näyttäen mörkönsä minulle, yrittäen syöttää pelkoja
enpä jaksa pelätä niitä, vaikka enkelit eivät minun vierelläni kulje
ne ovat kaikonneet, jopa musta siipisetki
Etsin Varjosuttaani, kerran hänet näin, koskettaa sain hänen turkkiaan,
katsoa hänen silmiään, joka poltti ja tutki surullista sisintäni
lohdullisia sanoja minulle hän kertoi, kuulin hänen laulavan, kunnes katosi
yöhön
Kävelen polkua, jolla ei ole määränpäätä, etsien Varjosuttaa
löytävän hänet pian, soittaen tinapilliä joita vain metsänhenget pystyvät soittamaan
kutsuen minua..
missään ei kuulu sitä kutsuvaa soittoa, vain kuolettava hiljaisuus ja puitten narahtava valitus
huomaamatta juoksen, juoksen juoksen ja juoksen jotta tie päättyisi, se ei päädy
voisi luulla että se kiertää loputonta kehää, pelkkää yksinäisyyttä
"Save me" kuiskaan ja hidastan juoksuani hengittäen raskaasti, lyhistyn maahan
jääden makamaan vähäksi aikaan katsoen nurmen kasvua, kuunnellen ilkkumista,
epäonnista, menetettyä rakkautta ja kaoottista sekasortoa,
sisällä myllertävää pahaa mieltä, joka ei lähde pois edes lasia kaatamalla
kuulen tuulen soittavan surullista pianosoittoa, se lohduttaa vähän, saaden minut itkemään
kristallikyyneliä
olen liian kaukana auringosta..
kuulen tinapillin, nostan päätäni, polku on enää hämärä
nousen varovasti ylös, jatkaen matkaani
tinapilli laulaa haltialaulua, kuunnellen sitä tuntee kipinän sydämessä
pysähdyn kuuntelemaan.. soitto on lakannut, tunnen katkeruuden
lyhistyn maahan, joka syttyy tuleen nuolen minua
en jaksa välittää ja tuli kasvaa ympäröiden
näen tumman hahmon liekkien yläpuolella ojentaen kättä minulle,
sitä varmaan kutsutaan Toivoksi
katson liekkejä ja tartun käteen, olen nopeasti pystyssä
mutta hahmo on kadonnut,
tyhjä tie vain
tuli huutaa tuskissaan takanani
"ei ole aikaa jäädä tuleen makamaan" totean
ja juoksen tietä pitkin etsien Varjosuttaa
Tien päässä näkyy koivupuut, jotka kaartuvat kauniisti ja tiiviisti
aamunkoiton valoa pilkottaa pehmeitten pilvien takaa, nurmen ja meren tuoksu
kävelen kohti aamunkoittoa, näen niityn, pieniä viattomia kukkia, jotka huojuvat pehmeässä
tuulessa, perhoset liidelleen kukasta kukkaan
keskellä niittyä kasvaa iso Tammi, sen juurella istuu hahmo tinapilliä soittaen
hymyilen ja juoksen kohti tinapillin haltialaulua
hahmo kääntyy hymyillen, ojentaen Tammen oksaan tinapillin, joka soittaa sävelmäänsä
hyppään Varjosuden syliin, naurahtaen "löysin sinut jälleen"
Varjosusi pitää edelleen minua sylissään ja istahtaa alas puun juurelle
puun takaa tulee valtavan kokoinen harmaan valkoinen koira
"hei Susi" Varjosusi sanoo
Susi katsoo ihmismäisillä silmillä minua ja häntä, silitän Suden pehmeää turkkia ja hän pitää
koiramaista ääntä
Susi rupeaa ulvomaan ja se kaikuu kauas merelle
Varjosusi kietoo minut kaapuunsa, minä taas painan pääni hänen rintaa vasten katselleen
maailmaa
Varjosusi laulaa minulle ja nukahdan hänen lämpöönsä kuunnellen haltialaulua
viatonta puhtautta
"Os iusti meditabitur sapientiam,
Et lingua eius loquetur indicium.
(The mouth of the Just shall meditate wisdom
And his tongue shall speak judgment)
Beatus vir qui suffert tentationem,
Quoniqm cum probates fuerit accipient coronam vitae.
(Blessed is the Man who endures temptation
For once he has been tried, he shall receive the crown of life)
Kyrie, ignis divine, eleison
(Oh Lord, oh Holy fire, have mercy)
O quam sancta, quam serena,
quam benigma, quam amoena
O castitatis lilium
(Oh how sacred, how serene,
how benevolent, How lovely, oh Lily of purity)"