IRC-Galleria

<33
Tää on tarina tytöstä ja pojasta
Jotka oli onnelisii keskenää
Mut sitte tapahtu se kohtalokas hetki
Ja joutu eroon toisistansa
Tää biisi kertoo niiden yhdesolost ja kuinka surullisesti se voi päättyä..
Muistatko sen illan ku ekan kerran nähtii
Sen illan ku yhdes katseltii tähtii
Mul oli sut nii millää ei ollu mitää välii
Mulla oli sut nii en tarvinnu jalkoi tai käsii
Sun kaa nii kevyt olo eikä mikää painanu
Kaikki oli ihanaa ku lopult sain sut
Sua rakastan, ja sulla menee päin mettää
Oon sun tukena koska ei sul oo ketää
Mutsis aina jossai, faijas nukkunu pois
Et löytäny mitää mikä sun elämään onnen tois
Kelasin et meillä mahtavasti mennä vois
Entä jos jumala meidät yhteen loi
Onhan se epätodennäköst mut kaikkee toivoo voi
Entä jos taivaas yhteinen laulu soi
Sitä itelleni vaa hoin, kunnes sitten ittenki rohkaisin
Sovittiin et noustaan laivaan alla tähtitaivaan
refrein:
Rakastan sua, toivottavasti säkin mua
En pystyis ajatteleen aikaa ilman sua
Rakastatsä viel mua, kuuletsä mua?
Onko sulla vielä tunteita mua kohtaan?
Ekoista treffeistä, niist puhuttii pitkää
Joka päivä muistelin sua ja kohta nähdää
Ja seuraavat treffit ens lauantaina
Vietettäs romanttista saunailtaa
Ja tapaamassa sitä sun kiireistä äitiä
Joka kiireisesti laski jo päiviä
Ja niinku oltii sovittu, tulin hakee sua koulusta
Sanoit et äitis vaatii sulta kunnon koulutusta
Sanoit että kiirehditään, äitis ei haluu yössä
Kelasin et ei voida olla myöhässä
Ja aloin vähä kiihdyttämään auton vauhtia
Tiesin että haluut joskus vauhdista nauttia
Mut sit sanoit, että ”vauhtia on liikaa”
Mut en halunnu hidastaa, jatkoin vaa matkaa
Ja silloin mutkan takaa, tuli iso rekka
Ja sää oli liukas, en pystyny jarruttaa
refrein
Vaan me törmättii, suoraan rekan kylkeen
Auto pyörähti ojaan kyljelleen
Ja sit, kaikki sammui enkä muista enempää
Seuraava muistikuva on ku sairaalasta herään
Ja katson viereiseen sänkyyn, ei ketää
Tiesin etten tyttöö nää ikinä enää
Ja lääkäri sanoi et pääsin helpommal ku luulin
Mut itkuun parahdin ku tytön tuomion kuulin
Hän oli kuollut heti saaminsa vammoihin
Lääkärit kertoi kuinka veri oli valunut aivoihin
Ja luut murtuneet lähes joka paikasta
Eii tytölle kuolema aivan liian aikasta
Mä tuun aina rakastaan sua ikuisesti
Ikuisesti rakas vaik tää meni mite meni
Mun on tää pakko tehdä, kohta taas nähdään
En pysty maan pääl ilman sua elämään
refrein
Onhan tää viel tän ikäselle etäistä
Mut tää kertoo, iha elämästä
Kuinka pahimmillaan voi asiat rullaa
Tarinan lopuks ihmisten päällä vaa multaa (2x)
refrein

Poika ei tapaa tyttöä sellaisessa paikassa, kun missä tyttöjä yleensä tavataan. Poika tapaa tytön kirjaston nurkasta, pelaamassa backgammonia yksinään. Tyttö miettii valkean siirtoja pitkään, mutta siirtää mustat nopeasti ja varkain, kuin uskotellakseen että pelaa jonkun kanssa. Poika juuttuu katsomaan tytön peliä.
Yhtäkkiä tyttö kääntyy, hän on vaistonnut jonkun katsovan. ”Osaatko pelata?” tyttö kysyy, ja poika pudistaa päätään. ”Voin opettaa sinulle” tyttö sanoo, ja kerää nappulat pois laudalta ja viittaa pojan istumaan toiselle puolelle lautaa. Tytöllä on kaunis ääni. On tyttö itsekin kaunis.
Kun tyttö on voittanut kaksi peliä, poika on jo ehtinyt rakastua. Hän lupaa tulla kirjastoon huomennakin. Tyttö hymyilee ja nyökkää. Seuraavana päivänä he vaihtavat puhelinnumeroita ja poika kysyy tytön nimeä. ”Nemo”, tyttö vastaa ja hänen silmänsä hymyilevät. ”Se on kaunis nimi”, poika sanoo ja saa tytön nauramaan. Tytön naurukin on kaunista. Poika kertoo nimensä ja sanoo että hänen oma nimensä on tavallinen, hänen nimisiään on maailmaan syntynyt jo liian monta. ”Kuulostat ihan runoilijalta”, tyttö sanoo, eikä poika kehtaa kertoa kirjoittavansa runoja.
Tyttö ja poika tapaavat usein. Yhtäkkiä he ovat pari, ilman että kumpikaan on huomannut sitä kohtaa missä ystävyys muuttuu rakkaudeksi. Poika on onnellinen. Ja varmasti tyttökin on. He kulkevat aina muutaman sentin jalkakäytävän yllä ja muutaman piirun arkimaailman ulkopuolella. Maailma on kaunis.
Kolmen viikon kuluttua Nemo ei halua enää tavata. Poika kysyy miksi, mutta Nemo ei vastaa. Poika ei näe, onko tyttö surullinen. Poika ainakin on. Hän yrittää kirjoittaa runon, mutta ei näe paperia kyynelten takaa. Siihen tulee monta kirjoitusvirhettä ja rivit ovat päällekkäin.
Poika soittaa ystävälleen. Ystävä tietää tytöstä, muttei paljon. Hän on halunnut pitää tytön omanaan, kuin salaisuutena. ”Nemo jätti minut”, hän sanoo hiljaa puhelimeen odottaen myötätunnon sanoja. Ystävä nauraa, nauraa ja nauraa. Juuri kun poika sulkee puhelimen, hän kuulee hohotuksen lomasta ”etkö tiedä mitä Nemo tarkoittaa? anteeksi mut – ”
Poikaa alkaa mietityttää. Ei hän ole koskaan pohtinut mitä kenenkin nimi tarkoittaa. Hän katsoo ensin Suomen sivistyssanakirjasta, mutta nemoa ei löydy. Hän katsoo kaikista kodin sanakirjoista; englannin, ruotsin, saksan ja heprean sanakirjasta muttei löydä sanaa.
Hän menee kirjastoon, ei siihen jossa tapasi tytön ensi kertaa, vaan erääseen toiseen. Kirjastossa on monta sanakirjaa, ja hän katsoo kaikista. Nemo ei ole myöskään ranskaa, jiddishiä, arabiaa, japania, espanjaa, italiaa eikä iiriä. Kolmanneksi viimeisestä sanakirjasta hän löytää sanan.
Nemo = Ei kukaan. Poika sulkee latinan sanakirjan ja istahtaa kirjaston lattialle. Hän istuu alallaan pitkään ja kivilattialle putoilee pieniä suolaisia pisaroita.