IRC-Galleria

Mul on hyvä olo nyt, huolet maan alla, mä pilvissä. ne on siel ja mä tääl ja ne on siel kunnes leijun takas alas täält.!

Kerron nyt järkyttävän tarinan, joka toivottavasti saa muutamankin'
liberaali-hipin' ajattelemaan asioita. Ensimmäinen kannabiskokeiluni tapahtui
nimittäin kesällä 2000, kun olin 20-vuotias. Ystäväni Make, joka oli jo
pitkään kehunut kokemuksillaan 'pilven' parissa, oli saanut minutkin
kiinnostuneeksi aineesta, vaikka tunsinkin pelkoa kaikkia näitä myrkkyjä
kohtaan. Olin kuitenkin utelias tutustumaan itse asiaan. Yläasteen
terveystunnilla meille oli kerrottu, että jo 0.1 grammaa 'hasaa' aiheuttaa
ankaran psykoosin, josta ei toivu ehkä koskaan. Suuremmat annokset veisivät
todennäköisesti hengen niin nopeasti, että avun kutsumista ei kannattaisi edes
yrittää. Tiesin, että 'ganja' on täysin arvaamaton käsikranaatti.

Olin silloin kuitenkin nuori, villi ja innostunut kaikesta uudesta. Kun Make
oli useamman kuukauden 'rännityksen' jälkeen vielä elossa, päätin uskaltautua
kokeilemaan ainetta. Olisinpa silloin tiennyt, että lapsellinen uteliaisuuteni
tulisi kiskaisemaan minut suoraan helvettiin.

Oli leuto, viileähkö alkavan kesäkuun ilta Espoossa, kun Make soitti. 'Tuupa
tänne, mulla on sulle jotain spesiaalia', hän ilmoitti äänellä, joka ei
jättänyt mitään epäilyksiä. Hän aikoi tutustuttaa minut hashiksen maailmaan,
jossa järjen ja hengen säilyttäminen oli kuin kapealla orrella tasapainoilua.
Enkä voinut vastustaa houkutusta.

Pyöräilin hermostuneena vartin matkan Maken kämpälle. Hänen vanhempansa olivat
juuri lähteneet Kreikkaan alkaneen kesäloman kunniaksi, joten pelkoa
'käryämisestä' ei ollut. Ruskeatiilinen espoolaiskerrostalo näytti leppeän
rauhoittavalta, ilmapiirissä mikään ei ennustanut sitä, että talon sisällä
leikittiin maailman ehkä vaarallisimman aineen kanssa. Kipusin kolmanteen
kerrokseen ja soitin ovikelloa. Make tuli avaamaan ja menimme nopeasti
sisälle, lukiten oven huolellisesti perässämme.

Menimme Maken huoneeseen, ja istuuduin lattialle seuraamaan hänen
työskentelyään. 'Tänään vedetään kunnon tötsyt', hän sanoi ja veti yöpöydän
ylälaatikosta esiin palan 'laattaa'. Vapisin pelosta ja odotuksesta. Tuo
pienestä muovipussista tuijottava harmahtava kikkare näytti niin
merkityksettömältä, mutta siitä uhoava pahuus ja houkuttelevuus täytti koko
huoneen väreilyllään. Aloin tuntea paniikkia, mutta tiesin että tässä
vaiheessa ei enää voinut perääntyä. 'Pilvi' veti meitä vastustamattomasti
puoleensa. Maken, paatuneen THC-addiktin, silmät kiiluivat jo odotuksesta. Hän
saisi pian 'fiksinsä', sen ainoan täyttymyksen mitä hasanarkkari tuntee.

Make irroitti 'laatasta' kaksi 'murua' ja seivästi ne nuppineulan kärkiin. Hän
ojensi minulle toisen neulan ja tupakansytyttimen. 'Lämmität vaan sitä palaa
ja veät henkees', Make opasti. 'Älä päästä höyryjä hukkaan!' hän lisäsi
sielunsa myyneen narkkarin ahnaalla äänensävyllä.

Käteni vapisivat niin, että pelkäsin 'murun' putoavan neulan pästä. En voinut
ymmärtää, että minä, hyvämaineinen nuori, olin tässä rikkomassa Suomen lakia
ja isäni opetuksia vastaan. 'Pilveen älä saatana ikinä koske, se on pahinta
huumetta', oli isä usein örissyt kaljapöhnässä sohvalla ennen sammumistaan,
Riitta Väisäsen jutellessa kotoisasti televisiossa. Hänen elämänviisautensa
sai minut silloin hymyilemään luottamuksesta. Ja tässä sitä nyt oltiin,
nuoruuden vimmalla rikkomassa näitä kullanarvoisia neuvoja vastaan.

Make kuljetti jo 'sytkärin' liekkiä lähelle omaa 'biittiään'. Katselin
kauhulla, kun hän hengitti ahnaasti siitä nousevaa valkoista savua. Seurasin
hänen esimerkkiään, pelkoni voittaen lämmitin omaa 'palaani', ja vedin
varovasti huuruja sieraimiini.

Kun olin ensikertalainen, 'kama' jysähti välittömästi aivoihini kuin miljoona
volttia. Vartaloni taipui kaareksi taaksepäin kipunoivan, euforisen ekstaasin
täyttäessä jokaisen soluni. Rojahdin selälleni huoneen lattialle. Huone pyöri
ympärilläni, seinät aaltoilivat ja täyttyivät uskomattomista
kaleidoskooppisista kuvioista. Maken kasvot muuttuivat demonisiksi, huudahdin
kauhusta nähdessäni hänet. Yritin liikkua, mutta 'hasa' oli täysin tuhonnut
kaikki psykomotoriset toimintoni, enkä pystynyt kuin heikkoihin nykäyksiin.
Melkein kuolin pelosta, kun hallusinaatioissani luulin pikajunan ajavan
päälleni, mutten kyennyt edes kierähtämään syrjään. Seuraavaksi kuvittelin
silmieni olevan lasia ja olisin varmasti repinyt ne irti, jos käteni olisivat
toimineet. Sitten 'trippini' muuttui yhä hurjemmaksi, irtosin ruumiistani ja
leijailin ympäri huonetta, katsellen peloissani kuinka 'Make-demoni'
karjahteli ja nytkähteli lattialla kouristusten vallassa. Sitten tajuntani
sumeni.

Heräsin viikkoja myöhemmin sairaalassa. Olin selvinnyt kokeilustani hengissä.
Make oli lähtenyt joukostamme sinä iltana, hän oli vetänyt sellaiset
'hasaövärit' että oli hoitajien mukaan muuttunut kokonaan mustaksi,
vaahtoavaksi massaksi. Normaalia elämää en minäkään enää koskaan pystyisi
elämään 'dullan' kokonaan vietyä keskittymiskykyni ja muistini. Lisäksi
jalkani ja vasen käteni täytyi amputoida THC:n aiheuttaman verisuonitukoksen
ja kuolion vuoksi. Mutta Jumalalle kiitos, olin vielä hengissä. Ja myöhemmin
sain kokea, että huumehelvetistä voi todella toipua - uskoni Jumalaan
vahvistui, sain töitä Valittujen Palojen toimittajana ja kiertävänä
huumeasiantuntijana. Kerron yläastelaisille järkyttävistä kokemuksistani ja
toivon, ettei yhdenkään nuoren tarvitse käydä niin lähellä 'rajaa' kuin
minun.

MUISTA - 'HASA' TAPPAA AINA!

just smokin' some weed