IRC-Galleria

Meat Loaf - I would do anything for love


Loistokkuutta.

...Maailmani on tyhjä...

Note to self: Kun äiti seuraavan kerran kysyy, pidetäänkö tyttöjen ilta, älä suostu.

Wau.
Ei ollu krapulaa tänään.

Löysin täydellisen kuvan tatuoinniksi. Täydellisen! Tästä vaan kyseleen, paljonko sen toteuttaminen tullee maksamaan.

Mää tahon Kajagoogoo-paidan!

Nukuin taas paljon. Mukavaa. Eilen illalla huomasin myös, mitä on oikea autuus:
Cox's:n omenasiideri (HUOM! vain kaksi lasillista) ja Celebration suklaalajitelma + muutama jakso Frasieria.

Oli ihanaa. Ei tehnyt mieli mennä nukkumaan.

Pitkästä aikaa. :)

Nyt tuntuu oikeasti, että koko maailma petti just jalkojen alta. Meni usko kaikkeen taas totaalisesti. Niin kuin ei olis mitään. Mihin tässä nyt enää luottaa?!

En halua herätä huomenna. Enkä ylihuomenna. Ja tuskin perjantainakaan. Vittu...

Nukuin monta tuntia. Ainakin 9. Vois oikeastaan mennä uudestaan nukkumaan. Ja nukkua pari päivää. Tai jopa siihen asti, kun koulu taas alkaa. Joo, se ois jännää.

X-Files 2: I want to believe
Ei se oikeasti ollut niin huono. Miksi kaikki haukkuu sitä? Enkä sano kyseistä leffaa hyväksi vain siksi, että David Duchovny on ihan vitun seksikäs, vaan siksi, että juoni oli jännä. Ei huipputasoa, mutta jännä. Kiinnostava. Tiesinpäs!

Tomie oli kans tosi hyvä. Ei niin verinen kuin kansi lupasi, mutta äärimmäisen hyvä.

Sex and the city on oli muuten vaan ihan järjettömän loistava. Nauratti kunnolla, vaikka oli maailman pahin krapula ja särki päätä.

Niin ja joo. Katoin Breakfast Clubin taas tänään. Oli kaunis.

Haastan itseni:

Olen suht varma, että jaksan valvoa koko yön ja käydä huomenna koulussa reilun tunnin ajan. Jos nukahdan joulujuhlan aikana, se on vaan oikeasti liian tylsä. On noita jo ala-asteella nähty hauskojakin.

Joo, tästä lähtee.

Hetkellisesti ystävän kanssa juteltua parempi olo. Sitten kun alkaa äidin känninen sönkkäys. Jea. Jännää, sanakaan ei mennyt perille. Isä kävi kyllä kysymässä, oonko ok.. Saa nähdä meneekö äiti huomenna töihin, toivottavasti ei pääse krapulansa takia. Toivon oikeasti todella.

Mutta joo. Eka kerta vähään aikaan, kun uskallan oikeasti syyllistää juomisesta äitiä, enkä itseäni. Mulla on nyt pysynyt jo pienen hetken mopo käsissä ja sillä ei, vaikka oon sille siitä sanonut. En vaan kehtaa kertoa sille kuraattorista yms. En voisi särkeä sen sydäntä. Miltähän tuntuisi kuulla: "Tyttäresi käy viikoittain 1-2 kertaa kuraattorilla masennuksen ja koulu-uupumuksen takia. Hän on sairastanut masennusta viimeiset 5 vuotta. Ensi vuonna varmaan haetaan lääkkeet, jotta apu olisi maksimaalinen." Ei varmaan kovin kiva.

Joskus on kivaa. Joskus on aivan ihanaa. Mutta en jaksa. Olen älynnyt sen, etten jaksa. Arpia tekee ja voimia vie tämä ainainen halu olla hyvä. Ei tätä jaksa.

Anteeksi.

Anteeksi, etten osannut olla tarpeeksi hyvä.