IRC-Galleria

Miten tunnemme ja koemme asiat ja oman todellisuuteemme, siten teemme päätöksiä ja sellaiseksi tulkitsemme elämämme ja nimenomana sen tarkoituksen. Siksi jos tunnemme, että elämästämme on kadonnut sen tarkoitus, silloin myös uskomme niin tapahtuneen ja olemme ajautumassa koko olemassaoloamme syvästi koskevaan kriisiin.

Käteeni tarttui tätä esitystäni valmistaessa erään itsemurhan tehneen nuoren jäämistöstä kirjastoni hyllylle tullut kirja. Se on Viktor E. Franklin kirja Ihmisyyden rajalla, Keuruu 1981. Siinä Frankl juutalaisena lääkärinä ja psykiatrina kertoo Natsi-Saksan keskitysleirikokemuksistaan.

Frankl pitää tarkoituksen löytämistä elämämme tärkeimpänä asiana. Hän tuntee kyllä edeltäjänsä Sigmund Freudin väitteen, jonka tämä esitti kirjeessään prinsessa Bonapartelle: ”Heti, kun ihminen alkaa kysellä elämän tarkoitusta tai arvoa, hän on sairas.” Frankl itse on sen sijaan sitä mieltä, että ihminen pyrkii aina etsimään ja löytämään tarkoituksen. Se on ihmisen perustavaa laatua oleva huolenaihe (Viktor E. Frankl, Elämän tarkoitusta etsimässä, Keuruu 1980, 27).

”Jos ihminen on löytänyt etsimänsä tarkoituksen, hän on valmis kärsimään, uhraamaan tai jopa tarpeen vaatiessa luopuman elämästään tuon tarkoituksen hyväksi. Vastaavasti. Ellei tarkoitusta ole, ihminen on taipuvainen päättämään elämänsä, ja hän on valmis tekemään sen siitäkin huolimatta, että kaikki hänen tarpeensa ovat näennäisesti tyydytetyt.” ”Eräässä USA:n yliopistossa haasteltiin 60 itsemurhayrityksen tehnyttä opiskelijaa, ja 85 % heistä sanoi syynä olleen sen, että elämä tuntui tarkoituksettomalta. Mikä tärkeintä, 93 % näistä elämän näennäisestä tarkoituksettomuudesta kärsivistä opiskelijoista oli sosiaalisesti aktiivisia, pärjäsi hyvin akateemisesti ja oli hyvissä väleissä perheensä kanssa” (18).

Ihminen ei elä pelkästä hyvinvoinnista! Hyvinvointiyhteiskunta on tarjonnut suurelle osalle kansaa keinot, mutta nyt ihmiset eivät näe päämäärää, tarkoitusta elämälle. (95). ”On vain yksi todella vakava ongelma ja se on: Onko elämä elämisen arvoista – vai ei…?” (Albert Camus, 22). ”Ihminen, joka pitää elämäänsä tarkoituksettomana, ei ole ainoastaan onneton vaan tuskin edes elinkykyinen” (Albert Einstein, 33). Franklin psykoterapeuttista teoriaa onkin arvioitu sanomalla, että ehdoton usko ehdottomaan tarkoitukseen on hänen viestinsä (39).

Frankl sanoo mielestäni jotain erittäin tärkeää elämän tarkoituksesta kirjoittaessaan, ettei ihminen muutu inhimilliseksi ja aidoksi huolehtimalla itsensä toteuttamisesta vaan unohtamalla itsensä, antamalla itseään ja suuntautumalla ulospäin.” ”Juuri onnen tavoitteleminen tekee onnellisuuden mahdottomaksi. Mitä enemmän se on päämäärä, sitä vaikeampi sitä on tavoittaa” (34).

Nimenomaan keskistysleirikokemustensa pohjalta hän väittää, että on pelottavaa, jos turhaudumme elämäämme ja jos järjettömältä tuntuva kärsimys tai kuolema masentaa niin, että menetämme kyvyn nähdä omien kokemustemme keskellä olemassaolomme tarkoitus ja jos emme halua enää kantaa elämästämme vastuuta. ”Se, jolla on miksi elämälleen, pystyy kestämään melkein mitä tahansa miten” (Ihmisyyden rajalla, Nietzsche, 9).

”Jokaisella on oma erityinen työnsä tai tehtävänsä elämässä, jokaisen on tehtävä tehtävänsä. Häntä ei voida korvata toiselle eikä mikään muu elämä voi korvata hänen elämäänsä. Siksi jokaisen elämäntehtävä on ainutkertainen samoin kuin asianomaisen mahdollisuus suorittaa se” (100).

Keskistysleirien mielettömyys todennäköisesti paljasti ainakin niistä selviytyneille, että lopulta ihmisellä ei ole mitään muuta kuin oma paljas olemassaolonsa ja ruumiinsa. Siksi on vain yksi suuri peruskysymys: Miten pystymme pitämään kaikissa elämämme tilanteissa juuri omaa elämäämme ja olemassaoloamme mielekkäänä ja säilyttämisen arvoisena (7). Juuri oma elämäni on parasta, mitä elämä on meille antanut ja lopulta se on ainoa, mitä meille on annettu!

Keskistysleirillä kohtalokkainta oli nimenomaan tämän oman elämän elämisen halun sammuminen: Se merkitsi aina antautumista ympäristölle, olosuhteille, toisille ihmisille ja niiden orjaksi suostumista ja siksi lopullista tuhoa. Tosin juuri tätä tuhoamista varten monet leirit olikin rakennettu.. ”Voi häntä, joka ei enää löytänyt mitään järkeä elämästään, ei päämäärää, ei tarkoitusta eikä sen tähden mitään, minkä tähden jatkaa edelleen. Hän oli pian mennyttä: Minulla ei ole enää mitään odotettavaa elämältä? Mitä siihen saattoi vastata?” (17)

Sitten hän vastaa omalla tavallaan: ”Tarvittiin perusteellista muutosta asennoitumiseemme. Meidän oli opetettava itsellemme ja masentuneille, ettei sillä, mitä me odotimme elämältä itse asiassa ollut merkitystä, vaan päinvastoin sillä, mitä elämä odotti meiltä. Meidän oli lopetettava elämän tarkoituksen kyseleminen ja sen sijaan pidettävä itseämme niinä, joilta elämä kyseli – päivän jokaisena hetkenä. Meidän vastauksemme eivät saa koostua puheista ja mietiskelyistämme, vaan todellisesta toiminnasta ja oikeasta käyttäytymisestä. Perimmältään elämä merkitsee vastuun ottamista oikean vastauksen löytämiseksi sen antamiin ongelmiin ja niiden tehtävien suorittamista, jotka se jatkuvasti jokaiselle yksilölle antaa. Nämä tehtävät ja niiden mukana myös elämän tarkoitus vaihtelevat eri ihmisillä. Siksi on mahdotonta määritellä elämän tarkoitus yleisesti. Kysymyksiin elämän tarkoituksesta ei koskaan voida vastata ylimalkaisilla määritelmillä. ’Elämä’ ei ole mitään epämääräistä, vaan jotain hyvin todellista ja konkreettista. Niistä muodostuu ihmisen kohtalo, joka on jokaisen yksilön kohdalla erilainen ja ainutlaatuinen.” (74).

Toki ihminen on sidoksissa olosuhteisiinsa. Mutta hän on kuitenkin vapaa valitsemaan suhtautumistapansa eri olosuhteissa, eikä hän näin ollen ole täydellisesti olosuhteiden armoilla. Ihminen voi päättää, miten suhtautua tilanteeseen ja jopa valita asenteensa omiin tunteisiinsa. Ihmiselle onkin ominaista, että hän voi suuntautua harkiten päämääriinsä lähtökohtinaan arvot ja tarkoitukset, jotka toimivat syinä ja motiiveina. .

”Ihminen ei ole sattumanvarainen tuote, joka on täysin ympäristönsä vaikutuksen armoilla. Ihmisellä on aina toiminnassaan valinnan vapaus. Apatia voidaan voittaa ja ärsyyntyneisyys peittää. Ihminen voi säilyttää hivenen henkistä vapautta, mielen itsenäisyyttä jopa kauhistuttavassa psyykkisessä ja fyysisessä paineessa. Ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta – vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annettuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä. Ja aina on tehtävä valintoja. Joka päivä, joka tunti tarjosi mahdollisuuden tehdä päätöksiä.. Ne määräsivät oliko alistuttava vai ei noihin voimiin, jotka uhkasivat ryöstää sinulta oman itsesi, sisäisen vapautesi, jotka määräsivät tulisiko sinusta olosuhteiden leikkikalu, joka on luopunut vapaudestaan ja arvokkuudestaan sopeutuakseen tyypilliseksi asukkaaksi…. Periaatteessa kuka tahansa ihminen voi, jopa sellaisissa olosuhteissa päättää itse siitä, mitä hänestä tulee – pohjimmaltaan ja sielullisesti. Dostojevski sanoi kerran: On vain yksi asia, jota pelkään: etten ole kärsimysteni arvoinen” (64-65)

Kärsimys on erottamaton osa elämää, samoin kuin kohtalo ja kuolema. Ilman kärsimystä ja kuolemaa ei inhimillinen elämä voi olla täydellistä. Tapa jolla ihminen hyväksyy kohtalonsa ja kaiken siihen sisältyvän kärsimyksen, tapa, jolla hän kantaa ristinsä, antaa hänelle runsaasti mahdollisuuksia – jopa vaikeimmissa olosuhteissa – lisätä elämään syvempää tarkoitusta.

”Hänen elämänsä saattaa säilyä rohkeana, arvokkaana ja epäitsekkäänä. Tai hän saattaa unohtaa katkerassa olemassaolon taistelussa oman inhimillisen arvokkuutensa ja hänestä tulee pelkkä eläin. Vaikeat olosuhteet voivat luoda arvoja, jotka ihminen joko omaksuu tai ei omaksu. Ja tämä ratkaisee onko hän kärsimystensä arvoinen vai ei” (66).

Joka tapauksessa niin kauan kun olemme olemassa, olemassaoloomme kätkeytyy mahdollisuus ja haaste. Niin kauan kuin on elämää on toivoa! Tässä elämämme hetkessä meillä syvemmin ajatellen ei ole lopulta mitään muuta todellista valinnanvapautta kuin mahdollisuus valita oma suhtautumistapamme annettuihin olosuhteisiin (9).

Ihmiselle on ominaista, että hän jaksaa elää katsomalla tulevaisuuteen ja kristittyinä lisäämme - nimenomaan katsomalla yli ajallisuuden rajan kohti iankaikkista elämää. Tämä on ihmisen pelastuksena silloin, kun olemassaolon hetket ovat vaikeimmat ja vaikka hänen onkin ehkä suorastaan pakotettava itseänsä katsomaan rohkeasti tulevaisuuteensa ja toivomaan (70). Ihminen joka on menettänyt uskonsa tulevaisuuteen – omaan tulevaisuuteensa on tuhon partaalla!

Franklin mukaan voimme löytää elämän tarkoituksen kolmella tavalla: 1. Tekemällä jonkin teon, 2. kokemalla jonkin arvon, 3. kärsimällä (102). Hän kirjoittaa: ”Inhimillinen elämä ei missään olosuhteissa lakkaa olemasta merkityksellinen ja … tämä rajaton elämän tarkoitus sisältää kärsimisen ja kuolemisen, puutteen ja menehtymisen… Toivoaan ei saa menettää, vaan on pidettävä yllä rohkeutta, uskoen lujasti, että taistelumme toivottomuus ei vähentänyt sen arvokkuutta ja merkitystä” (79).

”Huomatessaan, että hänen kohtalonaan on kärsiä, ihmisen on hyväksyttävä kärsimys tehtäväkseen, yksinäiseksi ja ainutkertaiseksi tehtäväkseen. Hänen on tunnustettava, että jopa kärsiessään, hän on ainutlaatuinen….Tapa, jolla hän kantaa taakkansa, on hänen ainutkertainen mahdollisuutensa” (74). Siksi ”se mikä ei tapa minua tekee minut voimakkaammaksi” (Nietzsche, 78).