IRC-Galleria

Hiljaa minä astelen
luokse tumman hautakiven
hiljaa minä huokaan
ja kyyneleitäni pidättelen

Lasken punaisen ruusun
luo hopeisten kirjainten
Sytytän valkean kynttilän
ruusun vireen
kaipaan sinua

Kuka voisi ymmärtää
tätä surua
tätä tuskaa
hän on kuollut
kyllä, mutta siltikin
minulle rakas

Kuka voisi lohduttaa
surunsa murtamaa
auttaa ymmärtämään
hänen on hyvä olla

Tiimalasissa on hiekka
taas valunut
talvi on kevääksi muuttunut
vuodet ovat vierineet
ja siltikin
niin vähän aikaa
on kulunut

Yhä minä kuulen
kellojen soiton
yhä näen ne kasvot
yhä näen valkean uurnan
joka maahan laskettiin
ja mullalla peitettiin

Enää en voi
pidätellä niitä kyyneleitä
itken itseni tyhjäksi
siinä hautakiven juurella
suuri on suruni

Nämä melkein kolme pitkää vuotta
enkä siltikään voi ymmärtää
kaipaan sinua
enkä koskaan unohda

hyvästi