IRC-Galleria

Loma loma loma. Tiistai 19.09.2006 13:01

Taivaallinen tunne. Mulla alkoi eilen aamulla kello 7.15 kesäloman toinen osa, kokonaista kolme viikkoa. Töissä asuminen aloikin jo tuntua ankeelle. Mä annan ehkä liikaa itsestäni työlle ja ajattelen liikaa tunteilla niitä hommia, jotka pitäs jättää työpaikalle kun sieltä lähtee. Ehkä mä saan nyt kun makoilen kotona viikon nollattua hyvin ja saan taas lissää voimii jaksaa ensi kevääseen saakka. Toivon ainankin. Tilanteetkin kerkee siellä muuttuu ja on taas kuin palaisi eri virmaan töihin.

Loman aloitukseksi mä nukuinkin pienet 18 tunnin nokoset ja nyt ajattelin kaivautua sohvan nurkkaan ja katsella "muutaman" elokuvan. Mä ajattelin ensin, että olisin aloittanut katselemaan taas jotain uutta tv-sarjaa, mutta koska siinä voi hurahtaa koko kolmen viikon loma kankkulan kaivoon, ajattelin pysytellä voissa nykyisissä sarjoissani. Täytyy kuitenkin myöntää, että House M.D kiinnostaisi kyllä kovasti, mutta siinäkin on jo kolmas kausi menossa niin.. Pitänee londuttautua, että ensi viikolla aloittaa uudella kaudella moni seuraamani (jenkki)sarja niin tulee sitä sitten taas istuttua joitakin tunteja katsomalla niitä. Onhan mulla hyllyssä taas monia laatuvilmejä korvikkeena. Kuten House of Wax... ;)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.