IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Rakkaus
Perustettu
25.7.2007
Tilastot
Käyntejä: 382 (1.7.2008 alkaen)
Koko
1 jäsen
Tyttöjä: 1
Keski-ikä
21,8 vuotta
Otos: 1 jäsen
Tyttöjen keski-ikä: 21,8 vuotta

Jäsenet (1)

aNsliini
« Uudemmat - Vanhemmat »

ErQMaailmanpyöräLuonut: ErQPerjantai 30.05.2014 21:15

Olen aina ollut vauhdin ystävä – en esimerkiksi kainostele hurjastella moottoripyörälläni koviakaan vauhteja. Vastapainoksi olen kuitenkin täysi nössykkä tivoleissa ja huvipuistoissa. Minulla on aivan saatananmoinen korkean paikan kammo. Kerrostalojen parvekkeet nyt eivät vielä ole kauheita, sillä niissä jalat ovat tukevalla pohjalla, mutta esimerkiksi seinäkiipeily on ollut elämäni kamalimpia kokemuksia, ja maailmanpyörä on saanut minut voimaan pahoin jo kaukaa katsottuna.



Nyt kuitenkin oli aika tehdä se. Käydä ensimmäistä kertaa maailmanpyörässä. Uhosin tekeväni jo 2010 Kuopion taiteiden yössä niin, mutta sitten keksin jonkun hyvän tekosyyn jättää homma kokeilematta. 2011 kännäsin ja unohdin koko maailmanpyörän. 2012 isoäitini tädin kummin kaiman koiranulkoiluttaja kuoli, joten surun murtamana en voinut mennä. 2013 olin koko ajan töissä, joten silloinkaan en voinut vierailla korkeuksissa. 2014 sain otettua itseäni niskasta kiinni, ja istahdimme seurustelukumppanini kanssa maailmanpyörän pömpeliin tivoli Sariolan Kuopio-vierailun aikana.

Jonossa: "Kato tuolla oiskin törmäilyautoja mennään vaikka sittenkin niihin!" (ei menty)

Onneksi maailmanpyöräneitsyyteni lähti varsin kivuttomasti. Pyörä itsessään ei ollut järin korkea, ja oikeastaan vain ensimmäisen kierroksen aikana jänskätti. Loput kierroksesta ja seuraavat kaksi kierrosta menivät mukavasti lämpimät tortut housuissa. Kolmannella pyörähdyksellä saatoin jopa rentoutua ja katsella maisemia.



Oman blogimerkinnän tekeminen näin vitun pienestä ja turhasta asiasta lienee joutavaa (toisin kuin esim. kuukauden ihQutusbiisit), mutta maailmanpyörävaunuun astuminen oli iso askel minulle, vaikkakin pieni askel yhteiskunnalle (höhöhö tajuutteko intertekstuaalisuuden keksin itse!). Ehkä tämä on ensimmäinen askel kohti pelon voittamista. Ehkä seuraavaksi on luvassa jokin purjolaite tivolissa, kunnon vuoristorata huvipuistossa (eikä vain mameroita tukkijokia yms), benjihyppy (yäk) tai jopa laskuvarjohyppy (oksennusta)? Ei tuo maailmanpyöräkään nyt niin kauhea ollut. I CAN FUCKING DO IT.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/maailmanpyora.html
« Uudemmat - Vanhemmat »