Et milloinkaan sä ees arvata voi, mitä lähtösi toi. Mä yksin itken sateeseen. Mä kuljen kaupunkiin, vain valot heijastuvat asfalttiin. Niin syksyinen tuuli kostea käy, ketään muita ei näy. Mä yksin itken sateeseen.
Edessäin vain tyhjä huone ilman isää oon ajan myötä tuoksut haihtuu muisto ajaton mielessäni aina säilyy vaikka mennyt oon,
hymy ilmeet kuuluu sanat suuret loputon
tuun kaipaan sua isä ohjeitas ja neuvojas tuun kaipaamaan sua isä lämpöäs ja rakkauttas
ei kukaan muu voi antaa miten paljon sulta sain vain sulta sain isäni ainoain
tiedän että elämässäin minne kuljen kaan on isä aina läsnä kantaa käsivarsillaan
ylhäältä hän turvaa minun matkaa päällä maan odottaa ja syliin ottaa kun taas kohdataan
tuun kaipaamaan sua isä ohjeitas ja neuvojas tuun kaipaamaan sua isä lämpöäs ja rakkauttas ei kukaan muu voi antaa miten paljon sulta sain vain sulta sain isäni ainoain, isäni ainoain.
Minä yötä kuuntelen, kuuleeko minua siellä kukaan?
Hyvästiksi suutelen muistot ja kuljen tähtien mukaan.
Lumivalkoisen taivaan minä joskus jossain kiinni saan
ja nousen siihen laivaan, jolla lähden ja joka kotiin palaa.
Isä, mulla pullopostia ois,
voitko hakea mut täältä pois?
On jo myöhä, mua väsyttää.
Ja isä, laita valot karttapalloon.
Yksin olen niin alaston.
Voitko tulla ja mulle tien näyttää?