Koulumme rehtori totesi päivää ennen lakkiaisia minulle meikän tulleen taloon näyttävästi ja myös lähteneen niin. Ykkösvuonna sain koulumme muutaman opettajan loukkaantumaan erkkiperkele-sähköpostiosoitteesta, abiturienttina lähdin talosta jonkinasteisella opintomenestyksellä. Monet opettajatkin totesivat, etteivät tule koskaan minua unohtamaan. Aww. :)
Varsinaisesti en tällaista juhlista kuin yo-juhlat pidä - pitäisi pukeutua hienosti johonkin pukuun ja kestää tiettyjä muodollisuuksia. Päivän aikana fiilis kuitenkin parantui, joko sitten lakista saatujen rahojen tai useiden kurkusta alas vedettyjen kuohuviinilasillisten takia. On jännää tajuta, että rahastostipendien ja sukulaisilta saatujen lakkirahojen myötä minulla on viimein mahdollisuus elää elämääni sellaisena kuin haluan. Ainakin päästä lähemmäs toiveitani.
Pukukompleksini yms ratkaisin pukeutumalla kauluspaitaan ja liiveihin, mutta jättämällä puvuntakin suosiolla pois. Punk-henkisyyttä lisäsin mustilla nahkahanskoilla ja mustilla farkuilla. Tyylikonsultit eivät ehkä tykkää, mutten ole koskaan sellaisten neuvoja kuunnellutkaan. :)
Ylioppilasruusukseni hankin pikimustan ruusun, jollaisen teetin eräässä kuopiolaisessa kukkaliikkeessä. Valkoisen päälle spreijattiin mustaa. Musta ja tummat värit ruusussa symboloivat saavuttamattoman täydellisyyden tavoittelua, mikä sopii varsin hyvin itseeni, niin koulun kuin kaiken muunkin elämän osa-alueiden osalta.
Valkolakiksi päätyi kaveriltani Elinalta saatu lakki: viime keväänä valmistuneelle Elinalle ostettiin vahingossa kaksi ylioppilaslakkia, toinen poikaystävän, toinen wanhempien toimesta. Sieppasin itse toisen lakeista, sillä valmistujaispäivänä sillä pääsi baareissa jonojen ohi ja monissa myös ilmaiseksi sisään. Lakki unohtui lojumaan kirjahyllylleni, ja talven aikana aloin pitää hauskana ajatusta käyttää samaa lakkia omissakin valmistujaisissani. Kuinka monen muun yo-lakilla on oma tarinansa? Aika harvalla, tosin niillä, joilla sellainen on, tarina ei ole minun tarinan kaltainen juopottelujuttu vaan tarina suvun perinteistä tai muusta vastaavasta.
Vein tapojeni mukaisesti ruusut opettajille, joista pidin ja joiden kanssa koin olevani kohtuullisen tuttavallisissa väleissä. Nyt ruusuja oli viisi - yläasteen loppuessa taisin jakaa ruusuja vain nelisen kappaletta. Nyt kokeilin lisäksi värjätä itse ruusuja - osasta tuli kömpelömpiä, osasta onnistuneempia. :)
Tänään, kaiken pyörityksen jälkeen, olen väsynyt ja onnellinen. Juhliminen oli yllättävän kivaa, vaikka toisaalta pidän tätä tällaisena elämän puolipakollisena juttuna, joka on vain pakko kestää läpi. Ehkä eniten minua ihmetyttää aina ylioppilastutkinnon ympärillä pyörivä hegemonia - ei tämä niin ihmeellistä ole, mutta silti tästä jaksetaan kohkata.
Oman suoritukseni huomioinnista koen olevani lähinnä kiusaantunut, sillä vaikka niitä laudatureita se neljä kappaletta olikin, muistutan ikuisena täydellisyyden tavoittelijana itseäni siitä, että niitä olisi voinut olla ainakin kaksi enemmän... En vain olisi halunnut muuta kuin saada olla omassa rauhassani, mutta nyt, kaiken jälkeen, saanenkin kai taas olla. Siinä kaikki mitä juuri nyt toivon. :)
