Kaikki sumenee,
todellisuus haalistuu.
Värit harmaaseen vaihtunee,
mut se en oo mä joka alistuu.
Mä katson tulevaisuuteen silmin kuolevin,
etsin valoa tunnelin päästä, siinä menee toivokin.
Tulevaisuus katoaa, veitsi ihon halkaisee
ehkä jopa lopulta, se elämänviivan katkaisee?
En polultani eksynyt, mut siitä tönäistiin.
''Mut en tarkottanu...''
Niimpä niin.
Pakenen, huudan, havahdun
Kukaan ei oo auttamassa vierellä mun.
Pimeys valtaa sielun, syvälle tunkeutuu
Kukapa enää vois pelastaa ihmistä näin runneltuu?