IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Lauantai 08.11.2008 18:41



Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 00:21

JA KU MÄ OSAAN KIRJOTTAAKKI VIÄLÄ!!

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 00:20

IHANAA IHANAA IHANAA VIHAAN TÄTÄ PASKAA KONETTA IHANAA IHANAA IHANAA JA MUUTENKI VIHAAN KOULUA JA KAIKKI ON SILLOIN IHANAA IHANAA IHANAA!!

Sori capsin raiskus :)

[Ei aihetta]Tiistai 04.11.2008 00:13

Mitä vittua tekee jollain kemialla, josta ei muutenkaa ymmärrä hölökäsen pölähdystä. Opeki sellane ihme homppeli. Oikeesti, siltä pitää kysyä varmaan sata kertaa ennen ku se ees viittii kuunnella. Muutenki kauhee pedari -.-

Ja nykku noista tehtävistäki pääsis eroon. Saateri mitä tuallasilla kaavoilla muka tekee?

Kertokaa mulle niin saatan ehkä suostua pitämään turpani tukossa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 03:34

"Sinä et ole yksin
Seisomme yhdessä
Olen vierelläsi
Sinä tiedät, että otan kädestäsi kiinni
Kun tulee kylmä
Ja tuntuu kuin kaikki loppuisi
Ei paikkaa mihin mennä
Sinä tiedät etten anna periksi
Ei, en anna periksi"

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 02:25

Ystävä, hienoin asia elämässä
Ystävää ei voi ostaa millään hinnalla
Ystävä autta sinua selviytymään päivästä
Eikä hän koskaan petä sinua tai katso pois

Älkää sitte kommentoiko?Tiistai 21.10.2008 23:46

1. mitä mieltä olet luonteestani ?
2. mikä yhdistää meitä ?
3. olemmeko koskaan riidelleet, miksi ?
4. luotatko minuun ?
5. mitä haluaisit tehdä kanssani ?
6. mikä on meidän juttu ?
7. mitä olet aina halunnut kysyä minulta ?
8. mikä on paras yhteinen muistomme ?
9. huonoin puoli minussa ? (mä tiiän jo >:D)
10. kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan ? (;


HOIHOI KATSEET TÄNNENNÄI!!!Tiistai 21.10.2008 00:10

Olkaa kilttejä ja käykää kirjottaas nimi adressiin, et saatais Muumi-limu puolentoista litran pulloihin :))

http://www.adressit.com/muumilimu

Mun Nuuskamuikkunen on hukas X''<Sunnuntai 19.10.2008 02:37