IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Terveisiä KaribialtaTiistai 17.03.2009 16:49

Terveisiä Karibianmereltä. Kello on 7:50, lämpötila 26 astetta ja laiva saapui juuri Caymansaarille. Tähän asti on Miamista lähdön jälkeen matkattu merellä, eli tämä on nyt ensimmäinen pysähdys. Tähän mennessä aika on mennyt lähinnä chillatessa ja uuteen aikavyöhykkeeseen totuttautuessa. Laiva on aikalailla täynnä, ja keskikannen uima-altaiden auringonottopaikoille pääsystä ei ole tarvinnut paljoa haaveilla. Onneksi molemmissa hyteissä on parvekkeet, niin pystyy viettämään aikaa ulkoilmassa vähän rauhallisemmissakin merkeissä.

Meri on tosi tyyni, aaltoja ei käytännössä juurikaan ole. Matkanteko on siis vähän toista kuin Välimerenristeilyllä oli (siellä aallot oli parhaimmillaan jotain 5-7 metrisiä, täällä Captain's Log näyttää että "0 m")

Eilen grillattiin anoppiehdokkaan kanssa nahkaa varovasti eikä poltettu itseämme, joten tänään uusiksi vähän pidemmin. Tuo 12-14 kieppeillä pyörivä UV-indeksi on vaan meikäläiselle niin uutta, ettei uskaltanut koko päiväksi heittäytyä auringon armoille, kun ei tiedä miten oma iho reagoi.

Terveisiä MiamistaSunnuntai 15.03.2009 16:49

Herättiin just pitkästä aikaa kunnon yöunien jälkeen. Pe-la -yö valvottiin ja sen jälkeen koneessa tuli satunnaisesti nukuttua kun ei enää pysynyt hereillä.

Lentomatka meni ihan hyvin, vaikka meillä ei vieläkään ole tietoa, kauanko se itse asiassa kesti Lontoosta Miamiin. Koneen henkilökunta (sekä interaktiiviset, hienot kosketusnäytöt kaikkine infoineen) väittivät aikaeron olevan tuntia vähemmän kuin mitä onkaan ja koneen saapuvan ihan eri aikaan kuin se todellisuudessa saapui, ja nyt lähinnä ollaan iloisia että tiedetään, paljonko kello täällä ylipäänsä on.

Iltayöstä käytiin kävelyllä, ja ilma oli lämmin ja trooppisen kostea (+26C). Saa nähdä mitä se on nyt päiväsaikaan (vaikka aamuhan tässä vasta on).

Tähän mennessä bongattua: bussipysäkin kyljessä oli asianajajan "DON'T PAY THAT TICKET" -mainos, ja telkkarissa mainostettiin kuinka ravitsevia jättivihannekset ovat: "as good as fresh vegetables". Niin, ja nyt kannattaa sijoittaa tänne: http://www.moneyaisle.com/

HeathrowLauantai 14.03.2009 15:18

Koneenvaihtoon on onneksi niin paljon aikaa, että ehtii hengailla.

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 22:59

Oihvoih. Kello on yhdeksän illalla, kone lähtee kahdeksalta aamulla enkä ole alkanut pakkaamaan.

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 22:14

Terveisiä reissustaLauantai 24.01.2009 14:51

Terveisiä reissusta. Loman hyvä puoli on se että saa tehdä tai olla tekemättä ihan mitä ikinä haluaa. <3 Siispä:

- Meripäivät on kivoja, koska silloin ei tarvitse stressata mihinkään lähtemistä.

- Atlantti on paljon kuoppaisempi meri kuin Välimeri.

- Meri on keinunut niin paljon että maissa käydessäkin laiva keinuu kunnolla. Muutama yö on ollut melkoista valvomista merenkäynnin vuoksi, mutta onneksi päivälläkin on saanut nukkua

- Ruoka on ollut ihan huippua ja ilmaista. Eilen oli suklaabuffet jossa oli iso salillinen pelkästään suklaasta tehtyjä taideteoksia ja syötäviä juttuja, joita sai mättää ihan vapaasti. Isot tiskilliset sokerittomiakin juttuja jotka kävisi karppaajalle. Om nom. (Tosin aika heikossa on ollut karppaaminen.)

- Casablanca (Marokko) näytti satamasta käsin tosi tylsältä ja teolliselta kaupungilta. Jätimme sen väliin.

- Agadir (Marokko) näytti paljon siedettävämmältä ja koska Afrikan mantereella piti käydä, kävimme pikavisiitillä. Ei tykätty, oli aika ahdistava paikka.

- Las Palmas oli ihan jees.

- Funchal (Madeira) oli tosi kiva ja kaunis paikka. Sinne pitää joskus mennä uudelleen.

- Malaga olisi varmaan ollut kiva paikka mutta jätimme senkin väliin, koska ei huvittanut.

- En ole ruskea, koska ilmat ei ole suosinut.

- Casino on kiva ajanviettopaikka.

- Lostin neljäs tuotantokausi oli ihan jees.

- Pushing Daisies vaikuttaa ihan hassulta sarjalta.

- Tykkään merestä, en halua pois mereltä.

[Ei aihetta]Torstai 25.12.2008 21:38

Suklaaöverit om nom nom.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.12.2008 01:40

Voi ei voi ei emme osaa päättää.

EhkäjeeTiistai 16.12.2008 20:13

Päästään ehkä joskus matkalle jee. Ollaan pyöritelty ja mietitty ja pohdittu ja vertailtu vaihtoehtoja ja seurailtu hintoja ja googlailtu ja lähetetty tarjouspyyntöjä ja nyt melkein, melkein siinä pisteessä että ehkä sitä kohta voisi buukata. Ehkäjee.

Oh noesSunnuntai 14.12.2008 23:56

Ihan hirveä matkakuume.