IRC-Galleria

Eduskuntavaaleissa vain yksi vaalipiiri: koko maa. Äänestäjä merkitsee lippuunsa yhden ehdokkaan sijaan ehdokaslistan haluamassaan järjestyksessä.

Ääntenlaskussa lasketaan ensin ensisijaiset äänet. Ehdokkkaat jotka saavat ensijaisilla äänillä yli äänikynnyksen ovat varmasti valittuja. Seuraavaksi aletaan siirtämään ääniä niiltä ehdokkailta, jotka eivät ylittäneet äänikynnystä ja jotka saivat vähiten ensi- ja toissijaisia ääniä aloittaen vähiten ääniä saaneesta ja edeten eniten ääniä saaneen mutta äänikynnyksen alle jääneeseen ehdokkaaseen. Siirrossa ensisijainen ääni epäsuositulta ehdokkaalta siirtyy äänestäjän toissijaiselle ehdokkaalle. Näin siirretään ääniä ehdokas kerrallaan ja jos jossain vaiheessa joku ensisijaisilla äänillä äänikynnyksen alle jäänyt ehdokas saa ensisijaisista ja toissijaisista jo siirretyistä äänistä tarpeeksi ylittääkseen äänikynnyksen, siirtyy hän valittujen joukkoon eikä hänen ääniään siirretä eteenpäin.

Kun kaikkien (pois lukien ne, joiden ensi- ja toissijaiset äänet riittivät äänikynnykseen) ensisijaisilla äänillä äänikynnyksen alle jääneiden äänet on uudelleenjaettu toissijaisille ehdokkaille aloitetaan alle äänikynnysten jääneiden toissijaisten äänien siirto samalla periaatteella kuin ensimmäinen siirto ja näin jatketaan kunnes ei ole jäljellä enää ainuttakaan siirrettävää ääntä. Tämän jälkeen valitut ehdokkaat saavat kaikki äänensä mukaan eduskuntaan, jossa niiden painoarvo on: omat äänet / kaikkien edustajien äänet.

Näin jokainen valituksi tullut edustaja on aidosti edustamassa jokaista häntä kannattanutta ja äänestyksissään vain siirtää suoraan saamansa äänet äänestystulokseen. Ikään kuin suora kansanäänestys, mutta niin, että edustajasi käyttää äänesi äänestyksessä. Eli edustuksellista demokratiaa.

Kun nyt jokaisella äänestäjällä olisi nyt suoraan oma ehdokas, joka käyttää hänen ääntään, niin esitän lisäpohdinnan. Mitä jos äänestäjä voisikin kesken kauden siirtää äänensä toiselle ehdokkaalle, jos ei ole tyytyväinen oman ehdokkaansa toimintaan. Tämä varmistaisi ehdokkaan jatkuvan vastuunkannon ja sallisi käytännössä suoran demokratian niille, jotka sitä kaipaavat. Mistä tahansa eduskunnan päätöksestä josta suoraa demokratiaa kannattavat haluavat kansanäänestyksen, voidaan sellainen tehdä vain vaihtamalla ehdokasta äänestyksen ajaksi sellaiseen, joka varmasti äänestää omaa kantaa.

Kansanedustajien palkkauksen voisi muuttaa pelkäksi eläkkeeksi, joka on sidottu suoraan valtion taloudelliseen kehitykseen. Jolloin edustajilla olisi kolme hyväksyttävää motiivia toimilleen: 1. Äänestäjien suosio (mahdolliset potkut kesken kauden tai kauden jälkeen) 2. Valtion pitkän tähtäimen taloudellinen kehitys oman eläkkeen muodossa 3. Omatunto.

Mainostetaanpa hieman tännekin. Minä ja puoluekollega Kaj Sotala kirjoitimme pamfletin, joka käsittelee tekijänoikeuksia piraattinäkökulmasta.

"Kaikki mitä olet aina halunnut tietää piratismista
– ja paljon sellaista, mitä et ole edes osannut ajatella!

Digitaalisesta lataamisesta on tullut lähes kaikkien harrastus. Käytännössä jokaisen perheen tietokoneelta löytyy luvatta kopioituja ohjelmia ja tiedostoja. Pelkästään elokuva- ja musiikkiteollisuus laskee ”menettävänsä” vuosittain miljardeja laittoman kopioinnin takia ja taistelee sitä vastaan viestintäsalaisuuden rajoja koettelevin ottein.

Kiistanalaiset taloudelliset menetykset ovat vain yksi osa piratismikysymystä. Toisessa vaakakupissa ovat mm. sananvapaus, viestintäsalaisuus sekä muut perus- ja kansalaisoikeudet.

Kaj Sotalan ja Ahto Apajalahden Jokapiraatinoikeus on ensimmäinen aiheesta julkaistava kattava teos. Pamfletin nuoret tekijät uskovat digitaalisen kopioimisen muuttavan maailman tasa-arvoisemmaksi. Nykyinen tekijänoikeuslaki on jäänyt jälkeen internet-ajan mahdollisuuksista ja palvelee todellisuudessa muiden kuin luovan työn tekijöiden etuja.

Kirjoittajat käsittelevät aihetta kiihkottomasti. He todistavat, miten taiteella voi elää sen jälkeenkin, kun kaiken saa ladattua ilmaiseksi netistä: kirjat, musiikin, elokuvat…

Tekijöillä on unelma: maailma, jossa tiede ja taide on vapaasti kaikkien ulottuvilla vain yhden klikkauksen päässä."

Lisätietoa:

WSOY: http://www.wsoyom.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-36468-1

Piraattipuolueen blogi: http://blog.piraattipuolue.fi/2010/03/jokapiraatinoikeus-myynnissa-ja-mediassa/

Olet juuri ostanut uuden Lady Gagan uusimmat albumin ja luukutat levyn lempi hittiäsi antaumuksella. Haluat myös ystäväsi kuulevan biisin, joten vaivattomasti siirrät raidan mp3 muotoon ja lähetät ystävillesi mesessä. Jotkut heistä lähettävät sen myös ystävilleen ja niin edelleen. Tajusitko juuri aloittaneesi massiivisen rikosaallon?

Musiikin laiton kopiointi ja leviäminen netissä huolettaa erityisesti musiikkialan toimihenkilöitä ja artisteja. Nettiin ladattuja tiedostaja levittänyt Pirate Bay sivuston ylläpitäjiä ollaan tuomittu miljoona korvauksiin ruotsissa ja ranskassa on valmistauduttu takavarikoimaan rikollisesti musiikkia levittävien tietokoneet. Asia on otettu jopa niin vakavasti, että levyihin ollaan suunniteltu uusi upea kopiointi suojaus, joka tosin ei toimi, mutta lyhentää levyn käyttöikää. Taustalla on kuitenkin merkittävä ajatus: artistejenkin on saatava työlleen vastinetta.

Ongelma ei ole tietenkään vähäinen sillä internetissä leviävä musiikki luultavasti todella vähentää levy myyntiä. Vaikutus on periaatteessa samankaltainen kuin joku kävisi kaupasta jakamassa tuotteita ilmaiseksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että kirjastot ovat jo vuosi tuhansia tarjonneet mahdollisuuden tutustua kulttuuriin ilmaiseksi ja lisänneet siten sivistystä. Ne ovat varjelleet katoavia teoksia jättäen ne ihmisten saataville.

Internet on osaltaan mullistanut tiedon levityksen tältäkin osin. Sivuja selailemalla voi löytää jopa uruguaista tulleita tuntemattomia teoksia. Verkkoon on koottu valtavat määrät niin pienten kuin suurten artistien tekeleitä.

Laiton tiedostejen leviäminen on kuitenkin niin laajaa ja yleisesti hyväksyttyä, ettei sitä suurinkaan ponnistuksin ole onnistuttu estämään. Yhteiskunnalle tulee kalliiksi, jos jokaista taloutta täytyy valvoa sen varalta, että lähettävätkö laittomia tiedostoja. Puhumattakaan internetin maailman laajuisuudesta, jossa jokaisessa maassa vallitsevat omat lakinsa.

Kenties meidän tulisikin vain hyväksyä tämä seuraavana vaiheena tiedon jaossa ja lähteä etsimään tapoja sen kontrolloimiseen, kriminalisoinnin sijaan. Voisimme perustaa vaikka valtion tukeman sivuston, josta voisi vapaasti ladata haluamiaan kappaleita. Lisätuloja saataisiin mainoksilla. Käyttäjät voisivat lisäksi tuoda sivustolle omaa sisältöä ja kommentoida biisejä. Ohessa voitaisiin myös kertoa musiikki bisneksestä ja pyytää vapaaehtoista lahjoitusta artistille kiitoksi hyvästä musiikista. Sivuilta voisi myös halutessaa tilata levyjä kotiinsa. Valtion verotuksessa voisi olla siivu tätä ideaa varten, ja suosittuja latauksia voitaisiin palkita merkittävinä kulttuuri tekoina.

Tämä olisikin seuraava merkittävä kulttuuri teko ihmisten sivistyksessä ja ympäristöystävällisyydessä, juuri kirjasto perinteen eteenpäin vientinä. Samalla artistit saisivat vastinetta työlleen ja kansa olisi tuomarina, eikä varmasti se ihan oikean levyn omistamisen into hiipuisi mihinkään. Keikoille ihmiset ryntäisivät luultavasti entistä innokkaammin, sillä toisihan hanke lisää näkyvyyttä kaikille. Eikä vähäisimpänä seurauksena meillä olisi miljoonia rikollisia vähemmän.

Yritys nimeltään Sandrys Handel kokeilee onneaan ja pyrkii rekisteröimään suositun torrentien etsimiseen tarkoitetun palvelun, The Pirate Bay'n, kuuluisan merirosvolaivalogon. Sandrys Handelin aikomuksena on käyttää logoa hieman muunneltuna myydäkseen USB-massamuisteja. Temppu on luonnollisesti herättänyt perkeleesti huomiota netissä. Tämä oli mahdollisesti Sandrys Handelin tarkoituskin, sillä todennäköisyys, että Sandrys Handel onnistuu rekisteröimään muunnelmansa tavaramerkiksi, on näin nopeasti meikän kännykän laskimen kanssa laskettuna noin yhden suhde Peter Steelen meisselin pituuteen millimetreissä. Paitsi tietysti, jos oikeusjärjestelmä on epärehellinen, mutta kukapa nyt sellaista uskoisi!

Jotta tavaramerkin rekisteröinti voi pitää, on rekisteröitävän tavaramerkin oltava sellainen, että se ei ole jo yleisessä käytössä ja selvästi tunnistettavissa. Tämän vuoksi esimerkiksi rauhanmerkkiä ei voi rekisteröidä. The Pirate Bay'n logo on luonnollisesti ollut miljoonien ihmisten laillisessa käytössä useiden vuosien ajan, eikä se ole uusi juttu käytännössä kenellekään, joka on vähänkään enemmän harrastanut nettiä. Kärjistettynä The Pirate Bay'n laivan rekisteröimistä voi verrata siihen, että joku yrittäisi rekisteröidä tavaramerkikseen pentagrammin. Sandrys Handelin rekisteröimä kuva eroaa The Pirate Bay'n logosta siten, että The Pirate Bay'n nimi on kirjoitettu muotoon "The Piratebay" ja logon väri on hieman erilainen kuin alkuperäisessä.

Koska ihmiset ovat vahingoniloisia, on tämän uutisen seurauksena netissä levinnyt kulovalkean tavoin ilkkuminen siitä, miten yleensä voittajaksi selvinnyt The Pirate Bay sai kerrankin maistaa omaa lääkettään. Suomessa ainakin Aamulehti lähti tähän mukaan. Ainoa toki vaan se, että The Pirate Bay ei saanut maistaa omaa lääkettään, vaan tasan sitä samaa paskaa, jota sille on aikaisemminkin tarjoiltu; jakamisen, tiedon ja informaation rajoittamista oikeudellisin voimakeinoin.

Kuten The Pirate Bay'n filosofiaan kuuluu, The Pirate Bay'n logo on ollut vapaasti kenen tahansa käytössä. Logo on ollut The Pirate Bay'ssä saatavilla useissa erilaisissa skaalattavissa formaateissa, jotta sen käyttö ja jakaminen olisi helpompaa. Ainoa rajoitus on ollut se, että logoa ei saa käyttää siten, että se rajoittaa muiden vastaavaa oikeutta. Logon patentoiminen taas nimenomaan on tätä muiden vastaavan oikeuden rajoittamista, koska tällöin muita logoa käyttäviä vastaan voidaan ryhtyä oikeustoimiin. Asetelmaa voitaisiin verrata siihen, että homonvihaajat alkaisivat käyttää sateenkaarilogoa tunnuksenaan tai konservatiivit alkaisivat käyttää hampunlehteä kieltäessään hampun käyttämistä.

Sandrys Handelin toiminta on nimittäin täysin päinvastaista kuin The Pirate Bay'n toiminta. The Pirate Bay nimenomaan vastustaa nykyisiä jakamista rajoittavia järjestelmiä ja kannattaa vapaata jakamista. Tämän vuoksi se, että vapaasti jaossa ollut kuva rekisteröidään nykyisen vapaalle tiedonjaolle vihamielisen tavaramerkkijärjestelmän alle, on täysin vastoin The Pirate Bay'n ideologiaa. Siinä jokin vapaassa levityksessä ollut otetaan pois vapaasta levityksestä ja laitetaan rajoittavan säännöstelyn alaisuuteen. Kyse ei siis ole siitä, että Sandrys Handel olisi toiminut kuten The Pirate Bay, vaan siitä, että Sandrys Handelin toiminta on 180 astetta suorassa törmäyskurssissa The Pirate Bay'n toiminnan kanssa.

Muutenkin koko tapahtuneessa asiassa ja siihen tulleissa reaktioissa toistuu ymmärrysvirhe, jota ihmiset eivät ole vieläkään kokeneet tarpeelliseksi korjata omassa pienessä mielessään. Tämä ymmärrysvirhe on varastamisen ja kopioinnin onneton sotkeminen keskenään. Varastaminen ei ole sama asia kuin laiton kopiointi. Varastamisessa toiselta otetaan pois jotain ja siirretään se itselle. Kopioinnissa asia X jää toiselle, mutta tästä asiasta luodaan kokonaan uusi, alkuperäisen asian X kanssa identtinen kappale. Varkaudessa vanha asia viedään, kopioinnissa uusi asia luodaan.

Nimenomaan kopioinnin ja varastamisen perustavanlaatuisten erojen vuoksi The Pirate Bay'n Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm Warg, Peter Sunde ja Carl Lundström eivät ole koskaan olleet oikeudessa varastamisesta. Koko The Pirate Bay'tä koskenut oikeudenkäynti keskittyi kysymykseen tekijänoikeuslain rikkomuksesta. Varkaus ja tekijänoikeusrikos sekä -rikkomus on kriminalisoitu lainsäädännössä erikseen juuri sen takia, että ne ovat eri asioita, eikä niitä voida rinnastaa toisiinsa. Varkaudella ja tekijänoikeusrikkomuksella ei ole juuri muuta tekemistä toistensa kanssa kuin se, että molemmat ovat nykyisen lainsäädännön kannalta rikoksia. Se, että ei osaa erottaa laitonta kopiointia ja varkautta toisistaan, on käytännössä sama kuin ei ymmärtäisi, että rattijuopumus ja ylinopeus ovat eri asioita.

Järkevä keskustelu tiedostojen jakamisesta, sen moraalisesta oikeutuksesta ja siitä, tuleeko lakia muuttaa ja jos tulee, niin mihin suuntaan sitä tulee muuttaa, ei ole mahdollista ennen kuin ihmiset ymmärtävät, mistä koko asiassa keskustellaan. Jos ihmiset puhuvat tekijänoikeuksien loukkaamisesta varkautena, muuttuu koko keskustelu merkityksettömäksi, sillä se ei enää koske koko sitä asiaa, mistä tiedostojen jakamisessa ja kopioinnissa on kyse. Kun kopiointia väitetään varkaudeksi, ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä.

Niin pitkään kuin tekijänoikeuskeskustelu nojaa väärin premisseihin, se ei voi koskaan johtaa mihinkään yhtään sen enempää kuin keskustelu kiljun keittämisen laillisuudesta, jos kiljun keittämistä pidetään ampuma-aserikoksena. Argumentti, jonka lähtökohdat eivät pidä paikkaansa, on yksiselitteisesti virheellinen. Tämän vuoksi kaikki vapaata tiedostojen jakoa vastustavat argumentit, joissa oletetaan kopioinnin olevan varkaus, ovat automaattisesti virheellisiä. Erityisesti vapaan tiedostojen jaon vastustajien olisi hyvä ymmärtää tämä, jotta heidän argumenteillaan olisi jotain painoa.

Tämä se onkin minusta aika huvittava piirre piratismissa. Kun puhutaan kehitys avusta ja autetaan muita (esim. lääkkeillä) joilla ei ole mahdollisuutta tehdä omaa tai ostaa omaa. Heitä pidetään sankareina. Mutta taas jos mennään data-liikenne puolelle, se tarkoittaa rikollista.

Sinänsä sekin huvittaa kun nämä jotka käy hanakasti piratismia vastaan, ovat isoissa yrityksissä talous puolella. Ihmettelen heidän lyhyt näköisyyttään monissakin asioissa. Esimerkiksi Adoben ohjelmistot ovat niin kalliita ettei kukaan tavallinen kuluttaja niitä osta, mutta monet sen varettaa ja oppii kotonaan jo käyttämään... tästä seuraa se että yritykset ostavat mielellään sellaista ohjelmaa johon ei työläisiä erikseen enää tarvi kouluttaa.

Toinen esimerkki yleisemmistä piratismin kohteista. elokuvat, musiikki, pelit. Tiedän paljon ihmisiä jotka warettaa ja kokeilevat tuotteen ennen osto päätöstä. Huono tuote ei ansaitse palkkiota ja hyvä tuote ansaitsee... tämähän on laadun kehitystä. toinen myös joka ilmenee waretuksesta ihmiset löytää paljon asioita, mistä eivät ole ennen edes tajuneet olemassa olevan, koska ei kaupatkaan kaikkea voi hyllyillään tarjota. Tämä taas lisää sivistystä ja tietoa muustakin.

kommentoikaa vapaasti aiheesta ja lähettäkää halutessanne postia minulle. Olen kiinostunut kuulemaan muitakin mielipiteitä.
joel.haapalainen (tiedät mikä merkki) gmail.com

"Suoja-ajan lyhennys vie artisilta leivän pöydästä!"
Ei välttämättä.

Jos suoja-ajan lyhennys runtattaisiin nykymallin musiikkiteollisuuteen, niin näin kyllä kävisi, mutta miksi musiikkiteollisuuden tulisi säilyä nykymuotoisena tulevaisuudessakin, kun jo nyt näyttää auttamattomasti siltä, että fyysiset mediat (CD:t, DVD:t yms.) alkavat menettää markkinoitaan sähköisessä muodossa olevalle materiaalille.

Levy-yhtiön suurimmat tehtävät artistin näkökulmasta on järjestää tilat ja tarpeet joilla levy tehdään, painaa levyjä ja jaella sitä. Tämän jälkeen hoidetaan promootio, jotta maksava asiakas saadaan ostamaan tuo levy. Tämän kaiken seurauksena, artistille itselleen jäävä summa omasta taiteestaan alkaa olla jo merkittävän pieni. Alla oleva listaus valottaa hyvin nykytilannetta:

- ALV 18% (3,96 e)
- levy-yhtiö 8% (1,76 e)
- vähittäiskauppa 25% (5,5 e)
- tukku & jakelu 8% (1,76 e)
- tuotekehitys 4% (0,88 e)
- markkinointi 6% (1,32 e)
- äänityskustannukset 15% (3,3 e)
- teostomaksu 6% (1,32 e)
- artistirojalti 4% (0,88 e)
- valmistus 6% (1,32 e)

Mutta jos fyysisiä medioita ei käytetä, eikä sitä myöten valmisteta, jaeta, eikä myydä, niin mihin levy-yhtiöitä silloin tarvitaan?
Ei mihinkään.

"Utopiaa!"
Ei, vaan visio musiikkiteollisuudettomasta tulevaisuudesta, jossa artisti saa reilumman, mahdollisesti vapaaehtoisen, korvauksen sielun tuottestaan.

Visioni mukaan levy-yhtiöt joutuisivat uudelleenjärjestelemään toimintaansa (joutuvat joka tapauksessa kun levyjen osuus myynnistä vähenee radikaalisti) ja tällöin ala jakautuisi ikään kuin kahtia; sponsoripuoleen ja mainospuoleen.
Tämä muutos jo itsessään kääntäisi homman päälaelleen, artisti ei olisi enää levy-yhtiön alla toimiva "orja" vaan näiltä uusilta osapuolilta palveluja ostava asiakas.

Ajatusleikki tulevaisuudesta vaatii vielä jakelukanavan. Esimerkiksi voidaan nostaa monien tunteman Spotify:n kaltainen palvelu, jonka kanssa artisti itse tekee sopimuksen musiikkinsa jakelusta. Jakelukanava voi sitten sopia itse mainostajien kanssa esimerkiksi mainosten pyörittämisestä tietyn kappaleen jälkeen, jonka tuotoista artistille tilitetään reilu osa jakelukanavan leikattua oma osuutensa. Lisäksi tästä palvelusta olisi mahdollista ostaa tämä kappale itselleen johonkin hintaan (jonka jälkeen kappale on ladattavissa palvelusta aina), jotta sen voisi siirtää vaikka mp3-soittimeen. Tästäkin summasta jakelija ottaa osuutensa ja artisti saa reilun osan.

Miten artisti sitten saa musiikkinsa moiseen palveluun? Vähän nykyajan tyylillä.
Artisti tekee omakustanne demon, jolla hankkii itselleen sponsorin, joka taas mahdollistaa levyn tekemisen studiossa. Lisäksi sponsori kustantaa mainoskampanjan jonkin mainosyhtiön kautta. Mainosyhtiön saama tulo on kertaluontoinen, kun taas artisti voi sopia sponsorinsa kanssa tulojen jakamisesta 50-50 musiikin myynnin tulojen osalta ja esim 80-20 artistin hyväksi keikkatuloista. Ja vaikka 70-30 jako olisi fantasiaa vain, niin 50-50 jaollakin artistille jää koko tuotosta 25%. 30-70 jaolla 15%. Kummatkin merkittävisti nykyistä 4% suurempia lukuja.

Vaikka ylläoleva malli kuulostaa lähestulkoon samalta kuin mitä se nykypäivänä on artistin ja levy-yhtiön välillä, niin sitä se ei suinkaan ole. Vaikka suoja-aikaa lyhennettäisiin, artisteista valtaosan tulot kasvaisivat merkittävästi. Vai kuinka moni yhtye / artisti myy vielä 5-15 vuoden kuluttua levyn julkaisusta mainittavissa määrin? Tottakai poikkeuksiakin on, mutta he ovat vain jäävuoren huippu.

Jos visioni mukaan artisti solmii välittäjätahon kanssa sopimuksen josta artisti nettoaa 70% musiikin myynnistä ja musiikin yhteydessä esitetettyjen mainosten tuomista tuloista jää artistille vielä 35% näistä tuloista käteen, vaikka hänellä olisi sopimus sponsorinsa kanssa 50-50 jaosta. Tästä 35%:sta yhtye maksaa sitten itse fyysisten medioiden tuotannon jos niin tahtoo ja semmoiselle on tilausta + oheistuotteet. Summa on näidenkin jälkeen merkittävän paljon suurempi kuin artistien nykyään saama tuotto + artisti saa lyhentämättömän itse levyjensä ja oheistuotteiden tuomat tulot. Lisäksi on vielä esiintymispalkkiot yms.

Kun 5-15 vuoden suoja-aika teokselle lakkaa, ei se tarkoita, että teoksesta hyötyminen kaupallisesti tulisi estää, vaan kappaletta voitaisiin yhä myydä sitä esittävän artistin nimissä.

5-15 vuoden suoja-aika myös siirtää artistin lähemmäksi samaa viivaa "normaaleiden" työntekijöiden kanssa, joiden on tehtävä töitä jatkuvasti, jotta tulevaisuudessakin rahaa jostain tulisi. 70 vuoden suoja-aika on ylitse ampuvaa positiivista erityiskohtelua (eli kääntyy jo muiden syrjinnän puolelle) ja siten perus- sekä ihmisoikeuksien vastaista.

Tulevaisuudessa kun koko musiikkiteollisuus joutuu muutospaineiden kohteeksi ja nykymuodossaan katoaa, lyhyempi suoja aika merkitsee parempia perus- ja ihmisoikeuksia ja silti samalla reilumman jaon kautta suurempia tuloja artisteille.

Loppuun vielä esitän hartaan toiveeni siitä, että tekijänoikeussuojan alainen materiaali saataisiin pois alv:n piiristä. Ei se sinne kuulu.

Olen kääntänyt irlantilaisen dokumenttielokuvan The End of Nations suomeksi. The End of Nations käsittelee pääasiassa Euroopan unionia ja Lissabonin sopimusta, eli EU:n perustuslakia, sekä sitä, miten Lissabonin sopimus muuttaa Euroopan unionin liittovaltioksi. Dokumentissa käydään läpi EU:n seurauksia muun muassa rikoslakiin ja maahanmuuttoon, sekä jatkuvasti syventyvän integraation lopullista merkitystä. Elokuva sisältää haastatteluja europarlamentaarikoilta sekä EU-oikeuden tutkijoilta, ja siinä selitetään ansiokkaasti muun muassa mitä Euroopan komissio tekee, ja miten ns. "kvalifioitu määräenemmistöäänestys" toimii. Elokuvassa sivutaan myös randomilla Uutta maailmanjärjestystä ja siinä käsitellään sitä, miten monet EU:n perinteisistä jäsenvaltioista ovat entisiä suurvaltoja, ja miten suurvaltaunelma elää Euroopassa. Elokuvassa on luonnollisesti omat puutteensa, mutta suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet EU:sta, Lissabonin sopimuksesta tai maailman nykyisestä tilasta, riippumatta suhtautumisesta EU:hun.

Tekstitetty elokuva on nähtävissä YouTubessa, ja siitä löytyy myös torrent The Pirate Bay'stä. Elokuva on jaossa täysin laillisesti ja tekijöiden luvan kanssa, ja sitä saa polttaa DVD:lle, näyttää ja levittää edelleen ilman mitään ongelmia.

Linkit elokuvan YouTube-versioon ja lisätietoja elokuvasta:
http://keronen.blogspot.com/2009/05/end-of-nations-suomeksi-kaannetty.html

Elokuvan torrent-tiedosto:
http://thepiratebay.org/torrent/4917600/The_End_of_Nations_%5BFIN-SUB%5D.avi

Sääli ettei ehdi/pääse Helsinkiin tänään.
http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/04/tekijanoikeusmafia-kuriin-piraatit-kutsuvat-kansaa-kaduille-tekijanoikeuspaivana

Pointti kuitenkin on http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/04/pirate-bay-oikeudenkaynti-uusiksi-kohupaljastus-tuomarin-puolueellisuudesta
Ei kyllä voi kun nauraa Hollywoodille. Taino, tekijänoikeusjärjestöille. Kusevat oikeudenkäynnin, tuomari tekee täysin päättömän ratkaisun ja tuomitsee Pirate Bayn henkilöt. Vaikka tuomio voisi jossain määrin ollakin ymmärrettävä, niin se ei ole, että tuomiot olivat samoja kaikille neljälle [..web-hotellin tarjoaja mukaanluettuna, joka ei oikeasti tehnyt juuri mitään].

Moraalisella puolella voidaan pohtia sitä, onko lataaminen väärin vai oikein, mutta teknisellä tasolla Pirate Bay ei tee mitään väärää. He eivät säilö mitään tekijänoikeuden alaista sisältöä palvelimilla. Ainut ero Googleen on se, että .torrent -tiedostot sijaitsevat valmiiksi omilla palvelimilla. Google linkittää ne kuitenkin aivan samaan tapaan. Moraalisesti voidaan tosiaan olla montaa mieltä, mutta oikeuden ei tähän tulisi ottaa kantaa, vaan jokaisen ihmisen itse. Minä en ainakaan tule maksamaan levy-yhtiöille ~20e levystä, josta ~10snt menee sitten artistille. Poislukien tietenkin omakustannelevyt, mutta.. no, kuinka paljon niitä liikkuu? Parempi keino siis tukea on kuitenkin hankkia näitä fanituotteita ja keikoille lähteä, tällöin artisti oikeasti saakin jotain levy-yhtiön sijaan.
(En nyt pikaisesti löytänyt levyn hintojen vastaavia, mutta iTunesista ostaessasi kappaleen; levy-yhtiö saa 61 snt, iTunes 29snt ja artisti 9snt - miten oisi jos suurin ja pienin summa vaihtaisi paikkaansa?
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=35153 )

Onnea vain Piratpartietille jäsenmäärän huimasta noususta, eiköhän sitä tämän sotkun seurauksena vielä kolmanneksi suurimman puolueenkin raja rikota. Toivottavasti saavat vielä ihmiset mukaan äänestämiseen asti. Joskin tekijänoikeuslobbyjen takia hallituspaikka lienee silti kaukana [vasemmisto kenties voisi mukaan ottaakkin?]. Pitäisi kyllä hieman herättää poliitikkojakin tämä sotku. Ja Suomihan toivottavasti ottaisi, kuten aina, Ruotsista mallia. Ellei lobbaajat toimi turhan vahvasti vielä täällä, mikä lienee ikävä kyllä fakta.

No, ehkäpä tämä aiheuttaa hyvää boostia myös Suomen Piraattipuolueelle, ( http://www.piraattipuolue.fi/ ) ja vaikkei nyt EU-parlamenttiin päästäisikään, niin toivottavasti sitten eduskuntavaaleissa 2011. Siitähän sitä olisi hyvä lähteä korjaamaan tätä demokratiaksi kutsuttua korruptiota ja harvainvaltaa. Ei toki ole ainut ongelma, ei tosiaan, mutta hyvin ajankohtainen ja sellainen, johon muutosta on mahdollista saada suhteellisen "nopeallakin" aikataululla.

Mutta tosiaan, pakko oli hieman Piraattipuoluetta mainostaa. Ja pitääpä tosiaan itsekkin puolueeseen liittyä, ennemmin oli tarkoitus sivusta vain äänestää, mutta.. liika on liikaa.

Eipä tässä muuta, oli pakko hieman avautua tälle naurettavalle farssille.

Lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti

Helsingin Sanomat raportoi tänään 21.4. tapauksesta, jossa Kopiosto sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) vaativat suomalaista Bookabooka-sivustoa lopettamaan toimintansa. Kyseinen sivusto toimii kirjanvälityspalveluna yksityisten kansalaisten välillä. Käyttäjä ilmoittaa sivustolla olevansa halukas myymään tai vuokraamaan jonkin hallussaan olevan kirjan, jonka jälkeen kiinnostuneet asiakkaat voivat tilata Bookabookalta myyjän yhteystiedot sopiakseen yksityiskohdista tarkemmin. Kopioston ja TTVK:n tulkinnan mukaan tämänlainen toiminta on tekijänoikeuslain vastaista, koska vuokraamistoiminnalle tarvitaan tekijöiden lupa.

Kopioston ja TTVK:n kannassa on niin paljon eri asioita pielessä, että on vaikea keksiä, mistä kohtaa niiden kritisoiminen pitäisi aloittaa. Bookabooka-palvelu tarjoaa yksittäisille ihmisille mahdollisuuden myydä tai vuokrata laillisesti ostamiaan ja omistamiaan kirjoja. Oleellista kritiikissä tuntuu olevan se, että kyseessä on vuokraamistoiminta. Esimerkiksi huutokauppasivusto Huuto.net, joka on toimintatavoiltaan muuten samankaltainen, mutta jossa ei ole mahdollisuutta vuokraamiseen, on saanut toimia rauhassa jo monien vuosien ajan. Tämä onkin maalaisjärjen mukaista - kun on jotain ostanut, on sen jälleenmyymiseen täysi oikeus. Mutta mikäli yksityishenkilöt harrastavatkin keskenään vuokraamista, muuttuu toiminta TTVK:n mielestä moraalittomaksi ja paheksuttavaksi.

TTVK kirjoittaa seuraavasti vaatimuskirjeessään Bookabookalle: “Yleisön saataville saattamisen oikeus on kappaleen valmistamisoikeuden ohella keskeinen arvioitaessa tekijän mahdollisuuksia hyödyntää taloudellisesti luomaansa teosta. Tekijällä on yksinoikeus määrätä kaikista niitä tavoista, joilla hänen luomansa teos voidaan saattaa yleisön käytettäväksi. Myös vuokraaminen ja lainaaminen kuuluvat näihin.” Piraattipuolue katsoo pöyristyttäväksi toiminnan, jossa vedotaan tekijän oikeuteen määrätä teoksensa julkituomisesta. Vuokrattavat teokset on jo tekijän luvalla tuotu yleisön saataville, kun ne ensimmäisen kerran tuotiin myyntiin. Tekijänoikeuslaki saattaa tämänkaltaisen toiminnan tuomita mutta logiikkaa siitä on silloin turha etsiä.

TTVK vetoaa siihen, että teoksen käyttäminen kohdistuu yleisöön, “jos periaatteessa kuka tahansa voi saada teoksen käyttöönsä”, ja että “Internetissä tapahtuva teosten välittäminen on aina yleisölle suuntautuvaa toimintaa”. Vuokraaminen ei siis itsessään ole paheksuttavaa, mutta on kylläkin sitä, jos sitä tehdään netissä. Olisi mielenkiintoista tietää, haluaisiko TTVK vetää seuraavaksi oikeuteen myös esimerkiksi avoimet kirpputorit, sillä tuodaanhan näissäkin teoksia yleisön saataville. Myöskään kirjastot eivät kysy, haluavatko kirjailijat teoksensa niihin lainattaviksi, vaikka kirjastotoiminnasta pientä korvausta maksetaankin.

Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho toteaa Helsingin Sanomien uutisessa, että “tekijänoikeuslain henki ei ole se, että sitä voitaisiin teknisellä kikkailulla kiertää”, ja vertaa sen jälkeen Bookabookan toimintaa The Pirate Bay -sivuston toimintaan. Sen suhteen vertaus pitää paikkansa, että Pirate Baykin on yksityishenkilöiden tapa olla toistensa kanssa yhteydessä ja levittää kulttuuria. Oikeusistuimen tulkinnasta riippuen Bookabooka saattaa myös rikkoa tekijänoikeuslakia, aivan kuten Pirate Baykin. Mutta siinä missä osa ihmisistä saattaa vastustaa tiedostonjakamista, on vaikea nähdä, miten edes kiivaimmat tekijänoikeuslain puolustajat voisivat tosissaan vastustaa yksityishenkilöiden välistä kirjanvuokrausta. Onkin julkeaa röyhkeyttä koettaa tämänkaltaisessa tilanteessa vedota lain henkeen - tekijänoikeuslain tehtävä on edistää kulttuuria, ei vahingoittaa sitä. Tilanne, jossa ihmisiä kielletään kertomasta, mistä muiden kaipaamia kirjoja voisi löytää, ei millään tapaa edistä kulttuuria. Se on myös räikeässä ristiriidassa sananvapauden ja omistusoikeuden, yhteiskunnan kahden peruspilarin, kanssa.

Tekijänoikeuslaki on vuosi vuodelta käynyt yhä etäämmäksi todellisuudesta, ja tämä tapaus osoittaa erinomaisesti, ettei sillä ole enää mitään tekemistä oikeuden tai kohtuuden kanssa. TTVK ja muut Bookabookia vastustavat tahot eivät pyrikään ajamaan kulttuurin asiaa, tai edes kunnioittamaan ihmisoikeuksia tai yleistä oikeustajua, vaan tukahduttamaan mahdollisuudet hankkia kirjallisuutta muuten kuin täyteen hintaan uutena. On epäselvää, ovatko heidän vaatimuksensa juridisesti päteviä, mutta jos ovat, on se vain yksi syy lisää pitkään listaan tekijänoikeuden kritiikkejä. Piraattipuolue olettaakin, että samat tahot olisivat seuraavaksi kieltämässä kaikkea käytettyjen kulttuuriteosten
kauppaa, jos vain saisivat siihen mahdollisuuden.

Henkisen omaisuuden viikolla piraattitoimintaa

Bookabooka-jahti putkahti julkisuuteen sopivana ajankohtana, sillä 21.-24.4. vietetään henkisen omaisuuden viikkoa ja 23.4. tekijänoikeuspäivää. Perinteisesti tämä aika on merkinnyt tekijänoikeusjärjestöjen “valistustoiminnan” vilkastumista. Piraattipuolue haluaa tuoda keskusteluun vaihtoehtoisia näkökulmia ja järjestää tänä aikana useita tapahtumia. Tekijänoikeuspäivänä 23.4. paikalliset piraatit jalkautuvat Helsingissä ja Tampereella kaupunkiensa keskustoihin näyttäytymään ja osoittamaan olemassaolonsa. Perjantaina 24.4. järjestetään Helsingin yliopistolla Porthania-rakennuksen aulassa klo 14.00 keskustelutilaisuus tekijänoikeuksista, jossa ovat mukana Piraattipuolueen ja Effin edustajat ja dosentti Marjut Salokannel. Lisäksi viikolla on luvassa piraattien vapaamuotoisia tapaamisia Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.

Pirate Bay -oikeudenkäynnin tulos on nostanut myös suomalaisen Piraattipuolueen jäsenmäärää. Tällä hetkellä jäsenhakemuksia tulee noin 50 päivässä. Jäsenhakemussuma siivitti myös Piraattipuolueen jäsenmäärän yli 1 000 jäsenen rajapyykin. Myös puolueen kannattajakorttikeräys sai huomattavaa lisäpotkua, sillä tuomion julkistamisen jälkeen on kortteja tilattu täytettäviksi toista tuhatta kappaletta. Kerättynä kortteja on tällä hetkellä 4200 viidestä tuhannesta tarvittavasta.