IRC-Galleria

LAIVALLE!:)<3Lauantai 17.01.2009 08:31

[Ei aihetta]Lauantai 10.01.2009 18:19

ei ole puhelintaaaa

busted Lauantai 10.01.2009 17:55

aamu_herkistelyMaanantai 05.01.2009 12:45

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

matka-aika + kävelyä yhteensä<3Sunnuntai 04.01.2009 06:49

joo tuli tos mielee et en oo koskaa käyny karjalohjal ja en oikee tienny tarkkaa mis se oli nii katoin 02:st kartta ja reitti palveluu nii tää varmisti ainki että bussilla en mee! :D

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 04:02

Jos tyttö sanoo miau, sil pitää tunkea MUNA SUUHUN

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 03:34

2009 kunniaksi saat kysyä minulta yhden kysymyksen, VAIN yhden kysymyksen, valitse se tarkasti, LUPAAN vastata REHELLISESTI.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 16:16

valtteri on lintu ja mä oon lintumies

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 16:16

valtteri on lintu ja mä oon lintumies

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 14:44

Hyvää uuttavuotta kaikille! :)