteesta toiseen. Välillä kannattaa siis vetää vähän henkeä ja odotella, että järkikin saa äänensä kuuluviin kaiken tunnekuohun pauhinassa.
Onko sinulla paikka, missä voit purkaa omia tunteita, käsitellä vanhempiesi eroa, kertoa miltä sinusta oikeasti tuntuu? Kaikki me tarvitsemme jonkun joka kuuntelee meitä, ymmärtää kokemaamme. Kun omat vanhemmat eroavat, nuoren pää saattaa olla täynnä kysymyksiä. Elämää ei yhtäkkiä voikaan ennustaa eteenpäin. Miten käy kouluni, täytyykö minun vaihtaa koulua? Entä harrastukseni ja kaverini, jäävätkö ne kokonaan? Täytyykö minun rampata nyt kahden kodin väliä? Taakkaa harteilla voi lisätä huoli vanhemmasta joka muuttaa pois, mitenkähän se pärjää siellä? 18.4.–3.6. kokoontuvassa 13–17-vuotiaiden nuorten nettiryhmässämme käsittelemme muun muassa näitä kysymyksiä.

Elämän peruspilarit, joiden varaan oma elämä on rakentunut, sortuvat usein erossa. Aikuiset eivät välttämättä aina ymmärrä, kuinka paljon nuoret pohtivat ja miettivät asioita omassa päässään. Voi olla ettei puhuminen edes kiinnosta vanhempien eron ollessa vielä tuore, tai ei vain vielä ole valmis käymään läpi eron aiheuttamia tunteita kenenkään kanssa. Silloin voi hyötyä muiden saman läpi käyneiden nuorten ajatuksista ja kokemuksista. Viha ja ahdistus, pelko ja häpeä, niitä tunteita ovat kokeneet muutkin nuoret. Kaikki tunteet ovat oikeita ja sallittuja. Nuorten nettiryhmässä käymme läpi erilaisia eron herättämiä tunteita ja ajatuksia. Jokaisella on oma prosessinsa käytävänään, omassa aikataulussa. Kun kriisi kohtaa, kannattaa uskaltaa pysähtyä omien tunteiden äärelle eikä paeta niitä. Vaikeuksista pääsee eteenpäin, kun antaa itselleen luvan tuntea kiirehtimättä se, mitä juuri nyt tuntee.

Ryhmässä me aikuiset ohjaamme tunteiden läpikäynnissä eteenpäin, annamme kysymyksiä pohdittavaksi, rohkaisemme sanomaan ajatuksia ääneen, kirjoittamaan ne, tai tuomaan ne esille esimerkiksi taiteen keinoin. Nettiryhmämme on tarkoitettu nuoren omaksi pohdiskelupaikaksi, jossa voi jakaa kokemuksia muiden kanssa ja saada työvälineitä omien tunteiden tunnistamiseen ja käsittelyyn.

Ryhmään ehtii vielä hyvin mukaan ilmoittautumalla esimerkiksi suoraan sähköpostitse minna.jaakkola@suomenkasper.fi.

Tina & Minna, Kasper - Kasvatus- ja perheneuvonta ry
Varjomaailman blogissa ja YouTube-kanavalla on käynnissä Kokovartalofiilis-blogin Ani Kellomäen vierasvlogisarja. Ensimmäisessä jaksossa Ani pohtii omia rajoja ja rohkaisee kaikkia niiden puolustamiseen.

Heippa!

Olet lämpimästi tervetullut mukaan A-klinikkasäätiön järjestämään Varjomaailman supersuosittuun ja ulkopuolisilta suljettuun nettiryhmään. Aiheena on tietty aikuisten juominen - jos se sinua yhtään mietityttää, niin paikka on just sinulle! Ryhmä alkaa kuukauden kuluttua, eli 7.3.2016.

Ryhmä kestää kolme kuukautta, ja kirjoittaa saa juuri sen verran ja juuri niin usein kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ryhmän aikana teemme erilaisia pieniä tehtäviä, juttelemme luottamuksellisesti elämäntilanteistanne ja mietimme yhdessä, mikä konsti tai palvelu voisi kutakin parhaiten auttaa. Tarjolla on myös chat-iltoja, joiden aikana jutustelemme reaaliajassa. Mukana on kolme ohjaajaa sekä kymmenkunta 12-18-vuotiasta nuorta, joiden kotona juodaan liikaa.

Katso lisätietoja ja helpot ilmoittautumisohjeet täältä:

http://www.varjomaailma.fi/nettiryhmat

Terkuin,
Varjomaailman aikuiset
Heippa!

Olet lämpimästi tervetullut mukaan A-klinikkasäätiön järjestämään Varjomaailman supersuosittuun ja ulkopuolisilta suljettuun nettiryhmään. Aiheena on tietty aikuisten juominen - jos se sinua yhtään mietityttää, niin paikka on just sinulle!

Ryhmä kestää kolme kuukautta, ja kirjoittaa saa juuri sen verran ja juuri niin usein kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ryhmän aikana teemme erilaisia pieniä tehtäviä, juttelemme luottamuksellisesti elämäntilanteistanne ja mietimme yhdessä, mikä konsti tai palvelu voisi kutakin parhaiten auttaa. Tarjolla on myös chat-iltoja, joiden aikana jutustelemme reaaliajassa. Mukana on kolme ohjaajaa sekä kymmenkunta 12-18-vuotiasta nuorta, joiden kotona juodaan liikaa.

Katso lisätietoja ja helpot ilmoittautumisohjeet täältä: [url=http://varjomaailma.fi/nettiryhmat
]http://varjomaailma.fi/nettiryhmat[/url]
Terkuin,
Varjomaailman aikuiset
Varjomaailma.fi-verkkopalveluun on avattu uusi, täysin nimetön neuvontapalvelu, eli Varjoneuvonta. Se löytyy osoitteesta /varjomaailma.fi/varjoneuvonta.

Varjoneuvontaan voit lähettää kaikenlaisia kysymyksiä läheisten aikuisten päihteidenkäyttöön, esimerkiksi vanhempien juomiseen liittyen. Varjoneuvonta on tarkoitettu pääasiassa 12-18-vuotiaille nuorille.

Varjoneuvonta ei vaadi rekisteröitymistä sivustolle. Varjomaailman tavoitteena on tarjota erilaisia polkuja avun piiriin, myös niille, jotka eivät uskalla hakea sitä edes nimimerkin turvin internetistä.

Lue lisää täältä.
Varjomaailmassa alkaa 2.2.2015 järjestyksessään 15. supersuosittu ja ulkopuolisilta visusti suljettu nettiryhmä. Aiheena on läheisten aikuisten päihteidenkäyttö - jos esimerkiksi isän tai äidin juominen mietityttää, tämä on juuri oikea paikka, ja olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Ryhmä kestää kolme kuukautta, ja kirjoittaa saa juuri sen verran ja juuri niin usein kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ryhmän aikana teemme erilaisia pieniä tehtäviä, juttelemme luottamuksellisesti elämäntilanteistanne ja mietimme yhdessä, mikä konsti tai palvelu voisi kutakin parhaiten auttaa. Tarjolla on myös chat-iltoja, joiden aikana jutustelemme reaaliajassa. Tässä ryhmässä on mukana kolme ohjaajaa, joista yksi on mies, sekä kymmenkunta 12-18-vuotiasta nuorta, joiden kotona juodaan liikaa.

Voit jättää kommenttikenttään mahdolliset kysymyksesi ryhmän toiminnasta, tai laittaa sähköpostia osoitteeseen varjomaailma @ a-klinikka.fi. Katso lisätietoja ja helpot ilmoittautumisohjeet täältä.

Toivottavasti mahdollisimman moni teistä ilmoittautuu mukaan! Joulun pyhien aikana työskentelemme Varjomaailmassa tavallista pienemmällä miehityksellä, mutta kaikkiin ryhmäilmoittautumisiin vastataan kyllä viimeistään 7.1.2015. Mikäli tilanteesi vaatii välitöntä selvittelyä, tsekkaa Mistä apua -sivultamme, mihin kannattaa olla yhteydessä.

Kaikki rohkeasti mukaan vaan!
Heippa!

Olet lämpimästi tervetullut mukaan A-klinikkasäätiön ylläpitämän Varjomaailma-sivuston suosittuun ja ulkopuolisilta suljettuun nettiryhmään. Aiheena on aikuisten juominen - jos se sinua yhtään mietityttää, niin paikka on just sinulle.

Ryhmä alkaa 13.10. ja kestää kolme kuukautta. Ryhmään saa kirjoittaa ja siellä saa käydä juuri niin usein kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ryhmän aikana teemme erilaisia pieniä tehtäviä, juttelemme luottamuksellisesti elämäntilanteistanne ja mietimme yhdessä, mikä konsti tai palvelu voisi kutakin parhaiten auttaa. Tarjolla on myös chat-iltoja, joiden aikana jutustelemme reaaliajassa. Mukana on kolme sosiaalialan ammattilaista ohjaamassa, sekä kymmenkunta 12-18-vuotiasta nuorta.

Katso ilmoittautumisohjeet ja lisätietoja täältä: http://varjomaailma.fi/nettiryhmat

Tervetuloa mukaan toivottavat

Varjomaailma-ryhmänohjaajat

PS: Varjomaailma on uudistunut laajasit ja sitä kannattaa käydä tsekkailemassa vaikkei ryhmään haluaisikaan osallistua. Tulossa vielä paljon kaikkea hienoa syksyn mittaan, joten piipahtakaahan aina silloin tällöin ;)
Huolestuttaako sinua vanhempiesi alkoholinkäyttö? Haluaisitko keskustella siitä luotettavan aikuisen kanssa? Tule rohkeasti mukaan Varjomaailmaan, A-klinikkasäätiön järjestämään nettivertaisryhmään!

Seuraava ryhmä 12-18-vuotiaille nuorille alkaa 4.2.2014 ja kestää kolme kuukautta.

Ryhmässä keskustellaan vanhempien päihteidenkäytöstä ja muista mieltä askarruttavista asioista. Mukana on kolme ohjaajaa. He ovat sosiaalialan ammattilaisia ja käyvät ryhmässä päivittäin keskustelemassa kanssasi ja antamassa neuvoja.

Ryhmässä tutustut nimimerkin turvin muihin samassa tilanteessa eläviin nuoriin. Keskustelu on luottamuksellista ja sitä voivat seurata vain ryhmän jäsenet. Apuna ryhmäkeskustelussa käytetään pieniä viikkotehtäviä, ja lisäksi järjestämme rentoja chat-iltoja, joissa voit jutella muiden ryhmäläisten kanssa reaaliajassa.

Aiempiin ryhmiin osallistuneet nuoret ovat kertoneet toiminnan olleen tärkeää siksi, että he ovat saaneet huomata etteivät olekaan ainoita, joiden kotona on vaikeaa. Lisäksi he ovat saaneet tietoa siitä, mistä juuri heidän kannattaisi hakea apua itselleen.

Ilmoittaudu nyt! Lisätietoa osoitteesta www.varjomaailma.fi tai sähköpostitse varjomaailma @ a-klinikka.fi.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Joskus perhesuhteet ovat rikkinäisiä ja voi tulla rikkinäinen olo itselle. Silloin on hyvä kertoa oma tarina toiselle ihmiselle tai hakea apua. Rikkinäiset on uusi ryhmä sinulle, joka koet perhetilanteesi hankalaksi. Tervetuloa mukaan!

Ryhmä on sinulle nuori tai nuori alle 29- vuotias aikuinen, kun perheessäsi on
- aikuisten päihteidenkäyttöä tai
- vanhemmat eronneet tai perheriitoja
- joku perheenjäsen vankilassa tai
- perheväkivaltaa.

Rikkinäiset nettiryhmä kestää kaksi kuukautta. Ryhmässä saat tietoa ja voit kysyä neuvoa esimerkiksi avun hakemisesta. Foorumikeskustelu ja viikoittaiset reaaliaikaiset chatit näkyvät vain ryhmälle ja ohjaajille. Ryhmän ohjaajat ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia A-klinikkasäätiöltä, Kriminaalihuollon tukisäätiöstä, Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitosta ja Ensi- ja turvakotien liitosta.

Hae ryhmään 26.8.-24.9.2013 välisenä aikana osoitteessa https://www.tukinet.net/. Rekisteröidy käyttäjäksi, täytä hakemus ja seuraa Tukinetin Oma Kanavaasi, johon saat Tukinetin ajankohtaiset tiedotteet ja jossa hallitset omia tietojasi . Ryhmävalinnoista ilmoitamme sinulle 27.9.

Lisätietoa: Tukinetin ylläpidolta ylläpito@tukinet.net tai Rikkinäisten koordinaattorilta anu.parssinen@a-klinikka.fi.