Heippa palleroiset!
Tämä on raportti pulsujen ennakkotapaamisviikonlopulta , jona jossu vieraili Järvenpäässä ja stadissa.
Perjantaista meillä ei kamalasti ole kerrottavaa, koska jossulla meni stadissa oletettua pidempi aika. Syytä emme ehkä mainitse, mutta todettakoon että kaveria ei jätetä. (Annu on oikeesti ihana <3)
Lauantaina meidän sitten piti lähteä Hillan kanssa stadiin jo kello 11 aikoihin, mutta kaksi neitiä sitten kuitenkin vasta heräsivät siihen aikaan. Se ei kuitenkaan haitannut, koska neitien seuralaiset eivät päässeet paikalle ennen kello kahta ja olivat sittenkin molemmat muodikkaasti ainakin puoli tuntia myöhässä. Kävimme ensimmäiseksi ostamassa pulsutopit Henkasta ja Maukasta, josta Sara ehti neidit jo pongatakin. Odottelimme sitten muuan sussua kyseisen kaupan edessä ties kuinka kauan, kun neiti päätti hieman sooloilla ja valitsi tapaamispaikan oman mielensä mukaisesti. Hilla, jossu ja Sara kuitenkin saivat sussunkin Henkan ja Maukan edustalle, muutaman vastaajaan jätetyn viestin jälkeen.
Käänsimme puoli Helsinkiä ympäri, etsien värikkäitä mikrohameita, jotka lopulta löytyivät Henkasta ja Maukasta. Tässä vaiheessa osa neideistä oli jo niin nälkäisiä, että näköä haittasi, joten suuntasimme Cafe picnikiin syömään. Saralla oli hieman suurempi annoskoko kuin muilla neideillä (huom. Sara on neideistä pienikokoisin). Samalla kun kaverukset nauttivat aterioistaan suunnittelivat Hilla ja jossu katalia suunnitelmia, joiden mukaan Sara, sussu ja muutama muu päätyvät tulevien kahden vuoden sisällä kotiorjiksi erään bändin jäsenille, sillä jossu ja Hilla tarvitsevat matkatavarakuljetuksen keikoille. (Älä valita, tai joudut itsekin kauppatavaraksi!) Koko illan Helsingissä sompailtuaan, selvisivät hilla ja jossu monien mutkien kautta lopulta Järvenpäähän.
Kaikki alkoi siitä, kun Hilla päätti kokeilla uutta reittiä polkea kotiinsa. (köhköh) Ongelma tuli siinä vaiheessa, kun he kääntyivät vasemmalle ja tie olikin yhtäkkiä tukittu intiaanipäällikön toimesta. Jossu kuuli olevansa Tuhkimo (kenkä putosi… ja toinenkin…) ja Hilla ihana punapää. Ongelmat jatkuivat, kun jossu päätti esitellä ”hymyään” sedille. Setä totesi sen tuottavan vain onnea ja lähti virnuillen pois. Myös jossu ja Hilla jatkoivat matkaansa kohti Satumetsää.
Hillalla oli vuorossa pulsutoppien askartelua ja esittelyä, sekä kuvien räpsimistä ja paljon hihitystä suuremmalla hajoilulla maustettuna. Sen jälkeen tytöt ovatkin istuneet tiiviisti nenä kiinni tietokoneruudussa. Hilla myös askarteli korvallaan jossakin välissä.