Alan pikkuhiljaa tajuamaan mitä DF:n fanit tarkoittavat puhuessaan hauskuudesta. On se tavallaan kivaa kun kahden päivän työ valuu viemäriin kun nälkiintymisestä jo valmiiksi vittuuntuneet kääpiöt sekoavat lopullisesti kun goblinit ryöstävät pari vauvaa, jonkun paras kaveri hukkuu ja toisen vaimo nääntyy nälkään, ja ensimmäiset kunnolla seonneet tappavat vähän lisää porukkaa kunnes kaikki vain riehuvat.
Haluaisin oppia pelaamaan Dwarf Fortressia, kun vain olisi kärsivällisyyttä. Ja ehkä parempi kone, miniläppärini ei oikein jaksa edes luoda maailmaa.
Onneksi veljeni innostui hiljattain pelaamaan sitä, ja hän oppii yleensä nopeasti kaiken mihin ryhtyy, joten voin sitten kysyä neuvoa häneltä.
Odotellessa keskityn lukemaan kuvauksia muiden pelaajien edesottamuksista. Viime päivinä minua on viihdyttänyt tämä massiivinen Let's Play: Dwarf Fortress - Boatmurdered.
Kukin pelaaja on johtanut linnoitusta vuoden kerrallaan, ja antanut sitten tallennustiedoston seuraavalle pelaajalle. Pelaajat kirjoittavat kokemuksistaan päiväkirjamaisesti ja semi-roolipelimäisesti, niin että tuntuu kuin lukisi eeppistä kääpiösaagaa. Eeppistä, ja traagista. Nimittäin traaginen on Boatmurdered-linnoituksen tarina.