Päätin tänään erään asian: muutan isona Etelä-Amerikkaan ja alan onnelliseksi ihmiseksi.
Brittiläisen New Economic Foundation -tutkimuslaitoksen mukaan maailman onnellisimmat ihmiset asuvat Costa Ricassa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Jamaikassa. Kärkikymmeniköstä yhdeksän maata sijaitsee latinalaisessa amerikassa. Rikkaat länsimaat tulevat puolestaan kaukana perässä: parhaiten sijouttunut Alankomaat on sijalla 43, Ruotsi sijalla 53, Suomi sijalla 59 ja Yhdysvallat sijalla 114. Jaoittelu tehtiin elämänlaadun, eliniän sekä ekologisen jalanjäljen perusteella.
Yhteistä parhaiten pärjänneille maille ovat paitsi kaunis luonto ja usein sijainti meren äärellä, myös rauha, itsenäisyys ja pitkälti vasemmistolainen poliittinen elämä. Useassa kärkikymmenikön maista on tällä hetkellä vasemmistolainen presidentti, hallitus ja muutenkin pitkät perinteet vasemmistolaisessa politiikassa. Yksikään näistä maista ei myöskään sijoitu millään taloudellista vapautta mittaavilla indekseillä maailman vapaimpien talouksien joukkoon. Esimerkiksi viidentenä oleva Vietnam ja seitsemänneksi sijouttuva Kuuba eivät edes julkisesti edusta kapitalistista järjestelmää.
Vasemmistolaisen politiikan ja maille ominaisten kulttuurien seurauksena on arvatenkin se, että maat elävät ainakin vielä toistaiseksi irrallaan länsimaalaisesta tehokkuusajattelusta, nuorten ja köyhien rääkkäämisestä sekä ikuisesta kasvuihanteesta, johon on päästävä keinolla millä hyvänsä. Sellainen meininki ei ihan paratiisisaarille sopisikaan. Markkinatalouteen puuttumalla on myös onnistuttu saamaan konkreettisia tuloksia ympäristönkuormituksen vähentämiseksi, ja näin omatuntokin on puhdas. Ja tietysti hyvä julkinen terveydenhuolto takaa onnellisen elämän säilymisen myös tulevaisuudessa.
Tutkimusta on syytetty keinotekoisuudesta, arvatenkin niiden toimesta, jotka haluavat tehdä vertailua vertailun vuoksi sokealla uskollaan bruttokansantuoton onnelliseksi tekevään voimaan. Useista lastensaduista tuttu lausahdus "raha ei tuo onnea" pitää kuitenkin paikkansa myös tosi elämässä, joten tämän tyyppinen tutkimus on varmasti omalla tavallaan huomattavasti valaisevampi kuin lännen menestysuskoa pönkittävät bkt-mittaukset. Hyvä elämä maan kantokyvyn rajoissahan on parasta mitä voi saada, ja siihen 2000-luvun vasemmisto nimen omaan pyrkii.
1 Costa Rica
2 Dominikaaninen tasavalta
3 Jamaika
4 Guatemala
5 Vietnam
6 Kolumbia
7 Kuuba
8 El Salvador
9 Brasilia
10 Honduras
Eri maiden sijoituksia:
20 Kiina
35 Intia
43 Alankomaat
68 Etelä-Korea
74 Iso-Britannia
75 Japani
84 Hong Kong
89 Kanada
108 Venäjä
114 USA
122 Luxemburg
131 Viro (Euroopan huonoiten sijoittunut valtio)