IRC-Galleria

Peli: Kane & Lynch 2 Dog Days

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3

Julkaistu: 2010

Voihan huokaus. Tämä oli niitä harvinaisia pelejä joista voisi ehkä pitää, mutta kun ei toimi niin ei toimi. Tätä pelatessa jopa vaimoni suorittama astioiden tiskikoneeseen latominen näytti mielenkiintoisemmalta puuhalta. Lasten leikeistä puhumattakaan. No onneksi tämä ei kauaa rikkonut perheonnea jo pelkästään sen takia että ensimmäisen pelitunnin aikana totesin sisällön olevan sen verta rankkaa materiaalia ettei se soveltunut päiväpelailuun. Lasten takia pelasin vain öisin tätä.

Ensin hyvät puolet. Nimittäin pelihahmot ovat tämän peliskenen särmikkäimmät kusipäät ikinä. Tämä kaksikko ei ole mitään sankariheimoa vaan pahinta rupusakkia mitä ikinä on nähty pelattavien hahmojen lukuisassa joukkiossa. Jo ensimmäisessäkin osassa rosoisuudellaan hurmannut kaksikko hurmaa uudelleen. Mutta ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät oikein pidä koko tapauksesta. Nimittäin juoni on vittumaisuudessaan ja väkivaltaisuudessaan jotakin aivan pyöristyttävää ja keskiikäinen sankarikaksikkomme vaikuttaa lähinnä sellaiselta porukalta joiden toivoisi ampuvan itseään päähän jotta maailma säästyisi kaikelta siltä paskalta mitä he tarjoavat. Piristävä erillaisuus ja karu tarina karujen äijien maailmasta ei valitettavasti riitä tästä tekemään hyvää peliä. Toinen hieno seikka on visuaalinen anti, nimittäin peli on kuin käsivaralla kuvattu halpa tositeeveesarja ja parhaimmillakin asetuksilla rosoisuutta ei voi välttää. Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka on tulitaistelut. Parhaimmillaan ne voivat olla realistisen tuntuista mättöä Shanghain kadulla, pahimmillaan pelkkää ampumarataetenemistä.

Äänipuoli näyttää olevan hallussa ja musiikit ovat sopivan häiriintyneitä ja tunnelmaan sopivia. Äijien sanailu kuulostaa luonnolliselta kaikkine vittusanoineen päivineen. Vaikkakin väliin tuli sellainen olo heitä kuunnellessa että nämä kaverit taitavat asustaa suuren maailman sijaan lapin perukoilla.

Hyvät puolet taitavatkin loppua siihen. Nimittäin kyseessä on aika tylsä ammuskelupeli joka on lyhyt ja ainakin minun koneelle jokseenkin pelikelvoton. Sillä koneeni tykkäsi kaatuilla mennen tullen ja palatessa tämän tapauksen kanssa. Raivostuttavan kaatuilun lisäksi tulitaistelut muistuttavat lähinnä suoria ampumarataputkia joissa viholliset pomppaavat eteen jonkun nurkan takaa. Aseistus on sitä tavanomaista samaa, toisaalta mitä voisi olettaa tällaisesta kliseeräiskinnästä johon on pultattu lähes kaikki ampumapelien "vaatimukset" 2010 luvulta.

Hämmästyttävää oli myös yhtäkkinen ohjaimen toimimattomuus kesken taistelun, se vain jumahti eikä äijä liikkunut ollenkaan, no ei hätää. Näppäimistö käyttöön (näppis on hiukan tarkempi ko ohjain tässä räiskinnässä, mutta vain hiukan) ja seuraavaan tallennuspisteeseen jonka jälkeen pitää sulkea koko peli jotta saa taas peliohjaimen toimimaan. Eli tässä tuntui noita teknisiä ongelmia piisaavan sen verran paljon etten edes viitsinyt alkaa pelaamaan peruspelin jälkeen niitä hiivatin iänikuisia nettimatseja. En tosin usko että kovinkaan moni roikkuu näin tomimattoman pelin nettipuolella erityisen hanakasti.

Tämä voisi olla ihan hyväkin peli, mutta tekniset ongelmat, tarinan lyhyys ja toiminnan tasapaksu latteus eivät luonnollisestikkaan saa pistetiliä kerrytettyä. Tämän sijasta kehoittaisin pelaamaan ensimmäistä osaa, se oli omista ongelmistaan huolimatta paljon parempi peli.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

eli: Red Faction

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2.

Julkaistu: 2001

Punainen kapina marssissa sai alkusysäyksensä pleikkarilla vuonna 2001. Se oli mullistava peli siinä mielessä että se antoi pelaajalle mahdollisuuden tietyissä kohtauksissa tuhota ympäristöä. Nykyvalossa tuo ympäristön tuhoutuminen ei enää vakuuta mutta silloin joskus muinnoin muistan olleeni aika tohkeissaan asiasta ja väänsinkin tämän peli rytinällä läpi. Jostakin syystä tapaus on jäänyt hyvin mieleen ja joulun aikaan ostamani pelipaketin mukana tulleet kasi ekaa punakapinaa tuntuvat menevän nopealla ulkomuistipelaamisella läpi.

Tietenkään en voi kehua tätä enää graafiseksi riemuvoitoksi ja vihollisten tekoälykin tuntuu olevan lähinnä jonkin sortin reikäpäisyyden ja ADD-analyysin välimaastosta. Kenttien desing on hyvin autiota ja yksityiskohtia saa hakemalla hakea jotta löytyisi jotakin merkittävää. Juoni puolestaan on tavallista parempaa antia aikalaiseksi räiskyttelyksi. Marssin kamaralla tai oikeastaan sen alla toimiva kaivosyhtiö pitää työläisiään lähinnä orjan asemassa ja jokapäiväinen riisto sekä väkivalta ovat arkipäivää. Siihen saakka kunnes eräänä päivänä työläiset suuttuvat ja nostavat punaliput salkoon ja vetävät aseista liikkuvat taakse. Näin räiskyttely saa viitekehyksensä ja tuntuu enemmän kuin pelkältä aivottomalta räimeeltä. Äänipuoli on oivallisessa kunnossa ja paikoin musiikit osuvat kohdilleen. Punaisella planeetta marssilla seikkailtaessa ei voisi muuta kuunnellakkaan. Ohjattavuus tuntui myös olevan kohdillaan, mutta jostakin kumman syystä alun perin pleikkarille suunniteltu peli ei tukenut omaa pleikkarin ohajainta apinoivaa kapulaani joten jouduin tyytymään perinteiseen näppäimistöön.

Yllättävän hyvin aikaa kestänyt perus räiskyttely avaruus ja punakapinateemalla. Toisaalta tosin pitää muistaa että minä pelasin tämän nostalgialasit päässä, joten välttämättä uudempaan materiaaliin tottuneet eivät saa tästä yhtä paljon irti. Mutta jos kiinnostaa pieni historian oppitunti fps:än maailmaan niin mikä ettei. Varmasti yksi malliesimerkki genren historiasta. Loppujen lopuksi nykyiset pyssyleikit eivät eroa kovinkaan paljoa näistä vanhuksista.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Historiallinen räiskintäpeli.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: clive barkers Undying

Alusta: PC (Muut alustat: Ei mitään hajua.)

Clive barkers Undying on näitä vanhojen parempien aikojen räiskintöjä jotka eivät enää nykyiseen tottuneita pelaajia paljoakaan sykäytä. Armon vuonna 2001 ja sen naapurivuosina ilmestyi monia nykypäivänä klassikkoaseman saavuttaneita räiskintöjä. Tätä tapausta puolestaan en ollut noina hienoina pelivuosina huomannut lainkaan joten otin härkää sarvista ja korjasin tiedonpuutteeni. Tarkemmin ajateltuna tieto tästä pelistä olisi voinut jäädä jatkossakin puuttumaan.

Oivallisesta kauhutunnelmanluonnista, okkultiasta ja aikalaisia räiskintöjä paremmasta juonesta huolimatta tämä on kyllä auttamatta perän pitäjä muiden joukossa. Nimittäin tästä ei ensinnäkään löydy kunnollista tartuntapintaa ja kuvallinen anti on keltavoittoista synkistelyä joka tuo lähinnä oksennusrefleksin esiin. Graavista puolta ei kannata näin vanhasta pelistä tarkkailla ihan suurennuslasin kanssa. Joten voimme todeta että onhan tämä susiruma kauttaaltaan, mutta jotku yksityiskohdat kuten kartanon maalaukset ovat selvä väripilkku kaiken keskellä. Ohjattavuus on kiikkerää ja jotenkin sormilleni sopimatonta, tosin ei se muidenkaan räiskintäaikalaisten ohjaus ollut mitään erityisen pätevää. Ääninäyttelijät vetävät roolinsa ihan semisti ja muukin äänimaailma menee plussan puolelle. Lukuunottamatta tussareita jotkä lähinnä piereskelevät kuteja krapula-aamuna piipusta ulos.

Päähahmon, eli herra okkultian mestarin arsenaaliin kuuluu taikojen lisäksi tukku erillaisia tuliuikkuja joiden joukostä löytyy mm revolveri ja eksoottisemmasta päästä lohikäärmeen pää joka sylkee suustaa jäädytysammuksia. Muuten tyyppi vaikuttaa ihan tusinajannulta joita on nähty muissakin vastaavissa kauhupaukutteluissa. Ai niin pitääpä mainita että tyypillä on pitkät hiukset tyypillisen kaljun tai lyhyen sotilastukan sijasta.

Peli on luultavasti aikoinaan ollut ihan kohtuu väkivaltainen tapaus, mutta nykypäivänä sitä voi antaa pelata vaikka 5-vuotiaan vesselin, sillä eihän tässä ole väkivallan häivääkään jäljellä. Taitaapa lasten kanavilla pyöriä paljon kovempaa kamaa.

Jos todella olet yliluonnollisen räiskinnän puutteessa niin silloin voit kokeillä tätä, muutoin kyllä näistä retroräiskinnöistäkin löytyy parempia tapauksia. Minäpä lähden tästä tyydyttämään pelaamisen lisäksi toisen suuren intohimoni ja alan piruilemaan valtiattarelleni jotta hän antaisi kunnolla remmiä. Hei hei ja peleilkaa, syökää ja naikaa!

Arvosana:
5 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Paremmat päivänsä nähnyt kauhuräiskyttely.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Homefront

Alusta: PC (Muut alustat: Xbox 360, PlayStation 3)

Homefront Sijoittuu lähitulevaisuuteen joka ei ole kovinkaan valoisa amerikkalaisten kannalta. Nimittäin yhdistynyt korea on moninnaisten vaiheiden jälkeen onnistunut nousemaan ylittämättömäksi sotilasmahdiksi ja miehittänyt jenkkilän. Miehittäjä pitää länkkäreitä rautaisen saappaansa koron alla armottomalla tavalla. Käytännössä tuo ei liene mahdollista edes lähitulevaisuudessa mutta juoni maalailee uskottavan kuvan tällaisesta mahdollisuudesta. Nopatempoinen Stallonehenkinen sotapornoelokuva on ensimmäisenä mielessä tätä pelatessa. Viihdarvot ovat kohdillaan ja sen takaa käsikirjoittaja Ilmestyskirja John Nyt elokuvapuolelta. Tosin juonessa on muutama kämmi, kuten miten ihmeessä resurssipulasta kärsivällä jenkkikapinnallisten joukoilla on niin perhanan hyvä aseistus ja jopa miehittämätön panssarivaunu Goljat jolle voi antaa pienimuotoisia käskyjä maalauskiikarilla. Tarinan kannalta en myöskään katsonut tarpeelliseksi piiloutua joukkohautaan ja nähdä kohtausta jossa noin viisivuotiaan pojan vanhemmat ammutaan tämän silmien edessä, tuli se sanomattakin selväksi että Korea kannattaa Hitleristisiä arvoja. Peli myös loppuu töksähtäen ja jättää fiiliksen koska saan jatkaa kakkososalla.

Nopeatempoisen ja viihdyttävän juonen alta paljastuu melko tavallinen heilutaan niin perkeleesti räiskintä. Ohjattavuus vaikuttaa olevan kohdillaan ja lähes identtinen "velvollisuuden kutsun" kanssa. Äänimaailma potkii mukavasti, ääninäyttelijät eivät ärsytä ja Graafinenkin anti luo mukavaa kuvaa sotatantereesta. Tosin tekstuureissa oli pientä huojuntaa ja peli myös takkuili ja kaatuili. Kentät olivat liian lyhyitä ja putkimaisia makuuni. Tätä lyhykäisyyden tunnetta lisäsivät hoputtavat npc-hahmot. Vaikka olisin kuinka halunnut etsiä rauhassa piilotettuja lehtileikkeitä, joku hoputti korvanjuuressa painamaan eteenpäin. Nämä kyseiset lehtileikkeet valottavat tapahtumien kulkua ja olivat mielestäni juonen kannalta mukava lisä vaikka niitä ilmankin tarina olisi ollut tarpeeksi viihdyttävä.

Tässä tapauksessa Ramboilu ei auta ja jos menee pelleilemään holtittomasti taistelukentälle, haudan lepo koittaa ennenaikaisesti. Peli ei silti ole mikään erityisen vaikea vaikka ajoittain jouduinkin latauskierteeseen. Se on vain armottoman realistinen luoidin voiman suhteen.

Tekoäly toimi keskivertoa paremmin ja Korean poijaat laittoivat väliin oikein tosissaan vastaan. Kentät olivat nopeasta temmostaan huolimatta vaihtelevia, joukkoon mahtui niin perustetsaamista, hiiviskelyä ja erillaisialla kulkuneuvoilla kuten hekolla räiskyttelyä. Aseistuspuoli on todella kattava ja en ole yhtään varma siitä kerkisinkä 5 tunnin keston aikana ihan jokaista tussaria kokeilemaan. Ai niin ja tosiaan tämä on aivan liian lyhyt yksinpelaajalle. Ei paljon lämmitä maksaa täyttä euromäärää näin lyhykäisestä pelsitä. Nettityypit varmasti saavat tästä enemmän irti, mutta jätän sen puolen heidän arvioitavakseen.

Suosittelen kaltaisilleni yksinräiskijöille vain alelaariostoksena.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Maittava, mutta lyhyt heilutaan heilutaan räiskyttely.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

...A few hours later, Satan phones God, in an audibly frightened voice, and says: 'You better get this guy outta here, before he does me in!!! He's already killed all my demons, he's spilled all my cauldrons, and now he's kicking the walls like mad, screaming "Where the hell is the exit to level 2??"