IRC-Galleria

vuononvaltiatar

vuononvaltiatar

"Mon amour, vous êtes ma joie de vivre"

hih :DTiistai 26.06.2007 16:41

UUSI ALKUAINE

Mendelejevin jaksolliseen
järjestelmään on lisätty
uusi alkuaine.
Tähän mennessä tutkijat
ovat
saaneet siitä selville
seuraavaa:

Alkuaineen numero: 115

Nimi: N A I N E N
Merkki: Nn

Löytäjä: Aatami

Atomipaino: Yleensä
korkeintaan 80 kiloa,
mutta
tietyillä isotoopeilla
vaihtelee jopa 40:stä 250
kiloon.

Esiintyminen: Runsaasti
koko
maailmassa.

Fyysiset ominaisuudet:
Osaa
kiehahtaa noin vain ja
muuttua jäätävän kylmäksi
aivan ilman syytä. Sulaa
erityiskäsittelyssä. Väärä
käsittely aiheuttaa
happamuutta.

Lämpötilaherkkyys: Heikko,
etenkin sisäelimissä.

Laajentuminen: Lisääntyy
iän
myötä. Pysähtyy riittävän
fyysisen
rasituksenalaisena.

Molekyylirakenne:
Täydellinen: 90/60/90.
USA:ssa esiintyy myös
alaspäin
levenevää rakennetta
60/90/120 ja pohjoismaissa
kapeampaa rakennetta
50/50/50.

Kemialliset ominaisuudet:
Muodostaa mielellään
yhdisteitä kullan, hopean,
platinan ja muiden
jalometallien kanssa.
Pystyy
imeyttämään suuria määriä
mitä tahansa kallista
ainetta.

Voi räjähtää äkkiä ja
täysin
varoittamatta. Ei ole
vesiliukoinen, mutta
kykenee liuottamaan
alkoholia melko hyvin.

Reaktioaika vaihtelee
sekunnin murto-osasta
vuorokauteen.

Käyttö: Kaunis koriste
erityisesti
urheiluautoissa.
Hyvä puhdistuskyky.
Mainio apu ikävystymisen
yllättäessä sekä
haluttaessa
rentoutua.

Erityisominaisuudet:
Muuttuu
vihreäksi, jos asetetaan
parempilaatuisen
alkuaine-erän viereen.

Varoituksia:
Hengenvaarallinen muiden
kuin asiantuntijoiden
käsissä.
On uhkarohkeaa omistaa
useampi kuin yksi kimpale,
mutta on mahdollista
hallita useampia
kappaleita,
kunhan niitä säilyttää eri
paikoissa ja
huolehtii siitä, etteivät
ne
kohtaa (räjähdysvaara).

[Ei aihetta]Tiistai 26.06.2007 16:39

Mitä teet neljän päivän päästä?
- olen häissä kultani kanssa :D:D

Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
- "joo en kyllä osaa sanoa, mistä sanat on... mutta ymmärsin ykllä tekstin huonolla englannin taidollani... mutta minun ei tarvitse ymmärtää kun ymmärrän sen sisällön ja etenkin sen mitä tarkoitat..."

Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- aattelen koko ajan nyt vain samaa sanaa :D

Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- within temptation - stand my ground

Viime kesän paras muisto?
- hmm... käynti sveitsissä

Omistatko mopoa?
- en

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- kummit, isä, hanna, jessi, heli .... the list goes on and on

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- lähdin töihin

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- kirjoitin päiväkirjaa

Onko sinulla pakkomielle?
- on niitä muutamia

Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
- Ella

Mikä sinua ärsyttää?
- ei nyt mikään... odottelen koska palkka tullee

Mitä odotat eniten?
- sitä että taas näen rakkaan eetuni <3<3

Oletko kapinallinen?
- jossain määrin

Oletko menettänyt läheistä?
- oon

Seuraatko jotakin tv-sarjaa?
- en mitenkään tiiviisti

Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
- oon... <3<3 toivottavasti till the end of time <3

Oletko onnellinen?
- oon

Kuinka vanha mummosi on?
- täyttää tänä vuonna 70v ja toinen on kuollut 9v sitten

Aiotko hankkia lapsia? Montako?
- joo, 2 kipaletta vois olla kiva

Laulu joka saa sinut itkemään?
- vaihtelee ajoittain

Mitä mieltä olet Turusta?
- onneks se on suomen paras kaupunki :D

Mitä aiot syödä seuraavaksi?
- tuollaista ohrarisottoa

Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
- joskus kuuden maissa

[Ei aihetta]Tiistai 26.06.2007 16:27

Keira Knightley:
[ ] Minulla epäillään olevan syömishäiriö
[ ] Näyttelen
[ ] Olen merirosvotyylinen
[ ] Omistan ruskeat hiukset
[x] ...ja pidän keskijakausta
[x] Olen n. 170 cm pitkä
[ ] Kärsin lukuhäiriöstä :(
[ ] Ajattelen että olen poikatyttö
2/8

Hilary Duff:
[x] Olen pikkusisko
[x] Laulan ja/tai näyttelen
[x] Omistan koiran/koiria
[ ] Olen seurustellut laulajan kanssa
[ ] Omistan vaaleat hiukset
[ ] Olen melko lyhyt
[x] Ja myös melko sopusuhtainen
[x] Olen riidellyt tytön kanssa, syynä joku poika.
5/8

Mary-Kate Olsen:
[ ] Omistan kaksoissiskon
[x] Minulla on melko suuret silmät
[ ] Olen syntynyt kesäkuussa
[x] Vanhempani ovat eronneet
[ ] ...ja isäni on mennyt uudelleen naimisiin
[x] Olen vasenkätinen
[ ] Olen sairastanut syömishäiriötä.
[ ] Omistan hevosen/hevosia
3/8

Anna Abreu:
[ ] Olen n. 155 cm pitkä
[ ] Rakastan laulamista
[ ] Isäni ei ole suomalainen
[ ] Omistan hymykuopat
[ ] Syntymäpäiväni ovat helmikuussa
[ ] Minulla on isoveli
[ ] Harrastan tanssia
[x] Osaan puhua enemmän kuin kolmea eri kieltä
1/8

Irina:
[ ] Olen syntynyt toukokuussa
[x] Laulan mielelläni
[ ] Osaan sanoittaa kappaleita
[x] Fanitan Robbie Williamsia
[ ] Pidän popista ja suomirockista
[ ] Olen kotoisin Kauhajoelta
[ ] Minulla on tummat hiukset
[x] ja tällä hetkellä otsahiukset
3/8

Kelly Clarkson:
[ ] Olen syntynyt huhtikuussa
[ ] Olen noin 160 senttimetriä pitkä
[ ] Minulla on sisko ja veli
[x] Olen kuopus
[ ] Pienenä pidin kovasti Mikki Hiirestä
[x] Rakastan laulamista
[ ] Käytän välillä värillisiä piilolinssejä
[ ] Haaveilin/haaveilen meribiologin urasta
2/8

Avril Lavigne:
[ ] Olen blondannut hiukseni
[ ] Olen soitanut pienestä asti kitaraa
[x] Olen syntynyt syyskuussa
[x] Aion mennä melko nuorena naimisiin
[ ] Olen poikatyttö
[x] ...mutta olen nykyään myös melko naisellinen
[ ] Käytin/käytän kravaattia
[ ] Pizza on lempiruokaani
3/8

Gwen Stefani:
[x] Haaveilen muotisuunnittelijan urasta/suunnittelen vaatteita.
[ ] Olen laulanut/laulan bändissä
[x] Minulla on vaaleat, melkein valkeat hiukset
[ ] Omistan kaksi veljeä
[ ] Vietän syntymäpäiviäni lokakuussa
[ ] Joillekkin olen muoti-ikoni
[ ] Myöhästelen usein
[x] Olen sitoutunut.
3/8

Nelly Furtado

[ ]Minulla on tummat hiukset
[ ] Olen syntynyt joulukuussa
[ ] Aloitin instrumenttien soittamisen 9-vuotiaana
[ ] Olen (ollut) _kova_ tupakoija
[ ] Olen Kylie Minoguen fani
[ ] Olen kaksikielinen
[ ] Äitini on (ollut) siivooja
[ ] Minulla on siniset silmät

0/8

hilary duff ???

[Ei aihetta]Tiistai 26.06.2007 16:23

Mikä on SINUN kaupunkisi?

NEW YORK

[ ] Biletän usein koko yön läpi
[x] Olen villi
[ ] Syön usein pikaruokaa
[ ] Olen kiireinen
[ ] Kannatan Knicksiä
[/] Katson Frendejä

1,5

PARIISI

[x] Puhun sujuvasti ranskaa
[x] Rakastan romantiikkaa
[ ] ...muotia
[ ] ...kalliita merkkivaatteita
[/] ...kauneutta
[x] Notre Damen kellon soittaja on yksi lempielokuvistani

3,5

LONTOO

[x] Haluaisin olla prinsessa/kuninkaallinen
[x] ... ja asua suuressa linnassa/kartanossa
[x] Rakastan brittienglantia
[x] Matkustan usein bussilla/metrolla/raitiovaunulla
[ ] Kannatan Chelseaa
[ ] Olen kiireinen

4

MILANO

[ ] Kannatan Inter Milania tai Ac Milania
[ ] Tykkään liikkua raitiovaunulla
[ ] Haluaisin malliksi/Olen malli
[/] Pizza on lempiruokani
[ ] Puhun italiaa
[/] Pidän DaVincin taiteesta

1

ROOMA

[/] Rakastan antiikkia
[/] Pizza on lempiruokani
[ ] Puhun italiaa
[ ] Omistan skootterin
[x] Olen nähnyt elokuvan Gladiator
[x] ...ja pidin siitä

3

LOS ANGELES

[x] Rakastan hiekkarantoja
[ ] ...ja palmuja
[x] ...ja elokuvia
[ ] Olen aina halunnut filmitähdeksi/tähdeksi
[x] Hollywood kiehtoo minua
[ ] Olen varsinainen enkeli

3

OULU

[x] Rakastan merta
[ ] En pidä niinkään huvipuistoista
[x] ...tai kovasta liikenteestä
[ ] Joessa on kiva uida
[ ] Syön usein kalaa
[/] ...ja se on mielestäni hyvää

2½


[Ei aihetta]Tiistai 26.06.2007 16:20

Olen:
[ ] Yläasteella
[ ] Lukiossa
[ ] Ala-asteella
[x] Muussa

[ ] Blondi
[ ] Brunette
[x] Punapää
[ ] Jokin muu

[ ] Alle 150 cm
[ ] 150-160 cm
[x] 160-170 cm
[ ] Yli 170 cm

[ ] Pitkähiuksinen
[ ] Lyhythiuksinen
[x] Puolipitkähiuksinen
[ ] Kiharahiuksinen
[x] Suorahiuksinen

Omistan:
[x] Nokian kännykän
[ ] Siemensin kännykän
[ ]Jonkin muun kännykän

[x] Poikaystävän
[ ] Tyttöystävän
[ ] Pikkuveljen
[ ] Pikkusiskon
[ ] Isoveljen
[x] Isosiskon
[ ] Äitipuolen
[ ] Kaksoissisaren
[ ] Bestiksen
[x] Oman huoneen
[x] Oman tietokoneen
[ ] Oman teeveen

Pidän:
[x] O.C:stä
[ ] 24:stä
[x] C.S.I New York:sta
[x] Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x] Salkkareista
[ ] Lostista
[x] Diilistä
[/] Selviytyjistä
[ ] Everwoodista
[ ] Mean Girlsistä
[x] Titanicista
[ ] Kaunasta
[x] Nemoa etsimässä -elokuvasta
[x] Notting Hillistä
[ ] Kissoista
[x] Koirista
[x] Hevosista
[ ] Liskoista
[ ] Papukaijoista
[ ] Kaloista
[x] Marsuista
[ ] Hamstereista
[x] Hiiristä
[/] Rotista
[ ] Lähes kaikista eläimistä
[x] Pojista
[x kavereina] Tytöistä
[x] Lapsista
[x] Keväästä
[x] Talvesta
[x] Syksystä
[x] Kesästä
[ ] Hiihtämisestä
[x] Lentopallosta
[x] Luistelusta
[ ] Jalkapallosta
[ ] Kilpajuoksusta
[ ] Pituushypystä
[x] Laulamisesta
[x] Tanssimisesta
[x] Lukemisesta
[x] Pianonsoitosta
[ ] Kirjoittamisesta
[ ] Piirtämisestä

Mielestäni:
[ ] Paris Hilton on kauneuden perikuva
[/] Ei, vaan rumuuden
[ ] Green Dayn laulaja on söpö
[ ] Natasha Bedingfield on hyvä
[x] Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[x] Suomessa on ihana asua
[x] Ranska on kaunis maa
[ ] Lontoo on mahtava kaupunki
[x] Englanninkieli on helppoa
[ ] Ruotsi on hyvä maa
[/] Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ] Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[x] Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ] Punainen on kaunein väri
[x] Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ] Harmaa on ruma väri
[ ] Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ] Kauris
[ ] Vesimies
[ ] Kalat
[ ] Oinas
[ ] Härkä
[ ] Kaksonen
[ ] Rapu
[ ] Leijona
[x] Neitsyt
[ ] Vaaka
[ ] Skorpioni
[ ] Jousimies

Tällä hetkellä olen:
[x] Ihastunut
[x] Rakastunut
[ ] Sinkku
[x] Varattu

[ ] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[/] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla
[x] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[/] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[x] Inhoan pinaattikeittoa.
[x] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäni kaunis/Komea.
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[emt] Omistan lökäpöksyt
[x] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[ ] Seuraan muotia.
[x] Meikkaan.
[x] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.
[x] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[x] Olin viime kesänä kesätöissä.
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[?] Mun pitäisi käydä armeija ei sivaria.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[x] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[x] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[ ] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[x] Kuuntelen nyt musiikkia.
[x] Olen yksin kotona.
[x] Tunnen ainakin yhden homon.
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[x] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[x] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[ ] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[x] Juon monta litraa päivässä.
[x] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[ ] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[ ] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[ ] Meillä ei ole akvaariota.
[x] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[x] Pidän kahvista.
[x] Tiedän missä on Ähtäri.
[x] Olen käynyt Ähtärissä.
[x] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ ] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[x] Meillä on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[ ] En osaa keittää kahvia.
[x] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[x] Olen pitänyt rottaa sylissä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 23:56

Kirjoita 2 ensimmäistä nimeäsi. Saat tietää millainen olet.

A: Todella seksikäs
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
E: Hyvä suutelija
F: Sinua palvotaan
J: Pitää tupakasta
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näkönen
I: Rakastaa kaikkia hauskaa
K: Todella tyhmä
L: Kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras panemaan
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Hyvä suutelija
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis

tää nauratti :D

S: hyvä suutelija
A: todella seksikäs
L: kaikkien rakastama
L: kaikkien rakastama
A: todella seksikäs
-
M: tekee seurustelusta hauskaa
A: todella seksikäs
R: vitun hullu
I: rakastaa kaikkea hauskaa

H: hyvä persoona ja vielä paremman näkönen
E: hyvä suutelija
L: kaikkien rakastama
E: hyvä suutelija
N: todella seksikäs
A: todella seksikäs

muutamat seikat tuli aikas monta kertaa... pitäiskö uskoa ;-)

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 23:47

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

Aurinko: eryteema
Satama: purjehtiminen
Rakkaus: Eetu <3
Vihreä: vaahtera
Ruoka: kana
Juoma: Vesi
Imuri: siivous
Musiikki: kotiteollisuus, koska kuuntelen juuri sitä :D
Alkoholi: juhannus-booli :P
Koulu: kirjalliset työt
Tiskaus: tiskiharja
Leijona: punainen lohikäärme.... tiedän kyllä, että siinä oli tiikeri, mutta se kirja tuli ensin mieleen
Leikkiminen: barbit
Lehti: .schapendoes
Hajuvesi: pear fantasy
Soitin: huilu
Lentokone: matkustaminen
Reppu: koulu tai telttailu
Kaukosäädin: digi-boxi
Hunaja: iittalan hunajapuoti :)

TÄSSÄ VAIHEESSA OLEN KESÄÄ:

1.[x] polttanut itseni auringossa
2.[x] ruskettunut vähän
3.[x] ruskettunut sopivasti
4.[ ] ruskettunut paljon
5.[x] uinut meressä
6.[x] järvessä,
7.[ ] joessa,
8.[ ] lammessa,
9.[ ] pihalla olevassa uima-altaassa
10.[ ] käynyt huvipuistossa
11.[ ] kastunut kavereiden kepposen uhrina
12.[ ] heitellyt vesi-ilmapalloja kavereidesi päälle,
13.[ ] tai he ovat heitelleet niitä sinun päällesi
14.[x] käyttänyt hametta,
15.[x] shortseja
16.[x] toppia,
17.[x] hihatonta paitaa,
18.[ ] varvastossuja
19.[ ] ostanut uudet bikinit,
20.[ ] aurinkolasit
21.[ ]sandaalit
22.[ ] iskenyt söpön pojan kaupungilta
23.[x] syönyt jääteloä,
24.[x] pehmistä,
25.[ ] juonut pirtelöä,
26.[x] limsaa
27.[x] siideriä,
28.[x] kaljaa
29.[x] vettä
30.[x] pomppinut trampoliinilla
31.[ ] ja tehnyt voltin,
32.[x] tai jonku muun tempun
33.[ ] joutunut nokkosen "uhriksi"
34.[ ] ajanut skootterilla päin seinää
35.[ ] ojaan,
36.[ ] naapurin kukkapenkkiin
37.[x] leikannut ruohoa
38.[x] syönyt mansikoita
39.[ ] lättyjä,
40.[ ] kukan terälehtiä
41.[ ] hypännyt uimaan vaatteet päällä
42.[x]kahlannut vedessä
43.[ ] pelannut pullonpyöritystä
44.[x] laulanut isoon ääneen
45.[ ] herättänyt veljen/siskon kaatamalla hänen päälleen ämpärillisen vettä
46.[x] tappanut kärpäsen,
47.[x] mäkäräisen
48.[ ] ampiaisen,
49.[ ] sammakon,
50.[ ] linnun,
51.[ ] sisiliskon,
52.[x] jonkun muun örkin
53.[x] tehnyt jotain hullua kavereiden yllyttämänä
54.[x] nukkunut aamulla yli yhteen
55.[ ] valvonut koko yön
56.[x] kuunnellut musiikkia
57.[ ] kiivennyt puuhun,
58.[x] ja katkaissut siitä oksan
59.[ ] joutunut olemaan ampiaisen piston uhri
60.[x] kerännyt kukkia
61.[x]bilettänyt kunnolla
62.[x] pelannut lentopalloa
63.[ ] jalkapalloa,
64.[ ]sulkapalloa,
65.[x] tennistä,
67.[ ] pesäpalloa
68.[ ] hajottanut vahingossa ikkunan
69.[ ] kiivennyt katolle
70.[x] pelleillyt
71.[x] ottanut aurinkoa
72.[x] lukenut vitsikirjaa
73.[ ] kiljunut
74.[ ] hakannut nyrkkeilysäkkiä
75.[ ] ajanut skootterilla,
76.[ ] mopolla,
77.[ ] traktorilla,
78.[ ] mönkijällä,
80.[x] pyörällä,
81.[ ] ajettavalla ruohonleikkurilla
82.[x] käynyt lenkillä
83.[x] katsonut telkkaria
84.[x] tekstaillut
85.[ ] rullaluistellut
86.[ ]skeitannut
87.[ ] potkulautaillut
88.[x] nauranut

54.p/88.p

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 18:10

http://www.yle.fi/pyhatjapahat/testi_intro.html


Hyveitä:

Suhteellisuuden taju
Kohtuullisuus
Oikeudenmukaisuus

Syntejä:

Ylpeys
Murehtiminen
Vatsan palvonta

Hyveitä:

Suhteellisuuden taju: 17
Kohtuullisuus: 11
Oikeudenmukaisuus: 11
Hiljainen tieto: 9
Rakkaus: 8
Viisaus: 8
Anteeksiantavaisuus: 7
Lojaalisuus: 5
Urhoollisuus: 5
Pyhä huolettomuus: 2
Jalo joutilaisuus: 1

Syntejä:

Ylpeys: 15
Murehtiminen: 11
Vatsan palvonta: 10
Huumorintajuttomuus: 8
Välinpitämättömyys: 7
Hengen velttous: 6
Ahneus: 4
Kateus: 4
Vihamielisyys: 3
Tietämättömyys: 2
Hekumallisuus: 1

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 17:58

HAVE YOU EVER...

Suudellut serkkuasi: en
Karannut kotoa: en
Ajatellut ihastustasi alastomana: no siis joo tälläki hetkellä :DD
Lintsannut: juu
Halunnut jotakuta jota et voi saada: joo, noin yleensä käy :)
Tehnyt jotain tyhmää: juu

THE LAST TIME YOU...

Kävit suihkussa: oisko ollut kaks päivää sitten
Olit ulkona: tänään hetkine sitten

FAVORITE...

Väri: vihreä, sininen ja purppuura
Bändi: sentenced, rammstein, 30 seconds to mars....
Hiusmalli: tää oma on aikas jees
Jäätelö: lakritsi
Ruoka: kana

WHO.. .

Saa sinut nauramaan: monikin ihminen
Saa sinut hymyilemään: monikin
Saa sinut hyvälle tuulelle: monikin
Olet ihastunut: kultaani tietty :)

DO YOU EVER WANT TO...

Olla joku muu: ehkä joskus nuorempana halusin, en enää
Olla vastakkaista sukupuolta: välillä nuorempana sellanen kävi mielessä

HAVE YOU EVER

Rakastunut ystävääsi joka on vastakkaista sukupuolta: kerran eikä siinä käynyt yhtään hyvin
Säätänyt kaverin kanssa: juu
Ollut rakastunut: kyllä <3
Suudellut jotakuta: joo
Tehnyt jotain mitä kadut: juu!

WHO WAS THE LAST PERSON...

Jota halasit: eetu <3
Jonka kanssa puhuit: äiti
Jota suutelit: eetu <3
Jolle huusit: oisko ollu sissi ku hajotti pihalla jotain :D
Jota ajattelit: aattelin äsköisessä kysymyksessä sissiä, joten sissi
Joka laittoi sinulle viestiä: eetu <3
Joka särki sydämesi: hetkinen... tää on Jukka


MORE ABOUT YOU...

Hiusten väri: punaiset
Tatuointeja: ei
Lävistyksiä: korvikset 2x
Sinkku/varattu: onnellisesti varattu <3


10 ensimmäistä:

Ensimmäinen paras ystävä: oisko oolu heinosen janita
Ensimmäinen nettinimi: en muista yhtää...
Ensimmäinen suudelma: ensimmäinen pusu joskus kolmevuotiaana, mutta kunnollinen suudelma varmaan kaksi vuotta sitten
Ensimmäinen lemmikki: ihan eka ikioma lemmikki oli Minkki hiiri
Ensimmäinen lävistys: jos korviksia ei lasketa niin ei oo
Ensimmäinen ihastus: voi ei... vuorensolan teemu tarhassa
Ensimmäinen lempimusiikki: ei voi muistaa.. oisko ollu ressu redford tai jotain
Ensimmäinen auto: ei oo
Ensimmäinen rakkaus: luulen, että olen vasta nyt ekaa kertaa rakastunut... muut on olleet vaan jotain teini-ihastuksia <3<3
Ensimmäinen pehmoeläin: öö, niitä on ihan liikaa, ei voi muistaa :D

9 viimeisintä:

Viimeisin tupakka: en ole koskaan polttanut kokonaista tupakkaa kerrallaan...
Viimeisin alkoholijuoma: hmmm.. jussina oli monlaista juomaa samaan aikaan tarjolla :D:D
Viimeisin autoajelu: eilen
Viimeisin suudelma: perjantaina <3
Viimeisin nähty elokuva: die hard tuli telkusta eilen, joten se
Viimeisin puhelinsoitto: kulta soitti tänään aamulla <3
Viimeisin soitettu cd: mulla soi täällä mediapöayerissä aikas monta eri levyä...
Viimeisin vaahtokylpy: siitä on liian kauan!

8 oletko koskaan:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? en
Oletko koskaan ollut pidätettynä? en
Oletko koskaan uinut alastomana? no olen :D
Oletko koskaan ollut TV:ssä? aikas monta kertaa
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? joo!
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? joo

7 uraa, joita olet harkinnut:

1. lastenhoitaja
2. röntgenhoitaja
3. radiotoimittaja
4. kirjastonhoitaja joskus pienenä :D
5. opettaja
6. pukusuunnittelija
7. sisustus suunnittelija

6 asiaa, jotka olet tehnyt tänään:

1. ollut koirien kanssa pihalla
2. laittanut rasvaa palaneille olkapäilleni ja niskaani
3. syöny
4. tehnyt ruokaa
5. jutellut kultani kanssa puhelimessa
6. kuunnellu musiikkia ja haaveillu

5 ihmistä, joille voit kertoa kaikkea (ei järjestykssä):

1. minna
2. kati
3. katja
4. caro
5. eetu <3

4 parasta leffaa (ei järjestyksessä):

1. angelikat !!!
2. gone in 60 seconds
3. grease
4. xXx

3 Valintaa:

1. Kuuma vai kylmä: kylmä
2. musta vai valkoinen: musta
3. suora vai kihara: suora

2 Tautia jotka oisit jättänyt sairastamatta:

1. vesirokko, koska en tykänny olla pilkullinen :D
2. korvatulehdukset ehdottomasti

1 asia jota kadut eniten:

1. Tampereen Hämeenpuiston Cumulus -hotellissa tapahtuneita asioita vuonna 2004 syksyllä...

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 17:40

Iman sinua olisin saletisti vaan puolet
Kun olet minun rinnallani kaikkoaa kaikki huolet
Ei ole muuta kuin vain kaksi sydäntä
ja yhdessä ne sydämet näyttävät niin hyvältä
Ei ole mitään parempaa kuin yhteinen aika
Ja kaikki se aika; siin oli silkkaa taikaa
En haluis olla sinusta yhtäkään hetkeä erossa
Sinun ansiostasi tunnen olevani jälleen elossa! <3<3