IRC-Galleria

zen

zen

here, there, everywhere

krapuladraivi.Keskiviikko 04.02.2009 16:40

mikäköhän ihme siinä on että aina sellassina "krapula"päivinä, eli seuraavana päivänä siitä kun on juonu, kun saa jonkun ihme draivin siivoomiseen sun muuhun juttujen järkkäilyyn, tänään ollaan saatu sisustettuun ja järkättyyn kämppää siistimpään kuntoon ja nyt chillaan Tietohuoneessa. Saatiin muutettua meijän kaksio kolmioks. <:

Tahdon aikaa!Tiistai 03.02.2009 22:13


Etydi allegrettoTiistai 27.01.2009 13:10

Vihdoin kaikki ihmiset alkaa löytämään itseään.
Ykseyden & Yhteyden aika.

Maailman kehto pyörii ja vaikka tie Ykseyteen tarkoittaisikin ensin omien,
sitten muiden pelottavien varjojen läpi kulkemista,
palkitsee se löytäjänsä ikuisella varmuudella että on saapunut oikeaan paikkaan.
Ykseys auttaa näkemään itsensä samalla tavalla kuin on ennen peilannut muista.

Ykseyden löytäminen ei ole kaukana sillä sitä ei tarvitse lähteä etsimään mistään,
kaikki se kuka olet löytyy persoonista ympäri maailmaa,
kehot on luotu järjestämään persoonallisuudet tiettyihin tehtäviin,
enkä sano että oltais jonkun pelinappuloita,
ja jos sanon niin sitten olen itseni pelinappula.
Aina kun etsin apua mua ulkonevista asioista mä huomaan itteni niissä jo valmiiksi,
ihan kuin olisin käsitellyt asian jo,
rivien välistä,
se tuntuu kuin suurelta aallolta joka vie mukanaan tuoden joka käänteessä juuri sen tiedon jonka minä tarvitsen..
Tämä tulee yhtälailla vaikuttamaan kaikkiin "heränneisiin",
sillä, sillä hetkellä kun viimeinenkin "herännyt" on herännyt alkaa Yhteyden aika.
Onneksi kaikki jotka heräävät voivat herättyään heti ruveta kehittämään maailmaansa maagiseksi, ja huomata että taikoja on olemassa,
ehkei niinkuin leffoissa tai mielikuvituksessa mutta,
Aitoa taikaa on jokaisessa hetkessä,
olin sitten yksin tai jonkun/joidenkin seurassa.
Ajatukset kuuluu aistimuksina,
ja hetket tuntuu tärkeiltä ja ihmisten sisältä kumpuavat asiat on käden ulottuvilla,
sanat tuntuu siinä vaiheessa turhilta aivan kuin olisin aistinut asian juuri ennen kuin se sai sanallisen muotonsa,
mutta itseäni tulkitessa huomaan usein ensin puhuvani asiastani itsellini, samalla kun kerron asiasta toiselle.

Helpommin sen kai voisin kuvailla niin että intuition ääni pulppuaa sisältäni ja kertoessani asiaa siirtyy se näin myös oman analyyttisen ajattulun puolelle joka tuo mukanaan asian täyden ymmärryksen, näin asia saa 2 puolta.

Yhdessä vaiheessa matkaani Ykseydessä pelkäsin voiman tuomaa tasaisuutta ja mietin osaanko itkeä, ajatus kylläkin unohtui mutta eilisen jälkeen tiedän olevani inhimillinen,
sain ekaa kertaa itkettyä..
ties kuinka pitkään aikaan,
kuinka puhdistavaa suru voikaan olla,
vaikkei ajatukset kokonaan häviäisikään niin tiedän että tunteiden,
järjen, mielen ja ruumiin yhteistyöllä asiat ottaa oman paikkansa minussa,
ja näin ollen voin pelkäämättä olla tyyni, rauhallinen.
Koska kaikki mitä mä teen tästä lähtien niin teen ne hyvinvoinnille.

Pelätkää, mutta älkää paetko,
luopukaa, mutta älkää antautuko,
tietäkää keitä olette ja sen jälkeen ei pelkää mitään ja voi
ottaa vastaan Ykseyden voiman.

Ajatus, Intuitio ja Minä, käsikädessä.
Ykseys.

Sen jälkeen ei tartte ettii taikureita, jumalia, keijukaisia, vampyyreita you name it, mistään.

Maailma avartuu, oletko valmis?

HuutoaKeskiviikko 21.01.2009 12:26

onnistunut sotkeutumaan narun ympärille,
silmukaksi asti,
se on niin solmulla että osan vaan saa selvitettyä,
palaamalla takas,
kierittämällä toiseen suuntaan,
kuitenkin siellä täällä,
silloin tällöin,
aika usein, ei liian,
ilmenee solmu,
solmu solmussa,
ja ne on vaikeita,
Huomaamattomimpia pieniä yhteen hiertyneitä solmuja.
ei auta itku markkinoilla, sanotaan,

seurallisena, huolettomana, suulaana, ja auttaa aina.
"A friend in need, is a friend indeed."

Ja sitäpaitsi kaikki on niin tottunut siihen,
ettei tarvitse ajatella,
tarvitsisiko kuuntelijaa kuuntelijakin,

nyt pahat teot häivyttäis,
huudot nyt hiljentäis,
johdonpaikan taas täyttäis,
maailman tuulet ja näyttäis.

Mielen ja Ruumiin Mystiset TarinatSunnuntai 18.01.2009 14:59

Jokainen hetki kuljettaa,
tuudittaa eteenpäin,
aikaakaan ei ole,
hukattavissa,

Unissa hukuttavissa,
houkutuksissa,
juovuksissa,

Leijuntaa ylemässä,
elämässä,
vailla vallan kahvaa,
valtoimenaan,

Lapsena leikkiessä,
totuus näyttää sarvensa,
Aikuisena leikkiessä,
totuus näyttää paikkansa.

Oli miten oli,
Hetket on tullut takaisin.

Arkiset iloiset asiat.Perjantai 16.01.2009 00:05

Saatiin krakan kaa tänää maksettuu laskuja ja vuokrii<:
kävin myös pankissa ja sit mentii mamma mariaa syömää pastaa janetin ja krakan kans(:
ihan sairaan isot annokset. jäi viel dogipäkit himaanki, siel oli raappana ja leimasin mut just ku istuttii pöytää nii ne oli lähös. vähä läppä. lahden reggaestarat :D
loppuilta menny mukavasti viinin kaa ja jengiä hyöriny täs.
huomen pääsee ekaa kertaa treenikselle soittelee päiväl ja sit illal psykebileisii! :)

SavuMaanantai 12.01.2009 14:41

Kaupungilla kulkee muukalainen,
Joka aineen toimittaa.
Sitä ostaa saa...
Eilen osti eräs nuorukainen
Muukalaisen tavaraa
Viikkorahoillaan.

Savukkeessaan poltti nuorukainen
Vähän marihuanaa
Viikkorahoillaan...
Kaikki muuttui kauniimmaksi silloin,
Kun savu syöksyi keuhkoihin.
Hän vaipui unelmiin.

Vaan takaisin
Hän kuitenkin
Joutui palaamaan...
Hän takaisin
Joutui niin
Kovaan maailmaan...
Hän uskoi unelmiin
Ja valheisiin...

Lisää tahtoi nuorukainen ostaa
Muukalaisen tavaraa
Viikkorahoillaan...
Kaikki muuttui kauniimmaksi silloin,
Kun savu syöksyi keuhkoihin.
Hän vaipui unelmiin.

Vaan myöhemmin
Hän takaisin
Ei enää palaakaan...
Hän maailmaan
Jää kauniimpaan
Vain kulkemaan.
Hän kulkee unelmiin
Ja valheisiin...

oliKeskiviikko 07.01.2009 03:24

JEES. tää päivä. sain tatskaa lisää, näin siskon ja söin hyvää ruokaa.
huomen rastaa ku tänää oli kaupat kii.
PS: HILLSIDEN KURISTAJA oN IHAN PASKA.!! ? meen kattoo loput.

7Tiistai 06.01.2009 03:39

Huomenna tapaan Lauran.
Ja Faijan, ja mutsin ja Laku tulee takas kotiin, tatuointia pitäis kehittää. pankissa pitäis käydä.
Huomisesta tulee rankka.

TRA-VELSunnuntai 21.12.2008 11:11

Well,well,well. Vihdoinkin matkalla, vaikkakin edes tuonne lätäkön toiselle puolelle Viroon, mutta silti ihan kikseis ku en muista et oisin koskaa käyny siellä ees. :o
TALLINNA HERE WE COME. Are you ready?