- Mihin se ura sitten katkesi? Matti kysyi.
Hanna nosti päätään:
- Sinuun. Kun menimme naimisiin, sinä ostit sohvan.
- Entä sitten? Matti kysyi.
- Minä olisin halunnut sillä rahalla eritasonojapuut.
- Mitkä ne ovat? Vilttitossu kysyi.
- Se on teline, jolla kieputtelin itseäni kymmenvuotiaana ketterästi kuin sisilisko.
Vilttitossu mietti, miltä näyttää, kun Hannan näköinen sisilisko kieputtelee itseään telineillä.
- Äidillänne on aina ollut tuo päähänpinttymä, Matti huomautti..
- Vai päähänpinttymä! Hanna kivahti. - Olin vähällä päästä koulujen välisiin kilpailuihin!
- Miksi et päässyt? Matti kysyi.
- Osallistuin samaan aikaan raittiuskirjoituskilapiluihin. Se haittasi keskittymistäni.
- Voititko sitten sen kirjoituskilapilun? Vilttitossu kysyi.
- En aivan, Hanna vastasi. - Olin vähällä päästä toiseksi. Aiheeni oli "Viina-Matti".
- Mistä se kertoi? Vilttitossu uteli.
- Pojasta, joka löysi navetasta viinapullon, Hanna sanoi.
- Ja mitä sitten tapahtui? Vilttitossu kysyi.
- En muista enää, Hanna vastasi.
- Kaatoiko se viinaa kurkkuunsa? Vilttitossu tivasi.
- Ei tietenkään, Hanna sanoi. - Se oli kiltti poika.
- Miksi sen nimi oli sitten Viina-Matti, Vilttitossu kysyi.
- En minä enää muista, Hanna sanoi.
- Se vei varmaan sen pullon poliisille, ja sitten jotkut ihmiset näkivät, että se kuljetti pulloa ja antoivat sille nimeksi Viina-Matti, Vilttitossu ehdotti.
Matti huokaisi.
- Minäkin osallistuin raittiuskirjoituskilpailuihin, hän sanoi. - Minun tarinani olivat paljon järkevämpiä."