OSA 1
Sait minut luulemaan lautaspupilleitasi mustiksi oliiveiksi,
syön silmilläni sinua syöden aavistamattasi silmäsi
mykiöineen, verkkokalvoineen, kyynelkanavineen kaikkineen,
vaikka vielä minuutti sitten vannoin kuolemaa kannibalismille.
Jos viherkaihi ei ole vihreää, ei liioin kaihia, kerro minulle viisaampi,
mikä on pähkinän osuus maapähkinässä, mitä virkaa madolla
on kiiltomadossa, eikä tulikärpäset ole kärpästen kanssa
sisaria eivätkä veljiä, korkeintaan kaimoja vain.
OSA 2
Portugalissa ehkä helpompaa olla koditon, tiedä häntä,
muistan sanojesi riekaleita Tsernobylin ydinräjähdyksen keskeltä,
olet käynyt Brasiliassa, mutta mitä nämä merinopässin sarvet
tekevät sielujen luutarhassa joka on kesyttämättömän runouden kehto,
kunnes tuo Olavinlinnasta karannut sarvipää kaataa hautakivet
kuin varkain sydämeni veit, Espanja, jossa lie koitunut
pyövelin kirveen terä sen kohtaloksi, ken oinaan tahi jäärän
hengenmenon takana oli oleva, kas silmä silmästä, sarvi sarvesta.
OSA 3
Kirjan sivut hiirenkorvalla ikään kuin koivujen lehdet
huhtikuussa, jolloin orastavan kevään vannoutuneet viholliset piirittivät
viheliäisen siitepölyallergian lähettilään, hirttäen sen köysin
talven kuuralla koristamaan puuhun, voitonriemuiset huudot
eivät saa kaikua kauan, näet kirjoittamaton laki iskee
antihistamiineilla lääkityn vastarintaa tekevän pataljoonan
tajuntaa päin, julman lekan lailla; keväältä ette pakoon pääse.
(c) Kommandokaktus