Kun tänään aamulla heräsin, aloin miettiä miltä seireenit oikeasti näyttävät. Tuumailin ja tuumailin, mutta mieleeni ei tullut mitään. 'Kenties ne näyttävät kaukaa Adriana Limalta mutta lähemmäs päästyään alkavat ne näyttämään krapulaisilta ja pahoinvoivilta Johanna Tukiaisilta tai Sofi Oksasilta..' En kuitenkaan vaivannut päätäni kauaa, vaan urheasti suunnistin kouluun tänä pakkasaamuna, juoksin ja juoksin jotta ehdin. Oikeasti Kirsi vei minut aamulla kouluun, mutta juokseminen vaikuttaa makeemmalta.
Ei kauaakaan kun istuin jo ruåtsin tunnilla, enkä tajunnut oikeastaan yhtään mitään. Tuijotin vain kirjaani jossa on vastaukset jo valmiina, muiden ahertaessa ja puhkuessa. Tunsin, että en kuulu tälle kurssille, mutta ajattelin pinnistellä loppuun saakka, että vihdoin saisin siitä kurssista numeron.
Huomiseksi täytyisi kirjoittaa äidinkielen essee. Ajattelin kirjoittaa otsikosta Minun Jumalani/jumalani. Siitä tulee kenties lyhyt, koska en omista kyseistä objektia. Olisi helpompi käsitellä aihetta Minun villasukkani. Paitsi että niitäkin omistan vain yhden parin, joten esseestä tulisi melko yksinkertainen. Saa nähdä mitä ilta tuo paperille tullessaan. Ai niin mutta hittolainen, minulla ei ole konseptia!
Nina Mikkonen on mielestäni erittäin fiksu ja puoleensavetävä nainen. Näitä lisää! Hyvä Nina!
