Oli tossa jotain höpinää unista.. tässä mun viimeöinen.
Minä taas viimekerralla harrastin ensin seksiä minulle tuntemattomaksi jääneen mystisen vaalea hiuksisen naisen kanssa joka kuitenkin osoittautui juonittelijaksi. Paikka mihin hän minut vei lemmenhetkeä varten oli mielisairaala jossa aivan tavalliset ihmiset pumpattiin täyteen herskaa niin että ne jäi siihen koukkuun eikä voineet lähtee pois. Herksapäisille poloisille tehtiin mitä sairaimpia ihmiskokeita. Samaan loukkuun oli jäänyt muuten Pietruska. Pimeän turvin päätin karata. Murtauduin ilmastointikanavaan, ja pudottauduin alas siivouskomerossa, josta löysin peltisakset joilla kävin murtamassa pietun sellin oven auki. Kannoin hämäränrajamailla olevan pietun ulos siitä helvetillisesti kompleksista ja matkalla mies alkoi jo virota. Olimme noin 200 metrin päässä pääportilta kun peräämme ampaisi lauma valkotakkisia. Pamautin mukana olleen ruiskun pietun etureiteen ja johan mies virkosi. En tiedä mistä ruiskun sain tai mitä sielä oli, mutta seuraavaksi muistan että juoksimme. Ihan vitun lujaa. En oo niin lujaa kokenut juoksevani aikoihin edes hereillä, käännyimme korttelin taakse jossa tiemme erosivat, en nähnyt pietua enää, juoksin vielä kaksi korttelia, käännyin oikeaan ja huomasin olevani Joensuussa. Jani Kontturi käveli minua ystäviensä mukana vastaan, he olivat menossa baariin juhlimaan, vaihdoin nopeasti pari sanaa, jatkoin juoksemista.. ja heräsin kusihätään.
Eka fiilis ajatuksenjuoksun alettua oli että mitä vittua, mutta sitten alko taas naurattaan. Aivan uskomattomia juttuja sitä tuleekin uneksittua.
Mutta vittu soikoon! En taaskaan hogannu tehdä sitä mikä mun on pitäny toteuttaa jo pari viikkoo, kun mua seuraavan kerran unessa jahdataan, nii mää käännän situationin toistepäi. Vitut mää lähe mihinkään haneen, mää alan jahtaan mun alitajuntaani ja se saa juosta henkensä erestä.. toimii tää homma nääs molemminpäin.
ei ei ei sitä täydy nukkua kuin vajaat viisi tuntia, jaksaa jaksaa. Kun taustalla on jo öö.. kiitettävät velat unen saralta. Ulosotossa sitten.
Pitäisi käydä ostamassa mm. uusi elämä eiku siis, housut, kun vanhat prklt lahosivat päälle. Oikasti, and that isn't drama queening. It's fucking true, and ora yeah, nauttikaa upeasti englannin taidostani. Manabu opetti. >D
Nyt sitten DBSK käske pitämään päänsä alhaalla, johan se on pohjamudissa nyyh sniff angst ja viilto.
"Keep going, you can do it, you're the best!"
- Teppei Koike
oltiin sadun kaa losissa,sit menin kysyy joltai randomilt et onks hollywoodin kyltti kaukana,mut se random oliki kate winslet, ja se sano et se on tosi kaukana,mut se oli ihan sen takana.me hypittii sadun kaa ilosta ja mentii lähemmäs kattoo.nojattii johki siltaan ja sit siin sillan alla oli ihan sairaan iso meri mis minkä läpi meni tunneli, ja ihasteltii sitä.hollywood kyltin melkee vieres oli vapauden patsas ja maailman korkein talo!sit katoin alas uudestaa siin oli vaa pieni joki mis angelina ja brad pitt ui,ja heitti pului vedellä ,ja melkee itkin ku ne kiusas niit :D:DDahhahahahaa