IRC-Galleria

Viime yönä en olisi malttanut mennä nukkumaan. Alkoi nimittäin ukkostaa. Kiehtovaa ja arvoituksellista. Pienempänä intouduin ukkosesta vielä enemmän, mitä kovemmin jyrisi sen parempi..ja metsästin katseellani salamoita. Vielä olisin halunnut mennä ulos seuraamaaan kun salamoita räiskii pitkin pihaa. Nykyään hieman varon tietäen että isku voi todellakin osua kohdalle. En ihmettelisi josko viimeöinen olisi saanut lähistöllä aikaan tulipaloja.

Näinä hetkinä tulee tietoiseksi siitä, kuinka hatara ja illuusioon perustuva ihmisen näennäinen yliote ympäristöstään on. On pysäyttävää ajatella kuinka luonto välillä palauttaa ihmisen mieleen mistä se oikein onkaan tehty. Talo on lähellä lentoasemaa, eivätkä harjoituslentojaan tekevät hornetitkaan helisytä ikkunoita puoliksikaan niin rajusti kuin viimeöinen ilma.

Herättyäni menin lapsuudenkotini pihamaalle ihmetellen miten aurinko hehkui niin kuumasti jo ennen puoltapäivää. Sateen puhdistava vaikutus tuntui ilmassa, mutta kosteus oli kertautunut lyhyen matematiikkani ymmärtämättömissä olevan määrän. Lintujen keskustelu tuntui tavallistakin vilkkaammalta. Siinä missä muut elolliset vielä venyttelevät raajojaan ja odottelevat kuivumista, tuntuivat linnut koko joukolla iloitsevan siitä, että sade pyyhki yön mennessänsä ja päivä oli noussut.

Yhtäkkiä tunsin että jalkani haluavat mennä tarpomaan nurmikolle - ja miltä se tuntuikaan! Jos olisin sulkenut silmäni olisin kuvitellut käveleväni tuliperäisellä maalla. Lämmin sammaleen ja nurmen vuorottelu sai minut ilakoimaan ääneen :D Heinänkorsien päissä kelluskelevat vesipisarat kuitenkin olivat vielä viileät. <3 <3 Aaaaaa..!!
Katsoin pientä auringon maalailemaa ja sateesta kimaltavaa metsänkappaletta ja haltioiduin uudelleen. Kamerani on rikki, mikä on itse asiassa hyvä. Keskittyminen ihanaan hetkeen ei herpaannu räpeltämisellä ja yrittämisellä vangita sitä joksikin tiedostoksi. Niin ikään en pääse pakenemaan aparaatin taakse minulle pitkästyttävissä tilanteissa etsimään jotain mielenkiintoista kuvattavaa.

Tuota metsikön säihkyvää harmoniaa ällistellessäni tunsin vastustamatonta kaipuuta metsään. Haluan eksyä sinne. Taidan yrittää jo tänään :)

kuolema
  lemahtaa
   ahtaasti
  ympäröiden
sisällä

neito keimahtelee
leikkokukkamekot kuivuvat ja leimahtavat

             vaikka ikkunan avaat
peitto ei päästä pois vaan kerää kaiken kosteuden

             vaikka aamun saat uuden


    kesän tuoksu tulee hajottajista
  sateista ja itiöistä joista

  eliöt haluavat jatkaa elämää
 mitä voimakkaammin

sitä lähempänä on
kuolema


(Kävelinpähän kauppaan n. klo 21)

Paiskautumisen tuskaa lienee
kamomillateen jumalainen katku keittiössä,
luetteloivat pöytälaatikkorunot
ja mustana valkoisella luvatut soitto-oppitunnit
yöpöytäsi reunalla,
kalliin joululahjaparfyymin
ja spontaanin seksin vieno tuoksahdus
lämpimässä makuuhuoneessasi,

saattavan korkokenkäparin kylmä jyske eteisen puulattialla,
etuoven paiskauksen sinkoama harmaa pölytuuli,
kaipaavan katseen heikko tupakkayskähdys,
turtuneiden silmien lyijynraskaat kyyneleet,
siipirikon alasimen lailla putoavat askeleet,
heittäytymiseni luoma alituinen heikotus

Haamusärkyä sydämen paikkeilla
- tekee kovin kipeää,
vaikka veit mukanasi

Ja nykyisin kävelen
vastakaiuttomia kinttupolkuja myötätuuleen.