IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

JUHANNUSHOROSKOOPPI

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen. \o/

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.06.2008 04:18

Isoveli: "Laulan sulle tämän laulun, pikkusisko,
ja mä toivon, et sä kuulet sen.
olen ollut liian harvoin isoveli, mut usko pois,
sua usein ajattelen."

Pikkusisko: "Mä uskon kyllä sen, isoveli,
ja uskon sen, vaikka oisit ihan hiljaa.
Mun on hyvä olla, kun olet vierelläni,
saanhan hetkeksi silmäni ummistaa?"

Isoveli: "Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta,
vaikka joudut tänään yksin lähtemään.
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla,
mut älä pelkää, älä pelkää, pikkusisko."

Pikkusisko: "Pidä kädestäni kiinni, isoveli,
niin mun on turvallista nukahtaa.
Jos en enää nouse sijaltani,
tulethan perillä vastaan?"

Isoveli: "Laulan sulle tämän laulun, pikkusisko,
ja mä toivon, et tuska hetkeksi helpottaa.
Sä olet mulle ollut rakkain aina.
Nuku hyvin, pikkusisko, hyvää matkaa."

Pikkusisko: "En mä pelkää isoveli, taivas pitää musta huolta,
en mä joudu yksin matkaa taittamaan.
Vaikka en voi luokses jäädä, taivas onhan määränpäänä,
en mä pelkää, en mä pelkää, isoveli."

Isoveli: "Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta,
vaikka joudut tänään yksin lähtemään.
Mä en voi sun mukaan tulla, ei ole lupaa siihen mulla.
Mut älä pelkää, älä pelkää, pikkusisko."

Pikkusisko: "En mä pelkää isoveli, taivas pitää musta huolta,
en mä joudu yksin matkaa taittamaan.
Vaikka en voi luokses jäädä, taivas onhan määränpäänä,
en mä pelkää, en mä pelkää, isoveli.
________________________________________________________________________

Kaikki isoveljet, pitäkää pikkusiskoistanne hyvää huolta <3 Ilopilleri kiittää ja kumartaa.

Laulu: NMB-Pikkusisko

http://www.youtube.com/watch?v=gOKimhCTLpc&feature=related

[Ei aihetta]Tiistai 17.06.2008 23:55

Taas oli tosi kiva ku rupes "vaihteeks" satamaan -___________-''

X'''DDDDTiistai 17.06.2008 17:34

Kuusi elämän faktaa!

1) Et voi koskettaa jokaista hammastasi kielelläsi.

2) Kaikki tyhmät, luettuaan edellisen faktan, yrittävät sitä.

3) Ensimmäinen fakta on vale.

4) Hymyilet nyt koska olet idiootti.

5) Näytät seuraavaksi tämän jollekkin toiselle idiootille.

6) Naamassasi on edelleen idioottimainen virne.

Sinä joka luit tämän, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06.


Mä ainaki olin just tollanen idiootti x'D

[Ei aihetta]Maanantai 16.06.2008 21:18

Haahaa, me mennään ostaan iskän kans juhannusjuomia &lt;kieli&gt;

Green Day - Time of Your LifeTorstai 12.06.2008 02:38

Another turning point a fork stuck in the road
Time grabs you by the wrist directs you where to go
So make the best of this test and don't ask why
It's not a question but a lesson learned in time

It's something unpredictable
But in the end is right
I hope you had the time of your life

So take the photographs and still frames in your mind
Hang it on a shelf in good health and good time
Tattoos of memories and dead skin on trial
For what it's worth it was worth all the while

It's something unpredictable
But in the end is right
I hope you had the time of your life

It's something unpredictable
But in the end is right
I hope you had the time of your life

It's something unpredictable
But in the end is right
I hope you had the time of your life

Tintsulta ;DKeskiviikko 11.06.2008 17:25

TYHMYYS PROSENTTEINA:

1. [x] OLET MEINANNUT TUKEHTUA VETEEN.
2. [x] OLET KOMPASTUNUT PORTAISSA.
3. [ ] OLET KÄVELLYT PÄIN OVEA.
4. [x] OLET TYÖNTÄNYT OVEA VÄÄRÄÄN SUUNTAAN.
5. [ ] OLET KÄVELLYT SEINÄÄ PÄIN.
6. [x] OLET KAATUNUT KÄVELLESSÄSI PORTAITA YLÖS PÄIN.
7. [x] OLET HYPÄNNYT JOSTAKIN POIS.
8. [x] OLET OLLUT SHOKISSA.
9. [ ] OLET LAITTANUT METALLIA/ALUMIINIA MIKROON.
10. [ ] OLET JOSKUS MAINOKSIA KATSELLESSA UNOHTANUT MITÄ OLIT KATSOMASSA.
11. [x] OLET UNOHTANUT MITÄ JOKU TOINEN ON SANONUT.
12. [ ] PERHEESI/KAVERISI KUTSUVAT SINUA BLONDIKSI.
13. [x] ET AINA YMMÄRRÄ VITSEJÄ TAI SINULLA KESTÄÄ KAUAN TAJUTA NE.
14. [x] OLET VUOTANUT VERTA ETKÄ ITSE HUOMANNUT ASIAA.
15. [ ] OLET PITÄNYT KOKO PÄIVÄN VAATETTA VÄÄRIN PÄIN ETKÄ OLE HUOMANNUT ASIAA.
16. [x] OLET TYÖNTÄNYT VEITSEN PAAHTIMEEN.
17. [x] OLET LEIKKINYT TULELLA.
18. [x] OLET JÄTTÄNYT RUUAN UUNIIN PALAMAAN KOSKA ET OLE MUISTANUT ETTÄ RUOKA ON
UUNISSA.
19. [ ] OLET ASTUNUT HIUSTENSUORISTIMEN TAI KIHARTIMEN PÄÄLLE SEN OLLESSA PÄÄLLÄ.
20. [x] SINUN PITI KÄYTTÄÄ SORMIA TAI LASKINTA LASKIESSASI ALLA OLEVAA LASKUA.

KERRO RASTIT VIIDELLÄ JA SAAT TIETÄÄ PROSENTTEINA KUINKA TYHMÄ OLET.

ööh... 13 kertaa 5..

65 % HAHA! <xD>

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 17:13

Se tuli mun viereen nukkumaan! ^^

Joo mä makasin tos lattialla sillee kädet mun edes ja kattoin ku noi kissanpennut tuos jotain häsläs. Sitte toi kyllästy ja tuli mun luo. Sitte se rupes pikkuhiljaa nojailemaan mun käsiin jo lopulta nukahti. Ihana ♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 00:11

Oli TOSI kuiva päivä tänää :D
Ja oli TOSI kiva pelata D-poikia vastaan ku välillä sato ja ukkosti.
Lopus oli oikeesti tosi kiva ku sai mennä pihalle hyppimään lätäköihin.

Kiitos &lt;virne&gt;

Paitsi se oli ärsyttävää, ku aamulla pistettiin hepatiitti-rokote tohon olkapään alapuolelle, niin sitte kivasti tuntu se piikki ku pyörittelin käsiä.

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 18:57

Hihii, sain ekat tennarit! ^^

Dravenit ;D