IRC-Galleria

http://kuolemaantuomittu.deviantart.com/

Ei mulla muuta, kunhan vaan lämpimikseni mainostan.

http://kuolemaantuomittu.deviantart.com/

Mä tein uuden koska edellinen oli kakkaa.

nyt on nanowrimoni vuodelta 2011 luettavissa kokonaisuudessaan:

http://matkanano2011.blogspot.de/

Ja niille, joita kiinnostaa, aikeena on kirjottaa uus hieno tarina, joka tosin on tällä hetkellä menossa vasta sivulla kaksi, mutta johon mulla on hienot suunnitelmat valmiiks mietittynä. Edistyy hitaasti, koska nanowrimo ei ole käynnissä, mutten jaksa odottaa marraskuuta... :D

juumoi.

Älkää kysykö miks, mut mulle tuli hinku käydä Ljubljanassa.

Vaikka kaikesta tapahtuneesta on yli puoli vuotta, silti tietynlainen kaiho ja ikävä, lähinnä tunnetta eikä ihmistä kohtaan, on voimassa.

En ajattele häntä kusipäänä, vaikka sellainen hän onkin. Tavallaan tiedostan sen kuinka törkeä, inhottava, ärsyttävä, itsekäs, itseriittoinen ja loukkaava ihminen hän on. Tai ehkä mieleni ajattelee, mutta ei sydämeni tai sieluni. Ne näkevät edelleen vain sen minkä mielikin tahtoisi nähdä, tai tahtoisi olevan.

Kuvatkaan eivät merkitse mitään. Ehkä hieman huvittuneisuutta ulkonäön takia, ja ehkä hieman halveksuntaa, sillä kuvat saavat mieleni ajattelemaan kaiken pinnallisen, sanat, teot, olemuksen.

Muistoja, niitä hyviä, on vain muutama viisi? En tiedä. Kuitenkin liian vähän, eikä mieleni suostu käsittämään mitä hänessä oikein näin. Sydäntäni ei kuitenkaan mitä hänessä näin, vaan vaan se kuinka paljon. Ehkä kahdeksan kuukauden jälkeen en ajattele häntä enää miltei päivittäin, mutta edelleen viikottain.

Hänen jälkeensä ei ole ollut ketään. Tällä hetkellä tuntuu ettei edes ole toista hänen kaltaistaan. Tuntuu etten voi enää koskaan löytää ketään, joka sytyttäisi yhtä suurta, mutta ristiriitaista paloa sisälläni. Löydän aina mielestäni niitä sanoja, jotka saavat minut hymyilemään, sekä onnellisessa että halveksuvassa mielessä.

Tuntuu oudolta, että kaikki muut jotka hänen kanssaan ovat edelleen tekemisissä, pitävät häntä ärsyttävänä ja valittavat hänestä minulle. Oman mieleni, tai oikeastaan sydämeni perukoilla en ajattele häntä laisinkaan ärsyttävänä. Minulle hän on edelleen juuri sitä, kesää ja hiekkarantaa, pullonpyöritystä, polkupyöriä, ja niitä epämääräisiä ja kyseenalaisia asioita, jotka silti lämmittävät sydäntäni ja pitävät sen hereillä.

En koskaan voi olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että muut eivät olisikaan alkaneet mennä virran mukana ja "ollut kusessa" häneen, koska muutkin olivat. Kunpa niin olisi sanonut vain ne jotka hänestä oikeasti pitivät, mukaanlukien minä. En voi olla ajattelematta sitä, missä nyt olisin ja kenen kanssa, missä hän olisi ja kenen kanssa, jos niin olisi. Enkä todellakaan voi olla haaveilematta, että olisin "vanhan hänen" kanssaan, ennen kuin hänellä itsetunto kohosi turhan paljon sen takia, että niin monet tytöt hänestä tykkäsivät.

En puhu näistä asioista ystävilleni. En kirjoita näistä asioista päiväkirjaani. En vihjaa näistä asioista mitään kenellekkään, vaan haukun häntä muiden mukana. Sillä kehtaan väittää, että olin miltei rakastunut häneen, ja kehtaan väittää että tykkäsin hänestä enemmän kuin kukaan muu.

ei vittu et mie oon ollu pöljä kakara sillon :'D nooh, oon kyl vieläki mut en ny sentään niin pöljä... xp
ja huomaa kyl et miten on piirto-taito kehittyny parin vuoden ajalla :'D ei saatana.. xD

ja tän siitä saa-.- galleria hiukan ööö, pidens ton naamaa tollee, jaa-a miks !-.-