IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ostetaan:Torstai 20.04.2006 12:46

* Aurinko

VinkkiKeskiviikko 19.04.2006 16:31

Ei kannata ostaa Bratz -huulikiiltokarkkia. Se on aika pahaa.

Kevättä rinnassaKeskiviikko 19.04.2006 01:08

Tänään kävellessäni töistä kotiin tajusin, että sitä on tosiaan selvitty taas yhdestä ankeasta ja pimeästä talvesta. Ei ole kauaakaan siitä, kun aurinko ja valo oli muisto vain, ja maa oli väliaikaisessa ikiroudassa.

Nyt on jo valoisaa kun menee töihin ja yhä valoisaa, vaikka lähtisi myöhäänkin töistä. Se auttaa jaksamaan ja hymyilemään ihan toisella tavalla. Ja ihan kohta voi jo käyttää sandaaleita. <3

[Ei aihetta]Tiistai 18.04.2006 01:25

Tänään tuli ikävä vanhoja aikoja, ja kaivelin koneen syövereistä kaikennäköisiä vanhoja juttuja esiin. Löysin esimerkiksi sellaisia valokuvia, joita en muistanut olevan olemassakaan (sellainen on aina kivaa!) ja sitten intouduin laittamaan linjoille vähän reissukuvia.

Loma teki tehtävänsä ja nyt on oikeastaan aika normaali olo. Muutenkin viime viikosta alkaen on ollut vähän sellainen eloonheräämisfiilis, kun on tullut liikuttua normaalia enemmän ihmisten parissa. Se on aika kivaa. Olin jo ehtinyt unohtaa, miltä sosiaalinen elämä maistuu.

Lisätty matkaviestimestäMaanantai 17.04.2006 02:51

Roksin baarimikoille jäähileitä, ilmoittivat yhtäkkiä keikan olevan loppuunmyyty, eivätkä näteimpään mahdolliseen sävyyn. Onneksi praha pelastaa.

o___OSunnuntai 16.04.2006 21:39

Pittee kutsua joku enempi tietokoneista ymmärtävä kylään. Ei voi ymmärtää miksei kone tunnista langatonta verkkokorttia. :(

[Ei aihetta]Perjantai 14.04.2006 16:55

Nyt mulla on paljon kivaa tekemistä pääsiäislomaksi. Pääsen tapaamaan paljon kivoja ihmisiä ja hetkeksi rauhoittumaan sukulaisten luona. Jee!

[Ei aihetta]Torstai 13.04.2006 12:08

Hemma Beast soittaa Rocksissa sunnuntaina!!

Lisätty matkaviestimestäMaanantai 10.04.2006 23:06

Ihhih <3

En arvosta:Perjantai 07.04.2006 22:34

* tiskivuoret
* pesemättömät pyykit
* muu vastaava